Muutama päivä sitten kuningataräiti Sirikit, edesmenneen kuningas Bhumibolin puoliso kuoli 93-vuotiaana. Thaimaahan on julistettu vuoden suruaika. Saa nähdä, mitä se käytännössä tarkoittaa. Onneksi kaikki vaatteeni ovat jo valmiiksi mustia.
Heräsin aamulla kukonlaulun aikaan tätini vuodesohvalla. Hän järjesti minulle vieraanvaraisen tapansa mukaan aamiaista. Katsoin Mahtisormusten toisen kauden loppuun, täytin Thaimaahan tarvittavan Digital Arrival Cardin maahanmuuttoviraston sivuilla ja varasin yhden junamatkan. Jonglöörasin myös tavaroita laukusta toiseen yrittäen saada ruumalaukun mahdollisimman lähelle suurinta sallittua lukemaa eli 23 kiloa menemättä kuitenkaan sen yli. Joitain tavaroita jätin kokonaan pois laukusta. Olin keskittynyt ensiksi pakatessa siihen, että mitään ei ainakaan unohtuisi ja pakannut epähuomiossa laukkuun esimerkiksi neljä Apple Watchin laturia.
Kello 14:20 siirryin bussipysäkille. Siirtymää hankaloitti paikallinen koiranulkoiluttaja 14:35 nousin Arlandan kakkosterminaaliin menevään linja-autoon (FlixBus, 7€) joka lähti matelemaan kohti pohjoista. Perillä oltiin noin kello 15:20 pari minuuttia aikataulusta myöhässä.
Etsin Finnairin baggage dropin ja tein lähtöselvityksen automaatilla. Myös laukunjättöpiste oli automaattinen. Tämä oli hyvä, koska matkatavarani painoivat yhteensä 47 kiloa. Ruumalaukun osuus tästä oli 23 ja käsimatkatavarain 24 kiloa. Koska käsimatkatavaran painoraja oli 8 kiloa, olisi ollut sangen ikävää, jos ne olisi punnittu. Ruumalaukku oli onneksi sallituissa rajoissa, koska se lähti lentoaseman uumeniin liukuhihnaa pitkin välittömästi viivakoodin skannattuani. Ei Specialbaggage C:tä tänä vuonna.
Turvatarkastukseen pääsin käytännössä jonottamatta. Prosessi oli toki omalla kohdallani varsin vaikea, koska minulla oli mukanani mm. kaksi läppäriä, tabletti, mekaaninen näppäimistö ja e-kirjanlukulaite jotka piti kaikki poistaa repusta tarkastusta varten. Pääsin kuitenkin läpi kohtuullisessa ajassa ja menin lähtöportin liepeille norkoilemaan ja katselemaan pimentyvää iltaa. Olin lähes kolme tuntia etuajassa, mutta kuten tätini sanoi, samapa se on missä sitä puhelintaan räpeltää. Kävin invavessassa täyttämässä vesipullon. Invavessat ovat tavallista mukavampia, koska ne ovat niin isoja että sinne mahtuu tavallisista vessakopeista poiketen isommankin kapsäkin kanssa. Lisäksi lavuaarit ovat isoja ja hanat todennäköisesti manuaalisia. Tämä tekee vesipullon täytöstä helpompaa.
Nousin koko kesän kohusta toiseen seilanneen Finnairin koneeseen. A319 on keskikokoinen malli, jossa on 144 istuinpaikkaa 24 rivillä. Jouduin aivan matkustamon perälle käytäväpaikalle. Kone ei ollut kuin puoliksi täynnä, eikä keski- tai ikkunapaikalla ollut ketään. Ja kyllä, tulee halvemmaksi mennä laivalla Tukholmaan ja lentää sieltä välilaskulla Helsingin kautta Thaimaahan kuin lentää suoraan Helsingistä.
Kone lähti matkaan aikataulussa kello 18:10. Helsingin kenttää kone kosketti 41 minuuttia myöhemmin, 19:51. Siten alkoi matkan kuumottavin vaihe. Vaihtoaikaa oli nimittäin vain 45 minuuttia, joka kuulosti hyvin lyhyeltä ajalta. Olin ollut tästä eilen jonkin verran ahdistunut, mutta nyt kun pienen mustan aukon painoiset käsimatkatavarani oli saatu onnistuneesti koneeseen, olin luottavainen siitä, että siirtymäkin onnistuisi hyvin.
Finnairin sovelluksen mukaan jatkolento lähtisi portilta 67. Tämä oli sinänsä erikoista, että Helsinki-Vantaalla ei ole sellaista porttia.
Pääsin koneesta ulos 20:01 ja havaitsin, että oman koneeni portti oli onneksi kansainvälisen alueen vieressä. Niin ikään havaitsin, että todellisuudessa jatkolento lähtee portilta 45A.
Jatkoin matkaani passintarkastukseen. Siellä oli automaattiporteista huolimatta huomattava jono. Jos olisin ollut järkevä, olisin marssinut All passports -kyltillä varustetun rajavartijan luo ja päässyt läpi heti, mutta nyt passi oli tarkastettu vasta kello 20:08. Portilla olin 20:19 ja kävin uudestaan vessassa.
Melkein heti tuli aika nousta koneeseen. Tämä oli Finnairin laivaston parhaimmistoa, Airbus A350 XWB 3+3+3-konfiguraatiossa. Uskoakseni kaikki 278 paikkaa olivat täynnä. Thai käyttää samaa kalustoa pitkän matkan lennoillaan. Portilla skannattiin passi ja lentolippu, mutta niiden lisäksi siellä ei punnittu, tutkittu, tarkastettu tai kysytty mitään. Ei siis viisumia, paluulippua tai DTACiä. Marssin sisään koneeseen ja istuin keskipenkille. Sellaiselle minut oli arvottu, ja istuimen vaihtaminen paremmaksi olisi maksanut yli 100€ tai toiselle keskipenkille 75€.
Boarding completed -kuulutus tuli 20:38. Portilla varrottiin vielä varttitunti, ennen kuin kone lähti liikkeelle. Nousu tapahtui 21:02 paikallista aikaa.
Ruoka oli ihan jees. Pelastin vieressäni istuvan varsin punakkanaamaisen ruotsalaismiehen illan lainaamalla hänelle adapterin, joka muutti istuimen selkänojan USB-A-portin USB-C-yhteensopivaksi jotta hän pystyi lataamaan puhelintaan. Hän aikoi matkustaa Chiang Maihin ja Yasothoniin ja tavata siellä jonkun tytön.
Sitten pieni katsasus Thaimaan viimeaikaisiin tapahtumiin. (Simo Frangénin äänellä) Tämä on Maailmanpolitiikan arkipäivää: Thaimaan ja Kambodžan rajakonflikti.
Thaimaan sisä- ja ulkopolitiikasta ei perinteiseen tapaan ole puuttunut vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Pääministerikin on vaihtunut poissaoloni aikana jo kolmesti. Vaarallisista tilanteista merkittävin on puolestaan Thaimaan ja Kambodžan rajakahakka, joka käytiin niin sanotulla smaragdikolmion alueella jossa Thaimaan, Laosin ja Kambodžan rajat kohtaavat.
Thaimaan ikuinen arkkivihollinen Kambodža alkoi vahvistaa linnoitteitaan kiistanalaisella raja-alueella jo helmikuussa. 20. maaliskuuta Thaimaan armeija romutti kiistanalaisella alueella olevan Kambodžan sotilaiden käyttämän vajan, joka suututti kambodžalaiset. 28. toukokuuta thaimaalaiset sotilaat yllättivät kambodžalaiset virkaveljensä, jotka yrittivät kaivaa juoksuhautoja alueella. Syttyi tulitaistelu, jonka aloittamisesta molemmat osapuolet syyttivät toisiaan. Molemmat maat alkoivat siirtää rajan läheisyyteen joukkoja.
Kesäkuun 15. Thaimaan tosiasiallisen johtajan Taksin Shinawatran tytär, pääministeri Paetongtarn Shinawatra (/phääthoongthaan shinawatra/) soitti Kambodžan tosiasialliselle johtajalle Hun Senille tarkoituksenaan liennyttää tilannetta. Puhelu vuodettiin tiedotusvälineille 18. kesäkuuta kambodžalaisten toimesta. Puhelussa pääministeri puhutteli suurta johtajaa tuttavallisesti kutsuen häntä “sedäksi”, kritisoi oman maansa sotilasjohtoa ja vaikutti olevan muutenkin Hun Senin ohjailtavissa. Tämä ei ollut monien thaimaalaisten mielestä ollenkaan soveliasta. Paetongtarn Shinawatra sanoi kyseessä olevan neuvottelutaktiikka. Perustuslakituomioistuin ei uskonut, vaan Paetongtarn erotettiin virastaan ensin väliaikaisesti ja myöhemmin pysyvästi. Uudeksi pääministeriksi nousi Suriya Juangroongruangkit, joka palveli virassaan kaksi päivää ennen kuin ennalta sovitun ministerikierrätyksen jälkeen pääministeriksi nousi Phumtham Wechayachai.
Heinäkuun ensimmäisen ja kymmenennen päivän välissä Kambodžan sotajoukot miinoittivat kiistanalaista aluetta jalkaväkimiinoilla, vaikka Kambodža on ratifioinut Ottawan sopimuksen. Myöhemmin useita thaimaalaisia sotilaita käveli miinaan ja menetti jalkansa.
Heinäkuun 24. alkoi täysi rähinä. Useissa kohdin rajaa käytiin tulitaisteluita ja molempien maiden armeijat alkoivat tulittaa toisiaan rajan yli tykistöllä. Kambodža räjäytti raketinheittimillä huoltoaseman ja sairaalan. Thaimaa pommitti F-16-hävittäjillään Kambodžan sotilastukikohtia. Molemmat maat tuomitsivat toisensa ja syyttivät toisiaan tilanteen eskaloimisesta, temppelien räjäyttämisestä, siviilien ampumisesta, kemiallisten aseiden käytöstä ja disinformaation levittämisestä. Taistelut jatkuivat 27. päivään asti.
Heinäkuun 28. pääministerit Hun Manet (Kambodžan tosiasiallisen johtajan Hun Senin poika) ja Phumtham Wechayachai sopivat Malesiassa tulitauosta. Aseita käytettiin vielä 29. päivä, mutta nyt tilanne on pitkälti rauhoittunut ja maat ovat keskittyneet lähinnä parjaamaan toisiaan diplomaattisissa kanavissa. Thaimaalaiset kenraalit ovat myös kävelyttäneet kuusi sotilasta lisää kambodžalaisiin miinoihin ilmaistakseen dominanssia ja muistuttaakseen thaimaalaisia omasta tarpeellisuudestaan.
Mistä tämä rajakahakka sai alkunsa? On esitetty teorioita siitä, että armeijan kanssa hyvää pataa oleva Taksin Shinawatra suuttui Hun Senille, koska Hun Senillä oli merkittävä rooli tapahtumissa, jotka johtivat Paetongtarnin erottamiseen. Toisaalta satelliittikuvia tutkimalla selviää, että Kambodža oli eskaloinut tilannetta jo pidemmän aikaa sotilastukikohtia rakentamalla ja raja-aluetta miinoittamalla. Ehkäpä Kambodža todella aloitti konfliktin kerätäkseen kansainvälisiä sympatiapisteitä (täysimittaisessa sodassa Kambodžalla ei olisi Thaimaata vastaan minkäänlaisia mahdollisuuksia joten Thaimaasta tulisi automaattisesti syntipukki), mutta Taksinilla liittolaisineen ei ollut suurempaa kiirettä lopettaa sitä henkilökohtaisten kaunojen vuoksi.
Toki jos haluamme aivan rajariidan alkulähteille, tulee meidän mennä ajassa taaksepäin vuoteen 1907. Silloin solmittiin sopimus, jolla Ranska pakotti Siamin kuningaskunnan luovuttamaan tiettyjä nykyisen Kambodžan alueella olevia alueita Ranskalle ja sai vastineeksi vuoden 1893 sodassa menettämänsä Tratin provinssin ja alueita Iisaanista. Sopimuksessa määriteltiin rajalinja kulkemaan maantieteellisten valuma-alueiden mukaan niin, että maiden välillä olevat Dangrek-vuoret olivat vedenjakajana. Maanmittaus tehtiin ranskalaisten toimesta siamilaisten valvoessa toimenpidettä.
Kävi kuitenkin niin, että syystä tai toisesta maastoon ja karttoihin merkitty raja poikkesi paikoittain hyvinkin merkittävästi siitä, mikä sopimukseen määriteltiin. Kesti vuosia, ennen kuin Siam huomasi virheen. Siam ei aluksi tehnyt mitään, kenties peläten että protesti saattaisi ajaa ranskalaiset käyttämään Siamia vastaan jälleen sotilaallista voimaa. Virallinen protesti tehtiin vasta 1959. Kansainvälinen tuomioistuin sai tuolloin käsiteltäväkseen ratkaisupyynnön, joka koski kiistanalaisella alueella olevaa Preah Vihearin temppeliä. Kolmen vuoden päästä oikeus päätti temppelin kuuluvan Kambodžalle. Peruste oli se, että Siam oli itse käyttänyt ranskalaisten tekemiä karttoja 52 vuotta ja ne tällä tavoin hiljaisesti hyväksynyt. Siamilla oli ollut lukuisia mahdollisuuksia tehdä protesti siirtomaavallan kaatumisen jälkeenkin, mutta se oli jättänyt ne käyttämättä. Qui tacet consentire videtur si loqui debuisset ac potuisset.
Thaimaa hyväksyi tuomion pitkin hampain. 2008 Kambodža ilmoitti, että aikoo hakea Preah Vihearin temppelille asemaa UNESCOn maailmanperintökohteena. Tätä pidettiin Thaimaassa provokaationa ja se johti samankaltaiseen (joskaan ei yhtä veriseen) aseelliseen konfliktiin kuin edellä mainittu. Kambodžalaiset väittivät thaimaalaisten vahingoittaneen temppeliä tulituksellaan, ja tästä oli kuvatodisteita. Thaimaalaiset syyttivät Kambodžaa temppelin käyttämisestä sotilastukikohtana, ja tästäkin oli kuvatodisteita. Thaimaa väitti myös Preah Vihearin alueella olevien joukkojensa olevan Thaimaan maaperällä, koska kansainvälinen tuomioistuin oli määrännyt vain temppelin kuuluvan Kambodžalle. Temppelin alla tai läheisyydessä olevasta maasta ei ollut puhuttu mitään. Asia vietiin jälleen kansainväliseen tuomioistuimeen, joka totesi vuonna 2013 myös temppelin alla ja välittömässä läheisyydessä olevan maan kuuluvan Kambodžalle.
Jännästi yli sata vuotta vanha siirtomaaherrojen maanmittausvirhe aiheuttaa alueella sotia vielä tänäkin päivänä.
Ai niin, ja se Thaimaan neljäs pääministeri? Phumtham Wechayachai yritti kriisin ratkettua hajottaa hallituksen vetoamalla kuninkaaseen ja toivoen kenties omalle puolueelleen vaalivoittoa uusintavaaleissa. Kuningashuone piti pyyntöä kuitenkin epäsopivana. Pääministeri joutui eroamaan, uudeksi pääministeriksi nousi Anutin Charnvirakul. Thaimaan politiikassa todella on enemmän käänteitä kuin dramaattisimmassakaan TV-sarjassa.