Heräsin kolmelta ja kirjoittelin pari tuntia. Joka paikkaa kolotti eilisen voimailuharjoituksen jäljiltä. Etsin myös netistä erästä kameravarustetta, jonka olin löytänyt aiemmin internetistä. Useampikin myyjä myi niitä Lazadassa. Yhdellä niistä oli myös kivijalkaliikkeitä, ja hetken tongittuani sain niiden osoitteet selville. Ensin luulin joutuvani Rangsitiin asti, mutta sitten kävi ilmi, että myymälä olisi myös Fortune Town IT Mallissa Rama IX:llä.
Menin sitten uudestaan nukkumaan ja heräilin kello kymmenen maissa. Tiedustelin Hampurilaiselta, olisiko hän halukas käymään lounaalla. Päätimme suunnata Central Ladpraoon jahka olin ensin herännyt kunnolla.
Vaihdoin muutaman sanan tutun vastaanottovirkailijan kanssa. Menin sitten BTS:llä Ha Yaek Lat Phraolle. Hampurilainen oli muuttanut lähellä sijaitsevaan Life Ladprao Valley -nimiseen rakennukseen. Nimi varmasti kuulostaa pitkäaikaisen lukijan korvaan tutulta. Hampurilaiselle oli hommannut sieltä asunnon Kiinteistönvälittäjä, joka varmasti kuulostaa niin ikään tutulta.
Olin paikalla ennen Hampurilaista ja päätin vaihtaa mukanani olevan setelitukon bahteiksi. Kävellessäni rahanvaihtopisteelle tulin kiusallisen tietoiseksi siitä, että olin hotellissa valikoinut päälleni räikeimmän asusteeni eli neonkeltaisen paidan. BTS:n mainosnäytöt olivat esittäneet mustavalkoista tiedonantoa kuningattaren poismenosta ja melkein kaikilla näytti olevan päällään harmaasävyjä. En kuitenkaan lainkaan muistanut, oliko pukeutuminen oikeastaan muuttunut puolen vuoden takaisesta. Ainakaan kukaan ei tuijottanut.
Joka tapauksessa vaihtoehdot rahanvaihtajiksi olivat Krung Thai -pankki ja Superrich-rahanvaihtopiste. Menin Superrichiin, koska molemmilla oli sama vaihtokurssi ja Superrichissä oli vähemmän jonoa. 37,05 bahtia eurolla oli kohtalaisen hyvä kurssi. Kesällä taidettiin käydä rajakahakan aikaan jopa 38,28:ssa, mutta toisaalta viime helmikuussa se oli niinkin alhainen kuin 34,12.
Superrichissä kysyttiin passia ja hotellin nimeä. Hotellini nimi on sen verran erikoinen, että jouduin näyttämään Google Mapsista että sellainen paikka tosiaan on olemassa.
Menin sitten tiskille ja tarjosin seteleitä. Yksi kaksikymppinen ei kelvannut, se oli nimittäin likainen. Pitkän laskennan, uudelleenlaskennan ja muun vekslaamisen jälkeen sain ison setelitukon kouraani.
Menin sitten Krungsrin pankkiautomaatille, ja nostin varmemmaksi vakuudeksi sieltäkin suurimman summan mitä automaatti antoi kerralla nostaa. Mutterilaatikko peri nostosta palkkiota 250 bahtia. Kurssi oli 37,13 eli hieman parempi kuin käteisellä. Toisaalta käteisestä ei tarvinnut maksaa nostopalkkiota.
Sitten menin oman pankkini panoautomaatille aikomuksenani suorittaa käteistalletus. Automaatti kysyi jostain syystä omaa tilinumeroani, mutta se ei kysynyt laitetaanko rahat kortin “current accountille” vai “savings accountille” kuten yleensä. Laitoin sitten tiiliskiven paksuisen setelinipun luukkuun, jonka kone minulle avasi. Luukku meni kiinni ja aukeni sitten uudestaan, ja laite kehotti minua ottamaan rahat. Talletusprosessi loppui siihen, vaikka automaatti ei antanut mitään varsinaista virheilmoitusta. Kuulin jo sieluni korvin, kuinka aparaatti soitti paikalliseen rahanpesijänpidättäjävirastoon että täällä joku hiippari yrittää suorittaa hyvin kyseenalaista finanssioperaatiota.
En kuitenkaan lannistunut. Päätin yrittää uudelleen, mutta tallettaa pienemmän summan. Vika saattoi olla yksinkertaisesti siinä, että olin yrittänyt tallettaa liikaa seteleitä kerralla.
Tällä yrittämällä laitoin talletuslokeroon vain parikymmentä seteliä. Se onnistui, automaatti rekisteröi ja nielaisi rahat. Sitten valitsin automaatin valikosta “talleta lisää”. Luukku avautui, laitoin lokeroon uudet parikymmentä ja jatkoin, kunnes olin tallettanut puolet rahoista. Rahat ilmestyivät tilille ja automaatti sylkäisi ulos kuitin. Great success!
Taakseni oli muodostunut pieni jono, ja koska en tiennyt oliko esimerkiksi jonkin tietyn taleltussumman ylittäminen aiheuttanut automaatissa viime kerralla virheen, päätin tallettaa loput rahat myöhemmin. Menin tapaamaan Hampurilaista, joka oli ostamassa itselleen kuplateetä. Kävelimme sitten ympäri kauppakeskusta vailla suurempaa päämäärää.
Suuntasimme ensin messuosastolle. Siellä oli tänään jonkin sortin vauvamessut: nähtävillä oli runsaasti lastentarvikkeita. Vierailijoita ei hirveästi ollut. Olenko muuten maininnut, että Thaimaan hedelmällisyysluku on äärimmäisen alhainen? Lapsia syntyy nykyään alle 1 naista kohti. Tätä menoa maan väkiluku puolittuu viidenkymmenen vuoden sisällä.
Katselimme kaupassa 8K-televisioita. Tavallisten demojen sijaan ne kaikki näyttivät mustavalkoisia mainosvideoita. Ainoa 8K-mallien valmistaja oli Samsung. Tarjonta 8K-segmentissä on nykyään itse asiassa heikompi kuin pari vuotta sitten, koska ihmiset eivät halua ostaa 8K-ruutuja. Normaalilta katseluetäisyydeltä eroa 4K-televisioon ei huomaa ja sisältötarjonta on lähes olematonta.
Jatkoimme matkaa. Menimme japanilaiseen curryravintolaan ja tilasimme annokset. Hampurilainen mainitsi, että oli ollut vaikuttunut Kiinteistönvälittäjän välityskyvystä. Ilmeisesti koko välitysprosessi oli hoidettu alusta loppuun yhdessä päivässä. Hän mainitsi myös, että yritti keksiä kuinka saada raahattua antiikkihuonekalunsa Saksasta Thaimaahan ja valitteli saksalaista tapaa, jossa ihmiset kuskaavat keittiötä mukanaan aina, kun muuttavat. Saksalaisilla on siis tapana ottaa aina muuttaessaan mukaan kaikki keittiönkaapit ja isot kodinkoneet.
Syötyämme menin takaisin panoautomaatille. Nyt tilinumeroa ei enää kysytty. Sain loput rahat talletettua samalla taktiikalla, jota olin aiemminkin menestyksekkäästi hyödyntänyt. Näin tässä maassa vain tungetaan vajaat kaksisataa tonttua panoautomaattiin. Mordorissa joutuisi kuulusteluun jo kymmenesosasta.
Suuntasin sitten vakioparturilleni. Hampurilainen tuli mukaan, koska hänkin koki tarvitsevansa hiustenleikkauksen. Kävelimme Life Ladprao Valleyn ohi ja havaitsin sivuovella, että naamani on edelleen rakennuksen kasvojentunnistusjärjestelmässä. Pääsen siis halutessani edelleen rakennuksen kuntosalille ja uima-altaalle.
Parturissa oli ennen meitä kaksi ihmistä. Istuimme odottamaan. Hampurilainen havainnollisti iPadillaan, kuinka pysty ottamaan kotona odottavaan Mac Miniinsä SSH-yhteyden.
Vuoroni tuli. Parturi muisti minut ja leikkasi taas hiukseni ilmiömäisen hyvin. Paikalle kerääntyi hiljakseen thaimaalaisia norkoilemaan ja naputtelemaan puhelintaan. Kun Hampurilaista parturoitiin, oli jonottajia ainakin kuusi. Kerran joku englantia puhuva, mutta varsin thaimaalaisen näköinen mies tuli ovesta sisään ja kysyi, että ihanko oikeasti täällä on piha täynnä jonottajia ja kauanko tässä jonottamisessa menee. Parturi ei osannut sanoa. Kaveri taitaa kyllä tehdä ihmisten klanimisella ihan hyvää tiliä: liike on auki 54 tuntia viikossa ja asiakkaita on selvästi niin paljon kuin ehtii leikkaamaan. Hän laskuttaa 200 bahtia / leikkaus. Jos oletetaan, että tunnissa hoituu keskimäärin kaksi asiakasta, ukkeli tienaa bruttona 2300€/kk. Toki yritystoiminnasta aiheutuu kulujakin, mutta tuo on silti yli neljä kertaa thaimaalaisen keskipalkka.
Pois lähtiessämme näimme paikallisen kissan kuskaamassa suussaan viemärirottaa (Rattus viemäriensis siamensis). Rotta oli pienikokoinen, kenties keskenkasvuinen. Se oli kuitenkin tunnistettavissa rotaksi lyhyestä ja paksusta hännästä.
Kävelimme takaisin kujalle, joka johti Phahon Yothinille. Hampurilainen palasi kotiin Life Ladprao Valleyn sivuovesta. Minä jatkoin matkaa MRT:lle ja suuntasin Fortune Towniin.
Liike löytyi yllättävänkin nopeasti. Sen nimi oli B2H eli best2home joka oli vähän outo nimi kamerakaupalle, mutta ei nimi myymälää pahenna.
Myyjä puhui hyvin vähän mutta asiaa. Näytin kauppiaalle kuvaa etsimästäni lisävarusteesta, ja sellainen olikin hyllyssä. On kovin virkistävää aina, kun verkkokauppiaalla on tavaraa hyllyssä. Nykyään kuulee usein, että pitää tilata keskusvarastolta ja odottaa viikko.
Kokeilin esineen soveltuvuutta tarkoituksiini ja päätin hankkia sen. Tavaran luonne jääköön vielä arvoitukseksi.
Kävelin vielä vähän ympäriinsä. B2H:lla oli näköjään toinenkin myymälä samassa kauppakeskuksessa. Sangen erikoista, mutta ehkä sille oli jokin järkevä syy.
Palasin kotiin ja vaihdoin vaatteet harmaampiin. Sitten tilasin Grab-mopon ja suuntasin erääseen lähistöllä olevaan ravintolaan, jonne minut oli kutsuttu illalliselle. Kuskin saamisessa oli tosin vaikeuksia, ajaja ehti vaihtua sovelluksen mukaan useita kertoja ennen kuin sellainen oikeasti tuli paikalle.
Matkassa meni ehkä vartin verran. Olin paikalla 18:03 eli saavuin samaan aikaan kuin illan emäntä: edellisen asuntoni omistava nainen ja hänen miehensä. Kiinteistönvälittäjäni oli myös tulossa paikalle, mutta tulva jossain Don Mueangin tietämillä oli yllättänyt autoilijan ja hän oli siksi puoli tuntia myöhässä.
Ravintola oli suuri ja melko hieno. Annoin vuokraemännälläni lahjaksi pienen kiven, jonka olin raahannut tänne mukanani Mordorista. Sanovat sitä spektroliitiksi. He näyttivät minulle valokuvia hiljattaiselta matkaltaan Kiinaan. Siellä oli ollut sekä hienoja luontokohteita että edullinen hintataso. Ruuaksi tilattiin jonkinlainen kala, jättiläiskatkarapuja ja paistettua riisiä ananaksessa.
Kiinteistönvälittäjä tuli lopulta myös paikalle ja tilasi valkoista keittoa, joka oli erittäin hapanta ja varsin tulista. Tom Khaa kuuluu sen paikallinen nimi. Itse keittoa en pystynyt syömään kuin lusikallisen, mutta siinä lilluvat sienen- ja lihanpalat kyllä. Aina vesilasini tyhjentyessä tarjoilija pelmahti jostakin täyttämään sen pyytämättä uudelleen.
Paistettu riisini oli varsin erinomaista. On sanottava, että vuokraemäntäni kyllä tuntee tämän kylän ruokapaikat.
Illallisen loputtua pariskunta maksoi laskun ja jäi sitten odottelemaan kuittia aikomuksenaan laittaa se verotukseen edustuskuluina. Kuitin saavuttua poistuimme paikalta. Kiinteistönvälittäjäni ajoi minut hotellilleni ja antoi minulle myös tavarat, jotka olin antanut hänen säilytettäväkseen. Minä puolestani annoin hänelle pienen pussillisen kiviä, joista hän voisi ehkä valmistaa jotakin korupajassaan.