En saanut nukuttua yöllä, vaan väsymyksestäni huolimatta pyörin sängyssä johonkin neljään asti. Herääminen siirtyi vastaavasti myöhäisemmäksi.
Aamulla taivas oli sininen ja meri turkoosi. Harmaus oli väistynyt.
Laittaessani aamulla sukkia jalkaani niiden sisältä varisi lattialle runsaasti karkeaa hiekkaa, joka levisi monen metrin säteelle ympäri lattiaa. Olin kyllä tahkonnut eilen rannalla sukkien avulla jaloistani suurimmat hiekat pois ennen kuin laitoin sandaalit jalkaan, mutta enpä kyllä ymmärrä että miten hiekkaa oli joutunut sukkien sisään.
Päätin ensi töikseni ajaa sotilastukikohtaan apinoita (ja luontodokumentaristeja) katsomaan. He olivat siirtyneet tien varresta pienen temppelipaviljongin viereen, ja kuvailivat nyt siinä. Puun latvassa oli tänään jopa apinoita kuvattavaksi. Esitin muutamia tiedusteluja, ja sain selville, että he kuvaavat noin yksitoista tuntia päivässä aloittaen kuudelta aamulla ja lopettaen viideltä iltapäivällä. Tämä on britin 30. kuvauskerta ja useimmiten materiaalin keräämisessä kestää kahdesta kolmeen viikkoa. Sitten dokkaria editoidaan kasaan vuodesta puoleentoista vuotta. Hän ei kuitenkaan itse tee editointia, vaikka onkin prosessissa henkisesti mukana. Johto ei sanele kuvauskohteita, vaan britti saa pitkälti itse päättää, minne menee kuvaamaan ja mitä. Heidän käyttämänsä REDin elokuvakamera maksaa kuulemma 30 000£ ja Canonin linssi toisen mokoman päälle.
On hämmästyttävää, kuinka stereotyyppiseltä elokuvaohjaajalta britti onnistuikaan näyttämään pukeutumisensa puolesta. Naamakin oli niin kuin jollain näyttelijällä.
Syötin toisen repussani olleen mangon apinoille, jotka olivat vähän kauempana olevassa puussa. Suurin osa apinoista oli tosin melko uneliaita. Ne oli varmaan syötetty kylläisiksi jo aamulla.
Lähdin tukikohdasta ja päätin ajaa sille siniselle laiturille, jolla olin eilen ollut. Valo oli tänään parempaa kuin eilen. Hanskat olivat harmillisesti unohtuneet, ja kämmenselät altistuivat auringolle. Pitäisi ehkä alkaa säilyttää hanskoja mopossa. Siinä kun on tätä tarkoitusta varten hansikaslokero.
Kuvailin vähän ja palasin sitten kaupunkiin. Kävin tankkauttamassa ja sitten kuvasin mopon jälleen Prachuap-kyltin edustalla, dokumentoin temppelivuoren ja palasin kotiin.
Lazadasta kolme päivää sitten tilaamani säädettävät ja käsijarrulliset jarrukahvat mopoon toimitettiin tänään. Paketti oli asetettu rakennuksen aulassa olevalle pöydälle, joka tuntuu olevan paikan epävirallinen postilaatikko. Eipä kestänyt kauan, vaikka ei ollakaan pääkaupungissa.
Päätin kuitenkin ensin pestä pyykkiä. Menin pyykkitupaan ja yritin selvittää, kuinka käyttää konetta. Laitoin pyykit sisään, paikalta löytyneestä pesuainepussista pesuainetta koneeseen ja 30 bahtia sisään kolikkoautomaattiin. Kone käynnistyi. Pesuajaksi ilmoitettiin 20 minuuttia ja lämpötilaksi 20 astetta. En tiedä, miten pyykit tulisivat kylmässä vedessä puhtaaksi, mutta eipä siinä tilanteessa muutakaan voinut. Menin sitten mopolle ja aloin rassata sitä.
Jarrukahvojen mukana ei tullut asennusohjeita. Kahva on kuitenkin helppo vaihtaa ja sitä varten pitää ilmoittaa vain yksi pultti.
Totesin vasemman kahvan vaihtamisen jälkeen, että osia on jäänyt yli. En pohtinut tätä sen enempää, vaan menin hakemaan pyykit koneesta ja vein ne asuntooni kuivumaan.
Mennessäni ovesta sisään jotain putosi vasemman housun lahkeesta lattialle. Mopon avain. Hyvä, että tipahti täällä eikä liikenteessä. Nyt siis pitkien Arc’teryx-housujeni alemmista taskuista molemmat ovat pettäneet. No, korjattavaksi ne olivat muutenkin menossa.
Järjestelin vaatteet sopivaksi katsomiini paikkoihin. Hämmästyksekseni ne olivat pesuajasta ja -lämpötilasta huolimatta täysin puhtaan oloiset.
Menin sitten takaisin mopoa tutkimaan. Vaikutti siltä, että käsijarru ei toiminut kunnolla. Vasemmassa jarrukahvassa oli selkeästi tappi, jonka alas painamalla olisi pitänyt tapahtua jotain. Ei kuitenkaan tapahtunut. Jarrukahvan alapuolella olisi pitänyt olla pellinpalanen, jossa olevaan reikään tämän tapin olisi tullut työntyä. No, siinä paketissa oli kyllä ollut sopivan näköinen pellinpalanen mukana, mutta en mitenkään keksinyt, kuinka kiinnittää se oikein. ADV:ssä on ohjaustangossa muoviset sormisuojat, jotka suojaavat edestäpäin tulevilta iskuilta. Jos olisin poistanut ne ja niiden alla olevan osan johon jarrukahva ruuvilla kiinnitetään, olisin ehkä saanut pellinpalan asennettua niin, että tappi kulkisi sen läpi. En kuitenkaan halunnut poistaa sormisuojia. Tiedän kokemuksesta niiden olevan hyödylliset, mikäli sattuu ajamaan liian lähellä tien reunaa ja joutuu puskien piiskaamaksi. Toisin sanoen: tilattu tuote ei tosiasiassa ole tämän mopon kanssa yhteensopiva.
Tässä vaiheessa lienee syytä selventää, miksi haluan mopooni käsijarrun, ts. lukkiutuvan jarrukahvan. Otan usein pikakuvia tietä reunustavista maisemista nousematta mopon selästä. Tässä ei ole mitään ongelmaa paitsi silloin, kun kuvauspaikka sattuu olemaan rinteessä. Kameran operoimiseen tarvitaan kaksi kättä, enkä siksi pysty pitämään kiinni jarrukahvasta ja kuvaamaan samaan aikaan. ADV 350 painaa 186 kiloa, eli sitä on vaikeaa pitää paikoillaan pelkästään jalkojen avulla.
Selvitin, voisiko vuosimalli vaikuttaa asiaan. Virallisesti osa oli tarkoitettu vuosimalleille 2022-2024. Minun on vuosimallia 2025. Etsin internetistä huolto-ohjekirjaa. Kävi ilmi, että se on ilmeisesti japanilainen valtionsalaisuus jota on täysin mahdotonta löytää internetistä. Löysin kuitenkin ohjekirjaa yksinkertaisemman varaosaluettelon ja tarkastelin räjäytyskuvia. Vuoden 2024 ja 2025 jarrukahvan osille oli käytössä samat koodit, eli mikään vuosimalliongelma ei ollut kyseessä. Voisin kokeilla palauttaa jarrukahvat. Katsotaan, miten siinä käy. Jos se ei onnistu, niin tappiot jäävät onneksi maltillisiksi.
Uusi ajatus käsijarrun toteuttamiseksi: vierailu osaliikkeeseen pääkaupungissa, jotta oikeanlainen osa löytyy ja voidaan asentaa ja testata paikan päällä.
Toinen uusi ajatus käsijarrun toteuttamiseksi: kuminauha.