Heräsin 8:30. Huoneessa oli ollut yöllä vielä kylmempää kuin edellisyönä, alle 11 astetta.
Pakkasin kaikki tavarat reppuun ja menin alakertaan hotellin vastaanotto- ja ravintolatiloihin. Hotellin käyttämälle liitutaululle oli ilmestynyt uusi kyytimahdollisuus rautatieasemalle kello 9:35. Kun olin eilen tiedustellut asemalle pääsemisestä, oli sanottu että kyydit olivat täynnä ja että minun pitää mennä bussilla. Nyt kuitenkin minulle todettiin kyydissä olevan hyvin tilaa. Okumura-san, kiitos osoittamastanne vieraanvaraisuudesta!
Menin asemalle, juna tuli ja nousin junaan. Se lähti liikkeelle 9:54. Joka puolelta Naganoa näytti nousevan pieniä savupilviä. Omenatarhurit polttelivat maatalousjätettä pienissä nuotioissa. Toivottavasti se ei ylen määrin heikennä ilmanlaatua tällaisessa maljamaisessa laaksossa.
Juna saapui Naganoon 10:42. Lähdin etsimään seuraavaa junaa. Aikomuksenani oli suunnata paikallisjunalla kohti kaupunkia nimeltään Jōetsu. Sinne olisi päässyt myös shinkansenilla, mutta shinkansen kulkee melkein koko matkan tunneleissa maan alla. Halusin nähdä maisemia ja päätin siksi turvautua paikallisjunaan. Se oli myös halvempi vaihtoehto.
Oikea laituri löytyi helposti ja sinne pääsi IC-kortilla. Ihanaa! Vihdoin ja viimein joku toimii järkevästi IC-kortilla. Juna oli jo laiturilla ja menin sisään.
Juna lähti liikkelle 10:53. Paikalle tuli virallisen näköinen koppalakkipäinen mies tiedustelemaan matkustajilta lipuista. Näytin puhelimessani olevaa Suica-korttia, jonka olin kortinlukijaan lykännyt.
Sain kuulla, että tätä nimenomaista junamatkaa ei voi maksaa IC-kortilla, vaikka tänne olikin kuljettu maksuportin läpi. Tämä on nähkääs yksityisen Shinano Railway Co., Ltd:n liikennöimä juna, ei JR:n juna. Palvelu oli vahvasti japaninkielistä, ja sain siitä selvää vasta, kun se oli syötetty Google Translaten läpi. Sain onneksi ostaa junalipun paikan päällä (850 jeniä lipusta ja 500 paikasta). Mordorissa olisi varmaan heitetty niskaperseotteella junasta ulos, eikä välttämättä odotettu edes junan pysähtymistä sitä ennen.
Olin uskoakseni tehnyt oikein valitessani tämän junan: maisemat olivat hienoja. Viherpunakeltaista metsää ja kyliä viiletti ohi samoin kuin kolme lumihuippuista vuorta: Takatsuma, Kurohime ja Myōkō.
Junan päätepysäkki oli kylä nimeltään Myōkōkōgen, ja sinne saavuttiin 11:33. Sieltä aikomukseni oli jatkaa Jōetsuun. Pelasin varman päälle ja ostin paperilipun aseman automaatista. Minulla oli nyt puolisen tuntia aikaa, ja pohdin, miten sen parhaiten käyttää. Voiton vei lopulta ulkoiluvarustekauppa, jonka näin melkein suoraan aseman edessä. Sen kyljessä oli New England Mountain Outfittersin mainos. Sen firman tavaraa en nimittäin ole nähnyt koskaan myynnissä missään kivijalkakaupassa.
Luulin ensin, että kauppa oli kiinni. Liukuovi kuitenkin avautui, ja jostain perähuoneesta ilmestyi paikalle japanilainen. Hän kysyi, mistä olen kotoisin. Sanoin, että Mordorista, oletko käynyt. Japanilainen oli käynyt, Vuokatissa ja Kuusamossa. Hän sanoi harrastaneensa joskus murtomaahiihtoa. Kysyin, että oliko hän ammattilainen. Vähän, hän totesi. Vaatimaton mies. Myöhemmin nimittäin selvitin hänen nimensä olevan Shunsuke Komamura. Vaikka sijoitus Torinossa jäikin kärjen ulkopuolelle, en oikein tiedä, miten kukaan voi olla olympiaurheilijaa ammattimaisempi.
Sain tietää, että Mt. Myōkō kannattaa valloittaa syksyllä. Kesällä siellä on nimittäin kuulemma usein sumua.
Kauppa ei ollut kovin suuri, mutta tavara oli erittäin laadukasta. Oli aiemmin mainittua NEMO:a ja ensimmäistä kertaa näin japanilaisessa kaupassa myös laajan valikoimaa Norrønaa ja Houdinia. Myös Peak Designin kameratarvikkeita oli kaupan. Tämä kaveri möi vain absoluuttisinta laatutavaraa.
Kehuin hänen valikoimaansa ennen poistumistani ja omistaja kiitti minua omalla kielelläni.
Seuraavalle junalle siis. Se lähti kello 12:07. Pääsin sillä vaikeuksitta Jōetsuun ja jäin pois melkein meren rannassa Naoetsu-nimisellä pysäkillä. Kävelin vartin verran kaupungin läpi rantaan.
Paikka oli kuin mikäkin aavekaupunki. En nähnyt matkalla yhtäkään ihmistä ulkona kävelemässä. Autoja tosin ajeli sinne tänne jonkin verran.
Saavuin hiekkarannalle. Hiekka oli tummaa ja vulkaanisen näköistä. Uiminen oli ankarasti kielletty merivirtojen takia. Täällä oli nähtävissä muutamia japanilaisia sunnuntaipäivää viettämässä.
Oikealla puolellani oli jonkinlainen allonmurtaja. Päätin kiivetä sen päälle dokumentoidakseni rannan kunnolla. Aallonmurtajan reunalle oli kuitenkin rakennettu jonkinlainen aita, joka teki sinne pääsemisestä vaikeaa. Onnistuin kuitenkin.
Aallonmurtajan toisella puolella oli jonkinmoinen joensuu. Joessa seisoi useita japanilaisia kalastamassa. Myös aallonmurtajan nokassa oli pari japanilaista kalastamassa. Dokumentoin alueen. Paikalla oli myös jonkinlainen risteilyalussatama. Sellaisella olisi kai päässyt läheiseen saareen.
Suuntasin sitten takaisin rautatieasemalle. Seuraava paikallisjuna olisi lähdössä kohti pohjoista 14:18 ja aikomuksenani oli olla sen kyydissä. Kävelin joen rantaa pitkin, ja havaitsin joessa uiskentelevan sorsalintuja sekä haikaroita.
Saavuin asemalle. Minulla oli tässä vaiheessa aika lämmin, ja tajusin pukeutuneeni aidoista norjalaisista rei’istä tehtyyn erikoisaluspaitaani. Menin invavessaan vaihtamaan vaatteet, koska niissä on enemmän tilaa kuin tavallisissa vessakopeissa.
Nyt oli jo vähän kiire. Menin lippuaparaatille ja yritin ostaa lippua, mutta automaatista tuntui saavan vain express-lippuja. Sellaista en halunnut, vaan tavallisen paikallisjunalipun. Toisaalta se juna, mihin halusin mennä oli JR:n juna ja asemalla oli IC-kortilla toimivat lippuportit.
Yritin käyttää porttia ja skannasin Suica-korttini. Portti piti paheksuvan äänen, sulkeutui ja käski puhua henkilökunnalle. Marssin lippuluukulle.
Siellä puhelimeni otettiin skannattavaksi ja minua informoitiin, että tämähän on skannattu viimeksi Naganossa. No voi helevetin helevetti. Vahvistin tämän oikeaksi. Jatkokysymys oli, että missäs sitä ollaan oltu. Pyysin puhelintani, jotta voisin näyttää sen kartalta. Ei ei, sehän on lukittu, ei sitä voi käyttää. En minä sitä korttia olisi halunnutkaan käyttää, vaan Google Mapsia, mutta palvelu oli jälleen niin japaninkielistä, että tämä asia taisi mennä lipunmyyjiltä ohi. Ankaran muistelun jälkeen nimi tuli onneksi mieleeni: Myōkōkōgen. Sitä kautta olin tullut tänne. Sitten minulta kysyttiin, että minne olet menossa. En muistanut ensinkään aseman nimeä. Niigataan, kyllä, mutta missä olinkaan ollut aikeissa vaihtaa junaa? Ei mitään käsitystä. Puhelimeni pysyi vaatimuksistani huolimatta edelleen takavarikossa. Toinen lipunmyyjistä ehdotti, että voisin ehkä näyttää sen tästä kaaviosta ja esitti sitten paikallisen rautatiejärjestelmän karttaa. Muuten hyvä ajatus, mutta kartta oli japaninkielinen. Sitten keksin, että eihän sillä vaihtoasemalla ole edes väliä, koska korttia ei siellä skannata… tai mistä sitä enää tietää missä mitäkin skannataan ja missä ei. Joka tapauksessa, Niigata oli taikasana jolla sain puhelimeni takaisin.
Kiirehdin asemalaiturille, jossa juna jo odotteli ja yllätyksekseni ehdin siihen.
Juna mennä kolkutteli hiljakseen pohjoiseen. Ajoittain raiteet kulkivat aivan rannan vieressä.
Ennen pitkää saavuttiin Kashiwazakiin. Olin ajatellut vaihtaa junaa siellä, mutta mukavuudenhalu iski. Jatkoin junan pääteasemalle eli Nagaokaan asti.
Nagaokassa menin portista ulos, ostin lippuautomaatista uuden lipun ja menin takaisin sisään.
12-vaunuinen E7-sarjan shinkansen-juna Toki 325 saapui asemalle 16:19 ja lähti 16:20. Siirryin sillä Niigatan päärautatieasemalle hämmästyttävän nopeasti. Paikallisjunalla olisi mennyt 22 minuutin sijaan yli tunti. Tänään onkin tullut istuttua peräti viidessä erilaisessa junassa.
Kävelin Niigatan asemalta hotellilleni. Se oli helppo löytää, kunhan ensin pääsin asemalta ulos. Läntiset uloskäyynit olivat nimittäin suljettu remontin vuoksi.
Hotelli oli varsin päheä tapaus ja ilmeisesti melkein uusi. Siellä kysyttiin ensimmäiseksi, olinko maksanut internetissä. En suunnilleenkaan muistanut, ja jouduin selvittämään sitä pitkällisesti Agodan sovelluksesta. Olihan se maksettu. Check-in tehtiin automaatilla.
Menin hissillä kymmenenteen kerrokseen. Huoneeni oli pieni, mutta siellä oli suihku, kylpyamme, jääkaappi, yukata ja 55-tuumainen televisio, joka alkoi näyttää tervetuloinformaatiota. Television mukaan kylpylä oli toisessa kerroksessa ja siellä oli myös kolikkopesukoneita. Televisio kertoi myös wifi-verkon salasanan, onsenin senhetkisen väkimäärän ja uloskirjautumisajan. Kaikkia valoja pystyi säätämään paneelista, joka oli kiinnittetty sängyn päätylevyyn. Vaikutti siltä, että tässä majoitusliikkeessä mitään yksityiskohtaa ei ole jätetty sattuman varaan.
Päätin etsiä jotain syötävää. Siroteltuani tavarani ympäri huonetta menin läheiseen hampurilaispaikkaan. Burgeri oli hyvä, ranskalaiset keskinkertaisia. Kannattaa tilata vastaisuudessa pelkkä burgeri jos menee uudestaan, sillä saa paremmin rahoilleen vastinetta.
Menin takaisin hotellille. Ostin jälkiruokaa hotellin alakerrassa olevasta Lawsonista. Kaupan integrointi hotellin yhteyteen oli varsin hieno ajatus.
Laitoin huoneessani yukatan niskaan ja menin toisen kerroksen pyykkiosastolle. Heitin koneeseen kaikki likaiset vaatteeni, vaihdoin yhden viidensadan jenin kolikon sadan jenin kolikoiksi kolikonvaihtoaparaatilla ja tungin koneessa olevaan aukkoon kolmesataa jeniä. Sitten menin onseniin.
Onsenissa oli suuri ja hyvin sumuinen huone, jossa oli iso vesiallas sekä paljon japanilaisia istumasuihkuja. Lisäksi oli kolme yhden hengen makuuallasta ja ulkoilmahuone, jonne tuli ilmaa katon kautta. Japanilaisia oli myös paljon, useimmat pitivät pyyhettään käärönä päänsä päällä altaassa istuessaan.
Käytyäni istumasuihkussa menin isoon altaaseen. Se oli varsin mukava, ei niin kuuma kuin edellisessä paikassa. Altaan keskellä oli jonkinmoinen poreallasosio, josta nousi kuplia. Sitten menin ulkoilmaosastolle, jossa testasin suunnilleen ison kukkaruukun kokoista ja muotoista yhden ihmisen allasta. Menin kokeilemaan myös makuuallasta, mutta taisin olla sitä varten hieman liian pitkä.
Kun olin kylpenyt riittävästi, kuivasin itseni pienellä liinalla, jota olin kuskannut mukanani. Menin tutkimaan pesukonetta, mutta se ei ollut vielä valmis. Palasin siis huoneeseen muistelmia kirjoittamaan ja hain pyykit vasta hieman myöhemmin.
Otin vesipulloni mukaan pyykinhakumatkalle. Täytin se jääpaloilla toisen kerroksen jääpalakoneesta. Tottahan jääpalakone pitää olla.
Täytyy sanoa, että tämä lienee toiseksi hienoin hotelli, jossa olen ollut Japanissa ja hintaakin paikalla oli vain 33€/yö. Ainoastaan se viime kerralla vierailemani Takayaman paikka katto-onseneineen oli hienompi. Lisäksi tässä paikassa miellyttää se, että rahastuksen maku puuttuu. Toisin kuin joku ruotsinlaiva joka on rakennettu varsinaiseksi sitruunamehupuristimeksi kalliine ravintoiloineen eikä tax-freessä myydä vahingossakaan mitään oikeaksi ruuaksi kelpaavaa, täällä on mahdollista selvitä hyvin edullisesti. Jos ei halua syödä ravintolassa, voi hakea puoli-ilmaista ruokaa Lawsonista. Kolikkopesukoneetkin olivat melkein ilmaisia eikä onsen maksa mitään.
Naganosta lähdettyäni en ole nähnyt yhtään ulkomaalaista Niigatan rautatieasemaa lukuunottamatta.