Heräsin 7:20 ja kävelin linja-autoasemalle. Sää oli hirveä, ja koko päivälle oli ennustettu sadetta. Bussin piti lähteä kahdeksalta ja olin paikalla melkein 20 minuuttia etuajassa.
Kun olin nousemassa bussiin, kuski kysyi minulta jotain japaniksi. Google translatella sain selville hänen tiedustelevan, että haluaisinko vaihtaa paikkani ikkunapaikaksi, kun tämä on aika tyhjä (hän viittasi kädellään paperiin, johon istumapaikat oli merkitty). Totta kai halusin.
Bussissa oli kolme istuinta rinnakkain ja niiden välissä oli käytävä. Joka istuimessa oli sähköpistoke laitteiden lataamista varten. Lisäksi bussissa oli wifi. Mainiota palvelua.
Ensimmäinen tunti kului epämukavuuden vallassa: minulla on ollut tällä reissulla jonkin verran ilmavaivoja, ja sama toteutui myös tänään aamulla. Kupla tuntui kiertävän suolistossa kahdeksikkoa haluamatta tulla ulos kummastakaan päästä. Harmillista, että näissä busseissa ei ollut vessoja.
Siinä samassa havaitsin, että bussissa oli kuin olikin vessa. Menin vessaan ja voimallisen tortunvääntämisen jälkeen voin paljon paremmin.
Loppumatka sujui mukavammin. Torkuin vähän ja katselin maisemia. Pilvet roikkuivat matalalla ja peittivät vuorenhuiput. Haukkoja kierteli siellä täällä peltojen yllä. Outoa, miten olen oppinut näkemään linnut aivan eri tavalla kameran hankinnan jälkeen. Syytän myös Watia.
Jossain vaiheessa sadepisarat alkoivat muuttaa muotoaan. Sade muuttui lumipyryksi ja sitten taas vedeksi, kun laskeuduimme hieman alemmas.
Saavuimme lopulta Yamagataan parikymmentä minuuttia aikataulusta myöhässä. Pohdin, mihin toimeen ryhtyä seuraavaksi. Olin aikonut matkustaa tästä pohjoiseen paikkaan nimeltään Ginzan Onsen, mutta siihen suuntaan matkalla ollut shinkansen oli lähtenyt kymmenen minuuttia sitten ja matkassa menisi muilla tarjolla olevilla vaihtoehdoilla yhteen suuntaan yli kaksi tuntia vaihtoajat huomioiden. Aika pitkä reissu, ja sääkin oli huono. Päätin mennä hotellille, keksiä muuta tekemistä ja kokeilla Ginzan Onsenille matkustamista huomenna.
Hotelli oli aseman vieressä. Se ei ollut mitenkään ihmeellinen, siellä ei ollut edes onsenia, mutta se oli silti matkan toiseksi kallein: 41€/yö.
Olin vastaanottotiskillä kymmentä yli puolenpäivän. Palvelu oli japaninkielistä. Minua informoitiin, että huone olisi saatavilla vasta kello 14, mutta voin jättää laukkuni tänne.
Päätin tehdä niin. Survoin isosta repustani melkein kaikki tavarat pienempään reppuun, jätin sen hotelliin ja lähdin takaisin rautatieasemalle. Sää oli varsin kylmä, onneksi minulla oli untuvatakkini. Olisi pitänyt ottaa myös norjalaiset erikoisalushousut.
Olin merkinnyt useita kiinnostavia paikkoja karttaan hyvissä ajoin ennen matkaa. Kiinnostavin oli eräs vuoren laella sijaitseva temppeli, joka sijaitsi aivan lähimaastossa. Sinne pääsisi junalla puolessa tunnissa. Huonosta säästä huolimatta päätin lähteä tutkimaan temppeliä.
Menin Sendaihin kulkevaan paikallisjunaan joka maksettiin IC-kortilla, ja matkustin sillä muutaman pysäkinvälin. Olin nyt jossain pikkukylässä, jossa seuranani oli näemmä lukuisia muita turisteja. Vettä tihutteli taivaalta hyvin ärsyttävästi juuri sen verran, ettei tiennyt, pitäisikö käyttää sateenvarjoa vaiko ei.
Vaihdoin kameroihini sopivat objektiivit, koska en odottanut näkeväni eläimiä. R5 käytti nyt 14-35 -millistä linssiä, kun taas R7:aan laitoin 24-105 -millisen josta tuli kiitos APS-C -kennon 38-180 -millinen. Kuten jotkut lukijat ehkä muistavat, useimpien puhelinten pääkamera vastaa 24-millistä objektiivia ja suurennus saadaan yksinkertaisella jakolaskulla: R7:ni objektiivi suurensi siis parhaimmillaan 7.5-kertaisesti tavalliseen puhelimen kameraan verrattuna.
Löysin temppelin, jonka takana reitti vuoren laelle oli. Sisäänpääsystä piti maksaa 500 jeniä.
Sitten oli tullut aika kohdata arkkiviholliseni: portaat. Varmaan pari tuhatta porrasta kaikkiaan. Aloin kiivetä.
Portaikko sijaitsi keskellä metsää. Ruska oli täällä vielä voimissaan.
Vaikutti siltä, että osasta alueen kivistä oli irrotettu hautakiviä tai jotain. Niissä oli erikoisia painaumia.
Kun olin vielä matkan alkuvaiheessa, muutama paikalla oleva turisti alkoi äännellä jotain ja suuntasi huomionsa jonnekin välittömästi vasemmalla puolellani. Vieressäni portaikon kaiteella istui pieni lumiapina. Kappas kehveliä, totesin ja aloin dokumentoida lumiapinaa 180-milliselläni. Apina oli niin iso ja niin lähellä, että dokumentointi onnistui varsin hyvin myös ilman savupiippua.
Sain lopulta könyttyä portaat ylös. Vesisade oli muuttunut jossain vaiheessa lumisateeksi ja lunta tuprutteli yhä taivaalta hiljakseen. Ylhäällä oli hieno kalliomuodostelma ja useita temppelirakennuksia, mukaan lukien maineikas viiden Buddhan paviljonki. Dokumentoin alueen parhaani mukaan. Maisema oli erinomainen. Matalalla roikkuvat pilvet ja lumisade antoivat
Käveltyäni ympäriinsä riittävästi palasin takaisin vuoren juurelle. Sade tuli taas alas vetenä. Voisiko olla niin, että temppelin portaikko ylitti sen korkeusrajan, jossa lumisade muuttuu vedeksi?
Kaupunkiin päästyäni päätin olla vielä palaamatta Yamagataan. Sen sijaan halusin matkustaa vielä yhden pysäkinvälin kohti Sendaita. Siellä oli nimittäin ilmeisesti jokin hieno vesiputous.
Kylän läpi kulki rautatiesilta. Koska minulla oli hyvin aikaa, ajattelin kuvata Yamagataan kulkevan junan, kun se ylitti tämän sillan. Junaa ei kuitenkaan näkynyt eikä kuulunut vielä silloinkaan, kun sen olisi pitänyt olla jo tämän kylän asemalla. Odotin minuutin ja toisenkin. Sitten viisi. Johan nyt. Tässä vaiheessa kyllästyin ja lähdin asemalle päin.
Juna saapui viimein kaksitoista minuuttia aikataulusta myöhässä. Syyksi karttasovellukset ilmoittivat lumisateen.
Menin lämmitettyyn odotushuoneeseen junaa odottelemaan. Vähän ennen junan tuloa skannasin IC-korttini aseman portilla ja menin laiturille. Juna tuli ja vei minut seuraavalle pysäkille.
No, siellä vesiputouksen pysäkillä olikin sitten käynnissä täysimittainen lumimyrsky ja jumalattoman kylmää. Asemalaituri oli lumen peittämä. Neulehanskani olivat täysin riittämättömät. Lisäksi ilta alkoi selvästi pimentyä.
Kävin katsomassa vesiputousta, koska se oli niin lähellä asemaa ja sen näki aseman ylittävältä sillalta. Varsin hieno putous, mutta en jaksanut kummemmin ihailla sitä. Menin takaisin asemalaiturille ja päätin mennä seuraavalla, muutaman minuutin päästä saapuvalla junalla takaisin, vaikka olin aluksi aikonut viettää täällä tunnin.
Asemalaiturin vieressä oli jonkinlainen polku ja sen vieressä viiri, joka kai varoitti karhuista. Eiköhän ole paras suksia takaisin sivistyksen pariin täältä pakkasen, karhujen ja lumimyrskyjen keskeltä. Naparetkeily jääköön suosiolla norjalaisille.
Minulle tuli mieleeni, että asemalla ei ollut IC-kortinlukijaa. En ollut skannannut korttiani noustessani junasta, enkä voisi skannata sitä mennessäni uudestaan sisään. Erikoista.
Aikataulun mukainen junan saapumisaika tuli ja meni. Tämä ei ollut yllättävää: olihan edellinenkin juna ollut 12 minuuttia myöhässä.
Lopulta juna tuli paikalle 16 minuuttia myöhässä. Nousin sinne ja matkustin takaisin Yamagataan.
Yritin löytää jonkinlaisen ravintolan Google Mapsista. Se oli yllättävän vaikea tehtävä. Kaikilla oli joko A) huonot arviot, B) sikamaiset hinnat tai C) aukioloajat joka toinen torstai kello 11-13. Lopulta luovutin ja päätin ostaa 7-Elevenistä mättöä. Halusin lämpimään hotelliini mahdollisimman nopeasti.
Menin siis junasta päästyäni hotellin vieressä olevaan 7-Eleveniin ja ostin pääruuaksi lihasuikaleilla ja soijakastikkeella maustettua riisiä, joka lämmitettiin minulle mikrossa. Ostin myös keksijäätelön, jota minulle oli suositeltu. Ei hullumpaa. Narskui mukavasti hampaissa.
Hotellin vastaanoton palvelu oli edelleen japaninkielistä, mutta sain avainkortin ongelmitta. Menin kylpyammeeseeni rentoutumaan.