Heräsin ennen yhdeksää ja katsoin kaksi jaksoa Säätiötä. Mietin, mitä tehdä tänään. Olin varannut Sendaita varten useamman kuin yhden päivän, lähinnä siksi, että toivoin ainakin toisen olevan aurinkoinen Matsushiman visiittiä varten. Kuten tarkkasilmäiset lukijat ehkä muistavat, se visiitti tehtiin jo eilen. Lähialueilla kyllä oli kaikenlaista muutakin, mutta harmaa ja sateinen säätila herätti levottomuutta.
Päätin lopulta lähteä rannalle. Sendain edustalla on nimittäin valtava hiekkaranta.
Katsoin kartoista, miten sinne pääsee. Tarvittiin ensin juna ja sitten bussi ja jos mielin ehtiä junaan, oli minun lähdettävä 11:51. Kello oli 11:47, eli tuli vähän kiire. Sekä junia että busseja kulki vain tunnin välein.
Hosuin tieni rautatieasemalle ja hirveän kiirehtimisen jälkeen olin pysäkillä kaksi minuuttia ennen junan lähtöä.
Juna ei tullut. Tuli japaninkielinen kuulutus, jonka ydinasiat eräs japanilainen herrasmies minulle avuliaasti käänsi: juna oli kymmenisen minuuttia myöhässä.
Katsoin karttasovellustani. Vaihtoaikaa bussiin oli seitsemän minuuttia. Kun juna viimein tuli paikalle kokonaiset neljätoista minuuttia myöhässä, oli selvää, että en ehtisi bussiin ja joutuisin odottamaan seuraavaa melkein tunnin.
Jäin pois junasta aikomallani pysäkillä, mutta päätin viime hetkellä tehdä pienen suunnitelmanmuutoksen. Melkein heti tämän junan perässä tuli toinen juna, joka jatkaisi lentokentälle. Sen reitillä oli Aeon-ketjuun kuuluva ostoskeskus, jonka kautta myös edellä mainittu rantabussi kulki. Päätin odottaa bussia mieluummin ostoskeskuksessa kuin autiolla rautatieasemalla.
Matkustin siis ostoskeskukseen. Lentokenttäjunasta pois jäätyäni katsoin karttaa uudestaan. Nyt sinne oli ilmestynyt toinen mahdollinen reitti, joka sisälsi ensimmäisenä vaiheena lentokenttäjunaan nousemisen ja bussiin vaihtamisen kentällä. Tämän takia karttoja on ärsyttävää käyttää Japanissa. Jos julkisen liikenteen reittivaihtoehtoja on kaksi, kartat toimivat hyvin. Jos niitä on kaksikymmentä kuten täällä, ohjelmien usein antamien neljän ehdotuksen ulkopuolelle saattaa jäädä useita päteviä reittejä.
Ostoskeskuksessa oli Keittiö-niminen vaatekauppa ja euroihmeen kaltainen myymälä, joka myi samankaltaista tavaraa kuin olen tottunut näkemään Mujissa. Hintaa kaikilla tavaroilla oli kuitenkin vain joko 330 jeniä tai 550 jeniä. Lisäksi useassa myymälässä oli meneillään Black Friday -kampanja. Muutoin en nähnyt siellä mitään maininnan arvoista.
Poistuin ostoskeskuksesta ja aloin etsiä bussipysäkkiä. En löytänyt pysäkkiä siitä, missä sen piti Apple Mapsin mukaan olla. Päätin siis kävellä seuraavalle pysäkille, joka toivottavasti löytyisi helpommin.
Pyäskki löytyikin, mutta olin turhan ajoissa. Aikaa bussin saapumiseen oli yli 15 minuuttia. Taivaalta alkoi tihuttaa vettä.
Bussi saapui paikalle aikataulun mukaisesti kello 12:31 ja olin vielä tässä vaiheessa ainoa ihminen pysäkillä. Laitteen käyttöohjeet piti siis itse arvata. Menin keskiovista sisään, ja se vaikutti olevan oikea tapa. IC-kortinlukijaa ei ollut, vaan sisäänkäynnillä oli QR-koodinlukija. Ei taas uutta maksuhimmeliä! Lisäksi sisäänkäynnillä oli oranssi laatikko, josta sai lippulappusia. Sellaisen olin nähnyt ennenkin: lippulappunen kertoi lähtöpaikan myöhempää rahastusta varten… luulisin. Todennäköisesti maksu siis suoritettaisiin myöhemmin, mutta kun kuski ei heti lähtenyt liikkelle vaan piti mikrofoniinsa jonkin japaninkielisen palopuheen niin menin tiedustelemaan asiasta. Palvelu oli kuitenkin valitettavasti niin japaninkielistä, että en tullut hullua hurskaammaksi. Istuin kuitenkin alas ja bussi lähti liikkeelle.
Bussissa oli muutamia japanilaisia ikäihmisiä. Päätin tarkkailla heidän toimintaansa saadakseni selville, kuinka bussissa meneteltiin.
Havaitsin eläkeläisten bussista poistuessaan sullovan kuskin vieressä olevaan laiteeseen jotain pieniä paperinpaloja. Seteleitä ne eivät olleet, mutta kun katsoin tarkemmin, paperinpaloissa oli numeroita, 50 tai 100 ja lisäksi kanji, jonka olen oppinut yhdistämään Japanissa käytössä olevaan valuuttaan. Sitten yksi sulloi samaan aparaattiin kolikoita. Eräs toinen osti kuljettajalta vihkosen, jossa vaikutti olevan ennen mainittuja paperinpaloja. Erikoista sinänsä, että miksi kukaan ostaisi bussilippuja, jos samalla vaivalla pystyi maksamaan käteisellä?
Olin kuitenkin Apple Mapsin avulla päätellyt, että matka maksaisi 200 jeniä. Otin lompakosta siis valmiiksi 200 jeniä ja tarjosin niitä päätepysäkillä kuskille. Tämä vaikutti kelpaavan ja poistuin bussista.
Olin nyt jonkin liikerakennuksen pihassa melko lähellä rannikkoa. Lähdin kävelemään rantaa kohti. Maiseman peitti kuitenkin seitsemän metriä korkea loivarinteinen muuri. Ehkä jokin tsunamieste.
Tie rantaan oli suljettu autoilta, mutta kävellen sinne pääsi. Kiipesin muurin päälle portaita pitkin.
Edessäni oli Sendain hiekkaranta. Se oli erittäin leveä ja jatkoi silmänkantamattomiin. Taivaalla näkyi Sendain kentälle laskeutuvia lentokoneita ehkä kymmenen minuutin välein.
Kävelin meren rantaan dokumentoiden maiseman. Siellä oli yksi japanilainen kalastamassa. Tihkusateesta huolimatta maisema oli minusta varsin kaunis. Pilvien raoista tuleva valo oli varsin valokuvauksellisen näköistä. Näkyipä siellä vähän aikaa sateenkaarikin.
Päätin palata muurille ja kävellä jonkin matkaa etelään kohti Sendain lentokenttää. Pysähdyin hyvin usein, koska dokumentoitavaa oli niin paljon. Petolintuja kierteli alueen yllä ja jokin valkopäinen tapaus nökötti rannassa kepin nokassa raadellen jonkin eläimen jäännöksiä. Oikealla puolellani oli jonkin sortin mäntymetsä, joka vaikutti hiljattain istutetulta. Rantavallin päältä näki hyvin myös Sendain takana oleville vuorille. Myös monenlaisia valoilmiöitä oli nähtävillä.
Mietin sitten, kuinka päästä takaisin Sendaihin. Katsottuani tarkasti satelliittikuvia päätin kävellä lentokentälle. En nähnyt kartalla mitään sellaista estettä, jonka vuoksi tämä ei olisi ollut mahdollista. Matkaa oli nelisen kilometriä joka tarkoitti noin tunnin kävelyä. Suunnitelma oli kuitenkin riskialtis. Kohteet kuten lentokentät saatetaan joskus aidata niin, ettei niitä pääse kilometriä lähemmäs. Joskus puolestaan yritin kävellä ulos Denpasarin kentältä välttääkseni korkeammat taksimaksut, mutta kävellen poistuminen ei ollut yksinkertaisesti mahdollista.
Päätin kuitenkin yrittää. Näin matkalla lisää lentokoneita, kalastajia ja valoilmiöitä samoin kuin petolintuja. Dokumentoin kaiken kiinnostavan. Pohdin, että olen useasti sanonut parhaiden valokuvien syntyvän auringonpaisteessa, mutta ei tämäkään sää ollut oikeastaan yhtään hullumpi.
Tihkusade loppui vain alkaakseen pian uudelleen. Lopulta saavuin paikkaan, josta piti lähteä karttojen mukaan tie lentokentälle. Tie löytyi. Sen päässä oli myös epävirallisen näköinen parkkipaikka, jota käyttivät ilmeisesti lukuisat rannalla viihtyvät kalastajat. Kävelin tietä pitkin muina gaijineina viimeisen kilometrin Sendain lentoasemalle ylittäen näyttävän näköisen kanavan tai joen.
Rautatieasema oli aseman toisessa kerroksessa ja junia Sendaihin kulki 20 minuutin välein. Siellä pystyi onneksi maksamaan IC-kortilla. Palasin junalla kaupunkiin. Rannalle kannattaa tulevaisuudessa ehdottomasti mennä nimenomaan lentokenttäjunalla. Se on loogisempi vehje kuin tunnin välein kulkevat bussit.
Rautatieasemalta kävelin viitisentoista minuuttia erääseen 4.6 tähden curryravintolaan nimeltään Remmy’s Kitchen. Se oli hyvin erikoinen tapaus, pikemminkin kioski kuin ravintola. Siellä oli kolme puutarhapöytää tuoleineen pienessä kopissa ja ravintolaa piti harmaahapsinen mies, joka osasi muutaman sanan englantia. Sain selville, että katsut olivat lopussa ja että ravintola sulkeutuisi viideltä. Kun huomautin, että kellohan on jo viittä yli viisi, mies korjasi että kuudelta. Google Mapsin mukaan se sulkeutuisi yhdeksältä. Joka tapauksessa sain silti ruokaa. Tilasin kanacurryn, jonka makua kuvailtiin ruokalistassa yhtä yksityiskohtaisesti kuin jotain laatuviiniä. Kaverihan taisi olla kunnon connoisseur.
Annos tuli nopeasti ja oli oikein hyvä. Siihen kuului keltaista riisiä ja currya, jossa oli jotain lihanpaloja. Ravintolan Google-arvioissa väitettiin, että se oli parasta currya jota arvioijat olivat ikinä syöneet. Siitä en tiedä, mutta erinomaisen hyvää se joka tapauksessa oli.
Toisin kuin länsirannikon suunnilleen samankokoinen Niigata, Sendai vaikuttaa kiinnostavalta kaupungilta. Lähimaastossa olisi enemmänkin tutkittavaa ja useita metsiä, puistoja ja temppeleitä puutarhojen keskellä. Tänne tulisin mielelläni uudestaankin.
Thaimaalaiset tuttavani ovat valittaneet tänään, kuinka Thaimaassa on kylmä. Pääkaupungissa on vain 25 astetta. Voi voi sentään.