Aamulla mittasin jälleen kuumeen, jota ei ollut havaittavissa. Päätin siis lähteä asioille. Ei tässä oikein muutakaan voinut, koska kapselihotellissa ei saanut siivouksen vuoksi oleskella päiväsaikaan.
Aivan ensiksi menin junalla ökysektorin liepeillä olevaan Lexus-kahvilaan, joka sijaitsi suuressa kauppakeskuksessa. Olin paikalla niin varhain, että sain odotella kymmenisen minuuttia sen aukeamista. Eilisen vastapainoksi sää oli tänään tihkusateinen ja harmaa.
Kysyin henkilökunnalta, että olisiko täällä sattumoisin myynnissä Lexus-kahvikuppeja. Sain vastaukseksi, että ei ole. Myyjä oli kuitenkin erittäin hyvin koulutettu, sillä hän alkoi selvittää puolestani tätä asiaa. Hän ehdotti, että voisin vierailla jossakin Lexuksen autokaupassa, siellä voisi ehkä olla. Muistaakseni luin netistä, että autokaupoissa sellaisia myydään ainoastaan uusien autojen kylkiäisinä, mutta voi sellaisenkin kai käydä katsomassa jos aikaa on ja terveys sallii. Tänään autokauppaan ei kuitenkaan päässyt, koska jostain syystä kaikki kaupungin Lexus-autokaupat on tiistaisin suljettu.
Jatkoin matkaa Shinjukuun. Kun olin löytänyt uloskäynnin käveltyäni ensin ympyrää melkein koko aseman ympäri, ostin ulkoiluvarusteliikkeestä kaksi kuuman ilmanalan T-paitaa. Hintaa tuli suunnilleen saman verran kuin Mordorissa, mutta täällä oli paljon laajempi värivalikoima. Toivottavasti kestävät paremmin kuin housut.
Kaupasta matkustin takaisin hotellille. Siellä pyysin henkilökuntaa tulostamaan erään kaavakkeen. Tähän suostuttiin kymmentä jeniä vastaan. Täytin kaavakkeen, vein suurimman osan tavaroistani kaappiini ja lähdin sitten uudestaan metroasemalle.
Määränpääni oli Japanin parlamenttitalo, iso neuvostotyyppinen rakennus joka on rakennuttu lähes kokonaan japanilaisista materiaaleista. Siellä kokoontuu Japanin kaksikamarinen parlamentti.
Rakennukselle joutui kävelemään vartin verran. Matkalla näkyi paljon poliiseja, monilla oli pamppu näyttävästi esillä.
Saavutin hyvin pitkän aidan, jonka takana oli jotakin tärkeän näköisiä rakennuksia. Ensimmäisen oviaukon kohdalla oli nuolellinen kyltti: parlamentin alahuoneen kierrokset alkavat sadan metrin päästä tuolta päin. Kävelin nuolen osoittamaan suuntaan.
Siellä oli toinen aukko aidassa ja pitkä jono japanilaisia, jotka olivat hyvin epämääräisen arvioni mukaan lukioiässä. Kävelin vielä vähän matkaa, ja törmäsin kylttiin: tästä alkavat ylähuoneen kierrokset. Parlamentin ylähuoneeseen ei kuitenkaan järjestetty englanninkielisiä kierroksia. Palasin takaisinpäin paikkaan, jossa lukiolaiset olivat jonottaneet.
Esitin koppalakkipäisille virkailijoille hotellissa tulostamani kaavakkeen. Palvelu oli englanninkielistä. Minut paimennettiin sisään odottamaan kierroksen alkamista.
Tämä kierros ei maksanut mitään, mutta se oli pitänyt varata internetissä etukäteen. Olin tehnyt varauksen Niigatassa hotellissa ollessani, ja pääsin onneksi mukaan. Hakemuksessa oli pitänyt ilmoittaa hotellin nimi, passin numero, seurueen koko jne. ja sitten samat asiat oli pitänyt kirjata vielä mainitulle paperikaavakkeelle.
Paikalle tuli ennen kierroksen alkua useita muitakin turisteja. Saimme lehtisen, jossa selitettiin, miten Japanin poliittinen järjestelmä toimii. Lehtisessä ei kuitenkaan mainittu niin sanottua puolentoista puolueen järjestelmää. Japanissa on pitänyt valtaa vuosikymmenet lähes yhtäjaksoisesti Liberaalidemokraattinen Puolue eli LDP. Muutkin puolueet on sallittu, ne eivät kuitenkaan ole menestyneet vaaleissa riittävän hyvin voidakseen muodostaa hallitusta. Japanilaiset tuntuvat arvostavan politiikassa vakautta ja jatkuvuutta.
Voisi sanoa, että maan pääministeriä ei päätetä parlamenttivaaleissa vaan LDP:n sisäisissä vaaleissa. LDP:n sisällä on tavallaan omia metapuolueitaan, jotka yrittävät ohjailla mahtipuolueen puolueohjelmaa tahtomaansa suuntaan ja tämä on viime kädessä se tapa, jolla Japanin polittisista linjauksista tosiasiassa päätetään.
Maa sai hiljattain ensimmäisen naispääministerinsä. Sanae Takaichi vastustaa homoavioliittoja, naimisissa olevien ihmisten erillisiä sukunimiä, naispuolisen perijän oikeutta nousta Japanin keisarinnaksi ja Japanin pasifistista perustuslakia joka kieltää hyökkäysaseet. Huolestuttavinta on kuitenkin hänen pyrkimyksensä vähätellä japanilaisten toisessa maailmansodassa tekemiä sotarikoksia, jotka kuuluvat ihmiskunnan historian hirveimpiin. En missään tapauksessa suosittele etsimään Wikipediasta artikkelia nimeltään Yksikkö 731 jos haluat nukkua ensi yön rauhassa. Se on järkyttävintä settiä, mitä olen koskaan lukenut.
Sanae Takaichi on vieraillut kiistanalaisessa Yasukunin pyhäkössä useasti. Tässä ei ole tosin sinänsä mitään uutta, esimerkiksi pitkäaikainen pääministeri Shinzo Abe vieraili myös kyseisessä pyhäkössä. Rakennuksessa on säilytettynä lähes kahden ja puolen miljoonan keisarin puolesta kaatuneen japanilaisen sotilaan nimi. Keisarit itse eivät kuitenkaan ole vierailleet siellä viiteenkymmeneen vuoteen, koska temppelissä on säilytettynä myös yli tuhannen tuomitun sotarikollisen nimet.
Kun kello löi kolme, paikalle tuli kaksi miestä: minua aiemmin puhutellut koppalakkipäinen virkamies ja iäkäs harmaahapsinen herrasmies. Virkamies pyysi meitä ystävällisesti olemaan ottamatta valokuvia muutoin kuin luvan kanssa ja antamaan reput tutkittavaksi alakerran turvatarkastuksessa.
Harmaahapsisella herrasmiehellä oli kiinnostavia asioita kerrottavanaan. Hän esimerkiksi harmitteli alhaista äänestysprosenttia: nuoret eivät ole kovin kiinnostuneita äänestämisestä, toisin kuin eläkeläiset. Harmillista, että hän puhui niin hiljaisella äänellä.
Menimme turvatarkastukseen ja sieltä hissiin. Rakennus oli kokonaan kivinen ja sen käytävillä oli kuulemma neljä kilometriä punaista mattoa. Valaistus oli himmeä.
Menimme ensin suureen eteisaulaan. Se oli varsin mutta hyvin vertikaalinen maalauksin koristeltu tila, joka sijaitsi kaiketi päätornin sisällä. Saimme ihastella sitä toisen kerroksen parvekkeelta.
Meille selitettiin, että aulassa oli kolmen japanilaisen demokratian isän patsas. Siellä oli paikka neljännellekin patsaalle, mutta jalusta oli jätetty tyhjäksi. Tämän saattoi tulkita niin, että demokratia ei tule koskaan valmiiksi ja jalusta edustaa kaikkia tulevia suuria valtiomiehiä.
Näimme seuraavaksi pienen ja sangen ahtaan oloisen huoneen. Harmaahapsinen mies selitti, että tämä huone oli jonkinlainen kokoustila, mutta sen verran pieni, että edustajat kokoustavat mieluummin muualla. Koko talo oli kuulemma vähän vanhanaikainen ja epäkäytännöllinen. Tietoverkotkaan eivät oikein toimineet. Joskus oli ollut puhetta parlamentin siirtämisestä Tokiosta jonnekin muualle, mutta se oli tyssännyt kustannussyistä.
Jatkoimme sitten katsomaan keisarin huonetta, jota keisari käytti avatessaan valtiopäiviä. Se oli eristetty lasin taakse. Huoneen koristelut olivat kuulemma niin kalliita, että keisarin huoneisto oli maksanut kymmenesosan koko pytingin hinnasta.
Seuraava meille esitelty tila oli alahuoneen istuntosali. Jouduimme tosin odottamaan hetken, jotta Jordanian edustusto ehti poistua paikalta.
Pääsimme ihastelemaan istuntosalia lehtereiltä. Takaseinällä keskellä salia oli puheenjohtajan pönttö, jota ympäröivät edustajien pöydät puoliympyrän muotoisesti. Puhujanpöntön yläpuolella oli parveke, joka oli varattu keisarille. Oppaamme ja harmaahapsinen herrasmies kehottivat ottamaan runsaasti selfieitä.
Istuntosalin jälkeen meidät paimennettiin ulos parlamenttitalosta. Saimme kuitenkin ottaa vielä kuvia ulkoa ja rakennuksen edestä ennen kuin jouduimme pääportista ulos. Kierroksen pituus oli ollut noin tunti ja minusta se oli vähintään hintansa arvoinen.
Pääportti oli varsin lähellä keisarillista palatsia. Kävelin palatsin suuntaan, etsin maanalaisen rautatieaseman ja kuljin sitä pitkin erääseen Tokionlahden tekosaareen. Siellä oli mopoiluvarustekauppa, jossa vietin hyvän tovin.
Kokeilin erilaisia hanskoja tunnin verran, mutta en ostanut sellaisia. Haaviin tarttui sen sijaan umpilaiton UV-säteilystä tummentuva visiiri uudelle kypärälleni (aito Arain merkkivaraosa, jota joku oli viritellyt jonkinlaisella pintakäsittelyllä) ja kypärään asennettavat ämyrit jotta voin kuunnella ajellessani AC/DC:n kappaletta Highway to hell.
Akihabarassa yritin päästä siihen ravintolaan, joka oli ollut eilen suljettu ennen aikojaan. Menin sisään ja istuin tiskin ääreen. Sain ruokalistan. Jostain syystä illalliseksi myytävä oyakodon oli kaksi kertaa kalliimpi kuin lounaaksi myytävä. Havaitsin tehneeni hinnan suhteen virhearvion ja olin jo lähdössä, kun minulle tuotiin eteen vesilasi. Jaaha, no ei lähdetä sitten. Tilasin halvimman oyakodon-annoksen 2000 jenillä. Kokonaiset 11 euroa, hirveää. Ihan hyvä kyseinen annos oli, mutta hinnoittelu harmitti lopun iltaa.
Hotellilla testasin kaiutinjärjestelmää. Se vaikutti toimivan hyvin. Äänenlaatu ei ollut aivan paras mahdollinen, mutta kun ajelee valtatiellä yhdeksääkymppiä korvissa humisee muutenkin niin, että hifistely ei kannata.
Illalla mittasin taas kuumeen, sitä ei ollut. Päätin silti nukkua jälleen parasetamolipurkki tyynyn alla.