Aamulla ei ollut edelleenkään kuumetta eikä myöskään kurkkukipua. Yskää oli, mutta mielestäni vähemmän kuin eilen. Erikoinen tauti. Kenties joku rokotteen kastroima koronavirus, joka ei saa kunnon sairautta aikaan.
Tänään oli lähtöpäivä. Kone lähtisi Naritasta kuitenkin vasta 17:35 eli minulla oli jonkin verran aikaa. Päätin käydä legendaarisella Tokyo Route 246:n kilparadalla. Lähistöllä sijaitsi myös Lexus-myymälä.
Keräsin vaivalloisesti tavarani kasaan hotellin ahtaassa kaapistohuoneessa ja suuntasin sitten alakertaan. Otin esille repussa aina säilyttämäni vetoketjulla suljettavan IKEA-kassin ja laitoin tavarat siihen.
Thaimaahan kuskattavaa rojua oli aika paljon ja painoltaan matkatavarani olivat ainakin tuplaten sen verran, mitä lentoyhtiö käsimatkatavaralle salli. Kaksi kameraa, kolme objektiivia, kannettava tietokone ja moottoripyöräkypärä eivät olleet kevyimpiä kuljetettavia. Päätin siksi katsoa, mitä ruumamatkatavara maksaisi. Kävi ilmi, että 28€. Hinta oli niin alhainen, että päätin pelata varman päälle ja ostaa ruumamatkatavaran.
Matkustin sitten Akasakaan täpötäydellä Ginza-linjan maanalaisella. Lexus-myymälä oli melkein aseman vieressä.
Yksi myyjättäristä osasi englantia. Esitin hänelle asiani, ja hän sanoi että heillä ei taida olla kahvikuppeja saatavilla, mutta olisi sellainen kuvasto, jossa oli erilaisia lisävarusteita, joita saattoi halutessaan ostaa. Kaikessa tavarassa oli tosin viikon toimitusaika.
Vastaanotin kuvaston joka toimitettiin aidossa Lexus-paperikassissa ja tutkin sitä hetken aikaa. Vaikutti siltä, että oli olemassa ainakin Lexus-aamutakkeja, Lexus-poolopaitoja, Lexus-käsilaukkuja, Lexus-lompakoita, Lexus-golfvarusteita, takorautaisia Lexus-bensatankinkorkkeja ja Lexus-posliiniastiastoja ja tämä kokoelma vaihtui kaksi kertaa vuodessa. Oli kuvastossa kahvikuppikin, mutta sitä ei kyllä ulkonäöltä Lexus-brändätyksi tunnistanut. Kahviastiaston mukana toimitettava kuppi oli minusta hienompi, mutta astiasto kustansi 200€ ja oli todennäköisesti varsin vaikea kuljettaa lentokoneessa.
Oli miten oli, toimitusajan pituus teki Lexus-tarvikkeiden hankinnasta epäkäytännöllistä. Jatkoin matkaa Route 246 -katuradalle. Kuten tarkkamuistisimmat lukijat ehkä muistavat, olin vieraillut siellä aiemminkin. Kyseisellä katuradalla ajetaan kilpaa vain Gran Turismo -peleissä, mutta kilparadan muodostavat kadut olivat oikeasti olemassa.
Hämmästykseni oli suuri, kun havaisin valtavan määrän ihmisiä radan pääsuoran päässä. Rata kääntyi tässä kohtaa pohjoiseen, ja tietä reunustivat kullankeltaiset puut. Puita katsomaan oli tullut suoranainen kansainvaellus.
Navigoin ihmismassan läpi kadun päähän. Sieltä yritin dokumentoida kadun parhaani mukaan. Se, miten tässä onnistuin nähdään joskus tulevaisuudessa. Minulla on käsittelemättä ainakin neljä tuhatta Japanissa otettua kuvaa. Ajatuskin niiden käsittelemisestä hirvittää jo etukäteen.
Jatkoin matkaa kilparataa pitkin. Kuten aiemmallakin vierailulla, näin lukuisia poliiseja. Alueella oli ilmeisesti jotain tärkeitä hallituksen rakennuksia.
Lopulta tulin Akasakan palatsin eteen. Se ei ollut auki yleisölle, mutta portin raoista sai hyviä valokuvia.
Lähestyessäni pääsuoraa löysin suuren vesialueen. Dokumentoin vesiesteessä seisovat silkkihaikarat. Alue oli varsin hienon näköistä, etenkin näin auringonpaisteessa.
Sitten olinkin jälleen pääsuoralla. Kävelin eteenpäin, kunnes tulin McLaren-kaupan luo. Se oli tosin suljettu keskiviikkoisin. Tässä kaupungissa on näemmä täyttä arpapeliä, mikä liike on milloinkin auki.
Seuraavaksi pääsuoralla tuli vastaan Hondan pääkonttori. Kävi ilmi, että Hondan pääkonttori ei ollut enää Hondan pääkonttori. Honda oli siirtämässä konttoriaan jonnekin Tokion päärautatieaseman liepeille, henkilökunta oli nyt jossain väliaikaistoimistossa ja tätä rakennusta oltiin remontoimassa muuhun käyttöön. Harmi sinänsä, siellä oli kuulemma ollut kahvila ja Hondan esittelytila. Olisin myös halunnut esittää paheksuntani siitä, että Honda ADV 350:lle ei ollut Thaimaassa myynnissä perälaatikkoa, jonka pystyi avaamaan mopon langattomalla avaimella. Muissa maissa sellaisia kyllä oli.
Saavuin takaisin kullanväristen puiden reunustamalle kadulle. Ylitin sen ja matkustin Ginzan linjalla takaisin Akihabaraan.
Akihabarassa kävin kahdessa kalastuskaupassa. Yritin selvittää, onko siellä tietyntyyppistä Shimanon kelaa, jollaista serkkuni oli toivonut. En kuitenkaan ollut löytänyt yhtään kivijalkakauppaa joka sellaisia möi, eikä niitä vaikuttanut olevan näissäkään kahdessa myymälässä.
Menin sitten takaisin hotellille, jonne olin jättänyt IKEA-kassissa merkittävän osan matkatavaroistani. Kello löi 14 ja havaitsin, että minullahan oli suorastaan kiire. Lähdin kassiani varsin vaivalloisesti kantaen Akihabaran asemalle. Siellä nousin keltaisen linjan junaan, josta oli parin aseman päästä vaihto Chiban kautta Naritaan kulkevaan paikallisjunaan. Havaitsin, että vaihtoaikaa oli Apple Mapsin mukaan yksi minuutti. Sadattelin tätä itsekseni, mutta ehdin kuin ehdinkin ajoissa toiseen junaan.
Junassa istuskellessani täytin taas Thaimaahan tarvittavan digital arrival cardin.
Saavuin Naritaan tunnin ja 50 minuuttia ennen lentoni lähtöä. Menin itsepalveluautomaatille, mutta siellä hääri niin paljon henkilökuntaa painelemassa automaatin nappuloita puolestani, että ei sitä oikein itsepalveluksi voinut sanoa. Ehkä kuitenkin hyvä, että olin ostanut ruumamatkatavaran. Näin vältyin tarkemmalta syynäykseltä.
Tein vaivalloisen uudelleenpakkauksen ja laitoin IKEA-kassiin niin paljon tavaraa kuin pystyin. Mitään elektroniikkaa en sinne laittanut, enkä kypärääkään. Kypäräänhän saattaisi tulla lastiruumassa lommo. Jos joku alkaisi naputtaa käsimatkatavaran koosta, muodosta tai painosta väittäisin järkähtämättä kypärän olevan hattu, eikä päähineiden painoa laskettu mukaan matkatavaroihin. Istuisin vaikka koko lennon kypärä päässäni jollei muu auttaisi. Ei sitä missään ole kielletty.
Joka tapauksessa IKEA-kassi lähti ruumaan ongelmitta. Menin turvatarkastusjonoon, joka oli pitkä, mutta liikkui vauhdikkaasti. Sitten oli vuorossa maahanmuuttoviraston tarkastus, jossa oli onneksi automaattiportit.
Lähtöportin vieressä oli ruokala, josta sai kuudella eurolla curryannoksen. Päätin ostaa sellaisen ihan vain siksi, että pidän halvasta lentoasemaruuasta. Mordorissa pelkkä voileipä maksaa nykyään varmaan 50€.
Annoksessa oli todella vain pelkkää currya ja riisiä. Minusta mainoksen mukaan siinä olisi pitänyt olla jotain lihaakin, mutta ei sitten. Noh, oli halpa.
Koneeseen nousu tapahtui viittä yli viisi eli täsmälleen aikataulun mukaan. Hämmästyttävää. Kypärästä ei kyselty mitään, eikä myöskään viisumista, thaimaastapoistumislennosta tai mistään muustakaan sellaisesta.
Vierustoverini koneessa olivat jälleen parhaat mahdolliset eli ei ketään. Kuten kone jolla olin Japaniin saapunut, oli tämäkin puolityhjä.
Useita ihmisiä torkkui koneen keskimmäisellä penkkirivillä poikittain, eikä kukaan tullut huomauttamaan heille asiasta. Epäreilua, jos minulta kysytään.
Koneessa istuessani mieleeni tuli uudenlainen matkalaukkukonsepti. Vaikuttaisi siltä, että mitä raskasrakenteisempi matkalaukku on, sitä kovempaa kyytiä se laukunkäsittelijöiltä saa. Hyvinkin raskastekoisia laukkuja on saatu rikki, mutta toisaalta porukka laittaa ruumaan varsin usein tuollaisia ikeakassimaisesta materiaalista valmistettuja nyssäköitä, enkä ole vielä nähnyt sellaisen hajonneen. Lisäksi ikeakassimainen matkalaukku on tietysti äärimmäisen kevyt, joka mahdollistaa suuren hyötykuorman. Olisikohan paras strategia matkustaa kahdella matkalaukulla? Toinen olisi ikeakassimainen laukku, johon voi laittaa pehmeitä asioita kuten vaatteita ja sellaista, joka ei mene rikki vaikka vähän kolhisikin. Toinen taas olisi perinteisempi kova matkalaukku, joka suojaa sisältöä paremmin, jossa olisi pyörät ja johon tämän ikeakassimaisen laukun voisi jotenkin kiinnittää. Kentän baggage dropissa molemmat matkalaukut voisi laittaa vielä isomman ikeakassimaisen laukun sisään, jotta kukaan ei voisi valittaa siitä, että lippuun kuuluu vain yksi matkalaukku. Suunnitelma on toki tässä vaiheessa puhdas ajatusleikki, mutta kiinnostava sellainen.
Noin seitsemän ja puoli tuntia kestäneen lennon jälkeen saavuimme Suvarnabhumiin. Maahanmuuttoviraston tarkastus ja laukun noutaminen sujuivat ongelmitta. Ehdin vieläpä Airport Rail Linkillä kaupunkiin, joskin BTS olisi Phaya Thaille saavuttaessa jo suljettu. Vältin kuitenkin ARL:ää käyttämällä suurimmat taksimaksut.
Mietin ARL:ssä, että miten pääsisin parhaiten hotellilleni, joka sijaitsi Phahon Yothin 24:llä. Ilmeinen vastaus oli taksi. Mopotaksi olisi kuitenkin halvempi.
Aikaa ja tilaa oli paljon, joten sulloin tavarani parhaani mukaan reppuuni. Se tuntuikin vetävän aivan valtavan määrän. Lopulta kaikki matkatavarani olivat repussa ja kypärä oli sen ulkopuolella killumassa hihnastaan.
Phaya Thain asemalla katsoin Grab-taksien hintoja. 240 bahtia. Aika suolaista. Mopotaksi maksoi 76 bahtia, joka oli paljon kohtuullisempaa. Tilasin sellaisen. Kypäräkin minulla oli valmiina. Irrotin sen repusta ja laitoin päähäni.
Taksi tuli ja vei minut oikeaan paikkaan. Näkymät olivat vähän heikot, kunnes eräissä liikennevaloissa poistin visiiriä suojaavat teippaukset. Sitten pystyin katselemaan maisemia. Ilma oli varsin kylmä, ja tuntui samanlaiselta kuin Tokiossa. Parhaimmillaan siellä oli ollut muistaakseni 18 astetta, täällä päivän ylin oli ollut 25 astetta ja auringonlaskusta oli jo kuusi tuntia.
Hotelli oli valikoitu sillä perusteella, että sillä oli 24h-päivystys. Halvemmissa lafkoissa sellaista ei ole, tai sitten epätavallisesta saapumisajasta pitää ilmoittaa etukäteen (ja minullahan ei ollut mitään käsitystä, kauanko kentällä menisi). Palvelu oli englanninkielistä.
Ensimmäinen ajatus huoneessani oli, että tämä koppihan on aivan jumalattoman iso. Japanilaisissa hotellihuoneissa neliöitä käytetään huomattavan säästeliäästi. Täällä oli kuitenkin iso makuuhuone, sitten keittiö, parveke ja kylpyhuone. Oikein minkäänlaista näkymää ikkunoista ei ollut, mutta ei se minua haitannut. Rakennus ei ollut kovin uusi ja pinnat ja seinät olivat vähän kuluneet, mutta kaikki oli siistiä.
Menin 7-Eleveniin hakemaan iltapalaa. Sellainen sijaitsi kätevästi muutaman minuutin kävelymatkan päässä. Ostin kahden desilitran purkin Doi Khamin mansikkamehua C-vitamiinia saadakseni.
Koska lukijakuntaani varmasti kiinnostavat asioiden hinnat, niin olen tehnyt tästä japaninreissusta seuraavanlaisen listauksen (ei sisällä töhöilykustannuksia tai lisäpalveluna ostettua matkalaukkua paluumatkalle).
Hotellit:
Tokio: 2 yötä, 35,63€/yö Nagano: 3 yötä, 22,05€/yö Niigata: 2 yötä, 34,28€/yö Yamagata: 1 yö, 41,24€/yö Sendai: 3 yötä, 55,78€/yö Tokio II: 4 yötä, 37,39€/yö
15 yötä Japanissa yhteensä 564,07€, keskimäärin 37,60€/yö.
Lennot:
BKK - NRT 142,70€ NRT - BKK 127,14€
Lennot yhteensä 269,84€.
Onnistuin mielestäni järjestämään matkani harvinaisenkin edullisin kustannuksin, erityisesti lennot.