Kirjoitin aamulla muistelmiani ja varailin uutta hotellia. Olin pitänyt viettää kaupungissa vielä pari päivää. Tämä hotelleissa pyöriminen alkaa käydä kukkarolle, mutta vielä toistaiseksi olen reippaasti voiton puolella verrattuna siihen, että olisin vuokrannut asunnon pääkaupungista kuten viime vuonna.
Puoliltapäivin päätin lähteä liikenteeseen. Kävelin ensin vaatteenompelukojulle. Sain housuni takaisin. Taskut oli korjattu siististi ompelemalla. Korjaus kustansi sen mitä eilen sovittiin, ruhtinaalliset 40 bahtia eli noin yhden euron. Revi siitä, Arc’teryx.
Menin takaisin hotellille ja vaihdoin korjatut housut jalkaan. Ne ovat paljon farkkuja mukavammat.
Tarkastelin juuri riisumiani farkkuja. Munien kohdalla oli pari pientä reikää, etumus kulunut ja yksi takamuksen vyölenkeistä melkein poikki. Nämä olisi saanut näköjään viedä korjattavaksi samalla ovenavauksella. Toisaalta jos kangas on näin huonoa, niin väistämätöntä ei voi venyttää korjauksillakaan kuin hetken. Taitaa olla aika katsella uusia housuja. Pitäisi varmaan ostaa japanilaiset farkut, vaikka hinta on aika suolainen. Siellä tietyillä merkeillä on kuulemma edelleen käytössä kankaita, jotka ihan oikeasti kestävät isältä pojalle. Tässä maassa en toisaalta onneksi farkkuja tarvitsekaan, eli suunnitelman toteutus voidaan surutta siirtää hamaan tulevaisuuteen.
Menin takaisin BTS:lle ja Life Ladprao Valleyn pihaan. Yritin päästä sisään, mutta en päässyt naamantunnistimesta läpi. Sivuoven skanneri oli kyllä tunnistanut naamani vielä kuukausi sitten, kun kokeilimme sitä.
Hampurilainen tuli pelastamaan minut ystävänsä kanssa ja menimme sitten katolle. Otimme hieman kuvia. Lentokoneet laskeutuivat Don Mueangiin tänään etelästä pohjoiseen, ja uusi kone lensi rakennukse yllä muutaman minuutin välein. Kamerallani pystyin helposti erottamaan koneiden jokaisen yksityiskohdan.
Sitten lähdimme Hampurilaisen kanssa tietokonemessuille, jossa olin käynyt jo eilen.
Konferenssikeskuksen aulassa oli useita poliiseja ja vartijoita ja alue oli eristetty sellaisilla nauha-aidoilla mitä esimerkiksi kaupoissa, julkissa rakennuksissa ja lentokentillä usein käytetään. Tämä oli sangen eriskummallista. Näin kuitenkin, että paikalla oli tietotekniikkafirmojen työntekijöitä ja silloin tällöin messuvieraan näköisiä ihmisiä poistui parinkymmenen metrin päässä olevista messutilan ovista, eli messuja tuskin oli peruutettu tai mitään sellaista.
Olin muistaakseni eilen nähnyt toisenkin oven, josta pääsi messutilaan. Sitä varten kävelin Hampurilainen perässäni ensin talosta ulos, kulman taakse ja lopulta rakennuksen sivussa olevasta parkkihallin ovesta sisään.
Parkkihalli oli varsin iso, mutta sisäänkäynti löytyi viimein. Kävelimme sitten messutilaan avoimesta sisäänkäynnistä. Sinne oli raahattu metallinpaljastin, jonka läpi kaikkien oli kuljettava ja ovella oli useampi vartija. Meitä ei kuitenkaan tarkastettu.
Messutilasta vain puolet oli auki, loppu oli eristetty nauha-aidoilla. Edessäni kulkeva thaimaalainen kysyi nauhojen sisäpuolella olevalta virallisen näköiseltä ihmiseltä, että onko loppumessujen määrä avautua joskus. Neljältä iltapäivällä, kuulemma. Siihen oli lähemmäs kaksi tuntia aikaa.
Kiertelimme kuitenkin messuja, minkä pystyimme. Hampurilainen naputteli näppäimistöjä ja löysi hienon niskanhierontalaitteen. Sitten leikimme hetkisen Keychronin (paska firma muuten, leikkii brittiläistä mutta on tosiasiassa kiinalainen eikä noudata EU:n kuluttajansuojalakia) jättinäppäimistöllä, joka oli yhdistetty Pac-man-peliin. Hampurilainen sanoi isänsä pitävän Pac-manista ja hän oli itsekin siinä paljon parempi kuin minä.
Päätimme lopulta mennä messukeskuksen food courtiin istuskelemaan. Emme tilanneet mitään, koska molemmilla oli illallistapaaminen muualla. Hampurilainen puheli jotakin perheen perustamisesta, johon totesin että onhan tuo kovasti työn alla. Olin kuitenkin havainnut, että Prachuapissa ei ollut hirveästi deittisovellusten käyttäjiä. No chicks, only chickens, veisteli Hampurilainen viitaten aiemmin esittämiini havaintoihin kukoista.
Neljän aikaan kävin vielä katsomassa, olisiko messujen aidatulle alueelle ilmestynyt jotain mielenkiintoista. Ei ollut, joten lähdin BTS:llä Asokin asemalle. Menin Terminal 21 -kauppakeskukseen sisään odottelemaan Watia.
Wat tuli paikalle noin viiden aikaan ja tapasimme libanonilaisen ravintolan edessä. Tilasimme kebabit ja shwarmat jotka jaoimme keskenänne. Hän sanoi, että ei ole koskaan ennen käynyt Terminal 21:ssä, vaikka onkin kulkenut ohi lukuisia kertoja. Sanoin kokeneeni eilen saman vieraillessani satulinnan markkinoilla.
Wat oli myös lähettänyt tutkimuspaperinsa johonkin lehteen, mutta lehti ei halunnut julkaista sitä koska se ei kuulunut lehden aihepiiriin. Nyt kokeiltiin toista lehteä. Hän oli käytännössä valmis maisteri paperitöitä lukuunottamatta.
Kerroin matkastani Fukushiman ydinlaskeuma-alueelle ja selitin katastrofin synnyn. Wat kysyi, tiedänkö missä on Thaimaan ainoa ydinreaktori. Arvasin, että Kasetsartin yliopistolla, koska olin nähnyt siellä joskus säteilyvaaramerkin jossain portissa. Wat vahvisti epäilyni oikeaksi. Oli kuulemma jokin suunnitelma rakentaa ydinreaktori etelään energiantuottoa varten, mutta Wat ei uskonut siitä tulevan mitään.
Puhuimme myös tsunameista. Wat sanoi kuulleensa eräältä toimittajalta, että juuri ennen tapaninpäivän tsunamia 2004 jonkin ulkomaan viranomaiset olivat maanjäristyksen havaittuaan yrittäneet soittaa Thaimaan viranomaisille varoittaakseen tsunamivaarasta. Pahaksi onneksi tuo päivä sattui olemaan sunnuntai, ja siksi ainoa toimistossa ollut virkamies pyysi soittamaan seuraavana päivänä uudestaan. Mainitsin nähneeni andamaanienmeren puoleisella rannikolla ajellessani lukuisia tsunamisuojarakennuksia, mutta niiden olevan hieman rapistuneen näköisiä. Wat totesi tämän olevan totisinta totta. Vaikka paikalle oli asennettu katastrofin jälkeen erilaisia varoitusjärjestelmiä, olivat ne jo 20 vuotta vanhoja eikä niitä ollut koskaan tarvittu. Ei ollut varmuutta siitä, toimivatko ne yhä. Wat oli myös sitä mieltä, että hyökyaaltoa ei kannata ajatella niinkään aaltona vaan äkillisenä merenpinnan kohoamisena.
Saatuamme syömisen valmiiksi Wat totesi, että voisi syödä jäätelöä. Menimme siis Swensenille, joka sijaitsi libanonilaisen ravintolan vieressä. Wat tilasi kokiksessa kelluvan vaniljajäätelöpallon ja minä erikoisannoksen, “belgialaista suklaata” sisältävän jäätelökulhon.
Näytin Watille kuvia Prachuapista. Kerroin tekemästäni havainnosta tuhoutuneeseen hiekkarantaan liittyen. Wat sanoi, että hiekan katoaminen johtui ilman muuta aallonmurtajien ja pitkien laitureiden rakentamisesta. Thaimaalaiset toistavat kuulemma aina rakentaessaan samat virheet, koska kukaan ei ymmärrä hydrologiaa. Näytin kuvia rakenteilla olevasta rantakadusta, ja Wat sanoi, että sekään ei tule toimimaan. Rannan betoniseinä oli loivan sijaan pystysuora ja monsuunikaudella aallot kuulemma hakkaavat sitä sellaisella voimalla, että hän antaa kyhäelmälle korkeintaan viisi vuotta elinaikaa.
Wat manasi myös maan viemäröinnin tilannetta. Rannikolla jätevedet päätyvät mereen. Hän on kuullut sisäpiirin lähteeltään, että tästä syntyy vesilaitoksen edustalle säännöllisesti massiivinen leväkukinta. Sitten levä kuolee ja alkaa mädäntyä, meri muuttuu mustaksi pariksi kuukaudeksi. Moska valuu pohjaan ja seuraa pari kuukautta kirkasta vettä, sitten prosessi alkaa alusta. Sanoin, että ei tuo nyt vielä mitään, mutta Mordorissa puolet merenpohjasta on täysin hapettomassa tilassa. “Puhdas luonto”, jos jätetään maailman saastunein meri pois laskuista.
Näytin Watille fasaanista ottamani kuvan. Wat sanoi, että hänen unelmansa oli käydä kerran elämässään fasaanimetsällä ja ampua sellainen. Sanoin, että kyllä niitä Mordorissa joutaisi varmaan yksi ammuttavaksi, etenkin koska kyseessä on istutettu vieraslaji. Toisaalta tietysti sitä varten pitää olla lainmukainen ase, aseenkantolupa, asekaappi, metsästyskortti ja varmaan kuulua johonkin seuraankin. Havainnollistaakseni maan lukuisia säädöksiä ja viranomaispäätöksiä näytin videonpätkän, jossa Hannu Karpoa ammutaan haulikolla.
Tai sitten voisi täräyttää yhden ilmakolla jossain maaseudulla, missä kukaan ei näe. Asianmukaisesti valitussa ilmakiväärissä on niin paljon tehoa, että kanalinnun näkökulmasta se, millä mekanismilla luoti lähtee liikkeelle on jokseenkin yhdentekevä. Jousipyssy on toinen vaihtoehto ja vieläpä laillinen sellainen.
Teimme tulevaisuuden suunnitelmia ja lähdimme kotia kohti vähän ennen kahdeksaa.