Naputtelin aamulla konettani. Tavoitteenani oli löytää mopoon sopiva perälaatikko. Se, jonka olin eilen nähnyt kaupassa oli minusta käytännöllisen näköinen, mutta maksoi 9000 bahtia. Löysin samannäköisen Lazadasta puoleen hintaan. Toivottavasti ei käy kuten jarrukahvojen kanssa. Riittävän pitkään kaivettuani löysin myös edullisen sovittimen, jolla kyseisen laatikon saa kiinnitettyä mopon perään, ainakin teoriassa.
Tänään suunnitelmani oli käydä syömässä illallista Nellin ja Watin kanssa. Tämän järjestäminen oli ollut jokseenkin monimutkaista. Olin ensin sopinut ajan Watin kanssa. Sitten mietin, että ehkä Nell haluaisi tulla mukaan. Seurasi pitkällistä aikataulujen vekslausta ja lopulta todettiin, että tänään sopisi sekä Nellille että Watille. Kuten lukija saattoi huomata, kävimme Watin kanssa erikseen illallisella tästä huolimatta, koska olimme ehtineet jo sopia sen ja miksipä ei. Nell oli ehdottanut hot potia, ja lähetin hänelle viestin jossa tiedustelin missä ravintolassa hän aikoi syödä.
Petteri puolalainen lähetti vähän ennen yhtä viestin, että haluaisinko käydä EmSpheressä. Ehdin jo suostua, mutta heti tämän jälkeen jouduinkin perumaan, koska Nell lähetti minulle ravintolan nimen ja kysyi, olenko jo paikalla. Nytkö se olikin? Kellonajasta ei ollut puhuttu mitään!
Kiirehdin MRT:hen. Junamatkassa kesti vain 12 minuuttia, mutta koko matkassa siirtymineen ja odotteluineen yhteensä 35 minuuttia. Junassa luin Nellin lähettämät viestit. Hän oli lähettänyt kaksi päivää sitten kolme peräkkäistä viestiä, joista keskimmäistä en muistanut lukeneeni. Thai-merkkien tulkinta ei ole vielä automatisoitunut, vaan vaatii tietoisen päätöksen lukemisen aloittamisesta. Siinä keskimmäisessä viestissä Nell oli käyttänyt ilmaisua bai moong, joka tarkoittaa kello 13. Ei voi siis kuin itseään syyttää.
Olin siis komeasti puoli tuntia myöhässä. Nell ei kuitenkaan onneksi vaikuttanut vihaiselta. Wat oli tuonut paikalle myös tyttöystävänsä ja heillä oli samanlaiset linnustonsuojelupaidat.
Ravintolassa oli sekä sushia, hotpotia että sellainen liukuhihnalinjasto, josta sai valikoida erilaisia lihan- ja kasviksenpaloja keskellä pöytää olevaan soppa-astiaan heitettäväksi. Nell kunnostautui keittäjättärenä ja heitteli astiaan suurieleisesti milloin mitäkin.
Päivän erikoisin ruokalaji on ehdottomasti keitetty meduusa, samaa lajia jota olin nähnyt viljeltävän Prachuapissa. Kaikkea sitä tuleekin syötyä kun vanhaksi elää. En kuitenkaan suosittele meduusan syömistä, se on sangen sitkeää ja kumimaista eikä maistu miltään.
Kehuin moottoripyörääni Nellille. Nell ihmetteli, mitä aion tehdä sillä, jos joudun takaisin Mordoriin. Kysyin, haluaako hän sen lainaksi. Nell ei halunnut, hän ei uskoakseni pidä mopoista pitäen niitä vaarallisina. Sitten kysyin Watilta, haluaako hän sen lainaksi. Ei halunnut, koska hänellä ei ole mopokorttia. Huomautin, että hän oli ajanut mopolla Pak Thaleessa. Niin niin, mutta kun siellä ei ole poliiseja, sanoi Wat.
Ravintolassa sai syödä niin paljon kuin tahtoi puolentoista tunnin aikarajan sisällä. Menimme pari minuuttia yliajalle, koska Nellin piti saada jäätelöä.
Hintaa aterioinnille tuli vähän yli 400 bahtia/henkilö. Joudun jälleen toteamaan, että olin syönyt Tokiossa halvemmalla.
Tämän jälkeen oli hieman epäselvyyttä siitä, mitä seuraavaksi tekisimme. Kävelin muiden perässä katsellen, mitä he aikoivat. Ensin Nell kävi suosikkipullapaikassani Saint Etoillessa ostamassa pullaa. Hän ei ollut ilmeisesti saanut syötyä tarpeeksi puolentoista tunnin hot pot -buffetissa. Tunsin itseni varsinaiseksi pullahipsteriksi, olinhan käynyt samassa paikassa jo viisi vuotta sitten ennen kuin se oli cool.
Wat sanoi, että joku tahtoi kirjakauppaan. Kävelimme siis sinne ja katselimme kirjoja. Nell katsoi keittokirjoja, ei siksi, että piti kokkaamisesta vaan siksi, että piti syömisestä. Minä löysin Randall Munroen kirjan How to ja luin siitä otteita Watille.
Hyvän tovin kirjakaupassa vietettyämme joku päätti lähteä puistoon katsomaan, olisiko siellä eläimiä. Olin vähän huonosti varustautunut tähän, koska minulla ei ollut kuin yksi kamera, otsalamppu oli hotellilla ja paitani oli vääränlainen. Minulla oli kuitenkin mukanani savupiippu. Olin nimittäin aikonut matkustaa Fortune Town Rama IX:lle ja ostaa sieltä muutaman pehmustetun suojapussin linsseilleni ja olin ottanut kaikki linssit mukaan sovitusta varten.
Matkustimme BTS:llä yhden pysäkin Chatuchakin puistoon ja katselimme eläimiä. Lihapullan kokoisia lintuja oli liikkeellä paljon, ja Wat heiloineen tunnisti luonnollisesti ne kaikki. Watin tyttöystävä työskentelee vesilaitoksella ja on kotoisin Tratin provinssista etelästä.
Jossakin vaiheessa seuraamme liittyi nuori mies, joka oli sattumalta kulkemassa ohi. Hänkin oli lintuharrastaja.
Päädyimme Sirikitin puiston lintutornille. Totesin, että tuolta ei kyllä näe yhtään mitään mutta päätimme silti kiivetä ylös. Wat nimittäin sanoi, ettei ollut koskaan käynyt tornissa.
Huipulla Wat totesi minun olleen oikeassa ja ihmetteli koko kyhäelmän tarkoitusta. Ainakaan BCST:ltä ei kuulemma ollut kukaan kysynyt, että millaisen tornin lintubongarit tahtoivat. Tulevaisuudessa sieltä ei myöskään näkisi ulos senkään vertaa kuin nykyään, koska lukuisat köynnökset olivat jo kiivenneet teräsverkkoseiniä pitkin ainakin rakennelman puoleenväliin.
Olimme puistossa siihen asti, että tuli pimeää ja vähän sen jälkeenkin. Eräässä bambupusikossa piti kuulemma olla pöllö. Etsimme sitä, mutta pöllöjä ei tänään näkynyt. Wat huomasi kuitenkin, että pusikon alapuolella olevalla puun juurella oli valkoinen linnunjätös. Hän sanoi sen kuuluvan pöllölle suurella todennäköisyydellä, koska se oli melkein puhtaan valkoista. Mitä enemmän lihaa eläin syö, sitä enemmän natriumia ulosteessa on ja sitä valkoisempi väri. Totta, minä olinkin tämän jo aivan unohtanut.
Kävelimme ulos puistosta Chatuchakin markkinoiden läpi ja sitten Kamphaeng Phetin MRT-asemalle. Sieltä matkustin takaisin Rama IX:lle.
Menin Fortune Towniin ja ostin ne pehmustetut linssinyssäkät, joita olin pitkään himoinnut. 400 bahtia per nyssäkkä. Ajattelin ostaa myös polarisaatiosuotimen, mutta ne olivat sen verran kalliita, että päätin tilata sellaisen Lazadasta, jos katsoisin sellaista myöhemminkin tarvitsemani. Niitä ei tarvitse ostaa kivijalasta, tiedän sovittamattakin, että kaikkien kolmen linssini läpimitta on 77 millimetriä.