Lähdin hotellista vähän ennen yhtätoista, joka oli virallinen uloskirjautumisaika. Tilasin mopotaksin Grabilla.
Taksi ei tullut, vaan Grab ilmoitti, että kaikilla lähistöllä ei ollut kuljettajia. Lähdin kävelemään päätielle siltä varalta, että näkisin siellä muuten vain vapaan mopotaksin. Sellaista ei kuitenkaan näkynyt.
Nyt Grab sitten ilmoitti, että kuljettaja oli löytynyt. Luulin, että sovellus oli jo lopettanut etsimisen.
Kuljettaja tuli ja ajoi minut kielikoululle Phloen Chitille. Olin miettinyt, missä viettää päivä ennen junalle menoa. Matkatavaroita oli liikaa suuremmille tutkimusmatkoille, enkä tiennyt miten jättää ne hotellille, jossa ei ollut henkilökuntaa tavattavissa kuin joskus ja jouluna. Johtopäätökseni oli, että kannattaa mennä kielikoululle. Siellä saa istuskella ilmastoidussa huoneistossa vaikka koko päivän ja matkatavaroitakin voi varmasti säilyttää hetken, jos tahtoo käydä jossain muualla. Koululta saa joskus myös ilmaista ruokaa.
Toimistorakennuksen aulassa vartija teki sellaisen eleen, että kypärä olisi suositeltavaa ottaa pois päästä. Menin hissiin kypärättömänä ja nousin kymmenenteen kerrokseen. Istuin aulan sohvalle ja kirjoitin muistelmiani. Vaihdoin myös pari sanaa vastaanottovirkailijan kanssa, kun hän tuli paikalle.
Tuli lounastauko. Kynänen ilmestyi jostakin ja sanoi, että kannattaisi käydä näyttämässä naamaa rehtorille. Hänellä saattaisi olla jotain asiaa.
Menin siis koulun toiseen toimistotilaan ja näytin naamaa rehtorille sen verran, että minut todettiin läsnäolevaksi. Rehtorilla oli meneillään yksityistunti verkon kautta, mutta jos hänellä olisi asiaa, tiesi hän tulla etsimään.
Kirjoitin lisää muistelmiani. Jonkin ajan päästä rehtori tulikin huoneestaan ja viittoi sen näköisenä, että minun pitäisi tulla katsomaan.
Hän esitteli Excel-taulukkoa joka näytti pahasti koulun toiminnanohjausjärjestelmältä puhellen kiivaasti jotakin. Rehtori vaikuttaa aina yliarvioivan kykyni puhua thaita. Pitkällisen selityksen jälkeen arvelin ymmärtäväni asian ytimen: tämä Excel-tiedosto aukeaa tällä koneella, mutta ei toisella koneella. Asiaan toivottiin jonkinlaista korjausta. En ole koskaan käyttänyt Exceliä, mutta lupasin katsoa, mitä voin tehdä asialle.
Rehtori haki jostakin toisen koneen ja aloin selvittää asiaa. Tiedoston sai auki, mutta kun tiettyä solua tuplaklikkasi, piti avautua ikkuna lisätietojen syöttämistä varten. Ongelma oli siis se, että tämä ikkuna aukesi rehtorin koneella, mutta muilla koneilla ei.
Kysyin ChatGPT:ltä, mikä ongelman voisi aiheuttaa. Vika oli se, että taulukon oikea toiminta vaati Excel-makrojen päällekytkemistä. Excel kuitenkin estää makrojen käyttämisen sellaissa tiedostoista, joita käyttäjä ei ole itse luonut, koska niiden avulla pahantahtoinen toimija voi ilmeisesti suunnilleen kaapata koko koneen. Ongelma korjaantui tiedoston lupia muuttamalla.
Esittelin ratkaisun rehtorille, joka otti suorituksesta videon, ettei unohtaisi miten ongelma ratkaistaan.
Sitten hän esitteli toisen ongelmansa. Kun tiedostoon luotiin uusi oppilas, loi makro oppilaalle uuden taulukkosivun. Tämä taulukko ei kuitenkaan ollut rehtorin mieleen: siitä puuttui olennaisia sarakkeita. Hän pystyi korjaamaan asian copypastettamalla tämän taulukon tilalle toiveidensa mukaisen taulukon, mutta ylimääräinen työvaihe kuitenkin turhautti rehtoria. Miksei uuden sivun lisääminen voi tuottaa saman tien oikeanlaista taulukkoa? Lupasin tutkia asiaa.
Kysyin ChatGPT:ltä, miten Excelin makro määrittää, minkälaisen sivun jonkin nappulan painaminen luo. Ilmeisesti sivun luomiseen on kaksi tapaa: kopioida tiedostossa oleva (usein piilotettu) taulukko tai luoda uusi taulukko kokonaan ohjelmallisesti. Löysin Excelin Visual Basic -editorin jolla makrot oli tehty. ChatGPT:n avustuksella totesin, että käytössä oli tuo jälkimmäinen tapa.
Nyt minulla oli siis suora pääsy taulukon ohjelmakoodiin. Siinä oli jotain kommenttejakin, mutta ne olivat lukukelvottomia, kenties jonkin enkoodausongelman vuoksi. Joka tapauksessa tekoälyn ja copypastettamisen suosiollisella yhteisvaikutuksella sain muokattua VB-koodia niin, että se lisäsi tyhjään oppilastaulukkoon opettajan toivomat sarakkeet.
Esittelin taulukkoa rehtorille, joka ihastui tuotokseen ja vei minut välittömästi toimistorakennuksen vieressä olevaan ravintolaan syömään nuudeleita. Nämä olivat thaimaalaisia “paattinuudeleita” joissa oli tumma liemi. Kiinnostavana yksityiskohtana nuudeliannoksesta puuttuivat itse nuudelit, siinä oli vain lihaa ja kasviksia.
Rehtori on kotoisin Koratin provinssista. Kysyin häneltä, että oliko hän käynyt Japanissa. Hän sanoi käyneensä ja arvasi, mistä aioin puhua. Parikymmentä vuotta sitten hänellä oli ollut opetettavanaan bussilastillinen japanilaisia ja viimeisenä päivänä he olivat valmistaneet yhdessä nuudeleita. Aterioidessa joka puolelta oli kuulunut hirveä ryystäminen. Rehtori oli pitänyt tätä erikoisena eikä ollut ottanut siihen osaa, koska thaimaalaiset syövät nuudelinsä ääneti. Oppilaat olivat sitten kyselleet, että mikäs ramenissa on vikana, joka kummastutti rehtoria entisestään. Hän oppi vasta paljon myöhemmin, että ryystäminen osoittaa Japanissa arvostusta herkullisia rameneita kohtaan.
Koin, että thain kielen taitoni oli parantunut ainakin kymmenen prosenttia rehtorin kanssa keskustelun aikana. Menimme takaisin sisään ja totesin, että pitää varmaan lähteä rautatieasemalle. Tilasin Grab-mopon, koska junalla en enää ehtisi ja kypärän kuljettaminen on helpointa, kun sitä pitää päässä.
Tämä taksi tuli nopeammin kuin edellinen. Grabin mukaan mopo oli punainen Honda Wave, jonka rekkari päättyi 5836. Tosiasiassa paikalle tuli harmaa Honda Giorno ilman rekisterikilpeä. Kuskilla oli kypärän alla kommandopipo ja aurinkolasit eikä hän sanonut sanaakaan, mutta näytti nimeäni Grab-sovelluksen näytöltä. Joku muu olisi ehkä pitänyt tätä epäilyttävänä, mutta Mies Lännestä vain totesi, että kaikkea sitä näkee kun vanhaksi elää ja nousi kyytiin. Sitä paitsi kyydin peruuttaminen sovelluksessa olisi saattanut maksaa euron ja oli kiire.
Kuski ajoi erittäin taitavasti liikenteen lomassa ja sai minut Krung Thep Aphiwatin asemalle Google Mapsin arveluihin verrattuna lähes puolessa ajassa. Jää hyvin, sinä moottoripyöräilevä Zorro.
Olin rautatieasmalla kaksikymmentä minuuttia ennen lähtöä. Menin lähtöportille E ja sain kävellä sitä varten jättimäisen aseman sisällä kolme kilometriä. Liioittelen, mutta vain vähän.
Junassa minulla oli istuinpaikka toisessa luokassa. Ilmastointia ei tässä vaunussa ollut, mutta en sellaista tarvinnutkaan. Sää oli varsin viileä.
Eräs pariskunta kysyi, että haluaisinko vaihtaa paikka, jotta he voisivat istua yhdessä. Miksipäs ei. Tämän matkan olen tehnyt niin monta kertaa, ettei istumapaikallani ole enää itselleni juuri väliä.
Junassa oli varsin savuista. Täällä taitaa olla taas käynnissä jonkin sortin riisipellonpolttajaiset.
Muistelmiani kirjoittaessani aloin pohtia, olisiko Grab-mopoa ohjastanut nainen valepuvussa. Hän oli ollut minua niin paljon lyhyempi, että näin tien aivan hyvin hänen päänsä yli. Katsoin Grabista kuljettajan nimen, ja se kuului todennäköisesti naiselle, vieläpä musliminaiselle. Nainen Grab-kuskina on harvinaista, mutta ei ennenkuulumatonta.
Juna saapui Prachuapiin varttia yli yhdeksän. Marssin ensimmäisen näkemäni tuk-tukin luo. Kuski osasi englantia ja halusi tietää hotellin nimen. Hän ei tietenkään tunnistanut taloni nimeä, koska eihän se ole hotelli. Hän ei myöskään osannut lukea karttaa, joka on taksikuskien keskuudessa yllättävän tavallista. Paikalle tuli ohikulkija, joka auttoi kartan lukemisessa ja tulkkasi sijainnin kuskille. Hintaa ajelulle tuli 50 bahtia. QR-maksu ei käynyt, kuski tahtoi käteistä.
Nostin siis laukun pois tuk-tukin lavalta pihamaan betonilattialle. Reppuun kiinnittämäni kypärä kosketti tällöin maata. Asunnossani huomasin, että kypärässä oli hirvittäviä naarmuja, jotka olivat epäilemättä peräisin tästä lattialla pyörimisestä. Sain sen kuskattua täydellisessä kunnossa Tokiosta kirjaimellisesti kotiovelleni, mutta metriäkään en ehtinyt ajaa ennen kuin kypärä oli jo hyvin käytetyn näköinen. Ohhoijaa. No, kai se olisi siltä näyttänyt muutenkin kuukauden päästä kun siihen osuu tuolla liikenteessä pikkukiviä, matalalla olevia oksia ja nyrkin kokoisia hyönteisiä, mutta ketuttaa silti. Ehkä sen voisi maalata, jos liikaa harmittaa?
Olisin voinut tehdä kielikoululle kokonaan uuden tietokoneohjelman korvaamaan kaiken maailman purkkaviritys-excelit, mutta unohtui ehdottaa. Sellaisen vastineeksi koulun pitäisi tosin opettaa minulle thaita ilmaiseksi noin seuraavat neljäsataa vuotta.