Eilen en tehnyt juuri muuta kuin istuin kotona editoimassa kuviani. Päätin vaihtaa taktiikkaa editoinnin suhteen. Japanissa otin pahimmillaan 1040 kuvaa yhdessä päivässä (Enoshiman merikynttilä) ja yhteensä niitä on käsittelemättä nyt 3707. Vuoren purkamisessa menee niin pitkään, että on parempi haistattaa urakalle paskat ja siirtyä normaaliin muistelmankirjoitusjärjestykseen kuvineen päivineen. Japanissa ottamieni kuvien käsittely jätetään harjoitustehtäväksi. Tuota ilmaisua yliopistossa käytettiin aina, kun joku asia haluttiin siirtää hamaan tulevaisuuteen.
Tänään editoin vähän Japanin jälkeisiä kuvia. Päätin sitten lähteä uimaan. En ole käynyt vielä uimassa tällä matkalla.
Päätin ottaa käyttöön kameravaljaat. Ne toimivatkin ihan hyvin. Laitoin vyöhön kiinni vesipullon, pienen kameran ja objektiivipussin. Iso kamera oli olkahihnassa.
Päätin ajaa Wanakornin rannalle. Siellä saisi uida rauhassa ja lähistöllä oli hyviä ravintoloita. Matkassa menisi 29 minuuttia mopolla.
Mopoilin siis rannalle luukuttaen kypärästereoista Permabandia. Warp to the dance floor!
Perillä ruotsalaissirtokunnassa näky oli kuitenkin sangen harmillinen. Aurinko oli pilvessä ja meri möyrysi siihen malliin, että siellä ei tehnyt mieli uida. Rannalla oli myös punaisia lippuja, jotka suorastaan kielsivät uimisen. Se siitä sitten. Tuulen nopeus olikin tänään näemmä 11 m/s puuskissa.
Joku ruotsalainen martta ruokki rannalla kulkukoiria. Koira on aiheuttanut Mordorissa 21 kuolemaa vuosina 1998-2015 eikä siellä edes ole kulkukoiria saati vesikauhua. Jos body count on jo Mordorissa tuollainen, niin herää kysymys, että kuinkahan paljon suurempi se on tässä maassa? Ja joku kooho vielä syöttää niitä, för helvete!
Päätin mennä suosikkiravintolaani. Se oli kuitenkin yllättäen kiinni, ja tämä koko operaatio alkoi tuntua hukkareissulta. Menin vararavintolaan, joka oli onneksi auki. Tilasin massamanin, joka oli hyvää. Oikeastaan yhtä hyvää kuin suosikkiravintolassani, ellen vallan erehtynyt. Maksoin siitä 110 bahtia. Paikan emäntä tiedusteli, minne olin matkalla. Sanoin, että Prachuapiin, minulla on siellä asunto.
Mopon selkään päästyäni päätin kuitenkin olla menemättä vielä Prachuapiin. Sen sijaan ajoin läheiselle tekojärvelle ja padolle. Olin ollut siellä ennenkin, mutta arvelin, että tekojärvessä saattaisi olla tähän vuodenaikaan enemmän vettä.
Ajaessani padolle ohitin torin, jolla myytiin kaikenlaista. Päätin tutkia niitä paluumatkalla uudelleen.
Paikalla oli muutamia thaimaalaisia seurueita viettämässä lauantaipäivää. Parkkeerattuani moponi eräs vanha mies tuli puhelemaan minulle jotain. Kun en ymmärtänyt häntä, hän esitteli minut nuoremmalle miehelle, jolla oli kamera kädessään. Nuorempi mies puhui jonkin verran englantia. Mikä vielä hienompaa, hän puhui thaita niin hyvin, että ymmärsin häntä. Tämä saattoi johtua siitäkin, että nuori mies sanoi olevansa kotoisin pääkaupungista, joka on thaimaalaisen murrejatkumon keskus ja hänen puhetapansa edusti siksi sellaista thain kieltä, jota minut on opetettu puhumaan. Vanhojen ja/tai ulkopaikkakuntalaisten puhetta on paljon vaikeampi ymmärtää.
Otimme yhdessä valokuvia ja annoin miehen kokeilla palantíria. Nuorella miehellä oli seurueessaan lukuisia ihmisiä, joista yksi oli hänen tyttöystävänsä, tai näin arvelin. Leidi oli kotoisin etelän Surat Thanista, ja ymmärsin kyllä häntäkin, mutta en aivan yhtä hyvin.
Tekojärvessä ei mielestäni ollut kovin paljon enempää vettä kuin viime kerralla, vaikka sadekausi olikin päättynyt vasta hiljattain. Näin puskaassa järven keskellä käärmekaulan, jonka dokumentoin.
Istuimme sitten ruohikolle. Kysyin mieheltä, käykö hän koskaan vaeltamassa (thaiksi เดินป่า eli metsäkävely). Hän sanoi käyneensä useinkin metsäkävelyillä tyttöystävänsä kanssa ja esitteli lukuisia metsäkävelyillä ottamiaan kuvia. Siellä oli sitten reissattu vuorilla ja putouksilla. Minäkin näytin kuvia siitä, kun olin käynyt vuorilla ja putouksilla. Lopulta hän lupasi kutsua minut mukaan vaellusreissulle, kun oli itse menossa seuraavan kerran. Tämähän oli mitä erinomaisin juonenkäänne. En ole käynyt oikein missään tosimiesten sademetsäkävelyillä sen jälkeen kun Nell taantui konttorirotaksi. Mukavia ihmisiä nämä thaimaalaiset.
Mies sanoi, että Thaimaassa on kolme Khao Luangia. Minä sanoin, että Mordorissa on kolmekymmentäyhdeksän Pyhäjärveä. Opin uuden sanan: โรงไฟฟ้านิวเคลียร์ (/roong fai faa nukliä/) eli ydinvoimala.
Illan hämärtyessä mies poistui tyttöystävineen paikalta kiinalaisella sähköautolla. Täällä on nykyään aika paljon kiinalaisia sähköautoja ja kiinalaisia sähkömopoja myös. Muu seurue kulki toisella autolla.
Ajelin alas patoaltaalta ja tulin markkinoille. Niitä oltiin juuri sulkemassa, mutta myyjät olivat edelleen paikalla. Mieleni teki hedelmiä, kuten mangoa tai ananasta. Erään kojun rouva sanoi, että tässä olisi makeita sitrushedelmiä ja antoi minun maistaa. Makeita ne todella olivat. Painoyksikkö X 70 bahtia, painoyksikkö Y 100 bahtia. En saanut selvää siitä, mitä X ja Y olivat, mahdollisesti jotain thaimaalaisia mittayksiköitä mutta ilmaisin haluni ostaa 70:llä. Rouva keräsi pöydältä summanmutikassa muovipussiin varmaan kilon verran hedelmiä ja antoi ne minulle. No niin, nyt on riittävästi mandariineja seuraavaksi kuukaudeksi.
On kiintoisaa, kuinka tästä maasta löytyykin näin maukkaita hedelmiä. Mordorissa kun menee kauppaan, niin voisi luulla, että sinne on tarkoituksella valikoitu kaikkein happamimmat ja kirpeimmät mandariinit ja mangot jotka eivät kelvanneet lähtömaassa edes kompostiin.
Prachuapissa ajoin Mr. DIY:n ohi. Päätin käydä kyseisessä kaupassa nyt, kun oli kerrankin aikaa. Siellä voisi olla työkaluja tai sellaisia verhotankoja, jotka voi asentaa minne vain.
Menin myymälään ja siellä todella oli sekä työkaluja ja verhotankoja. Verhotanko voisi olla kätevä sekä parvekkeen oven edessä valon vähentämiseksi että kylpyhuoneessa, jotta suihkussa käyminen ei kastele pöntön edustaa. En kuitenkaan tiennyt, kuinka pitkän verhotangon tarvitsisin.
Ennen kotiinpaluuta kävin vielä paikallisilla markkinoilla. Ostin pienen laatikollisen jakkihedelmiä ja pieniä naudanlihavartaita.
Asuntoni pääoven edessä puutarhatuolissa nukkuu yöaikaan mies. Univormun perusteella olen päätellyt hänen olevan vartija, jonka tehtävä on pitää varkaat loitolla kuorsaamalla kovaan ääneen. Lahjoitin vartijalle kourallisen sitrushedelmiä, koska tuli ostettua yli oman tarpeen.
Asunnossani mittasin molemmat paikat, jonne olin ajatellut verhot asentaa. Kylpyhuoneessa suihkuverhotangon sopiva pituus oli noin metri, parvekkeen ikkunoiden edessä 155cm. Koska Mr. DIY:ssa mikään ei maksa mitään, verhotangot kustansivat alle 3€ niin tämä saattaisi olla elämänlaatua parantava investointi.
Maistoin jakkihedelmää. En ole syönyt sellaista viiteen vuoteen. Ostin joskus ensimmäisessä osassa Nellin kanssa jakkihedelmän paloja markkinoilta, ja sain ripulin, joka vähensi kokeiluhaluja. Tämä siitäkin huolimatta, että tuskin itse hedelmässä oli ollut mitään vikaa, ainoastaan sen käsittelyssä.
Söin yhden palasen jakkihedelmää, jonka jälkeen suuni ja kurkkuni alkoivat voimakkasti kutiamaan. Ilmeinen allerginen reaktio. Sellaista en muista viime kerralla saaneeni.
Googlasin asiaa ja löysin eräästä tutkimusartikkelista tiedon, että jakkihedelmäallergia on äärettömän harvinainen. Poikkeuksen muodostavat ihmiset, jotka ovat allergisia koivun siitepölylle. No sehän on selvä. Lisään listaan ruoka-allergioistani omena-, porkkana-, ja kiiviallergian jatkoksi. Kaikkia edellä mainittujakin pystyn syömään ilman mitään oireita, jos ne on valmistettu kuumentamalla ennen tarjoilua.
Kiintoisa huomio tapaamastani nuoresta miehestä: hän sanoi minulle käsipäivää, eli hänellä on varmaankin varsin länsimaalaistyyppinen koulutus. Kädenpuristukset ovat nimittäin Thaimaassa suunnilleen yhtä yleisiä kuin kumarrukset Mordorissa.