Olin ottanut eilen illalla asiasta väärin vaarin todetessani huoneeni ikkunattomaksi. Aamulla nimittäin heräsin siihen, että paikka oli varsin valoisa vaikka joku olikin tehnyt parhaansa piilottaakseen ikkunan verhon taakse.
Kymmenen aikoihin lähdin ajelemaan. Ensiksi ajoin sen vuorennysän päälle, jolle olin eilenkin yrittänyt ennen kuin havaitsin reppuni kadonneen. Sinne oli vain muutaman minuutin matka.
Ajoin kukkulan huipulle. Se oli noin sata metriä ympäristöään korkeammalla. Näkymät olivat mainiot, joskaan sää ei suosinut. Usvaa oli jonkin verran.
Vuorenhuippu oli nopeasti nähty. Palasin maan tasalle ja tankkautin moponi lähimmällä huoltoasemalla. Ajoin tämän jälkeen Ratchaburin Hin Khao Ngu -puistoon. Se oli kymmenen minuutin ajomatkan päässä. Se oli vanha kivilouhos, jossa oli nyt veden täyttämiä kaivantoja ja karstivuoria.
Paikka oli ylivoimaisesti eeppisin näkemäni kaupunginpuisto. Vuoret kohosivat taivasta kohti komean näköisinä. Löysin myös lukuisia lammikoita. Puiston läpi oli helppoa ajaa mopolla.
Jaavanmakakeja oli alueella todella runsaasti. Väistelin niitä parhaani mukaan.
Eräältä näköalapaikalta näin makakeja puussa syömässä lehtiä. On hauska nähdä nämäkin elukat syömässä silloin tällöin oikeaa ruokaa eikä vain turistien niille antamaa mättöä.
Sitten kello olikin jo niin paljon, että päätin lähteä kohti pääkaupunkia. Suuntasin Kasetsartin yliopistolle. Eilisestä poiketen päätin laittaa korvatulpat päähäni.
Korvatulppien käyttö oli varsin hyvä ajatus. Äänenvaimennus kohdistui pääasiassa kohinataajuuksiin, kuten olin toivonutkin. Matkanteko oli miellyttävämpää ja pystyin jopa kuuntelemaan äänikirjaa ilman suurempia vaikeuksia.
Jossain vaiheessa vettä ripsi hieman, mutta ei paljon.
Google Maps aiheutti pari kertaa harmaita hiuksia. Ensiksi se suositteli moottoritietä Chatuchakiin, vaikka “Vältä moottoriteitä” oli asetuksista laitettu päälle. Thaimaassa moottoritiet on yksinkertaisesti kielletty kaikilta kaksipyöräisiltä. Moottoriteiden yhteydessä usein olevista tietullipisteistä ei pääsisi sellaisen kanssa edes läpi. Lisäksi kaistatiedot olivat ajoittain vähän mitä sattuu. Kun olin jo päässyt kaupunkiin vastaan tuli tie, jossa piti Mapsin mukaan kääntyä oikealle. Edessäni näkyvä tie vaikutti nousevan sillalle, joka saattoi kääntyä vasemmalle. Kuitenkin tämän rampin vieressä vasemmalla oli epämääräinen yksikaistainen tie, joka johti tuntemattomaan paikkaan. Google Maps ei tiennyt tässä kohdassa kaistoista mitään. Valitsin lopulta viime hetkellä vasemmanpuoleisen tien (joka lopulta todella kääntyi oikealle) ja sain tästä hyvästä äkäisen tööttäyksen bussilta, jonka eteen olin kiilannut. Tein ratissa kumarruseleen nostamalla vasemman käteni ilmaan ja kumartamalla kuten autokoulussa opetettiin. Suokaa anteeksi, ensimmäinen kerta tässä kaupungissa mopolla. Ja jos sama meno jatkuu, niin viimeinen myös.
Päädyin lopulta Vibhavadi-Rangsit-tielle ja olin jo käytännössä yliopiston vieressä. Pääsin sisään yliopistoalueelle vaikeuksitta.
Kello oli 13:35 eli Watin esitelmän alkuun oli vielä viisitoista minuuttia. Nyt minulla oli kuitenkin pienoinen ongelma: Kasetsartin pääkampus on valtava alue jolla on varmaan satoja rakennuksia, enkä tiennyt, missä niistä Wat oli. Olin kyllä lähettänyt puoli tuntia aikaisemmin Watille tiedustelun. Hän oli vastannut erittäin kryptisesti “kuudenkymmenenkolmen vuoden rakennus”. En ollut koskaan kuullutkaan, eikä kyllä Google Mapsikaan. Varmaan jotain paikallista opiskelikaslangia tai jotain. Nyt Wat ei enää vastannut viesteihini, joten yritin löytää paikan omin nokkineni. Kysyin ChatGPT:ltä, joka esitti oman arvauksensa. Ei ollut muitakaan johtolankoja, joten ajoin sinne.
Katselin ympärilleni tässä rakennuksessa. Siellä ei kuitenkaan vaikuttanut olevan luentosaleja tai vastaavia. Tämä oli varmasti väärä paikka.
Pian minulta tultiin kyselemään, että mitä etsin. Esitin asiani thaiksi miten parhaiten taisin. Kukaan ei kuitenkaan ollut kuullutkaan mistään 63. vuoden rakennuksesta, kunnes alakerrassa minut neuvottiin luonnontieteellisen tiedekunnan rakennukseen.
Se oli ihan vieressä ja kävelin sinne. Kesti hetki löytää sisäänkäynti. Rakennuksen seinässä oli teksti “Luonnontieteellisen tutkimuskeskuksen rakennus prinsessa Chulabhornin 60. syntymäpäivän kunniaksi”. Jokin tällainen nimeämishomma oli varmaan Watin kertoman rakennuksen oletetun lempinimen taustalla. Vuosiluku oli kuitenkin väärä. Olisiko Wat tehnyt virheen?
Kävelin lähialueella ympäriinsä yrittäen löytää vihjeen siitä, minne pitäisi mennä. Watin esitys toki oli tullut ja varmaan mennytkin jo aikaa sitten.
Sain lopulta viestin: hän oli pitänyt puheensa ja oli rakennuksessa nimeltään ตึกวนศาสตร์ 60 ปี (60. vuoden rakennus) lyhyen matkan päässä tästä nykyisestä olinpaikastani. Kävelin sinne.
Rakennuksen kolmannesta kerroksesta löytyi iso kokoushuone, johon oli pakkautunut paljon ihmisiä (mutta vain yksi oli Lännestä). Tilaisuus oli melko virallisen oloinen. Porukka piti nopeassa tahdissa PowerPoint-esityksiä tutkimistaan aiheista, usein eläinten lukumäärää tai käyttäytymistä jollakin alueella. Useampi kuin yksi käsitteli Khao Sam Roi Yotin kansallispuistoa, jossa olin ollut pari päivää sitten. Ihmiset puhuivat thaita, mutta esitysdiat olivat englanniksi.
Minulta kesti useita minuutteja bongata Wat väkijoukosta. Lopulta hän tuli kuitenkin etsimään minua ja poistuimme huoneesta käytävään. Sanoin, että arvaatko mitä, eräs hupiukko kutsui minut katsomaan esitelmää olemattomaan rakennukseen. Ajoin sitä varten 400 kilometriä sateessa ja paisteessa ja melkein kuolin matkalla kuusi kertaa. Liioittelin, mutta vain vähän. Wat oli pahoillaan, mutta otimme asian hummorin kannalta.
Sanoin, että minulla on Watille lahja. Kävelimme mopolle ja ajoimme sen vähän lähemmäs oikeaa rakennusta. Watilla oli siis kunnia olla moponi ensimmäinen matkustaja. Parkkipaikalla annoin hänelle BCST:n logolla varustetun lippiksen.
Menimme takaisin sisään katsomaan esitelmiä ja ohitimme käytävällä suuren ihmisrykelmän. Kaikki heistä olivat kuulemma professoreita.
Istuimme alas kokoushuoneessa ja katsoimme lisää esitelmiä. Joku oli tutkinut, mitä sarvinokkalinnut syövät eräällä saarella. Toinen taas oli arvioinut gibboneiden lukumäärää eräässä kansallispuistossa kutsuhuutojen perusteella. Kolmas oli tutkinut jaavanmakakien ajankäyttöä jossakin turistirysässä Chonburissa. Wat esitti pari kertaa kysymyksiä esitelmänpitäjille.
Lopulta tilaisuus päättyi ja jengi valui hiljakseen ulos rakennuksesta. Wat vaikutti tuntevan monet paikallaolijat, niin professoreita kuin opiskelijoitakin. Hän myös kuului porukkaan, jolla oli kaikilla samantyyliset paidat, kaikissa eri eläin. Yksi Watin kaveri tutki Khao Sam Roi Yotin ääriharvinaisia kalastajakissoja (เสือปลา , kirjaimellisesti kalatiikeri). Toinen taas oli könynnyt kuukausia jossain pohjoisessa asettamassa riistakameroita leopardien kuvaamista varten.
Haahuilimme vähän aikaa ympäriinsä pihamaalla. Dokumentoin eräässä puussa olevan keltaisen linnun. Sitten koko revohka päätti lähteä syömään, koska se on thaimaalaisilla tällaisten tilaisuuksien jälkeen tapana. Minä, Wat ja eräs hänen ystävistään lähdimme hieman jälkijunassa.
Päädyimme Kasetsartin BTS-aseman vieressä olevaan ravintolaan. Se oli kolmikerroksinen ja varsin äänekäs, koska ikkunoissa ei ollut laseja ollenkaan ja Phahon Yothin oli ihan vieressä. Ruokalajina oli, kuten arvata saattaa, hot pot. Tässä tapauksessa se sisälsi keittämisen lisäksi myös paistamista ja tunnettiin nimellä muu krata.
Illalla etsin moponi Kasetsartilta ja ajoin varaamalleni hotellille Don Mueangin lähelle. Mopossa on se hyvä puoli, että hotelleissa on enemmän valinnanvaraa. Tällä piti olla viisi tähteä ja lisäksi se oli halvempi kuin moni aiemmin käyttämäni hotelli.
Ajaminen oli taas vähän vaikeaa. Porukka ajoi Phahon Yothinilla aika lujaa, ja jouduin kääntymään sille ilman kiihdytyskaistaa. Toinen ongelmallinen tilanne tuli vastaan, kun piti kääntyä hotellille. Sinne piti kääntyä oikealle, mutta kaistat oli erotettu toisistaan kaiteiden avulla. Minun piti tehdä siis tyypillinen thaimaalainen manööveri eli U-käännös siihen tarkoitetussa kohdassa jotta pääsisin oikealle puolelle tietä. U-käännöksessä ei ollut mitään ihmeellistä, mutta Google Mapsin valitsema U-käännöspaikka oli aivan liian lähellä risteystä. Jouduin tekemään hyvin nopeasti neljä kaistanvaihtoa vilkkaasti liikennöidyllä tiellä, jolla ei taaskaan ollut kunnollista kiihdytyskaistaa. Vähän niin kuin yrittäisit ajaa moottoritien poikki jolla on viisi kaistaa yhteen suuntaan samalla kun autoja tulee vasemmalta jatkuvalla syötöllä.
Hotellissa asiakaspalvelu oli hyvää ainakin sen jälkeen kun aspa havaitsi minun puhuvan thaita. Huone oli varsin suuri, mutta ei oikeastaan poikennut merkittävästi hyvästä kolmen tähden hotellihuoneesta. Aika samat itselleni olennaiset asiat sieltä löytyi. Pääovi ja seinässä oleva huoneiden yhdistämisovi olivat melko lailla paperia. Toisen huoneen TV:n katselu kuului hyvin selkeästi omaan huoneeseeni.