Herättyäni lähdin vähän matkan päässä sijaitsevalle temppelille, jossa oli kuulemma suuri Buddha-patsas. Sinne oli matkaa ehkä vartin verran.
Temppelialueella oli useita rakennuksia. Eräs niistä oli pinnoitettu pienillä peileillä ja siksi varsin vaikuttava näky. Turisteja oli paikalla paljon, mutta kaikki olivat thaimaalaisia.
Menin katsomaan Buddha-patsasta. Se oli kuulemma uusi, eikä vielä täysin valmis. Patsasta ympäröivät bambuiset rakennustelineet ja miehet sutikoivat sen pintaan kultaista maalia. Korkeutta tällä patsaalla oli kuulemma jopa 92 metriä, eli se oli suunnilleen yhtä korkea kuin 25-kerroksinen talo.
Temppelialueella oli runsaasti patsaita, joiden esittämät aiheet olivat varsin makaabereja. Uskoisin niiden esittäneen buddhalaista helvettiä, jossa kaikenmoiset pahoilaiset kurittivat pahaa tehneitä ihmisiä. Uudelleensyntymä seuraa vasta helvetissä vietetyn ajan jälkeen.
Toinen tulkinta on, että kyseessä on vain yksinkertaistus maallikoille ja oikeasti buddhalaisuudessa kärsimys seuraa luontaisesti ihmistä, joka ansaitsee huonoa karmaa. Todellinen helvetti ei siis ole mikään paholaisten kansoittama paikka, vaan ihmisen oman pään sisällä tapahtuvaa kärsimystä, jonka pahat teot ovat aiheuttaneet.
Poistuin paikalta ja lähdin ajamaan Sing Buria kohti. Nell on kotoisin Sing Burista. Kun kysyin häneltä, mitä mielenkiintoista siellä oli, sanoi hän ettei mitään ja käski mennä Kanchanaburiin.
Matkalla pysähdyin pieneen sanotaanko teemapuistoon, jossa oli patsaita. Se nimi oli Baan Hun Lek. Pääsylippu maksoi 60 bahtia.
Joskus sanotaan, että ihmisellä on liikaa aikaa, jos hän tekee jotain puhujan mielestä tarpeettomana pidettyä. Ensimmäinen ajatus joka mieleeni tuli astuessani portista sisään oli, että nyt taisi löytyä se kaveri, jolla sitä ylimääräistä aikaa on enemmän kuin kellään muulla koko planeetalla. Baan Hun Lek oli monenmoisten rakennusten ja katosten verkosto, ja sitä kansoittivat kymmenet, ehkä jopa sadat romumetallista tai vanhoista autonrenkaista kasatut patsaat. Ne esittivät useimmiten Marvel-, Star Wars-, Alien- ja Transformers-sarjojen hahmoja. Monet patsaista olivat kolmemetrisiä ja taivasalla oli vielä paljon suurempiakin. Parimetrisellä karhulla oli turkki, joka oli rakennettu kokonaan sytytystulpista. Eräässä nurkassa oli The Matrix: Revolutions -elokuvasta tuttu robottipuku, jolla ihmiset taistelivat koneita vastaan.
Paikassa oli kahvila, pieni ravintola, matkamuistomyymälä ja varsin paljon henkilökuntaa. Työpajan pihalla oli aidon kokoinen mutta maalaamaton pellistä tehty Bugatti Veyron.
Muistelen nähneeni kauan sitten Kasetsartilla valtavan kokoisen Bumblebee-transformerin. Taidan nyt tietää, mistä se tuli. Tämä porukkaa myy näitä patsaita. Jos siis jostain syystä tarvitset pihallesi viisi metriä korkean Optimus Primen, niin kannattaa kilauttaa tänne.
Jatkoin Sing Buriin. Matkaa oli tästä ehkä puolisen tuntia. Totesin, että Nell oli puhunut totta. Olen melko hyvä löytämään kiinnostavia paikkoja Google Mapsista, mutta täällä ei ollut mitään ihmeellistä. Temppeleitä toki oli, mutta sellainen on tässä maassa kirjaimellisesti joka kylässä.
Chao Phraya virtaa Sing Burin läpi. Menin jokirantaan ja dokumentoin sen. Sitten menin kaupungintalon eteen ja kuvasin moponi siellä, jotta voisin todistaa käyneeni Sing Burissa. Lähdin sitten ajamaan Lop Buria kohti pysähtyen vielä matkalla lyhyesti eräässä puistossa.
Google Mapsin kaistaopasteissa on vielä tekemistä. Maps ei osannut taaskaan sanoa juuta eikä jaata siitä, mikä kaista piti valita valtatielle pääsemiseksi. Valitsin tietysti väärin ja jouduin kiertotielle.
Matkalla Lop Buriin pysähdyin useita kertoja ottamaan kuvia tien pientareelta. Riisi- ja sokeriruokopellot helottivat vihreinä. Vesilintuja uiskenteli lammikoissa.
Lop Burin kaupungissa ajoin tunnetulle vanhalle temppelinrauniolle. Sisäänpääsy maksoi 80 bahtia.
Katselin ympäriinsä etsien apinoita. Lop Buri on tunnettu apinoistaan. Niitä ei ollut temppelialueella, mutta ympäröivissä rakennuksissa niitä kyllä kiipeili.
Useat temppeliä ympäröivistä rakennuksista vaikuttivat hylätyiltä. Lopuissa oli viritelty seinille ja katoille varsin liberaalisti sähköpiikkilankaa, epäilemättä apinoiden torjumiseksi.
Luin internetistä lopburilaisten kyllästyneen agressiiviseksi käyneihin apinoihin ja steriloineen puolet populaatiosta sen jälkeen, kun ne hyökkäsivät paikalliselle poliisiasemalle. Kaikkea sitä kuulee, kun vanhaksi elää. Ruokkiminen on kuulemma keskitetty muutamaan paikkaan kaupungissa.
Apinoita varten tänne ei selvästikään kannata tulla. Ratchaburin keskuspuistossa oli ollut enemmän apinoita, samoin kuin Prachuapin temppelivuorella. Eivät nämä pitkähäntämakakit kovin kiinnostavia ole muutenkaan.
Ajoin sitten itään päin. Tankkautin mopon ja ostin 7-Elevenistä vesipullon ja voileivän. Olisin voinut käydä Lopburin rautatieasemalla hankkimassa leiman rautatiepassiini, mutta se vettyi eilen niin pahoin, että oli edelleen kostea ja muutenkin ruman näköinen. Harmillista.
Ajoin lukuisten peltojen läpi Google Mapsista löytämälleni vuorelle, joka oli Apple Watchini arvion mukaan 400 metriä korkea. Sen itäreuna oli äkkijyrkkä.
Tie jatkui koko matkan vuoren huipulle asti. Siellä oli lukuisia ihmisiä, mutta vain yksi oli Lännestä. Temppelikin siellä oli. Vuoren nimi oli เขาพระยาเดินธง (/khaw phrajaa döön thoong/). Keskisen Thaimaan suurin tekojärvi ป่าสักชลสิทธิ์ (/paasak choonlasit/) ja sen yli kulkevat junaradat olivat selvästi nähtävillä. Näin siellä jopa junan.
Lähdin laskeutumaan vuorelta. Pysähdyin eräälle näköalapaikalle matkan varrella. Siitä näki länteen laskevan auringon suuntaan. Oli varsin pilvistä.
Näköalapaikalla oli ystävällisen oloinen thaimaalaismies vaimoineen ja tyttärineen istumassa retkituolilla. Kun hän havaitsi minun puhuvan thaita, oli hänellä paljon kysymyksiä. Hän puhui minulle puoliksi englantia ja puoliksi thaita, sanoen olevansa ohjelmistokehittäjä ja kotoisin Loein (/lööi/) provinssista pohjoisesta. Hän valitteli sitä, kuinka Thaimaassa kymmenen vuotta työskennelleenä tienaa vain 1600 euroa kuussa ja halusi tietää, paljonko Mordorissa tienataan. Hän sanoi myös vaimonsa olevan Loein provinssista. Thaimaassa he eivät kuitenkaan haluneet asua, vaan vaikkapa Kanadassa tai jossain Euroopassa. Lisäksi hän kysyi, että eikö minua pelota matkustaa yksin. Sanoin, että pelkään thaimaalaisia vain heidän ajaessaan autoa pääkaupungissa. Mies oli samaa mieltä liikenteen vaarallisuudesta. Minulle tarjottiin ilmaista välipalaa ja mies lupasi myös ilmaisen yösijan, jos sattuisin olemaan sopivaan aikaan Loein provinssissa. Illan jo pimennyttyä lähdimme kukin omille tahoillemme, minä varaamaani hotelliin (529 bahtia) ja hän takaisin pääkaupunkiin. Melkoinen ajomatka pimeässä.
Hondassa on hyvät valot, mutta sain taas muistutuksen Thaimaalle tyypillisistä liikenteen vaaroista, kun yksi tien vieressä päivystäneistä kulkukoirista ryntäsi mopon eteen. Sain sentään väistettyä.
Ajoin parinkymmenen minuutin ajan hotelliin, jonka olin vuorella ollessani varannut. Hotellin alueella oli lukuisia rakennuksia ja ravintola, mikä oli ihan mukavaa. En ollut nimittäin käynyt ennen saapumistani 7-Elevenissä eikä minulla ollut siksi mitään syötävää.
Palvelu oli vahvasti thainkielistä lukuunottamatta erästä harmaantunutta mieshenkilöä, joka osasi englantia kohtalaisen hyvin. Ajoin moponi minulle osoitetun rakennuksen eteen ja tarkastin huoneen. Kiitämme: jääkaappia ja vesipulloja, moitimme: kylpyhuonetta, jossa suihku oli käytännössä WC-pöntön päällä ja sänkyä, jossa oli monimutkaiset viltit ja lakanat.
Menin sitten takaisin hotellialueen portille, jossa hotellia pitävät ihmiset vaikuttivat pyörittävän keittiötä. Tiedustelin, että olisko täällä jotakin syötävää. Minulle tarjottiin valkosipuliporsasta riisillä, joka onkin erinomainen ruokalaji. Tilasin sellaisen ja minut kehotettiin istumaan läheisen katoksen alle. Ruoka tuotiin sinne keiton kera. Hyttyset söivät jalkojani ikävästi sukkien läpi ennen kuin joku toi paikalle hyttyskierukan. Ruuat maksoivat yhteensä 150 bahtia.
Thaimaalaiset kysyvät minulta aina, kuinka vanha olen. Tätä seuraa monesti kysymys olenko jo naimisissa. Tämäkään kerta ei tuottanut poikkeusta.
Aamiaiseksi olisi kuulemma tarjolla ilmaista kahvia, teetä ja paahtoleipää.
Puhelimen latausportti, joka on parin viime kuukauden aikana toiminut ensin epäluotettavasti, sitten täydellisesti ja sitten taas epäluotettavasti on nyt lopettanut toimimisen kokonaan. Gyl niimbal gärssi saa.