Heräsin siihen, että mökkini vieressä mourusi kissa 4:30 aamulla.
Menin uudestaan nukkumaan. Heräsin kellon soittoon kuudelta. Aurinko nousisi vasta puolen tunnin päästä, joten minulla ei ollut suurempi kiire rantaan.
Laitoin siis untuvatakin niskaan (ulkolämpötila oli noin 17 astetta) ja lähdin tarkastelemaan lootusjärveä aamunkoitteessa. Kävellessäni lipunmyyntipisteelle siellä oli kuitenkin hirveä kansainvaellus (eilen olin ollut yksin paikalla) ja minulle sanottiin, että veneen saamisessa kestää tunti. Jo oli aikoihin eletty. Rannassa oli varmaan sata venettä, mutta kaikki olivat ilmeisesti täynnä turisteja.
Ostin kuitenkin lipun ja istuuduin odottamaan. Eivät ne lumpeenkukat nyt heti sulkeutuisi.
Aurinko nousi. Sen edessä oli muutama pilvenhahtuva. Harmitti, että paatti meni sivu suun turhan takia. Kun siinä kuitenkin veneitä katselin, isommissa veneissä vaikutti olevan hyvin tilaa. Minä halusin pienen kahden hengen veneen, joka oli halvempi. Vain niistä oli puutetta.
Noin neljänkymmenenviiden minuutin odotuksen jälkeen paikalle saapui vene, jonka kyytiin pääsin. Toisin kuin edellinen kuski, tämä kaveri karautti saman tien toiselle puolelle lampea. Se oli näissä olosuhteissa hyvä ajatus, sillä näin valo tuli koko loppumatkan selkäni takaa enkä joutunut kuvaamaan vastavaloon. Välillä kuljettaja pysäytti veneen lootusten keskelle.
Koin, että kuvattavaa oli tällä kertaa vähemmän ja olin itse asiassa tyytyväisempi eilisillan kuvaussessioon. Silloin lintuja oli ollut mielestäni enemmän, turisteja vähemmän. Nyt kukat olivat auki, mutta minua harmitti edelleen kärsimäni 45 minuutin odotus enkä kyennyt nauttimaan niistä aivan täysin rinnoin. Onneksi aurinko alkoi sentään tulla esille pilvien takaa, niin valaistus parani.
Palasimme satamaan vähän yli tunnin päästä. Kävelin hotelliin ja hyödynsin matkan ensimmäisen ilmaisen aamiaisen. Siellä oli tarjolla kolmea kylmää thai-ruokaa ja paahtoleipää. Söin vähän ja menin sitten koppiini nukkumaan vastamelukuulokkeet päässä.
En tiedä, sainko nukuttua paljoakaan, mutta ehkäpä lepäämisestä oli jotain hyötyä.
Kirjasin itseni ulos hotellista vähän ennen puoltapäivää ja lähdin tankkauttamisaseman kautta kansallispuistoon. Tämä sijaitsi Udon Thanin ja Nong Bua Lam Phun provinssien välisellä rajalla.
Kuuntelin taas ajankuluksi James Holdenin seikkailuja äänet täysillä korvatulpat päässä, kuten minulla on tapana. Jossain vaiheessa aloin kuulla joitakin korkeita ääniä. Joku taisi töötätä torvella. Sitten ajoin lehmälaumojen ohi. Ääni taisikin tulla lehmänkelloista.
Katsoin taustapeiliin. Takaboksi oli aivan väärässä asennossa. Ajoin Rocinanten tien sivuun.
Kiinasta tilaamani laatikonpidike oli katkennut siististi pulttien välistä, ja kilinä oli peräisin rikkinäisestä lootanpidikkeestä. Laatikko oli enää kahden pultin varassa nojaten taaksepäin. En olisi uskonut valualumiinin katkeavan noin, mutta samassa mieleeni tuli enoni puhumassa kiinalaisesta paska-alumiinista. Alumiiniseoksia on monenlaisia, hyviä ja huonoja, eikä se, että joku on “alumiinia” tarkoita välttämättä paljon mitään. Sama pätee moniin muihinkin metalleihin.
Mietin, miten menetellä. Korvaava osa oli tilattu ja saapunutkin Prachuapiin. Tästä ei ollut paljonkaan iloa, koska Prachuapiin oli matkaa arviolta tuhat kilometriä. Päätin ensi hätään pitää laatikon siinä missä se oli, mutta tukea sen mukana kuljettamallani kiinnitysliinalla, jotta koko voima ei kohdistuisi kahteen jäljellä olevaan pulttiin. Tein kiinnityksen ja lähdin jatkamaan matkaa.
Kansallispuistossa oli lasilattiainen näköalapaikka, jonka ohi ajoin. Sieltä vaikutti olevan näkymä läheiselle tekojärvelle. Parkkipaikkaa tämän näköalapaikan vieressä ei ollut.
Kansallispuiston vierailukeskus oli niin ikään tekojärven vieressä. Hauska köynnöksiä kasvava talo. Hain sieltä leiman.
Näköalapaikalle pääsi soongtääw:lla vierailukeskuksen edestä. Se maksoi 20 bahtia. Lisäksi näköalapaikalla itsellään joutui maksamaan 30 bahtia lisää. Hirveää ryöstöä. Dokumentoin järvimaiseman ja palasin sitten takaisin vierailukeskuksen eteen.
Kävelin tekojärven rantaan. Siellä oli paljon kiviä ja thaimaalaisia viettämässä sunnuntaipäivää. Tuli Näsijärvi mieleen. Järvessä kasvoi myös yllättävän paljon puita.
Havaitsin rannalla käärmeen, joka luikahti kiven alle. Se ei kuitenkaan ollut kiven alla täysin näkymättömissä, ja sain sen dokumentoitua. Näytin käärmeen kuvaa eräälle metsänvartijattarelle, ja kysyin, onko käärme vaarallinen. Menimme katsomaan sitä toisen metsänvartijan kanssa.
Käärme oli tällä välin tullut ulos kolostaan ja sain dokumentoitua sen päivänvalossa. Metsänvartija sohi käärmettä vähän kepillä, kunnes se vipelsi takaisin kiven alle. He eivät ryhtyneet suurempiin toimenpiteisiin, eli käärme tuskin oli kovin vaarallinen.
Tarkastelin parkkipaikalla tekemääni kiinnitystä. Se ei ollut luotettava. Laatikko pääsi liikkumaan liikaa ja teräväreunainen kiinnityspiste nirhaisi ennen pitkää kiinnitysliinan poikki. Liinalle oli jo aiheutunut merkittävää vahinkoa. Päätin muuttaa kiinnitystapaa niin, että terävä reuna ei pääsisi koskettamaan kiinnitysliinaa ja tukea laatikon liinalla hieman eri tavoin vain toiselta puolelta.
Jatkoin seuraavaan kansallispuistoon. Mieleeni tuli, että olin ajanut jokin aika sitten aika haipakkaa erääseen kuoppaan, jota en ehtinyt väistää. Seurauksena oli kova tärähdys. Laatikossa oli myös hieman enemmän painoa kuin ennen, vaikkakin yhteenlaskettuna sitä oli siltikin vähemmän kuin kymmenen kiloa. Kenties kiinnike oli ollut kovilla jo aiemmin, mutta nämä kaksi asiaa saivat sen viimein pettämään kokonaan.
Matkalla kansallispuistoon kävin Ubonrattanan tekojärven padolla. Sielläkin oli paljon ihmisiä katselemassa maisemia. Dokumentoituani padon irrotin parkkipaikalla moposta ne peräkiinnikkeen osat, jotka olivat nyt hyödyttömiä. Kiinnitysliinan kuluma ei vaikuttanut olennaisesti lisääntyneen.
Matka jatkui pitkin rantareittiä. Täälläkin oli paljon puita kasvamassa järven pohjasta.
Kansallispuisto oli pitkälti samankaltainen kuin edellisessä paikassa. Vierailukeskus oli rannan vieressä ja siellä oli thaimaalaisia viettämässä talvipäivää. Muutama lapsi lotrasi vedessä. Ostin jäätelön ja päätin karttojen tutkimisen jälkeen ajaa yöksi Chaiyaphumin kaupunkiin. Siellä olisi myös Mr. DIY. Voisin ostaa sieltä niin monta kiinnitysliinaa, että saisin takaboksin kiinnitettyä väliaikaisesti pelkääjän paikalle. Se olisi uskoakseni turvallisin tapa kuljettaa lootaa, joskin epäkäytännöllinen, koska se esti mopon istuimen avaamisen.
Yritin lähteä liikkeelle parkkipaikalta. Tämä oli haastavaa, koska minun oli peruutettava parkkipaikalta pois ja tämä peruutus oli tehtävä ylämäkeen. Ainoa syy sille, miksi oli ollut ylipäätään mahdollista parkkerata kyseiseen paikkaan oli japanilainen käsijarruklipsi, joka esti mopoa valumasta eteenpäin.
Lähes 200-kiloisen Rocinanten potkiminen jaloilla taaksepäin ei ole mikään mieltä ylentävä kokemus. Hetken yritettyäni paikallinen nuori mies tuli auttamaan ja veti minut pois parkkiruudusta. Tattista.
En mennyt suoraan Chaiyaphumiin, vaan kiersin tämän kansallispuistovuoren toiselle puolelle. Siellä oli toinen sisäänkäynti tähän samaan kansallispuistoon. Nyt minulta veloitettiin sisäänpääsystä 120 bahtia.
Parkkipaikka oli taas rinteessä. Ovelana kettuna peruutin tällä kertaa parkkiruutuun.
Nousin rinnettä ylös vierailukeskukseen ja kävelin luontopolulla, jonne oli rakennettu useita näköalatasanteita. Polku oli aivan vuoren rinteessä ja näköala järvelle oli monessa kohtaa ilmiömäinen. Rinteiltä näki monin paikoin paitsi länteen, myös itään toiselle puolelle vuorijonoa. Sääli jälleen, ettei ilma ollut täysin kirkas. Puistossa oli myös monenlaisia kiviä merkittynä kylteillä, vähän kuten tutkakiven kansallipuistossa.
Saavuin lopulta viimeiseen kohteeseen, joka oli jonkinlainen pieni luola, jonka sisällä oli lammikko. Kyltin mukaan lammikossa eli jokin sammakkolaji.
Dokumentoin luolan. Lammikossa vaikutti kelluvan jokin korsi. Korren päällä istui sammakko. Dokumentoin sammakon parhaani mukaan, vaikkakin eräästä luolan aukosta tuleva valo tekikin hommasta haastavaa.
Kävelin sitten takaisin parkkipaikalle. Edessäni kävellyt nelihenkinen thaimaalaisperhe oli tullut paikalle hienolla mopolla; se oli musta Honda ADV 350. Kehuin mopoa perheen isännälle, jolla oli Honda-paita päällään.
Lähdin sitten pitkälle ja varsin tapahtumaköyhälle matkalla Chaiyaphumiin. Matkassa kesti kaksi ja puoli tuntia, josta ainakin puolet pimeässä.
Hotelli oli varsin laadukas eikä sen kalliimpi kuin edellisetkään, hinta oli 500 bahtin luokkaa. Jääkaappi oli, vettä jääkaapissa oikein lasipulloissa, pistorasiat ja valokytkimet sängyn vieressä. Suihkusta tuli vettä eikä se kastellut koko kylpyhuonetta. Ainoa vika oli näkymä vilkkaalle päätielle ja heikko äänieristys. Tiellä päristelevät mopot kuuluivat huoneeseen turhan hyvin.
Tilasin ruokaa hotellille Line Manilla, ei valittamista.
Väliaikainen liinakiinnitykseni vaikuttaa toimineen osittain. Se estää laatikon nojautumisen taaksepäin kiihdytyksissä, mutta valitettavasti se ei estä nojautumista eteenpäin jarrutuksissa. Seurauksena laatikko on tehnyt rikkinäisen pidikkeen varassa koko matkan nyökkäysliikkeitä. Rikkoutuneen pidikkeen terävät reunat ovat kihnuttaneet mopon takarautoja, joihin pidike on kiinnitetty aiheuttaen ikäviä naarmuja. Ihan uusi mopo, -kele. Jos uusikaan peräpidike ei toimi, ostan kokonaan uudet teräksiset takaraudat.
Life pro tip: Älkää temuttako moottoripyörän osia. Tulee kalliiksi.