Tämä hotelli oli varsin hyvä. Tulen varmaan uudestaankin, joskin pyydän huonetta, joka ei ole kadun puolella. Rakennuksessa on nimittäin puolet huoneista päätien puolella ja puolet huomattavasti hiljaisemmalla kaupungin puolella.
Lähdin hotellista kello 11. Ajoin lähimmän Mr. DIY:n pihaan ja ostin sieltä kaksi kiinnitysliinaa ilman sellaista räikkävehjettä. Menin ulos parkkipaikalle ja käärin kuvaannollisesti hihat.
Irrotin ensin takaboksin pohjalevystään. Laitoin lootan maahan mopon viereen ja irrotin kuusiokoloavaimella sen vähän, mitä matkatavaratelineestä oli jäljellä. Järjestin tavarat uudestaan niin, että kaikki tärkeä olisi takaboksissa, koska istuinta ei saisi enää kohta auki.
Takaboksin mukana oli tullut pehmuste, joka tuli kiinnittää laatikkoon itse. Pehmusteiden tarkoitus oli toimia selkänojana matkustajalle. En ollut vaivautunut kiinnittämään pehmusteita lootaan aikaisemmin, mutta olin kuitenkin kuskannut niitä mukanani. Puhdistin laatikon seinämän suuremmasta liasta pullovedellä ja kiinnitin sitten pehmusteet paikoilleen.
Irrotin takaboksin pohjalevyn sovitinpalan matkatavaratelineestä ja korjasin osat talteen. Mietin, mitä tehdä rikkinäisellä matkatavaratelineellä. Ajattelin ensin ottaa sen mukaani, mutta murtuneet reunat olivat sen verran teräviä, että luovuin ajatuksesta. Teline aiheuttaisi vaaraa muille matkatavaroille. Dokumentoin rikkoutuneen osan ja heitin sitten palaset suurieleisesti menemään.
Kiinnitin laatikon pelkääjän paikalle kiinnitysliinoilla. Matkatavarateline oli naarmuuntunut varsin ikävästi, mutta minkäs sille mahtaa. Jos meinaa kiertää mopolla kaikki Thaimaan provinssit, niin tuskin ratsu matkasta täysin uudenveroisena selviää.
Kesti hyvä tovi keksiä, miten laatikon saisi pysymään jämäkästi paikoillaan niin, että sen saisi auki avaamatta kiinnitysliinoja. Ankaran köyttämisen jälkeen en ollut boksin vakauteen vielä täysin tyytyväinen. Menin takaisin sisään ja ostin vielä yhden kiinnitysliinan, sellaisen jossa oli se räikkä. En ollut aiemmin ostanut sellaista, koska metallinen kiristin naarmuttaisi todennäköisesti joko laatikkoa tai mopoa niihin osuessaan. Käytännön kokeiden jälkeen vaikutti kuitenkin siltä, että räikkä voisi teoriassa olla laatikon ja telineen välissä koskettamatta kumpaakaan.
Seurasi jälleen ankaraa köyttämistä. Lopulta laatikko oli melko tukevasti paikoillaan. Urakassa vierähti puolisentoista tuntia.
Lähdin ajamaan kohti Nakhon Ratchasimaa, provinssin pääkaupunkia. Kuljin pienen järven kautta. Järvellä oli kuulemma joskus lootuksia.
Nyt lootuksia ei näkynyt, mutta valkopäisiä petolintuja kyllä. Dokumentoin petolinnut.
Jatkoin eteenpäin sokeriruokoviljelmien ja kylien läpi. Taisi olla sokeriruokokausi, sillä niin tänään kuin parina edellisenäkin päivänä olin törmännyt lukuisiin perävaunullisiin rekkoihin, jotka matelivat kylien läpi 30 km/h tuntivauhtia ja joita oli hyvin vaikea ohittaa. Lastina oli joka kerta sokeriruokoa.
Matkalla tuli vastaan myös tietyntyyppinen kulkuneuvo, joita olin nähnyt matkalla lukuisia. Olin alkanut mielessäni kutsua niitä iisaan-mobiileiksi. En ollut aiemmin kuvannut niitä, ja nyt olisi viimeinen tilaisuus. Dokumentoin kaksi iisaan-mobiilia.
Aikani köröteltyäni saavuin Nakhon Ratchasimaan eli Khoratiin (khooraat). Kielikoulun rehtori on kotoisin tästä provinssista, mutta enpä muista mistä suunnasta. Provinssi on Thaimaan suurin.
Liikennettä oli pääteillä runsaasti. Ajoin ohitustietä pitkin kaupungin ohi. Vaikutin ajavan jossain suuressa puistossa. Pysähdyin pienelle huoltoasemalle, josta ostin lämmitettävän leivän.
Päätin tutkia lähialuetta nopeasti, koska en ole ennen käynyt kaupungissa. Huoltoaseman välittömässä läheisyydessä oli urheilustadion, jonka dokumentoin.
Jatkoin etelään. Kuljin Sankamphaeng-vuorten yli Khao Yain kansallispuiston itäpuolelta. Siellä oli pieni laakso, jossa sijaitsi toinen kansallispuisto. Tämä kulki nimellä Thap Lan. Ajoin portista sisään viiden maissa.
Minua tervehti metsänvartija. Minne sinä meet? Mitä siellä teet? Täällä on vain leirintäalue, hän sanoi. Varsinaiset nähtävyydet olivat toisella puolella vuoria vajaan tunnin ajomatkan päässä. Hän leimasi kuitenkin passini ottamatta pääsymaksua, esitteli minut vierailukeskuksen väelle jolta sain puumerkin ja hekotteli matkatavarakiinnitykselleni.
Päätin etsiä lähimaastosta hotellin. Ajoin viisi minuuttia erään hyvin arvioidun paikan ovelle. Portilla oli pikkupoika. Kysyin, että onkos tämä hotelli ja onko täällä vapaita huoneita. Molempiin vastattiin myöntävästi. Poika meni etsimään äitiään, joka ilmestyi kohta paikalle pyjama päällä (vaikka aurinko ei ollut vielä laskenut) ja kysyi, millaisen huoneen haluan. Alueella oli rivitalotyyppinen rakennus ja kaksi mökkiä. Mökit olivat uudempia ja maksoivat seitsemänsataa bahtia, rivitalohuoneet viisisataa. Molemmat olivat suuria ja siistejä. Päädyin valitsemaan rivitalohuoneen.
Purin osan Rocinanten lastista hotellihuoneeseen ja päätin sitten ajaa läheiselle padolle katsomaan maisemia ennen, kuin tulisi pimeää. Olisin nimittäin mielelläni nähnyt tässä laaksossa jonkin nähtävyyden ennen kuin tuli yö.
Padolla oli muutamia ihmisiä iltaa viettämässä. Patoon oli rakennettu ylivuotokanava, jota pitkin pystyi ajamaan nyt, kun vesi oli matalalla. Parkkeerasin mopon siihen, säikyttelin paikalle nuuhkimaan tulleet kulkukoirat hieman kauemmaksi ja otin pari kuvaa.
Ajoin sitten padolta 7-Eleveniin iltapalaa ostamaan. Se oli huoltoaseman vieressä. Huoltoaseman yhteydessä oli myös iso ja kallis “Verona”-niminen hotelli, jonka ulko-osat dokumentoin. Tankkautin myös mopon valmiiksi huomista varten.
Palasin takaisin hotelliini kirjoittamaan muistelmiani. Kiinnitysliinan kiristin oli sittenkin päässyt hankaamaan kiinnitysrautoja hieman. Pitää yrittää suojata se huomenna jotenkin lisävahinkojen välttämiseksi.