Sain vihdoin kaikki Top Gunin ja Khao Sam Roi Yotin kuvat käsitellyksi. Loistavaa! Sitten ne pitäisi vielä saada lisättyä muistelmiin. Ehkä sitten joskus.
Vieraillessani Khao Sam Roi Yotin kansallispuistossa olin ilmoittautunut eräälle vaellukselle. Minun piti kuitenkin vielä sen lisäksi vahvistaa ilmoittautuminen soittamalla puhelimella kansallispuistoon. Kui vaa vaikkeimmaksi tule. Soitin kansallispuistoon. Palvelu oli vaihteeksi thainkieliestä. Uskoakseni ilmoittautuminen onnistui siitä huolimatta.
Iltapäivällä päätin vihdoin lähteä pienelle etelänmatkalle, jota olen pitkään ajatuksen tasolla harkinnut. Laitoin tavarat kasaan ja matkaan lähdin kolmen aikoihin.
Ajoin rannikkoa pitkin aloittaen Thap Sakaesta, joka on eteläisin piste, jonne olen tähän mennessä Prachuapin provinssissa matkustanut.
Meri oli monessa paikassa kuin myrkynvihreää maalia ja haisi melkoisesti. Sain myöhemmin kuulla, että täällä on meneillään planktonkausi. Kaikkia erikoisia kausia sitä näkeekin, kun vanhaksi elää. Planktonkausi ja metsänpolttajaiskausi muun muassa.
Koin oloni oudon väsyneeksi. Olen tottunut kukkojen huutoon sen verran hyvin, että en herää siihen enää kuudelta aamulla, mutta ensimmäinen asia josta olen tietoinen sitten yhdeksän tai kymmenen aikaan herätessäni on kuitenkin kukon kieunta. Ehkäpä se sittenkin vaikuttaa uneeni negatiivisesti.
Rantatietä ei taaskaan ollut, eikä junaradan rannikon puolella ollut paikoin minkäänlaista tietä pohjois-eteläsuunnassa liikkumiseksi. Kerran koirat lähtivät taas jahtaamaan mopoani. Saavuin erään kukkulan päällä olevalle suurelle temppelille useiden kiertoteiden jälkeen.
Kukkulalla totesin, että kiinalaisen kansanmurhakamerani selfie-keppi oli vääntynyt yhdestä kohdasta kolmenkymmenen asteen kulmaan. Täytyy katsoa, saisiko takuuseen uuden. Kepakot eivät onneksi maksa paljon.
Temppelin luokse tuli kävellä. Näin matkalla kaksi lehtiapinaa, samanlaisia kuin sotilastukikohdassa.
Dokumentoin temppelin ulkopuolelta ja maisemat myös. Näkymä oli varsin hyvä. Pois lähtiessäni eräs temppelin edessä tuolissa torkkunut mies sanoi, että paikka oli suljettu. Ei se mitään, sain paikan jo kuvattua. Jatkoin matkaa.
Vastaan tuli Baan Kruutin ranta. Siellä oli jonkin verran ulkomaalaisia. Palmuja näkyi sitä enemmän, mitä etelämmäs ajoin. Vedessä oli ihmisiä uimassa.
Baan Kruutin ranta muuttui Doi Samranin rannaksi. Niillä oli eri nimi, vaikka ne olivat mielestäni samaa rantaa. Pituutta näillä kahdella rannalla oli yhteensä noin 20 kilometriä.
Näin rannalla meressä uineita koiria. Uimisen tiesi siitä, että koirat olivat väriltään hyvin vihertäviä.
Rannan päässä oli kalasatama ja kaksi pitkää laituria. Laitureilla oli ihmisiä kalastamassa ja ulapalla näkyi kalastusveneitä. Ranta päättyi pieneen saareen ja kukkulaan, joilla oli jyrkkä kivinen ranta.
Aurinko oli laskemassa. Ajoin sopivaksi katsomaani hotelliin, jonka löysin Google Mapsista. Ne olivat täällä melko kalliita, varmaan siksi, että meri oli niin lähellä.
Tässä hotellissa ei kuitenkaan vaikuttanut olevan ketään paikalla, joten en voinut tiedustella huoneiden saatavuudesta. Etsin internetistä toisen hotellin ja varasin huoneen vajaalla kuudellasadalla bahtilla.
Ajoin hotelliin. Matkalla näin ison oikeille laivoille tarkoitetun sataman, pari hiekkarantaa lisää ja auringonlaskun. Palmuja oli paljon. Tämän kylän nimi oli ilmeisesti Baan Saphan Yai.
Hotelli vaikutti varsin laadukkaalta. Palvelu oli ystävällistä. Ainoa mutta oli se, että vieressä oleva tie vaikutti olevan varsin vilkkaasti liikennöity.
Uusi USB-portti on toiminut hyvin. Se lataa puhelinta nopeammin kuin hansikaslokerossa oleva, sitä voi käyttää mopon ollessa sammutettuna ja nyt pystyn käyttämään hansikaslokeron porttia muihin tarkoituksiin. On myös hyvä, että puhelinpidikkeen johto ei enää jää puristuksiin hansikaslokeron ja rungon väliin. Myös kameran kauko-ohjainta voi ladata tämän portin avulla.