Kävi juuri kuten arvelin, eli päätieltä kantautuva mopojen papatus herätti minut pari tuntia etuajassa. Koko ajan ei viitsi olla tulpat korvissakaan, niitä tulee käytettyä jo ajon aikana aivan riittävästi. Lepäsin vielä jonkin aikaa vastamelukuulokkeet päässä, mutta en tiedä, oliko siitä paljoakaan hyötyä.
Lähdin hotellilta yhdentoista aikoihin. Ajoin ensimmäiseksi Ao Siamin kansallispuistoon, jonka sisäänkäynti oli alle kilometrin päässä. Kuten nimestä voi arvata, se oli teemaltaan merellinen kansallispuisto (“Siaminlahden kansallispuisto”). Lähistöllä oli kai jokin saari, joka kuului kansallispuistoon.
Sisään pääsi ilmaiseksi. Sain leiman ja useita puumerkkejä. Päivämääräleima oli 14. päivälle, vaikka tänään oli jo 15.
Kävin tutkimassa luontopolkua, joka kulki metsän keskellä. Löysin runsaasti hyönteisiä, sitä verta imevää inisevää sorttia. Käännyin nopeasti takaisin.
Ajoin pienen kierroksen alueella. Kävin eilen tutkimassani kalasatamassa. Tänään siellä oli parkissa laivoja, joita miehittivät sangen tummahipiäiset thaimaalaismiehet. Rannalla katosten alla oli runsaasti tiskejä, joilla kalat ilmeisesti käsiteltiin ja/tai pakattiin lähetettäväksi jonnekin jääkuutiolaatikoissa. Tämä osasto oli täysin naisvaltainen.
Dokumentoin alueen palmurannat päivänvalossa ja lähdin sitten etelään kohti Chumphonia ja Surat Thania. Tutkin jälleen matkan varrella olevia hiekkarantoja. Ne olivat nimeltään Somboon, Suan Luang, Laem Son ja Bong. Yhdelläkään niistä ei ollut nähtävillä ristin sielua. Vesi oli edelleen planktonista vihreää.
Minua kohtasi kiinnostava näky, kun yhdellä rannalla hiekkaan oli kaivettu valtava määrä pieniä kuoppia. Arvelin ensin niitä rannalla juoksentelevien koirien kaivamiksi, mutta sitten totesin ne liian tasareunaisiksi. Ne oli selvästi kaivettu lapiolla. Jokainen oli niin ikään kaivettu ravunkolon kohdalle, ja osassa kuopista oli ravujäännöksiä. Täällä on selvästi ollut menossa ravustustalkoot.
Jatkoin matkaa ja tulin paikkaan, jota sanottiin “punaiseksi rannikoksi”. Päädyin näköalapaikalle meren rantaan. Siellä oli roska-auto ja pari roskakuskia ottamassa lunkisti. He halusivat ottaa kanssani selfien. Jos paikalliset kuvaavat farangia kuin jotain harvinaista lintua konsanaan niin tietää, ettei ole turistirysässä.
Näköalapaikalta ei nähnyt kovin hyvin. Pohjoisessa oli joki ja sen jälkeen hiekkaranta, ja etelässä punainen rantakallio. Laskeuduin näköalapaikalta hiekkarannalle siltä varalta, että sieltä näkisi jotakin.
Vesirajasta punaiset kalliot olivat paljon paremmin nähtävillä. Täällä kannattaisi tosin käydä aamulla, niin valo tulisi oikeasta suunnasta ja lisäksi laskuveden aikaan, jotta kallioita olisi helpompi tutkia.
Rannalla oli myös suuria oudon näköisiä röpelöisiä punaisia kiviä, jollaisia en ollut nähnyt aikaisemmin. Dokumentoin kivet ja kalliot.
Seuraavana vuorossa oli Bang Boetin ranta, jonka pohjoispäässä oli suuri kallio ja jonka eteläisissä osissa oli valtavia, jopa 30-metrisiä hiekkadyynejä. Ne olivat Thaimaan suurimpia.
Jossain kohtaa siinä ajellessani näin kiinalaisen kansanmurhakamerani kauko-ohjaimesta lähes pelkkää mustaa. Katsoin taaksepäin ja näin kameran pudonneen. Onneksi havaitsin asian heti, ennen kuin olin kauko-ohjaimen kantaman ulkopuolella. Käännyin heti takaisin.
Ropelsin kauko-ohjainta vielä hieman ja totesin, että kuvahan liikkui. Pysähdyin tien sivuun.
Kamera ei ollutkaan pudonnut. Metallikeppi, joka oli eilen taipunut viidentoista asteen kulmaan oli nyt lähes kokonaan poikki ja taipunut kaksinkerroin. Kepin yläosa roikkui kiinni alaosassa pienen metallisuikaleen varassa. Kamera oli edelleen kiinni yläosassa. Se siitä kepistä sitten. Laitoin kameran ja kepin jäänteet mopon takaboksiin ja jatkoin matkaa.
Sivumennen sanoen tämä vaikuttaa melko ylihypetetyltä tuotteelta. Internetissä sitä hehkutetaan kuin wolframilankaa unkarilaisessa hehkulampussa, mutta kuvanlaatu ei ole yhtä hyvä kuin tavallisessa kamerassa, linssinsuojukset heikentävät sitä entisestään ja videon käsittelyyn käytetty softa on melkoinen susi. Kuvanlaatu pimeässä ei ole kummoinen ja kaukosäätimellä tehtävä kiinnostavien asioiden merkitseminen videoihin ei toimi lainkaan, jos videoita on aikomus käsitellä tietokoneella eikä puhelimella. Nyt sitten vielä tämä. On kamerassa hyviäkin puolia, mutta se ei ole osoittautunut yhtä käytännölliseksi kuin arvelin. Onneksi en maksanut siitä tämän enempää, se ei ole yli 350€ arvoinen.
Nykyään internetissä julkaistavissa arvioissa on se vika, että niitä tekevät kaiken maailman tubettajat joiden henkilökohtaiset tulot ovat riippuvaisia tuotteiden kehumisesta. Arvioitava tavara tulee ennen sen virallista julkaisua suoraan valmistajalta suunnilleen valmiiksi kirjoitetun kehumispuheen kera. Jos et veisaa valmistajan virttä, niin siitä ei välittömästi seuraa mitään. On kuitenkin turha odottaa, että pääsisit arvioimaan saman lafkan tuotteita uudelleen. Jos odotat virallista julkaisua ja ostat tavaran kaupasta arviotasi varten, ei kukaan ole enää sinun mielipiteestäsi kiinnostunut, koska ne valmistajan sponsoiroimat arvioijat ovat jo “arvostelleet” tuotteen ja videot keränneet miljoonia näyttökertoja.
Saavuin siis hiekkadyyneille. Sen yli kulki puuportaat. Alhaalla oli kahvinmyyntikoju, jossa kaupattiin jotain sivettikissakahvia.
Nousin puuportaat ylös ja kävelin rannalle. Siellä ei ollut yhtään ihmistä.
Varasin hotellin Surat Thanin kaupungin liepeiltä. Ajoin sitten päätietä pitkin parisataa kilometriä etelään lähestulkoon yhtä soittoa. Pysähdyin vain kerran Chumphonin lähistöllä tankkauttamaan ja 7-Eleveniin. Suoritin toisen tankkautuksen Surat Thanin lähellä parin kilometrin päässä hotellistani.
Saavuin hotellille juuri pimeän tullessa. Olin valikoinut majoitusliikkeen niin, että se ei ollut ainakaan päätien vieressä. Mökin edessä oli pieni lampi, joka toivottavasti pitäisi kanatkin loitolla. Hinta oli kalliimmanpuoleinen, 700 bahtia, mutta Khao Sokin kansallispuisto on tehnyt lähes kaikista tämän alueen hotelleista naurettavan kalliita. Useimmiten maksan hotelleistani 400-600 bahtia, aivan Khao Sokin vieressä olevissa kylissä halvimmatkin hinnat olivat 1200 bahtia. Ryövärit! Merirosvot! Ektoplasmat! Bassibasuukit!
Henkilökunta oli varsin avuliasta. Minulle tarjottiin ruokaa. Päätin syödä jotain, vaikka olinkin jo ostanut ruokaa 7-Elevenistä. Voisin kuitenkin syödä 7-Eleven-sapuskat myöhemmin.
Paistettu riisi kananmunan kanssa maksoi 100 bahtia ja kaupanpäälliseksi sain kuivattua banaania ja lasillisen omenamehua. Ei sinänsä hullumpi diili.
Rocinante näyttää minulle nykyään huoltomuistutuksia jatkuvasti. En ymmärrä, miksi. Ohjekirjassa lukee selkeästi, että seuraava huolto kuuluu tehdä 6000 kilometrin kohdalla, mutta mopo tuntuu vaativan sitä jo nyt eli 5000 kilometrin kohdalla.