Yritin kirjata itseni ulos hotellista vähän ennen yhtätoista. Lähimaastossa ei kuitenkaan näkynyt muuta henkilökuntaa kuin kissa, ja jouduin odottelemaan vartin verran, että joku tuli paikalle. Jätin avaimen siihen ja lähdin Leeloon hotellille.
Päätimme lähteä läheiseen kansallispuistoon nimeltään Khlong Phanom. Se olisi käytännössä voinut kuulua Khao Sokin puistoon, mutta ei jostain syystä kuulunut. Ehkä halusivat veloittaa lisää pääsymaksuja jakamalla puisto kahteen osaan.
Virailukeskuksen edessä oli puska, jossa pönötti agama. Dokumentoimme sen. Sain vierailukeskuksesta leiman ja menimme sitten luontopolulle.
Luontopolulla oli ensin muutama näköalapaikka. Ympäröivät vihreänvalkoiset vuoret olivat varsin valokuvauksellisia. Leeloo käytti laajakulmaotoksiin useimmiten puhelintaan.
Päätimme sitten mennä syvemmälle metsään. Vastaan tuli sudenkorento, jonka Leeloo yritti dokumentoida. Hän joutui kuitenkin seisomaan todella kaukana hyönteisestä, koska Sigman linssillä ei voinut yksinkertaisesti tarkentaa kovin lähelle. Tämä rajoitti sen hyödyllisyyttä huomattavasti. Annoin hänelle lainaksi oman kamerani, ja hän julisti välittömästi haluavansa samanlaisen Canon linssin kuin minulla oli. Sillä pystyi kuvaamaan paljon lähempää ja autofokus toimii kuulemma paljon paremmin. Ilmeisesti Sigman linssin kanssa autofokus ei tunnistanyt ötökkää kuvasta. Kai sitä sitten tuli aikanaan ostettua kunnon vehkeet Japanista. Vaikka polttoväli jättikin aluksi toivomisen varaa, luontokuvaus vaatii muutakin kuin zoomia.
Könysimme metsän läpi loputtomalta tuntuvan ajan näkemättä mitään eläimiä. Maasto nousi ja laski jyrkästi. Leeloo paheksui reitin vaativuutta.
Vastaan tuli suuri puu, joka oli merkitty kyltillä. Dokumentoimme sen ennen matkan jatkamista.
Kun viimein saavuimme takaisin sivistyksen pariin, tuli vastaan jälleen uusi agama. Leeloolla oli sen dokumentoimisessa samankaltaisia ongelmia kuin aiemmin sudenkorennon kanssa. Hän pohti, ehtisikö vielä tällä matkalla Japaniin ostamaan samanlaisen objektiivin kuin minulla on.
Ajoimme sitten takaisin Khao Sokin kylään ja kävimme syömässä samassa ravintolassa kuin eilen. Ruoka oli taas hyvää. Omistajat puhelivat kaikenlaista thaiksi, ja siitä ei Leeloo tietysti mitään ymmärtänyt. Sain selville, että suuri pythonkäärme käy usein heidän tontillaan syömässä ylimääräiset kanat suihinsa. Pitäisiköhän minunkin ostaa yksi kärmes ja vapauttaa se taloni eteen Prachuapissa? Pääsisin vihdoin siitä kukkojen elämöinnistä eroon.
Vein Leeloon hotelliinsa ja menin sitten omaani. Tämä uusi hotelli sijaitsi melkein Leeloon hotellin vieressä. Huoneessa ei ollut ilmastointia, mutta täällä oli öisin niin viileää, etten sitä tarvinnutkaan. Sadekuuro iski vähän sisäänkirjautumiseni jälkeen.
Illalla kuuden jälkeen lähdimme yösafarille, jonka Leeloo oli varannut hotellinsa kautta (600 bahtia). Mukaan tuli eräs Leeloon niin ikään matkoillaan tapaama ystävä. Hän oli 26-vuotias saksalaishippi, joka muistutti hieman erästä maineikasta norjalaista joukkueurheilijaa. Kutsuttakoon häntä siksi nimellä Haaland.
Yösafariin kuului kuljetus Leeloon hotellilta. Matkaa oli alle kilometri. Jouduimme taas ostamaan kansallispuistoliput.
Kävelimme siis jälleen puistossa vesiputousten suuntaan. Joka puolella näkyi lamppujen valoa, kun turistiryhmät talsivat metsätiellä eteen- ja taaksepäin.
Toisin kuin eilen, mukanamme oli tänään oma opas. Hän oli erittäin taitava löytämään eläimiä säkkipimeästä metsästä, ja ilman häntä olisimme sivuuttaneet varmaankin kymmeniä elukoita koskaan niitä näkemättä. Näimme hedelmälepakon, lukuisia agamaliskoja, skorpionin, hämähäkkejä, sammakoita, useita kuoppakyitä (mutta ei niitä vihreitä) ja sammakoita, jotka kaikki dokumentoitiin. Yksi kuvasi vaatien valoa, muut osoittivat kuvauskohdetta taskulampulla. Pidin otsalamppua oppaan suosituksesta kädessäni, etteivät ötökät lentelisi valon houkuttamana silmiin.
Kohokohta oli kuitenkin bambupusikossa viilettänyt rytökärppä (Paradoxurus hermaphroditus tjsp), mahdollisesti samanlainen kuin muinoin Khao Luangilla. Sain sen melkein dokumentoitua, joskin osa eläimen päästä jäi bambunoksan varjoon.
Leeloo ja Haaland aikoivat mennä paikalliseen ravitsemusliikkeeseen ja päätin mennä mukaan. En ole käynyt baareissa vuosiin ja katsoin aiheelliseksi selvittää, olinko oppinut pitämään niistä enemmän kuin aikaisemmin. En ollut. Ihmispaljous ja meteli saivat oloni varsin epämukavaksi, etenkin koska kaikki paikallaolijat olivat ulkomaalaisia. En tunne oloani luonnolliseksi etenkään ryhmissä länsimaalaisten kanssa. Koen, että thaimaalaiset antavat paljon enemmän anteeksi jos tekemiseni tai olemiseni nyanssit poikkeavat yleisesti normaalina pidetystä: sehän on farangi, totta kai se käyttäytyy erikoisesti. Jos taas kyseessä on länsimaalainen, paine onnistua sosiaalisten nyanssien noudattamisessa on paljon suurempi.
Hyvänä puolena paikassa tarjoiltiin ruokaa, joka oli varsin hyvää mutta mielestäni ylihinnoiteltua.