Kirjasin itseni ulos hotellista ja menin sitten Leeloon hotellille. Vietän siellä näköjään yllättävän paljon aikaa, vaikken ole nukkunut siellä yhtäkään yötä.
Leeloo oli ollut hereillä kuudesta asti ja etsinyt kansallispuistosta lintuja. Mitään kovin ihmeellistä hän ei ollut nähnyt.
Olin varannut tälle päivälle kukkasenkatseluretken, jonka piti alkaa 9:30. Leeloo ei kuitenkaan halunnut tulla mukaan. Hän oli saanut eilen tarpeekseen mäkikävelyistä.
Odottelin hotellin ravintolassa hyvän aikaa, mutta en nähnyt paikalle tulevan mitään lava-autoa tai vastaavaa. Lopulta hotellin virkailijatar huomasi minut ja kuskasi minut kansallispuistoon mopolla.
Kansallispuistossa ei tarvinnut ostaa lippua: eilen ostettu yösafarilippu kelpasi. Positiivista rahansäästöä. Paikalle tuli lisäkseni kaksi muuta ihmistä: munkki Songkhlasta viininpunaisessa kaavussa ja brittiläinen mies, joka sanoi maksaneensa matkasta kaksituhatta bahtia. Minä sanoin maksaneeni kahdeksansataa bahtia. Nousimme kaikki lava-autoon ja meidät ajettiin parin kilometrin päähän kylästä.
Pysähdyimme tien viereen muiden autojen jatkoksi. Opas ei ollut tällä kertaa sama henkilö kuin autokuski, vaan tuli paikalle mopolla. Seurasimme häntä metsikköön.
Nousimme ensin tikkaita pitkin jyrkännettä ylös jossa vastassa oli lipuntarkastus. Lippu kelpasi. Jatkoimme eteenpäin ylöspäin viettävällä polulla.
Opas esitteli meille termiittikeon ja maassa olleen mutakakun, jonka sisällä olevassa kolossa oli kaskas. Hän tunki kaskaan sitten takaisin mutakakun sisään ja laittoi sen takaisin sinne, mistä oli ottanutkin.
Kävi pian selville, että oppaalla tuntui olevan kova kiire jonnekin. Britti ja munkki olivat minua paremmassa kunnossa ja viilettivät viitapirun lailla oppaan perässä vuoristopolkua ylös, mutta minä en pysynyt mukana. Etenkin kyllä koko ajan, mutta en kovin nopeasti. Opas taas käveli sellaista vauhtia, että ohitimme maktalla kaiken kaikkiaan neljä tai viisi samaan suuntaan liikkuvaa turistiporukkaa, joista useimmat koostuivat läkähtäneistä thaimaalaisista. Yhdessä niistä oli vieläpä minulle entuudestaan tuttu opas.
Nousua suoraan ylös oli tällä matkalla kaikkiaan kolmisensataa metriä. Lopulta tulimme paikkaan, jossa pieniä alueita oli eristetty köysillä ja maassa vaikutti olevan useita punaisia kaalinkeriä, joiden uloimmat lehdet olivat viininpunaisia. Nuppuja, joista jotkut olivat lähes jalkapallon kokoisia. Unohdin vitutukseni hetkeksi. Vastaan tuli myös yksi jo kukkimisensa lopettanut ja mädäntyvä kukka.
Etenimme vielä hieman eteenpäin. Puiden väliin oli köytetty keppi kulkuesteeksi ja sen takana oli yksi täysin avautunut Rafflesia kerrii tai kuten eräs ystäväni sitä kuvaili, “raadolta löyhkäävä vittusaatana”. Tieteilijöiden mukaan se muistuttaa väriltään ja hajultaan raatoa houkutellakseen paikalle kärpäsiä pölyttäjikseen. Useita kärpäsiä todella pörisi kukan ympärillä, mutta kukaan meistä ei haistanut mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Kasvilla ei ollut vartta tai lehtiä, koska se elää loisena tiettyjen köynnöslajien sisällä. Ainoa näkyvä osa on tämä kukka. Kaikki rafflesialajit ovat harvinaisia ja olin luullut niiden kaikkien elävän jossain Borneossa ennen kuin ajoin tämän kansallispuiston porteista sisään. Lähisukulainen Rafflesia arnoldii on maailman suurin kukka.
Palasimme sitten takaisin, ja oppaalla tuntui olevan edellen pirunmoinen kiire. Tällaisessa ravaamisessa ei ollut mitään hauskaa.
Vastaan tuli kumipuu. Opas rapsutteli kaarnaa irti ja poltti sitä sytkärillä. Minusta se haisi lähinnä savulta. Jossain vaiheessa kuulimme gibbonien ulvontaa ja uskoakseni näinkin yhden, mutta sitä ei etäisyyden ja edessä olevan kasvuston vuoksi erottanut gorillasta.
Palasimme takaisin vuoren juurelle. Kysyin munkilta, että onko hän käynyt Narathiwatissa katsomassa sarvinokkia. Hän sanoi, ettei ollut ja osoittaen kaapujaan. Alueen korkean islamistisalafistijihdistiterroristiekstremistiseparatistikonsentraation vuoksi se saattaa olla kuulemma munkeille vaarallista. Ulkomaalaisille hän ei uskonut koituvan mitään vaaraa.
Munkki lähti jatkamaan matkaansa oppaan mopon matkustajana. Minä ja britti matkustimme kylään auton lavalla.
Britti neuvotteli itselleen hinnasta tuhannen bahtin alennuksen ja sain häneltä kiitokset. Itse maksoin matkani hotellilla, kahdeksan sataa kuten sovittua.
Istuskelin sitten hotellin ravintolassa nauttien kylmää ananaspirtelöä. Paikalle liihotteli Annaksi esittäynyt ranskalainen naishenkilö, joka oli kiinnostunut kameroistani. On jälleen sanottava, että kameroiden hankinta on muuttanut elämääni monella tapaa, ja itse valokuvaus on vain yksi niistä. Kamerat ovat loistava keskustelunavaaja. Lisäksi ne tekevät ihmisestä varakkaan näköisen, joka johtaa haloefektiin eli ensivaikutelma sinusta on huomattavasti positiivisempi. Toki varakas ulkomuoto voi olla myös haitaksi, mutta uskoisin sen olleen toistaiseksi ainoastaan hyödyksi. Anna sanoi olevansa opettaja Pariisissa ja kuvaavansa Sony-kamerallaan lähinnä ihmisiä.
Leeloo ilmaantui paikalle ennen pitkää ja teimme vähän suunnitelmia. Ajoin sitten seuraavaan yöpymispaikkaani, jonka löytäminen oli ollut erittäin vaikeaa.
Ajattelin ensin, että oli tapahtunut jokin virhe. Olin nimittäin varannut mielestäni aivan toisenlaisen kopin, jossa piti olla neljä sänkyä ja ilmastointi. Minua tervehti kuitenkin hädin tuskin kasassa pysyvä bambu-bungalow jossa ei ollut vessaa tai suihkua jääkaapista tai ilmastoinnista nyt puhumattakaan. Edes roskakoria ei ollut. Hinta 800 bahtia. Tämän majoituspaikan hinta-laatusuhde oli huonoin, jossa olen koskaan ollut.
Tutkin tietysti heti varausvahvistustani, mutta kyllä siellä luki, että koppi vastaa täysin sitä, jonka olin varannut. Olin näköjään ollut aamulla suuremmassa unenpöpperössä kuin luulin. En saanut lainkaan järkeeni, miten ihmeessä olin voinut tehdä tällaisen virheen.
Päivänvaloa oli vielä runsaasti jäljellä. Päätin ajaa tutkimaan muutamia kuumia lähteitä Phang Ngan provinssiin, joka sijaitsi ihan vieressä.
Matkalla tuli vastaan pari näköalapaikkaa ja suuri mutta vähänesteinen vesiputous. Dokumentoin ne.
Ajelin kyläteitä pitkin ensimmäiselle kuumalle lähteelle. Se oli varsin luonnontilainen. Tulikuuman altaan ympärille oli rakennttu kaiteet ja sieltä vesi virtasi viereiseen pieneen ja matalaan jokeen. Paikalla oli muutamia ihmisiä, ja melkein kaikki heistä thaimaalaisia. Kävelin vähän ympäriinsä dokumentoimassa. Perheet toivat lapsiaan kylpemään paikkaan, jossa kuuman lähteen vesi virtasi jokeen ja lämmitti sen mukavaksi.
Ajoin sitten 7-Eleveniin, ostin rusinapullaa ja kävin tankkauttamassa. Lähdin sitten takaisinpäin.
Pysähdyin toisella kuumalla lähteellä. Tämä paikka ei ollut ollenkaan luonnontilainen, vaan vastasi ennemminkin jotain maauimalaa. Täällä olikin sitten niin paljon ihmisiä, ettei sekaan mahtunut.
Tilanne helpottui kuitenkin, kun kello tuli kuusi illalla. Farangin hävisivät kuin taikaiskusta ja alueelle alkoi virrata paikallisia. Menin vaihtamaan vaatteet erääseen suihkokoppiin ja istuin kuumassa altaassa vähän aikaa. Sangen seesteistä.
Ajoin sitten takaisin Khao Sokin kylään ja hotelliini. Mietin, että pitäisikö mennä toiseen hotelliin, mutta lähimpään järkevänhintaiseen korvaajaan olisi yli tunnin matka. Snnoin asian olla.
Bambukopin hyttysverkkokin oli rikki. Gyl niimbal gärssi saa.