Heräsin mökissäni kahdeksan aikaan ja ajoin sitten pari sataa metriä Leeloon hotellille. Siellä mopon pystyi jättämään katoksen alle. Vaikutin viettävän tässä hotellissa varsin paljon aikaa huomioiden, että minulla ei ollut ollut siellä huonevarausta vielä kertaakaan.
Leeloo oli puhunut järvireissulle mukaan Haalandin. Lähdimme hotellilta minibussilla kohti vuorten toisella puolella olevaa rantaa. Matkassa menisi tunnin verran. Olisin voinut varmaan yrittää ajaa sinne itsekin, mutta olen saanut ajaa itse viime aikoina ihan riittävästi. Lisäksi nyt bensasta ei tarvinnut maksaa mitään.
Minibussi pysähtyi ensin 7-Elevenin ja vihannestorin kohdalla. Sieltä jatkettiin kohti satamaa. Ennen tätä thaimaalaiselta näyttävä oppaalta vaikuttava mies tuli pitämään pienen puheen selittäen jotain aikatauluista. Hän sanoi, että kaikille oli kääritty käteen pieni sininen narunpätkä, koska siellä satamassa on sitten tuhat ihmistä ja muuten on ihan mahdoton tietää, kenen pitäisi olla missäkin.
Ajoimme sitten satamaan. Sitä varten ajettiin turvamiesten vartioiman padon ylitse. Olisikohan tänne edes saanut ajaa yksityishenkilönä moottoripyörällä?
Saavuimme satamaan. Olin arvellut, että oppaan puheissa oli vähän lapin lisää, mutta ukko ei ollut liioitellut tippaakaan. Alueella oli valtavasti minibusseja menossa sinne tänne ja ihmisiä oli paikalla satamäärin. Tuhat ei ollut mielestäni lainkaan kaukaa haettua. Kaikki turistit näyttivät eurooppalaisilta, ja puhutuimmat kielet olivat ranska ja saksa. Melkein kaikki olivat varsin nuoria. Paikka ei vaikuttanut olevan eläkeläisten suosiossa.
Meidät paimennettiin erääseen karsinaan kuin nautakarja konsanaan ja pian tämän jälkeen veneeseen. Veneeseen mahtui ehkäpä 30 ihmistä ja se tuli täyteen. Järvellä oli paljon muitakin veneitä, kaikki samanlaisessa lastissa. Pelastusliivien käyttö oli pakollista.
Vesi oli hyvin kirkasta ja hienoisesti turkoosiin vivahtavaa. Maisemat olivat hyvät: joka puolella kohosi valtavan korkeita vihreänvalkoisia kiviseiniä. Eläimiä ei kuitenkaan näkynyt, ja olin mielestäni väärällä puolella venettä parhaiden kuvien ottamiseen. En kuitenkaan voinut vaihtaa paikkaa, koska purkki oli aivan täynnä.
Saavuimme kelluvalle hotellille, jonne rantautui useita muitakin veneitä. Siellä oli runsaasti mökkejä. Ne oli varusteltu suunnilleen samaan tapaan kuin edellisen yön asumukseni. Meille nakitettiin kolmen hengen mökki aivan ravintolan vieressä.
Tämän jälkeen tarjolla oli ruokaa, joka ei ollut minusta erityisen hyvää, mutta syömäkelpoista kuitenkin. Meille pidettiin jälleen puhe, jonka mukaan paikalla olleita kaksipaikkaisia kanootteja sai käyttää 1000 bahtin panttia vastaan. Kannatti kuitenkin toimia nopeasti, koska kanootteja oli vain seitsemän eli paljon enemmän kuin paikallaolijoita. Minulla ei ollut paljoakaan ruokahalua, joten menin välittömästi hankkimaan melan läheisessä kopissa istuvalta mieshenkilöltä varatakseni kanootin seurueelleni. Meillä oli tosin hieman vaikeuksia kommunikaatiossa, koska mies vaikutti katsovan ohitseni puhuessaan. Olen oppinut viime vuosina, että ihmislajin edustajat katsovat äännellessään usein keskustelukumppaniaan ja jos he tuijottavat jotakuta toista, viesti onkin tarkoitettu hänelle eikä sinulle siinäkin tapauksessa, että olisit lähempänä tai olisitte juuri puhuneet jostain muusta. Havaitsin tosin nopeasti, että kaverin silmät harittivat eri suuntiin ja hän oli koko ajan katsellut minua vasemmalla silmällään. Sain melan hallittavakseni.
Sain kanootin vesille erään turistin avustuksella. Pelastusliivien käyttö oli pakollista. Meloin pienen kierroksen, mutta en nähnyt yhtään mitään mielenkiintoista joten palasin nopeasti takaisin.
Leeloo ja Haaland olivat saaneet syötyä, ja he saivat kanoottini käyttöönsä ohituskaistalta. Minä puolestani päätin mennä uimaan.
Valitettavasti uidessakin pelastusliivien käyttö oli pakollista. Tässä ei tietenkään ollut järjen hiventä. Kellun kuin korkki ilman pelastusliivejäkin joten pysyisin pinnalla ilman apuvälineitä todennäköisesti päiväkausia, osaan uida pelkästään käsilläni tai jaloillani ja sukellan helposti viiteen metriin ilman paineilmalaitteita tai kahdeksaantoista laitteiden kanssa. Järvi oli tyyni ja veden lämpötila 29°C.
Kokeilin kepillä jäätä ja menin uimaan ilman pelastusliivejä mökkimme edessä. Ravintolasta kuului välittömästi asiasta jotan märinää, joten hain pelastusliivit rannasta.
Tarkastelin ympäristöäni. Mökkien eteen rakennettu lankkulaituri oli hyvin pitkä ja sen päässä kukaan ei ollut tarkistamassa, käyttikö porukka pelastusliivejä vai ei. Itse asiassa siellä oli runsaasti liivittömiä ihmisiä uimassa. Uin siellä, eikä kukaan tullut urputtamaan. Koska olin thaimaalaistunut, käytin pitkähihaista paitaani uidessa. Se myös iilensi mukavasti sen jälkeen, kun nousin vedestä ylös.
Vesi oli siis hyvin lämmintä ja kirkasta. Näin varpaani helposti. Järvessä oli myös runsaasti suurikokoisia kaloja. Harmillisesti sukellusmaski ei ollut sattunut mukaan, kuten ei myöskään veden alla toimiva kansanmurhakamera. Sen olin jättänyt tarkoituksella matkasta, koska selfiekeppi oli rikki.
Leeloo ja Haaland olivat saaneet venekierroksensa tehtyä ja houkuttelin heidät uimaan. Haaland oli kotoisin erään suuren saksalaisjärven saaresta ja hyvä uimari.
Vähän ennen viittä meidät paimennettiin jälleen veneeseen ja ajoimme parisenkymmentä minuuttia viidakkoon. Näin matkalla muutamia pentolintuja. Yhdellä oli poikanenkin pesässään. Lainasin kameraa myös Leeloolle, koska hän oli ottanut omaansa vain yleiskäyttöisen objektiivin, ei savupiippua. Hänen savupiippunsa oli hänen mielestään liian painava. Suosittelin Kahden Kameran Politiikkaa.
Saavuimme viidakkoon. Venevalkamassa oli useita veneitä ja vaikutti siltä, että paikan läpi kävelytetään kaikki rannassa näkemäni tuhat ihmistä joka päivä.
Menimme oppaan perässä syvemmälle metsään kapeaa polkua pitkin. Minä, Leeloo ja Haaland kävelimme oppaan perässä, josta syystä kuulimme mitä hän sanoi. Jonon perällä olijoilla ei ollut mitään mahdollisuuksia. Opas näki erään puun rungolla liitoagaman (กิ้งก่าบิน), jonka dokumentoin.
Polku muuttui nopeasti hyvin vähänvetiseksi vesiputoukseksi, joka oli tahmeaa varianttia. Vesiptuouksen kiviaines oli selvästi kulunut lukemattomien kiipeilijöiden jalkojen alla. Mekin kiipesimme sitä pitkin ylös ja sitten taas alas. Loppuvaiheessa näin puun rungolla toisen liitoagaman. Ne vaikuttavat olen näillä main hyvinkin yleisiä. Opas piti puheen, jossa puhui aikatauluista. Huomenna kävisimme pintapuolisesti jossain luolassa. Hän muistutti luolien vaarallisuudesta kertomalla erään ystävänsä jääneen loukkuun luolaan sateen nostaessa vedenkorkeutta nopeasti ja menehtyneen. Täällä oli tapahtunut myös onnettomuus, jossa luolaan oli kuollut kymmenen ihmistä samasta syystä.
Viidakkokävelyssä meni vajaan tunnin verran. En usko, että siitä oli paljoakaan iloa ihmisille, joilla ei ollut kameraa tai kiikareita. Minä sain sentään dokumentoitua liskot ja matkalla petolintuja.
Paluumatkalla näin lisää petolintuja. Olimme kelluvalla hotellilla vähän ennen kello kuutta.
Paikalla oli hämähäkkimiespukuinen thaimaalainen myymässä jäätelöä pikkuveneestään. Kaikkea sitä näkee, kun vanhaksi elää.
Päätin mennä jälleen uimaan, ja tällä kertaa käytin paidan lisäksi housuja. Ne olivat tahriintuneet viidakossa, eikä minulla ollut varahousuja. Arvelin housujen kuivuvan illan aikana, kuten myös tapahtui. Käy se pyykinpesu näinkin. Valitettavasti uiminen oli kielletty kuuden jälkeen, joten ehdin uida ehkä viisi minuuttia.
Meille tarjottiin jonkin sortin iltapalaa ja sitten porukka alkoi puuhailla kuka mitäkin. Illan pimennyttyä tähtiä näkyi paljon. Näin otsalamppuni valossa järvessä muutamia kaloja ja katkarapuja. Pyydystin myös hotellin kävelytiellä istuneen rupikonnan, ja näytin sen Leeloolle. Hänen mielestään rupikonnien pyydystäminen ei ollut ollenkaan sopivaa, ja vapautin eläimen takaisin luontoon.
Menimme nukkumaan kymmenen aikoihin. Sähkö paikkaan tuli aurinkopaneeleista, ja akuista loppui virta ilmeisesti kello 22:50. Silloin huoneessa oleva tuuletin sammui ja seinään kytketyt laitteet lakkasivat latautumasta. Kuumuudessa oli vaikea saada nukutuksi ilman sitä.