Lähdin Ranongista yhdentoista maissa ja aloitin keräämällä leiman Lamnam Kra Burin kansallispuistosta. Puistolla on ainakin kolme sisäänkäyntiä. Valitsin sen, joka sijaitsi Ranongin pohjoispuolella mangroverämeen vierellä.
Ostin lippukioskilta lipun jonotettuani sitä ensin lava-auton ja sitten kahden farangin perässä. Jouduin pysäköimään lippukioskin eteen rinteeseen tavalla, joka oli useimmille mopoille täysin mahdoton. Käsijarruni teki kuitenkin mahdottomasta mahdollista.
Metsänvartijatar piti thainkielen taidostani ja halusi ottaa minusta valokuvan. Ihan kuin sama olisi tapahtunut tässä samassa paikassa viime vuonnakin…
Ajoin vuoren rinnettä ylös näköalapaikalle. En viipynyt viittäkään minuuttia. Dokumentoin maiseman ja poistuin paikalta. Tie oli jyrkkä, mutta olen nykyään niin tottunut kuski, että hädin tuskin huomasin sitä.
Sitten menin vierailukeskukseen pyytämään leimaa. Pyysin allekirjoituksen vielä lipunmyyntivirkailijaltakin ja jatkoin sitten matkaa eteenpäin.
Vähän ajan päästä ylitin sillan ja suuren joen ja sitten käännyin vasemmalle. Ajoin pienen kukkulan päälle ja toivoin löytäväni sieltä toisen näköalapaikan.
Kukkulan huipulla oli radiomasto ja hylätyn oloinen kahvila. Maisematkin olivat mainiot, jopa paremmat kuin kansallispuiston näköalapaikalla.
Alaspäin ajellessani vastaan tuli lintu, jollaista en muistanut nähneeni aiemmin. Se muistutti indokiinansininärheä (Coracias affinis), mutta nokka oli paksumpi ja räikeän oranssi. Dokumentoin sen. Myöhemmin sain selville sen olevan toinen sininärhilaji eli aasiansininärhi (Eurystomus orientalis).
Ajoin sitten vähän matkaa sillan yli ja Ranongin kaupungin takana sijaitsevan vuoren taakse. Menin kuumille lähteille, ja pääsin sisään ostamallani kansallispuistolipulla. Ostin metsänvartijattarelta kuuman kylvyn viidelläkymmenellä bahtilla. Sain myös uuden puumerkin tämän kansallispuistopassiini.
Kansallispuistossa sai jälleen olla rauhassa. Kuten viime kerrallakin, paikka oli täysin autio. Ainoa parkkipaikan kulkupeli oli Rocinante.
Katsellessani uutta puumerkkiä havaitsin muutaman sivun vettyneen ja kuluneen huomattavasti. Koska en ollut halunnut tuoreen musteen leviävän, olin laittanut leiman saatuani vihkosen aukinaisena takaboksiini. Siellä se oli ilmeisesti vettynyt sinetöidyn mutta kylmän vesipullon pinnalle tiivistyneestä kondenssivedestä. Eipä tullut ikimaailmassa mieleen, että näinkin voisi tapahtua. Onneksi vain viitisen sivua oli vaurioitunut ja nekin osittain.
Kylpyläkopissani laskin vettä altaaseen. Kymmenen minuuttia myöhemmin havaitsin sen täyttyvän nopeammin, jos pohjassa sijaitsevan aukon tukkii tulpan avulla. Lotrasin vedessä tunnin verran ja jatkoin sitten matkaa.
Suuntasin Chumphoniin tietä, jota olin käyttänyt viime vuonnakin. Päätin poiketa reitiltä näköalapaikalle, joka sijaitsi vuorennysän laella.
Google Mapsilla oli paikkaan useita vaihtoehtoisia reittejä. Ensin vastaan tuli sellainen kinttupolku, että käännyin takaisin. Vaihtoehtoinen reitti oli hieman paremmassa kunnossa, mutta hyvin jyrkkä. Pohja taisi ottaa maahan kiinni pariinkin otteeseen. Nousua näköalapaikalle oli puolisen kilometriä suoraan ylös.
Dokumentoin näkymän, mutta valaistus ei ollut kovin hyvä. Ajoin vuorelta alas ja takaisin päätielle.
Matkan varrella oli erikoinen kivitarha, jonka dokumentoin. Siitä jatkoin läheiselle tippukiviluolalle, joka sijaitsi valtavan karstivuoren rinteessä.
Saavuin luolalle kun hämärä alkoi olla jo laskeutumassa. Sen läpi virtasi joki, jossa oli runsaasti suuria kaloja. Joen yli kulki myös silta.
Paikalla ei ollut muita ihmisiä. Sain tutkia luolaa ylhäisessä yksinäisyydessäni otsalamppuni valossa, mutta en nähnyt siellä minkäänlaisia eläimiä kalojen lisäksi. Virkistävää kuitenkin nähdä välillä luola, jonne ei tarvitse palkata opasta tai ostaa pääsylippua. Kovin syvälle luolaan ei päässyt, mutta tämä ei ehkä ollut paha asia.
Mietin, mitä tehdä seuraavaksi. Karstivuoren seinämässä oli portaat. Pitäisikö kiivetä ne ylös? Väsytti hieman ja valaistus ei ollut parhaasta päästä. Hotelliinkin pitäisi päästä ja taivas näytti siltä, että kohta saattaisi alkaa sataa. Lähdin siis kiipeämään portaita ylös.
Nousu oli niin jyrkkä, että reitillä oli tikkaita siinä missä portaitakin. Matkalla piti ryömiä suuren polulle kaatuneen kiven alitse.
20 minuutin kuluttua vastaan tuli suuri Buddha-patsas. Pyörin sen luona viitisen minuuttia ennen kuin löysin reitin ylös. Varttia myöhemmin olin korkeimmalla näköalapaikalla. Dokumentoin näkymän samalla kun vettä tihutti niskaan.
Palasin vuorelta alas ja ajoin sitten hotelliini. Se sijaitsi vähän Chumphonin kaupungista etelään eräällä hiekkarannalla. Valitettavasti huoneessa ei ollut jääkaappia, jota olen tottunut pitämään hyvän hotellin vakiovarusteena.
Luin illalla Wikipediasta, että Micron on lopettamassa Crucial-brändin alla myytävien kuluttajalaitteiden valmistuksen maaliskuuhun mennessä keskittyäkseen tuottavampiin datakeskusmarkkinoihin. Ja minä kun olin ajatellut ostaa joskus syssymmällä sen kahdeksan teran Crucialin SSD-levyn. Yhtä pientä, kevyttä ja iPhone-yhteensopivaa laitetta ei tietenkään ole tarjolla miltään muulta valmistajalta. Ohhoijaa.