Kirjattuani itseni ulos hotellista ajoin rannalle. Olin luullut sen olevan aivan hotellin vieressä, mutta eipä aivan ollutkaan.
Rannalla oli ikävästi roskaa. Jatkoin matkaa läheiseen kansallispuistoon.
Ennen kuin menin sisään puistoon päätin tutkia kukkulaa puiston vieressä. Kukkulalta oli hyvä näköala ja puissa äänteli monenlaisia lintuja. Toivoin, että Wat olisi ollut paikalla, enkä suinkaan ensimmäistä kertaa. Hän olisi saattanut jopa nähdä linnut.
Menin sitten kansallispuistoon. Lippu maksoi 220 bahtia. Kansallispuiston teema oli merellinen ja sieltä olisi ehkä päässyt jonnekin lähisaariin jos olisi osannut olla paikalla oikeaan aikaan tai varata lipun oikeasta paikasta.
Kävelin läpi luontopolun, joka oli rakennettu mangrovemetsään. Näin matkalla runsaasti pieniä rapuja, mutta en muita eläimiä. Hieno silta metsässä oli, mutta olen nähnyt jo sen verran paljon mangrovemetsiä, että paikka ei ollut minusta kovin kiinnostava.
Jatkoin matkaa. Ajoin satamaan, josta pääsi Koh Taolle Lomprayahin katamaraanilla. Satama näytti sen verran tutulta, että olen tainnut käydä siellä aiemminkin. Paikka oli aivan täynnä farangeja ja bussiruuhka oli melkoinen. Pysäköinti alueella maksoi 100 bahtia/päivä. Itse jättäisin varmaan mopon ilmaiseksi johonkin kulman taakse.
Ajoin pois paikalta mustaa savua ilmoille tupruttavan mopon perässä. Päädyin paikkaan, jossa oli vanha sotalaiva kuivalla maalla. Sen päälle olisi voinut kai halutessaan kiivetä. Alueella oli myös temppeli, jonka ulkoseiniä peitti lasi.
Seuraava pysäkki oli kukkula nimeltään Khau Matsii. Sen päällä oli jälleen yksi näköalapaikka ja pari kioskia. Näkymät olivat varsin hyvät niin pohjoiseen kuin eteläänkin. Ostin pullollisen vettä ja söin 7-Elevenistä hankkimani rusinapullan.
Etenin kukkulalta yhä pohjoiseen ja kävin matkalla jollakin rannalla. Se oli täynnä muoviroskaa, kuten kaikki muutkin Chumphonin rannat, joilla olen käynyt. Juuri roskan takia Chumphon ei vaikuta kovin miellyttävältä rantalomakohteelta.
Uusi kukkula, uusi näköalapaikka. Ajoin เขาดินสอ- eli lyijykynävuoren rinteellä sijaitsevalle parkkipaikalle. Siellä oli mainoksia menneistä petolinnunbongaustapahtumista. Ilmeisesti paikka on linnunystävien suosiossa. Ehkä Watkin on käynyt täällä joskus.
Kukkulan huipulle johti portaikko. Menin katsomaan. Lyhyen tarpomisen jälkeen löysin uuden näköalapaikan, ja polku jatkui vieläkin syvemmälle metsään. Nyt kun oli tänne asti tultu, niin halusin selvittää, minne tie johti.
Huomattavasti pidemmän (mutta vähemmän jyrkän) kävelyrupeaman jälkeen tulin metsän keskellä olevalle romahtaneelle paviljongille. Sieltä ei nähnyt kerrassaan yhtään mitään. Palasin takaisin mopolle ja jatkoin matkaani Prachuapia kohti.
Kävin vielä yhdellä rannalla, joka sekin oli täynnä roskaa.
Illan jo hämärtyessä kävin Prachuapin Makro-nimisessä suuressa ruokakaupassa, jonne en ollut jostain syystä aikaisemmin mennyt. Se oli melkein niin kuin Lotus, mutta ei ihan. Pääkapungissa niitä ei ole, mutta täällä provinsseissa kyllä. Ellen aivan erehtynyt, kauppa oli Lotusta hieman halvempi. Mangomehutölkki maksoi 69 bahtia, kun Lotuksessa sama purkki kustansi 76 bahtia. Paikalla oli varsin runsaasti väkeä.
Kotiin tullessani otin vastaanottamani paketit mukaani aulasta.
Yhdestä paljastui kaksi SmallRig-kiinalaisvalmistajan 15-millistä alumiinitankoa, jotka olivat onneksi yhteensopivia olemassaolevien kameravarusteideni kanssa. Sain siis kiinnitettyä ne toisiinsa ja luotua yhden 80-senttisen tangon, jonka päähän kiinnittää kiinalaisen kansanmurhakamerani.
Toisesta paketista löytyi pari visiiriä kypärälleni, taas vaihteeksi. En aikonut käyttää niitä ajaessa, mutta ne soveltuivat mopon kanssa poseeraamiseen jos haluan joskus omakuvan. Ostin, kun sain halvalla.
Viimeinen esine oli Nitecore EDC17 -taskulamppu. Se on hyvin jännä esine. Siinä on tavallinen valkoinen valo, ultraviolettivalo ja vihreä laser, jossa on näkyvä säde. Ei mikään välttämättömyyshyödyke, mutta olen ollut lapsesta asti kiinnostunut taskulampuista ja näkyvää lasersädettä hienompia asioita on maailmassa vain vähän. Jotkin eläimet (esimerkiksi skorpionit) hohtavat myös UV-valossa, joten vehkeestä on teoriassa hyötyä elukankatsomisreissuilla. Se oli puolet halvempi kuin Mordorissa, ja lisäksi Mordorin versiossa on juridisista syistä heikompi laser jossa ei ole näkyvää sädettä.
Testailin taskulamppua talossani. UV-valo paljasti puutteet siivouksessa. Gekot eivät loista UV-valossa. Vihreän laserin säde vaatii melko pimeää ympäristöä näkyäkseen, mutta kelpaa esimerkiksi tähtien osoittamiseen taivaalta.
Katselin taas kovalevyjä internetissä. Ilmeisesti SanDiskin levyt ovat nykyään iPhone-yhteensopivia ja melkein yhtä kevyitä kuin Crucialin.
En tunnu viettävän asunnossani kovinkaan pitkiä aikoja. Hyvä, että se on niin halpa.