Heräsin joskus viiden aikaan ja olin jopa nukkunut jonkin verran. Ulostauduin teltasta. Kuu oli laskenut ja taivas oli täynnä tähtiä. Tein parhaani saadakseni tähdet dokumentoitua ottaen kuvia naurettavan pitkällä valotuksella tukien kameraa samalla puuta vasten.
Itäisen kajastuksen voimistuessa porukka alkoi hiljakseen heräillä ja laittaa varusteitaan kasaan. Singaporelaiset lähtivät leiripaikalta ensimmäisten joukossa. Heillä näytti olevan mukanaan lähinnä lompakko. Kaikki muu oli varmaan annettu kantajille.
Pakkasin sitten omaakin telttaani. Wii oli myös herännyt, ja sanoi, että kylmyys oli tuottanut vähän vaikeuksia. Minua ei kylmyys vaivannut, nukun aina käytännössä talvitamineet päällä. Suurin ongelma omalla kohdallani oli lämpötilan vaihtelu, kun illalla oli viileää ja aamuyöllä jäätävää. Makuupussilakanan mukanakuljettaminen olisi varmaan tehnyt lämmönsäätelystä helpompaa.
Ihoni oli jonkin verran arka, mutta olin selvinnyt eilisestä ilman pahoja säteilyvaurioita. Sidoin paluumatkaa varten yhden paidan päähäni turbaanin tapaan. Se suojasi päätäni auringolta yllättävänkin hyvin.
Palasimme takaisin hidasta vauhtia väistellen vastaan tulevia kantajia ja vaeltajia. Erikoista kyllä, reitillä oli niin paljon kukkuloita, että tunsin taas käveleväni ylämäkeen. Joskus sanotaan leikillään että silloin kun minä olin nuori, kouluun hiihdettiin kesät talvet ja molempiin suuntiin ylämäkeen, ja se ylämäkiosuus tuntui tulevan tällä reitillä todeksi. Lisäksi myöhään reitillä aloin kärsiä epämääräisestä vatsakivusta, jonka syystä ei ollut mitään tietoa. Ilmaa vatsassa, vääränlaista ruokaa, liian vähän ruokaa, liikaa rasitusta, jokin muu syy. En ollut syönyt vuorella kovin paljon. Wii ehdotti, että pitäisimme tauon. Sillä ei vaikuttanut olevan vatsakipuuni vaikutusta hyvään tai huonoon suuntaan.
Paluussa kesti varttia vaille kolme tuntia. Wii lähti tyttöystävineen minibussilleen varusteiden varastointia varten.
Kävelin samalle hotellille, jossa olin yöpynyt aikaisemminkin. Olin onneksi löytänyt sieltä huoneen viime yönä. Ensin kaikki kylän hotellit olivat näyttäneet täysiltä, mutta myöhemmin yöllä yksi koppi oli vapautunut myyntiin. Tämä teki minut hyvin tyytyväiseksi, sillä olin nyt niin väsynyt että hädin tuskin pysyin jaloillani. Jos en olisi saanut huonetta täältä, oli toiseksi lähin hotelli tunnin ajomatkan päässä.
Niu ilmaantui ravintolaan ja tilasi nuudeleita. Ilmeisesti ravintolassa oli tarjolla vain kahta ruokalajia, jotka olivat nuudelisoppa ja pad krapaw. Wii tuli paikalle ostettuaan toisesta ravintolasta takeaway-riisiannoksen. Minä tilasin pad krapawn ilman tulisuutta. Aloin voida hiljakseen paremmin. Suosittelin parhaani mukaan vierailukohteita Japaniin ennen kuin Wiin ja Niun oli lähdettävä takaisin pääkaupunkiin.
Kysyin sitten hotellista, että pääsisikö huoneeseen jo, vaikka kello oli vasta kaksitoista. Kyllä pääsi. Menin koppiini ja otin parin tunnin kauneusunet.
Heräsin hyvin väsyneenä, mutta päätin kuitenkin lähteä katselemaan kylän nähtävyyksiä nyt kun päivänvaloa oli vielä jäljellä. Kävelin siis mopolleni ja ajelin huonokuntoista tietä Google Mapsista löytämälläni näköalapaikalle.
Sää oli vähän savusumuinen. Kirkkaalla kelillä näkymä olisi hienompi. Tälläkin säällä näki kuitenkin pitkälle Myanmarin puolelle. Alueella ei vaikuttanut olevan muita ihmisiä.
Paikalle tuli motoristi, joka sanoi olevansa kotoisin Chonburista. Annoin hänelle lyhyen haastattelun ennen paikalta poistumistani.
Ajoin toiselle näköalapaikalle, joka sijaitsi lähellä kylää. Siellä oli jokin bambusta rakennettu linnoituksentapainen, jonka ohi ajoin. Saavuttuani tien päähän vastassa oli parkkipaikka, pieni rakennus ja sola, joka johti Myanmarin puolelle. Kävelin rajalle tarkkailemaan Myanmaria. Saatoinpa myös työntää vähän varvasta rajan yli, joka oli paikalla yleistä kansanhuvia. Paikalla oli kai jotain rajavartijoita, mutta he pysyivät sisällä rakennuksessaan eivätkä heitä juurikaan kiinnostaneet rajalla ramppaavat ihmiset.
Palasin sitten vähän takaisinpäin bambutukikohdalle. Sen vieressä oli pieni kukkula, jolle pystyi kiipeämään.
Kiipesin portaat puoleenväliin ja ajattelin dokumentoida linnoituksen. Siellä oli muutamia sotilaita. Kun olin juuri suorittamassa dokumentointia, paikallinen mies linnoituksen juurella (ei sotilas) heilutteli kättään sivusuunnassa.
Kiipesin siis kukkulalle ja dokumentoin siellä olevat Thaimaan ja Myanmarin liput. Palasin sitten takaisinpäin. Mitähän se ukkeli oli viuhtonut? Päätin lukea alueella olevat thainkieliset kyltit. H-A-A-M T-H-A-I R-U-U-P… Ahaa, valokuvaus kielletty. Mysteeri ratkesi, mutta kannattaisi ehkä kirjoittaa ne kyltit muillakin kielillä kuin vain burmaksi ja thaiksi.
Ajelin sitten kylän kupeessa olevalle tinakaivokselle. Paikka ei näyttänyt nykyiseltä tai entiseltä kaivokselta, mutta sellaiseksi sitä Google Mapsissa kutsuttiin. Näin matkalla lukuisia harrikoita parkissa eri puolilla kylää.
Tinakaivoksen alueella oli aukea, jossa oli useita autonrämiä ja kala-altaita. En osaa sanoa, mikä sen pointti oli. Jossakin vaiheessa kanssani tuli keskustelemaan iäkäs harmaahapsinen thaimaalaismies, jolle annoin haastattelun. Menin sitten vähäksi aikaa hotelliini.
Kun aurinko oli laskemassa, ajoin takaisin ensimmäiselle näköalapaikalle. Siellä oli nyt hyvin paljon väkeä.
Juuri, kun olin pääsemässä kukkulan laelle mopon takana olevan kameran pidikkeenä toimivan kaksiosaisen alumiinputken yläpää irtosi itsestään ja kolahti maahan. Pysähdyin ja tarkastelin tilannetta. Tärinä oli saanut kierteet ja kiristimen löystymään ja maahan rämähtänyt putki oli toisesta päästään naarmuilla. Myös kierteissä oli pientä vahinkoa, ja kesti hetki saada putki takaisin paikoilleen. Olisi alun alkaenkin pitänyt teipata liitos kiinni. Maailmassa ei ole mitään täydellistä ja jokaisen leipäkyrsän reuna on palanut ja jokaisessa hedelmässä on madon purema ja viiniä juotuaan ihmisen on kärsittävä kohmelo. Pätee ainakin mopoihin, näemmä. Toki jos ajelet jossain helvetin kuusessa kaiket päivät niin on turha odottaa, ettei vehje kulu ollenkaan. Lisäksi
Kiipesin useiden thaimaalaisten kanssa suuren neliskulmaisen rakennuksen päälle kuvia ottamaan. Se taisi olla jonkinlainen vesisäiliö. Totesin, että kamerassani oli väärä linssi, ja olin jättänyt tarkoituksenmukaisemman linssin hotellille. No, siihen oli tyydyttävä.
Kun olin lähdössä, minua tuli morjenstamaan ryhmä thaimaalaismiehiä. He olivat ajelleet tänne isoilla mopoilla Rayongin provinssista pääkaupungin läheltä. Eräällä oli Honda ADV, toisella Zontes 368G. Annoin heillekin lyhyen haastattelun. Sosiaalista porukkaa nämä thaimaalaiset. Tulevat aina puhelemaan.
Illalla söin kylästä löytyneessä edullisessa ravintolasta.
Ulkoa kuului jälleen koirien ulvontaa ja kukkojen kiekumista. Eipä tämä erityisen hiljainen paikka ole.