Aamulla alkoi menossa melkoinen savotta, kun kaikki vaellusvarusteet piti saada kuskattua mopolle ja sitten varastoitua sinne jotenkin järkevästi. Aamiainen jäi taas välistä, tänään lähinnä kiireen vuoksi. Hotellin henkilökunta ei kiinnittänyt minuun taaskaan mitään huomiota. Vähän erikoista porukkaa, jos minulta kysytään.
Yksi hyvin perseestä oleva vika mopoissa on sivupeilien löystyminen. Kesken ajon sivupeilin orsi saattaa alkaa liikkumaan niin, että siitä ei näe enää mitään järkevää. Tilannetta ei ole mahdollista korjata pysähtymättä tai ilman jakoavainta. Vasemmanpuoleisen peilin mutteri oli löystynyt, mutta en ollut eilen jaksanut tehdä sille mitään. Kiristin sen niin, että se toivottavasti pysyisi paikoillaan.
Mopon peräkontissa olleen huonomman kypärän visiiri oli rikkoutunut. Sillä nyt ei ollut paljon väliäkään, koska olin saanut niitä kaksi ilmaiseksi mopon mukana. Lisäksi takaboksissa pelkääjän paikan selkäpehmusteen virkaa toimittava vaahtomuovinpalanen oli kärsinyt vahinkoa tuntemattomasta syystä. Ehkä kissa oli raapinut sitä tai jotain.
Ajoin sitten rajanylityspisteelle siltä varalta, että näkymä Myanmariin olisi tänään vähemmän sumuinen. Ei ollut, eikä siksi kannattanut vaivaantua muillekaan näköalapaikoille. Sitten ajoin kylän päätien päästä päähän arvellen, että siitä voisi tulla valaiseva video.
Poistuin sitten I Tongin kylästä. On hämmästyttävää, kuinka näin hienossa paikassa ei ollut tavattavissa kuin kaksi ulkomaalaista turistia kahteen päivään. Baan Rak Thai oli samankaltainen, mutta aivan täynnä farangeja. Hinnatkin olivat täällä hyvin kohtuulliset. Ruoka oli jopa suorastaan halpaa.
Ajoin läheiselle vesiputoukselle. Tie oli paikoin jyrkkä mutta huono ja metsänvartijat päästivät autoja matkaan muutaman kerrallaan. Mopot saivat kuitenkin ajaa putoukselle jatkuvasti, koska pystyivät väistämään autoja kapealla tiellä.
Putouksen parkkipaikalla oli vastassa eilen tapaamiani rayongilaisia motoristeja. Kun kysyin asiasta, minulle suositeltiin vesiputouksen lähempää tarkastelua.
Menin lippukioskille ja kysyin metsänvartijalta, saako putoukselle mennä tällä lipulla ojentaen samalla vuorikävelylippuani. Kyllä sai. Tämä oli ensimmäinen kerta miesmuistiin, kun olin saanut kansallispuistolipuista jonkinlaisen alennuksen. Yleensä mikään veruke ei kelpaa ja aina pitää ostaa uusi lippu. Tämä lippu oli kai voimassa viisi päivää.
Menin luontopolulle ja kävelin pari sataa metriä putoukselle. Se olikin kohtalaisen näyttävä ja sitä oli katsomassa runsaasti thaimaalaisia. Osa oli joessa kylpemässä. Sain paikkaa vartioivilta metsänvartijoilta puumerkit kansallispuistopassiini. Eilen näkemäni iäkäs mies oli myös putousta katsomassa.
Poistuin paikalta varsin pian ja ajoin sitten takaisin sivistystä kohti rayongilaisjengin keskellä. He kääntyivät lopulta kansallispuiston päärakennuksen pihaan. Siellä olin ilmoittautunut muinoin vuorivaellukselle.
Jatkoin eteenpäin kunnes vastaan tuli näköalapaikka, jossa olin saapuessanikin pysähtynyt. Kun ajoin parkkipaikalle, paikalle tuli eräs thaimaalaismies, jota en tuntenut. Hän kuitenkin muistutti minua tapaamisestamme Lopburilaisella vuorella. Aivan niin! Hirveän noloa tällainen. Hänen vaimonsa ja tyttärensä kyllä muistin.
Thaimaalaismies osti minulle jäätelön näköalapaikan kioskilta ja halusi tietää muun muassa, mitä Mordoriin matkustaminen maksaa. Viisitoista tuhatta, kun viimeksi tarkistin. Tukholmaan siis, paatti siihen pari tuhatta päälle. Suosittelin näköalapaikkoja I Tongissa, jonne he olivat matkalla.
Jatkoin vuorilta laskeutumista. Se sujui ilman suurempia vaikeuksia. Kerran minut ohitti pari isoa pyörää ajavaa liivijengiläistä.
Saavuin Vajiralongkornin padolle, ja päätin tutkia sen. Padon yhteydessä on sähkövoimala, joka tuottaa energiaa parhaimmillaan kolmensadan megawatin teholla. Se vastaa esimerkiksi kolmasosaa Olkiluodon vanhempien reaktoreiden tehosta.
Ajoin vartioidusta portista läpi, mutta vartijat eivät pysäyttäneet minua. Löysin kulkureitin padon päälle, ja ajoin siellä vähän matkaa. Dokumentoin tekojärven. Sää ei ollut täälläkään selkeä.
Tulin sitten vihdoin päätien risteykseen ja suuntasin länttä kohti. Vastaan tuli ratsia, josta minut päästettiin läpi mitään kysymättä. Poliiseja tuntuivat kiinnostavan lähinnä toiseen suuntaan kulkevat autot.
Saavuin Kroeng Krawia (/krööng krawiä/) -nimiselle vesiputoukselle, tai pikemminkin koskelle. Se oli aivan tien vieressä. Putous kuului Khao Laemin kansallispuistoon (/khau lääm/). Molemmilla puolilla tietä oli runsaasti kojuja.
Parkkipaikan vieressä olevalle luontopolulle kulkemisen esti aita, eikä missään lähimaastossa näkynyt olevan porttia. Thaimaalainen oli tulossa luontopolulta ja kiipesi aidan yli. Minä tein samoin, eikä minua kukaan estänyt.
Kävelin syvemmälle metsään. Putouksessa oli useita kerroksia, mutta ne olivat varsin pieniä ja vaatimattomia.
Saavuin rapistuneen oloiselle alueelle, jossa oli useita isoja rakennuksia. Ne saattoivat kuulua kansallispuistoon.
Lopulta vastaan tuli pieniä tönöjä joiden pihalla riippui vaatteita kuivumassa. Värimaailmasta päätellen päättelin tulleeni jonkinlaiseen munkkiluostariin. Pari vastaan tullutta munkkia neuvoi minua eteenpäin, ja jatkoin matkaa, koska joki lorisi edelleen vieressäni. Lopulta kuitenkin kyllästyin ja käännyin takaisinpäin. Vesiputouksen tai kosken parhaat osat vaikuttivat olevan lähellä parkkipaikkaa.
Päätin ajaa Dai Chong Thong (/dai choong thoong/)-nimiselle putoukselle, jonka piti olla ihan vieressä. Kuvien perusteella se oli vaikuttava, mutta tie oli suljettu puomilla. Ei sitten.
Seuraava pysäkki oli kansallispuiston päämaja. Jostain syystä minut päästettiin sisään ilman pääsymaksua. Hain leiman toimistolta ja menin katsomaan luontopolkua. Sielläkin piti olla vesiputous. Luontopolku oli kuitenkin kaksi ja puoli kilometriä pitkä, täynnä hyttysiä ja ajoittain niin luonnon takaisinvaltaama, että päätin kääntyä pian takaisin.
Jatkoin siis tekojärven rantaan näköalapaikalle. Siellä jouduin vihdoin ostamaan lipun kansallispuistoon. Se olisi kuitenkin voimassa viisi päivää.
Näköalapaikan yhteydessä oli leirintäalue. Katselin tirppoja hyvän aikaa. Näin vihreän tikan ja muitakin lintuja.
Ajoin sitten toiselle näköalapaikalle, joka oli muutaman sadan metrin päässä. Siellä oli thaimaalaismies pystyttämässä telttaa. Hän sanoi tulleensa pääkaupungista ja omistavansa lautapelikahvilan Kuningas Mongkutin Teknillisen Yliopiston Thonburin kampuksen vieressä. Vaimo oli kuulemma Filippiineiltä. Miehellä oli hieno mopo, vähän laitettu Honda CT125. Kehuin mopoa. Mies sanoi vaeltaneensa yli kolmessakymmenessä paikassa Thaimaassa mukaan lukien useita kertoja Phu Kraduengilla ja suositteli Doi Luang Chiang Daoa. Hän sanoi olevansa matkalla Myanmarin rajalle ostamaan kaljaa kavereidensa kanssa, koska viinakset olivat rajalla hyvin edullisia. Nörtti puhui englantia hyvin, sanoen oppineensa kieltä Youtubesta.
Lähdin puistosta ja ajoin Sangkhla Burin järvenrantakaupunkiin, josta olin varannut hotellin. Kävin myös 7-Elevenissä. I Tongissa ei ollut ollut 7-Eleveneitä.
Kävin sitten paikan päänähtävyyden luona. Kylää asuttavat mon-heimon jäsenet, jotka ovat pykänneet järven yli pitkän puusillan.
Sillan luo oli varsin vaikea ajaa. Kapea kuja vietti voimakkaasti alaspäin ja kun väistin vastaantulevaa tuktukia, ajoin paikkaan josta pois pääseminen vaati 200-kiloisen Rocinanten pakittamista. Eräs paikallinen avusti vetämällä mopoa perälaudasta. Pysähdyin sopivampaan kohtaan kujalla ja laitoin käsijarrun päälle.
Silta oli sangen valokuvauksellinen ja dokumentoin sen. En viipynyt pitkään peläten, että Rocinante lähtisi omin luvin liikkeelle. Ajoin sitten hotellille.
Hotelli löytyi, mutta paikka oli täysin autio. Saapastelin pihamaalla ympäriinsä vähän aikaa. Kun yön täytti viiden minuutin jälkeenkin vain kaskaiden siritys, soitin hotelliin. Siellä sanottiin, että mene huoneeseen B-3. Palvelu oli jopa englanninkielistä. Pääsin huoneeseen, mutta jo osaa olla merkillinen sisäänkirjautumisprosessi.