Hotellissa oli yön aikana ikävän viileää. Ilmastointilaite ei tuntunut tottelevan kauko-ohjausta ja kylmensi koppia johonkin kahdenkymmenen asteen tietämille. Useimmiten asetan laitteet nykyisin noin 25-26 asteeseen. Se riittää minulle hyvin ja säästää sähköä.
Eilen tapaamani nörtti lähetti minulle Line-viestin. Siinä oli kuva mopostani. Hän oli saapunut kavereineen Sangkhla Buriin ja vieläpä samaan hotelliin. Itsekin olin päättänyt viipyä täällä vielä yhden yön, sillä olin ollut eilen kuolemanväsynyt ja aamulla kuuden aikoihin täällä oli kuulemma mahdollista nähdä jokin munkkikulkue. Hotellin päätin kuitenkin vaihtaa.
Lähdin matkaan yhdentoista aikoihin. Ajoin Myanmarin rajalle maineikkaaseen Kolmen Pagodan Solaan.
Rajakylä oli aikamoinen rytökärpänpesä. Siellä täällä oli rekkoja parkissa ja oli vaikea tietää, minne ajaa.
Myyntikojuja oli paljon. Vain harvat ihmiset tuntuivat puhuvan thaita. Myynnissä oli runsaasti puu- ja rottinkiesineitä, mon-kansan perinnevaatteita, viinaa, tupakkaa ja joitakin ruokatavaroita.
Näin tutun näköisen mopon. Nörtti oli myös paikalla. Löysin hänet kavereineen ravintolasta ja hän kutsui minut veneajelulle järvelle kello neljä. Neljään pekkaan se tulisi hyvin edulliseksi.
Ajoin sitten takaisin Sangkhla Buria kohti. En kuitenkaan ajanut sinne, vaan käännyin kohti metsän keskellä olevaa pikkukylää nimeltään Baan Huai Nok ja sieltä ajoin vielä syrjäisempään paikkaan nimeltään Baan Prarai Nok. Tässä operaatiossa meni tunnin verran. Kummassakaan kylässä ei ollut yhtään mitään merkillepantavaa. Jälkimmäisessä ei ollut edes mobiiliverkkoa.
Suuntasin siis takaisin Sangkhla Buriin ja sen maineikkaalle puusillalle. Ajoin tällä kertaa puusillan eteläiselle puolelle. Kävelin sillan toiselle puolelle ja sitten takaisin sillan vieressä olevaa kelluvaa laituria pitkin. Laituri oli tehty kokonaan bambusta. Kasvaisi Mordorissakin bambua, niin kelluvien laiturien tekeminen muuttuisi suorastaan triviaalin helpoksi. Keskelle laituria oli asennettu portaat ja pieni silta, jonka alta veneet mahtuivat ajamaan. Näin päiväsaikaan paikalla oli vain hyvin vähän ihmisiä.
Menin syömään läheiseen ravintolaan. Palvelu oli moninkielistä. Minulle opetettiin, että sawatdii krap on moniksi mangöi raau. En tiedä, millä kirjoitusjärjestelmällä monin kieltä virallisesti kirjoitetaan vai kirjoitetaanko millään. Olin kaivannut tällä matkalla Burmatarta oppaaksi pari kertaa, mutta hän sanoi, ettei osaa sen paremmin monia kuin kareniakaan joten hänestä ei välttämättä olisi paljoakaan hyötyä täällä rajaseuduilla. Hänen äitinsä kuitenkin osasi kuulemma monia sujuvasti.
Ravintolan seinällä oli muutamia lippuja. Thaimaan lipun tunnistin. Muut vaativat googlausta: Kansan Puolustusvoimien lippu (punainen valkoisella tähdellä), Uuden Mon-valtion Puolueen lippu (punainen sinisellä tähdellä ja keltaisella siivekkäällä eläimellä), Mon-kansan Vapautusarmeijan lippu (kultainen seppele ja kruunu punaisella pohjalla ja sinisellä tähdellä) ja yksi, jota en tunnistanut vaikka kuinka googlasin. Sotilasjuntan lippuja ei paljon näkynyt. Melko kapinallinen ravintolanpitäjä.
Ajoin uuteen hotelliini. Mopolla matkustaessa on hyvin kätevää, että tavaraa ei tarvitse koskaan jättää minnekään vaan kaikkea voi kuskata aina mukana.
Tämä hotelli oli krijaimellisesti edellisen vieressä. Pidin siitä enemmän. Palvelu oli parempaa ja ilmastointikin toimi paremmin. Ikkunastakin oli paremmat maisemat.
Menin sitten takaisin vanhalle hotellilleni, jossa nörtti parhaillaan asusti. Veneajelun toteutuminen vaati hieman säätöä: meidän oli alunperin käsketty olla hotellilla, mutta sitten meidän pitkin ajaa rantaan. Sain ilmaisen mopokuljetuksen.
Vene löytyi. Ajoimme järvelle katsomaan puoliksi uponnutta temppeliä, joka oli jäänyt osittain veden alle kun tekojärvi oli rakennettu. Vedenpinta vaikutti olevan varsin korkealla, eikä tämä temppeli ollut siksi yhtä vaikuttava kuin näkemissäni valokuvissa.
Sitten kuski ajoi meidät eräälle rannalle, josta pääsimme toiselle temppelille kiipeämällä lyhyen portaikon ylös. Paikalla käyskenteli kanoja ja kojuissa myytiin uskontovempeleitä kuten suitsukkeita ja kynttilöitä sekä kaloja, joita pystyi vapauttamaan järveen hyvän karman saamiseksi. Itse temppeli oli varsin vaatimaton, mutta sisällä oleva Buddha-patsas oli suuri. Ilmeisesti se oli rakennettu uponneen temppelin korvaajaksi.
Sitten ajoimme vielä kolmannelle temppelille, joka oli kokonaan järven pohjassa. Sitä emme nähneet, vaikka kuinka yritimme.
Ajoimme sitten rantaan, ja nörtti keksi käydä uimassa. Loikimme veteen ja uimme vähän matkaa ympäriinsä. Toinen nörtin kavereista tuli myös mukaan, mutta toinen ei osannut uida ja keskittyi nesteyttämään itseään kelluvassa ravintolassa joita alueella oli paljon.
Illan hämärtyessä olimme jo lähdössä pois paikalta, mutta päätin katsella siltaa vielä vähän näin iltahämärässä. Voisin hyvin kävellä takaisin hotellille, matkaa oli vain kymmenen minuuttia. Sillalla oli muutamia mon-tyttöjä, jotka pitivät päänsä päällä parhaimmillaan metristä maljapinoa. He käyttivät kasvoillaan puunkaarnasta tehtyä thanaka-voidetta, joka toimii kai aurinkovoiteen tapaan.
Kävelin takaisin lähtöpaikkaan. Olin havainnut nörtin palanneen takaisin maisemia katsomaan, ja sain ilmaisen kyydin takaisin hotellilleni.
Päätimme tavata huomenna aamulla uudelleen munkinkatsomisen merkeissä.