Mr. DIY:stä ostamani juotosvehkeet olivat osoittautuneet sen verran kehnoiksi että olin käynyt ostamassa toisen juotoskolvin HomeProsta ja mikä vielä tärkeämpää, tinaa. Tämä uusi kolvi oli ehkä vielä muovisempi kuin vanha, mutta se sulatti tinan nopeammin. Lisäksi vaikutti siltä, että Mr. DIY:n tinassa ei ollut fluksia ollenkaan. Ilman fluksia mikään ei taatusti tartu mihinkään, mutta uudessa tinassa sekin oli sisäänrakennettuna. Rocinanten johtojen juottaminen onnistui ilman vähäisimpiäkään vaikeuksia.
Molemmissa tinaseoksissa oli 40% lyijyä, eli ne olisivat olleet EU:ssa laittomia. EU:n lyijykielto tosin johti lyijyn korvaamiseen hopealla, joka on kahta kauheampi ympäristömyrkky. Fluksin sisältämä kolofoni sai myös syöpävaarallisen aineen leiman. Tiedättekö, mitä kolofoni on? Männynpihkaa.
Sitten tähän päivään. Valvottuani ansiokkaasti koko yön päätin lähteä maahanmuuttoviraston lähimpään toimipisteeseen heti sen auettua kello 8:30. Olin ollut täällä yhtäjaksoisesti lähes 90 päivää, eli minun piti maan tavan mukaan raportoida osoitteeni viranomaisille.
Olin pessyt yöllä Arain kypäräni sisukset, jotka olivat yhä kosteat. Otin mopon mukana saamani varakypärän kaapista ja ajoin sen kanssa lähimpään maahanmuuttoviraston toimipisteeseen Dan Singkhoniin. Siellä oli vähän vaatekomeroa suurempi maahanmuuttoviraston toimipiste, jossa työskenteli kaksi ihmistä. Muutamia myanmarilaisia norkoili rakennuksen lähimaastossa.
Menin sisään rakennukseen. Siellä oli kaksi maahanmuuttovirkailijaa, jolle esitin asiani ja passini. Mitään muita papereita minulla ei ollut. Palvelu oli vahvasti thainkielistä ja kuten kaikki tällä matkalla näkemäni valtion virkamiehet, he olivat pukeutuneet mustiin kuningataräidin poismenon vuoksi.
Passiani syynättiin hyvän aikaa samalla kun takanani paikalle valui hiljakseen lisää ihmisiä, joita kukaan ei ollut länsimaalaisen näköinen. Sitten sanottiin, että TM30-ilmoitusta ei ole tehty vuokranantajan toimesta. Selitin, että olihan se tehty, mutta kävin vähän Japanissa vierailulla ja siksi viimeisimmän maahantuloleiman päivämäärä ei vastaa TM30-ilmoituksen leimaa. Virkailija sanoi jaahas, naputteli tietokonettaan hetkisen ja antoi leimatun paperin kouraan.
No, se oli ainakin yksinkertaista. Hua Hiniin asti ei tarvinnut ajaa ja hommassa meni ehkä vartti. Pääkaupungin byrokratilan kaikkein pyhimässä hommasta ei olisi tullut mitään ilman täytettyä TM47-kaavaketta ja kahta passikopiota.
Aaamu oli vasta nuori, ja päätin mennä Dan Singkhonin raja-asemalle, jonne oli alle kymmenen minuutin ajomatka. Matkamaisemat olivat kohtuulliset, joskin hieman savuiset. Kukkuloilla olevat puut olivat pitkälti ruskeita ja lehdettömiä.
Ilmatieteen laitoksen mukaan Thaimaan kesä alkaa sunnuntaina. Kohta pohjoisessa tarkenee, kun kuvaannollinen elohopea kiipeää sinne neljänkymmenen asteen tienoille. Täällä on onneksi vähän leudompaa.
Ajelin ympäriinsä Dan Singkhonissa lähellä raja-asemaa. Siellä oli paljon katukojuja, joista myytiin esimerkiksi huonekaluja ja monenlaisia kasveja. Nell kertoi minulle myöhemmin, että jotkut kasveista olivat uhanalaisia. Suurin osa kojuista vaikutti kuitenkin suljetuilta.
Palasin sitten takaisinpäin. Menin vierailemaan eräälle suurelle siirtolohkaremuodostelmalle, joka oli matkan varrella. Paikalta löytyi näköalapaikka, joka oli yllättävän hyvässä kunnossa. Lohkareiden tueksi oli asetettu pohjoisthaimaalaisen tradition mukaisesti keppejä.
Ajelin sitten takaisin kotia kohti. Mieleeni tuli kuitenkin, että voisin käydä pankissa kokeilemassa toisen pankkitilin avaamista. Pääkaupungissa eivät suostuneet avaamaan, koska DTV on kuulemma “turistiviisumi”. Tiedä sitten mistä ovat sellaistakin saaneet päähänsä.
Aikaa oli riittävästi, pankki oli auki ja kameratkin olivat mukana eli näytin sopivan äveriäältä. Marssin siis SCB:n (Siamin CansallisBankki) konttorille. Otin vuoronumeron ja pääsin pian luukulle viisi. Palvelu oli pitkälti thainkielistä, mutta sujui yllättävän hyvin. Kysyttiin, että olisiko jotain dokumentteja. Esittelin passia, viisumia, ajokorttia ja puhelinnumeroani. Virkailijatar kertoi, että tilin avaamiseksi tarvittaisiin vielä vuokrasopimus. Päätin hakea sen kotoani siltä istumalta.
Ajoin kotiin ja etsin sopimuksen. Olin kirjoittanut nimeni siihen vain thaiksi. Tämä saattoi olla ongelmallista. Etsin mustaa kynää, jolla saisin hieman viilattua sopimusta. Sellaista ei löytynyt talosta, 7-Elevenistä tai ruokakaupasta. Lopulta löytyi kirjoitusvälinekauppa josta ostin sopivan kynän 15 bahtilla. Kirjoitin nimeni sopimukseen myös latinalaisin aakkosin.
Ajoin takaisin pankkiin neuvottuani ensin pari saksalaisturistia lähimpään mopovuokraamoon.
Pankissa odotin vuoroani puoli tuntia katsellen, kun pukuun sonnustautunut mies jolla oli vetäytynyt hiusraja käveli ympäriinsä ja luki tietokoneiden ruutuja virkailijattarien olan yli. Tyhjäntoimittamisesta ja mikromanageerauksesta päätellen hän oli paikan pomo.
Pääsin takaisin virkailijan puheille luukulla viisi. Esitin dokumentit. Mukana olivat mordorilainen ajokortti, vanha opiskelijakortti, pankkikirja nykyisestä pankista, mopon omistamistodistus ja pyydetty vuokrasopimus.
Seurasi pitkällinen kaavakkeentäyttörupeama. Allekirjoitin sopimuksen tilin avaamisesta kaksi kertaa ja maksoin avausmaksun, 300 bahtia. Allekirjoitin maksusta saamani kuitin. Virkailijatar kirjasi tietoni ylös iPadilla käytettävälle ohjelmalle. Minulta kysyttiin, työskentelenkö Thaimaassa. Ehdottomasti, joskin ulkomaalaiselle yritykselle eli ei ole laitonta. Kuukausitulot. Missäs päin kaupunkia tämä asuinrakennuksesi olikaan? Latasin mobiilisovelluksen ja rekisteröidyin siihen. Se skannasi myös naamani. Sain pankkikirjan, jonka allekirjoitin. Pankkikortti aktivoitiin kortinlukijalla. Oletko olet ollut Thaimaassa yli vuoden? Totta kai (mutta en yhtäjaksoisesti). Pukumies tuli ja kirjoitti jonkin pääsykoodin johonkin ohjelmaan. Syötin pin-koodit pankkikorttia ja mobiilisovellusta varten. Allekirjoitin fyysisen pankkikortin. Kaikean kaikkiaan papereiden täyttämisessä meni tunnin verran.
Sitten kun kaikki paperit oli viimein allekirjoitettu, minut saatettiin toiseen pöytään istumaan kun soitettiin vielä päämäjaan jotain tarkoitusta varten.
Toinen avaamista hoitaneista virkailijattarista tuli hetken päästä paikalle vuolaasti pahoitellen. Päämajasta sanottiin, että tiliä ei voidakaan avata kun minulla on kuulemma turistiviisumi.
Se siitä. Sain maksamani 300 bahtia takaisin ja ajoin kotiin. Mietin vielä ennen nukkumaanmenoa, että olisiko pitänyt esittää jotain vastaväitteitä. Olisi pitänyt sanoa, että sopimushan on jo allekirjoitettu, ette te tätä nyt voi enää perua. Sama kuin minä myisin mopon ja vetäisin myyntikontrahtiin nimen alle ja sitten viiden minuutin päästä sanonut että en myykään. Vaikka tuskin siitä mitään hyötyä olisi ollut, pankkihan saa vapaasti jäädyttää asiakkaidensa tilit tai terminoida asiakkuuden melkein mistä tahansa syystä.