Johan täällä tulikin kaksi viikkoa istuttua. Aika lähteä tutkimusmatkalle.
Valvoin taas suurimman osan yötä pohtien, pitäisikö yrittää ottaa nokoset. Lopulta nukuin kevyttä unta pari tuntia heräten noin 6:30. Tunsin kuitenkin virkistyneeni.
Lastasin sitten hiljakseen mopoa ja lähdin matkaan kello 7:30.
Suuntasin etelään ohittaen Hat Wanakornin ja lukuisat muut tutkimani rannat. Ajoin sata kilometriä kunnes päädyin Punaiselle Rannikolle. Olin käynyt siellä vähän yli kuukausi takaperin ja pohtinut, että täällä olisi paras käydä aamulla niin, että valo tulisi oikeasta suunnasta ja punaiset rantakalliot olisi helpompi kuvata.
Kävelin rannalla ja dokumentoin kalliot. Laskuveden aika oli joskus kuudelta illalla, nousuveden taas oli ollut noin viisi tuntia sitten. Hiekkarannasta oli näkyvillä riittävän paljon, jotta ei tarvinnut lähteä kahlauslinjalle.
Näin lukuisia pieniä kotiloita kulkemassa jonossa samaa limavanaa pitkin. Minneköhän ne olivat menossa?
Dokumentoituani Punaisen Rannikon lähdin ajamaan takaisinpäin. Matkani loppui kuitenkin lyhyeen, kun näin kaksi farangia katselemassa, kun tien vierellä olevista palmuista putoili alas kookospähkinöitä. Paikalla oli paikallinen maanviljelijä, jolla oli käsissään kaksi pitkää punaista narua, joiden toiset päät olivat jossain latvuksissa. Arvasin heti, mistä on kyse ja pysäytin mopon.
Wat oli kertonut minulle, että pohjoisia saparomakakeja (Macaca leonina) koulutetaan poimimaan kookospähkinöitä puista, mutta vaikea sitäkään oli uskoa ennen kuin sen oli omin silmin nähnyt. Tällä maanviljelijällä oli kuitenkin lieassa kaksi makakia, jotka kiipeilivät kookospalmuissa ja osasivat irrottaa pähkinät puunlatvasta. Mikä erikoisinta, ne tuntuivat ymmärtävän maanviljelijän puhetta jossain määrin ja hyppäsivät siihen puuhun jota maanviljelijä kulloinkin osoitti. Rusehtavat kookospähkinät pudotettiin, vihreät kookospähkinät jäivät puihin. Kaikkea sitä näkee, kun vanhaksi elää.
Jatkoin matkaani ohittaen suuren hiekkadyynin, jolla olin edellisellä etelänmatkallani käynyt.
Tutkin pari roskaista rantaa ennen kuin päädyin uudenkarhealle kalastuslaiturille. Dokumentoin laiturin.
Katselin sitten karttojani etsien seuraavaa psyähdyspaikkaa. Google Mapsiin oli merkitty suuri punainen kivi. Päätin käydä katsomassa sitä.
Ajelin rannalle, jolta kiven piti näkyä. Se oli suunnilleen Chumphonin kaupungin korkeudella varsin lähellä sitä paikkaa, josta pääsee veneellä Koh Taolle. Rannan nimi oli ผาแดง eli Pha Daeng eli /phaa dääng/ eli punaiset kalliot. Kivi oli sen eteläreunassa.
Kivi näkyikin täältä varsin hyvin. Se oli ollut osa jotakin suurempaa sillan muotoista luonnollista kivimuodostelmaa, joka oli kuitenkin suurilta osin romahtanut jo hyvän aikaa sitten. Jossain määrin mielenkiintoista kuitenkin.
Ajelin rannan eteläpäässä olevaa punareunaista kukkulaa ylös. Siellä oli jokin leirintäalue, jonka parkkipaikalle pysäköin.
Kävelin ninjan lailla kallion reunalle mustissa ajovarusteissani ja dokumentoin kiven. Paikka oli vaikuttanut autiolta, mutta minut äkkäsi eräs paikan työntekijä. Tervehdin häntä ja jatkoin muina miehinä dokumentointia. Työntekjä käveli perässäni vielä vähän aikaa kysyvän oloisena, kunnes palasin parkkipaikalle.
Ajoin takaisin rannalle. Merellä oli hämmentävä saarentapainen. Varsinaiseksi saareksi sitä ei voinut sanoa, se oli pikemminkin hiekkasärkkä joka oli juuri ja juuri sen verran merenpinnan yläpuolella, että siellä pystyi kasvamaan muutamia suuria pensaita. Näin matalan veden aikaan hiekkasärkälle pystyi kävelemään. Dokumentoin särkän. Aika hieno paikka, tai ainakin poikkeuksellinen kaikkien rannikon identtisten hiekkarantojen seassa.
Ajoin sitten tämän pohjoispuolella olevalle rannalle nimeltään Pharadonphap. Erikoista kyllä, olin vieraillut Khao Sokista palatessani sekä välittömästi näiden kahden rannan pohjois- ja eteläpuolella. Pohjoispuolella oli näköalavuori jossa olin käynyt, eteläpuolella puolestaan vanha laivaston alus kuivalla maalla. Nämä kaksi välissä olevaa rantaa olivat kuitenkin jääneet jostain syystä katsomatta.
Olen nyt käynyt läpi suunnilleen rannikon kaikki rannat Samut Songkramista Chumphonin kaupunkiin ja siitä vielä parikymmentä kilometriä etelään. Tutkittua rantaviivaa on noin neljäsataa kilometriä ja suurin osa rannoista on täysin autioita. Tästä huolimatta lössi jostain syystä tunkee johonkin Phuketiin, jossa rannalta löytyy hädin tuskin pyyhkeelle tilaa.
Etsin sitten Google Mapsista sopivan hotellin ja ajoin melko lailla yhtä soittoa sata kilometriä etelään. Väsytti vähän, mutta ei mitenkään kriittisesti.
Saavuin hotellille noin kello 14. Se oli uuden näköinen ja pesuhuonekin oli hyvin suunniteltu. Sisäänkirjautuminenkin sujui kommelluksitta. Ikävää vain, että jääkaappia ei huoneessa ollut.
Nukkumaan menin iltapäivällä neljän aikoihin.