Heräsin puolenyön aikoihin. Kirjoittelin muistelmiani ja lähdin hotellilta vähän ennen kuutta.
Rocinanten istuin oli märkä. Yöllä oli satanut, eli olen selvästi saapunut eri ilmastovyöhykkeelle.
Ajoin pimeydessä parikymmentä minuuttia kunnes saavuin erään kukkulan juurelle. Google Mapsin mukaan sen laella oli näköalapaikka. Tien tukki puomi, mutta se oli arvioijien mukaan helposti ohitettavissa moottoripyörällä.
Tien alkupäässä todella oli puomi, mutta sen ohi pääsi moottoripyörällä kuten arvioijat sanoivatkin. Ajoin kukkulan laelle. Tie oli onneksi kohtalaisen hyvässä kunnossa.
Kukkulan laella oli jonkinlainen radiomasto, jonka ympäristö oli aidattu. Siellä oli myös kaksi thaimaalaismiestä Honda Waven kanssa kuvia ottamassa.
Kiersin radiomastoaitauksen. Sieltä ei tosin näkynyt juuri mitään, koska puut estivät näkyvyyden. Parhaat maisemat olivat tien varrelta. Laaksoissa leijui suuria sumupilviä.
Oletin sumun hälvenevän sitä mukaa, kun aurinko nousi, mutta kattia kanssa. Maisema muuttui, jos mahdollista, vieläkin sumuisemmaksi. Auringonnosua ei paikalta kunnolla nähnyt, parhaat maisemat kun olivat etelän suuntaan.
Dokumentoituani sumupilviä hyvän tovin lähdin ajamaan vuorelta alas. Rocinante piti jotain kummallista ääntä. Päätin tarkistaa asian ensi tilassa heti seuraavassa pysähdyspaikassa.
Ajoin Lang Suanin kaupungissa olevalle pienelle kukkulalle, josta oli niin ikään hyvät näkymät. Kukkulalle johtava tie oli uusi ja aluetta oltiin selvästi keihttämässä. Eräs paikalla olevista thaimaalaisista halusi kanssani yhteiskuvaan.
Kello 7:40 läheisen koulun pihalla laulettiin kansallislaulua. Olivat vähän etuajassa, usein se soitetaan kello kahdeksan aamulla. Kansallislaulun keskeytti juna, joka huudatti sumutorveaan äänekkäästi kulkiessaan läheisen sillan yli. Dokumentoin junan.
Tutkin Rocinantea parkkipaikalla. Äänen lähde löytyi. Takaboksissa on kolmella puolella ritilä, johon pystyy tarpeen vaatiessa kiinnittämään erilaisia asioita. Ritilät on niitattu kiinni boksin rakenteisiin. Yksi alaniitti oli kuitenkin rikkoutunut. Syynä tähän oli se, että olen kiinnittänyt kyseiseen ritilään tikun nokkaan kiinalaisen kansanmurhakamerani. Ilmeisesti tärinä vaaputti kameraa edestakaisin sen verran, että heiluriliike oli lopulta rikkonut niitin. Kiinnitin ritilän varmuuden vuoksi perälautaan kiinnitysliinalla rikkoontuneen niitin kohdalta.
Huomasin myös, että etulokasuojassa oli leveä poikittainen naarmu. Olin eilen joutunut vetämään jarrut pohjaan satasen vauhdissa kun päätiellä joku urpo ikälopussa avolava-autossa päätti ajaa ohituskaistalla neljääkymppiä. Kenties hän oli liittymässä U-käännöskaistalle. Oli miten oli, ABS rutisi ja takarengas lähti tekemään sivuttaisliikettä. Rocinante pysähtyi kauan ennen auton peräkonttia, mutta etujousitus taisi ottaa pohjaan ja samalla kaatumarautojen etukiinnike otti etulokasuojaan kiinni. Naarmu nimittäin vaikutti sopivan etukiinikkeessä olevaan pulttiin, vaikka en aivan saanutkaan Rocin etupäätä painettua niin, että jousitus olisi mennyt likikään pohjaan asti. Se on ainakin paras keksimäni selitys tapahtuneelle. Oli miten oli, niin nämä kaatumaraudat lentävät metallinkeräykseen jahka pääsen takaisin Prachuapiin. Ensin se jarruletkuhomma ja nyt tämä.
Ajoin alas kukkulalta ja meren rantaan. Matkalla kylän läpi kello tuli kahdeksan ja kansallislaulu soitettiin sähköpylväissä olevista ämyreistä, kuten tapana on.
Rannalla oli betonista tehty replika kuninkaallisen laivaston lentotukialuksesta nimeltään HTMS Chakri Naruebet. Oikea alus oli tosin replikaa kaksi kertaa suurempi. Aluksella oli alunperin määrä kuljettaa muutamia Harrier-hävittäjiä, mutta niistä on luovuttu jo aikoja sitten kunnossapito-ongelmien vuoksi ja nykyinen lennosto koostuu helikoptereista. Alusta on käytetty lähinnä humanitaarisissa tehtävissä.
Kello tuli 8:05 ja kansallislaulu soitettiin taas ämyreistä. Täälläpä on harvinaisen isänmaallista porukkaa.
Tutkin lentotukialuksen ja rannan. Sinne oli rakennettu monenlaista infrastruktuuria aivan hiljattain. Ranta oli vähän erikoisen näköinen. Siellä oli hiekkaa, mutta myös mutaa. Sellaista en ollut nähnyt aiemmin.
Ajoin sitten muutaman sata metriä etelään, jossa joki laski mereen. Jokea oli “jatkettu” merelle rakentamalla jokisuulle valtavan pitkät aallonmurtajat joen suuntaisesti. Koska hiekka kuitenkin liikkuu hiekkarannoilla rannan suuntaisesti, näkemäni muta selittyi ehkä sillä, että ranta oli yksinkertaisesti tuhoutumassa näiden aallonmurtajien vaikutuksesta.
Ajoin siltaa pitkin joen toiselle puolelle. Totesin, että navigaattorin telinettä kiinni pitävä pultti oli irtoamispisteessä. Pysäytin mopon ja ruuvasin pultin kiinni.
Ajoin sitten etelänpuoleisen aallonmurtajan luo. Halusin selvittää, pystyisikö sitä pitkin ajamaan merelle. Kyllä pystyi, joskin lähelle rantaa allonmurtajan viereen oli rakennettu talo meren päälle. Sen edessä oli kolmipyöräinen mopo, jota en pystynyt ohittamaan ennen kuin omistaja tuli ja siirsi sitä hieman. Oikeanpuoleinen sormisuojus naarmuntui prosesissa vähän, koska aallonmurtajan päällä olevan tien oikealle reunustalle oli rakennettu jostain syystä seinä.
Aallonmurtajan päässä mopo piti kääntää. Tämä oli hyvin vaikeaa, koska Rocinante oli vain pari senttiä lyhyempi kuin mitä tien leveys oli. Kopsuttelin surutta perälaatikkoa seinään, vaihtoehtoja ei oikein ollut. Ritilään tuli pieni naarmu, mutta ei muita vahinkoja.
Dokumentoin maiseman ja lähdin takaisinpäin. Merelle oli rakennettu aallonmurtajia myös rannan suuntaisesti. Hiekkaranta oli kaiketi alkanut tuhoutua täällä kuten Khlong Wanin rannalla Prachuapissa ja sitä yritettiin nyt pelastaa samalla keinolla. Yritys lienee kuitenkin yhtä tuhoon tuomittu kuin sielläkin ja pian tämäkin ranta on pakko muuttaa kivimurskeeksi.
Ajelin sitten etelään dokumentoiden rannan toisensa perään. Eroosiosta ei näkynyt merkkejä, mutta roskaa oli varsin runsaasti kaikilla rannoilla. Puut rannoilla olivat pääasiassa kookospalmuja. Ihmisiä alueella oli hyvin vähän.
Vähän matkan päässä lähellä päätietä oli jokin paikka, jossa piti olla kuumia lähteitä. Tham Khao Phlun kuumat lähteet. Menin katsomaan.
Pääsymaksu oli 20 bahtia jonka maksamisen pystyi näköjään välttämään, kunhan ei mennyt sisään pääportista. Alue oli varsin rapistunut, mutta siellä oli yllättävän paljon väkeä. Julkisia altaita oli yksi, ja se oli varsin pieni. Yksityiskopin olisi saanut sadalla bahtilla.
Metsän keskellä oli jokin luontopolku. Se oli tehty betonilaatoista, mutta paikoin puunjuurten epätasaiseksi muuttama ja osittain lehtien peitossa. Kövelin vähän matkaa eteenpäin ja löysin toisen julkisen altaan, joskaan siellä ei ollut vettä ja se vaikutti muutenkin hylätyltä.
Palatessani takaisinpäin löysin kaivomaisen rakennelman, jota kuumilla lähteillä silloin tällöin näkee. Sen reuna oli kuitenkin kahdesta kohtaa haljennut ja sen sisällä kasvoi täysikasvuinen puu. Kuinka vanha tämä paikka oikein oli?
Ajoin sitten takaisin rannan tuntumaan ja ylitin provinssirajan Surat Thaniin. Dokumentoin jälleen hiekkarantoja kunnes saavuin niemelle nimeltään Laem Sui. Matkan varrella oli runsaasti kalanviljelylaitoksia. Tästä etelään olisi pelkästään mangroverantoja aina Surat Thanin kaupunkiin asti.
Tutkin niemekettä jalkaisin, koska alueella ei ollut kunnon teitä, hiekkaa vain. Jokin teräksestä tehty torni rannalla oli, ja sinne olisi voinut teoriassa kiivetä. Tämä jäi kuitenkin tekemättä, koska rakennelma oli niin huonossa kunnossa. Kerrosten välillä olevat “lattiat” olivat irtonaisia lankkuja.
Kesä oli selvästi tulossa, lämpötila oli Rocinanten mittarin mukaan 33°C. Käytin kävellessäni aurinkovarjoani. Löysin hökkelikylän, jossa tuskin oli sähköä. Sinne oli kuitenkin parkkeerattu hieno lava-auto. Rannalla näkyi kalastusveneitä ja ilma väreili kuumuudessa.
Tässä vaiheessa olin varsin väsynyt ja jokseenkin suolanpuutteinen. Silmiini sattui rannalla suikertava paksulehtinen punavartinen mehikasvi, jonka Wat oli minulle muinoin Pak Thaleessa esitellyt. Söin kasvin lehtiä ja sain niistä paljon tarvitsemaani suolaa.
Kävelin niemen eteläkärkeen, josta ehkä erottui Surat Thanin kaupunki tai sitten ei. Polkuja reunustivat kolmimetriset piikkipensaat. Palastin sitten kuumuudessa takaisin mopolle.
Olin tehnyt päätöksen yöpyä Surat Thanissa, ja sinne myös suuntasin. Pysähdyin eräällä torilla, jossa myytiin paistettuja trilobiittejä. Lähistöllä oli myös mangroveluontopolku, mutta sinne en jaksanut mennä. Ostin vesipullon ja jatkoin matkaani.
Olin venyttänyt tankkauttamisen niin sanotusti viime tippaan (heh). Rocinanten bensamittari muuttui ensin oranssiksi kun ajotietokone arvioi jäljellä olevaksi kantamaksi kuusikymmentä kilometriä ja sitten lopetti kilometrien näyttämisen kokonaan. Tankkautin PT-asemalla (ei sovi sekoittaa PTT-asemiin) ysivitosta ja jatkoin matkaa.
Vastaan tuli vielä toiset kuumat lähteet. Pääsy sinne oli ilmaista. Paikalla oli pari suurta allasta ja kaksi ranskaa puhuvaa turistia, mutta ei muita ihmisiä. Vähän keskentekoisen oloinen alue. Vieressä olevalle kukkulalle nousi varsin kunnioitusta herättävän näköiset portaat. Niitä en jaksanut kuitenkaan kiivetä ylös.
Dokumentoituani paikan ajoin pari minuuttia etelään, jossa oli Surat Thanin Grand Canyon. Näitä Grand Canyoneita on tullut nähtyä jo useampi. Täältä löytyvä punainen kalliomuodostelma oli tosin kieltämättä varsin valokuvauksellinen. Sen pysty dokumentoimaan tien vierestä.
Nyt jatkoin kuitenkin matkaa Surat Thaniin ja sen liepeillä olevalle suurelle hotellille. Emännällä oli vaikeuksia löytää varaustani, kenties siksi, että olin tehnyt sen vasta tunti sitten. Kun se lopulta löytyi, paljastui huone varsin hyväksi. Se oli suuri, siellä oli parveke, jääkaappi ja länsimaalaistyyppinen pesuhuone. Hinta 550 bahtia/yö. Tulen toistekin. Olisivat vain saaneet laittaa vesipullot jääkaappiin. Pitäisi varmaan kirjoittaa siitä erikoistoive varauskenttään tulevissa varauksissa. Ainoat huonot puolet olivat, että valokytkintä ei ollut sängyn vieressä ja suuren huoneen viilennykseen meni ilmastointilaitteelta varsin pitkään.
Kävin vielä 7-Elevenissä ostamassa ruokaa, sellaista kun ei ollut sattunut matkalla vastaan. Valikoima oli tässä 7-Elevenissä hyvä, mutta palvelu huonoa. Myyjä ei edes tervehtinyt ja onnistui sitten jollain tavalla lämmittämään mikrohampurilaisen väärin niin, että siitä tuli ihan kuivakas. Jo on aikoihin eletty.
Menin nukkumaan kello 16.