Heräsin kolmelta ja kirjoitin kahden edellisen päivän muistelmat valmiiksi. Ajoin sitten puolisen tuntia Si Khitin kansallispuistoon, jonne saavuin noin kello 10:30. Näin matkalla kuningaskalastajan. Olen tainnut nähdä kuningaskalastajan tällä reissulla melkein joka päivä. Matkamittariin tuli tällä etapilla täyteen kymmenen tuhatta kilometriä.
Pääsylippu maksoi vain 100 bahtia. Puistossa oli pieni sameavetinen vesiputous, mutta ainakaan tämän sisäänkäynnin luona ei ollut mitään muuta mielenkiintoista. Täällä olisin hyvin voinut käydä ajan säästämiseksi eilenkin, koko paikka oli nähty vartissa. Sain toki metsänvartijoilta puumerkin ja leiman.
Kun olin lähdössä, vastaan tuli tutun näköinen Mazda. Kaksi päivää sitten tapaamani tubettaja oli myös juuri lähdössä. Saimme lippukioskilta vielä toisen leiman ja hän lupasi lukea muistelmiani.
Ajoin sitten tunnin verran etelään kunnes vastaan tuli toinen kansallispuisto, tämä nimeltään Khao Nan. Etäisyys puistojen välillä ei ollut kovin suuri, mutta tiet olivat paikoin kyseenalaisessa kunnossa ja ajonopeudet hitaita.
Matkan varrella kohtasin hyvin erikoisen näyn. Suuren talon pihamaalle tien viereen oli kerääntynyt paljon ihmisiä katselemaan jotakin. Pihalle oli aseteltu puolensataa kappaletta orsia, joista lähes jokaisen päällä seisoi kukko kiekumassa. Se vaikutti jonkinlaiselta kilpailulta tai kukkonäyttelyltä. Kaikkea sitä näkee, kun vanhaksi elää. Dokumentoin kukkotapahtuman ja päätin kysyä myöhemmin joltain kontaktiltani sen tarkoituksesta.
Kävelin ensin vierailukeskukseen etsimään leimaajaa. Ainoa siellä näkemäni elävä olento oli kuitenkin ruskeanpunainen agama. Dokumentoin liskon ja menin takaisin lippukioskille, josta sain leiman.
Si Khitin puisto oli ollut tubettajaa lukuunottamatta täysin tyhjä. Tässä puistossa oli sen sijaan paljon ihmisiä, eikä ihme. Lähellä parkkipaikkaa sijaitsi vaikuttavan kokoinen vesiputous. Joessa olevassa altaassa oli lukuisia thaimaalaisia uimassa.
Putous oli varsin nopeasti dokumentoitu ja uimaan en jaksanut mennä. Kävelin takaisin Rocinanten luo. Metsänvartija tuli puhuttelemaan minua ja kyseli englanniksi sellaisia peruskysymyksiä kuten mistä tulen ja kuinka vanha olen. Kysyin häneltä, mihin kansallispuistoon kuuluvat Hongin luola ja Krung Chingin vesiputous. Ne sijaitsivat lähellä Krung Chingin kylää noin tunnin ajomatkan päässä. Luola kuului kuulemma tähän kansallispuistoon ja vesiputous Khao Luangin kansallispuistoon eli niihin ei päässyt samalla lipulla, vaikka ne olivat melkein vierekkäin.
Koin oloni varsin uupuneeksi, mutta jatkoin silti matkaa. Suuntasin Krung Chingiin ja päätin etsiä sieltä sopivan hotellin.
Matkaa oli linnuntietä 15 kilometriä. Käytännössä ajomatkaa tuli kolme kertaa sen verran ja matkassa meni melkein tunti.
Ajoin Google Mapsista löytämäni hotellin pihaan katsomaan, olisiko siellä vapaita huoneita. Kylässä oli vain yksi hotelli, johon pystyi tekemään varauksen internetissä ja se maksoi 1700 bahtia. Päätin siis mennä paikan päälle esittämään tiedusteluitani.
Hotellissa ei kuitenkaan ollut ketään paikalla. Etsiskelin henkilökuntaa hetken, mutta päätin sitten lähteä katsomaan sitä paljon puhuttua Hongin luolaa ja pohtia asiaa myöhemmin.
Saavuin luolalle. Siellä oli muutama metsänvartija. Ymmärsin heidän puheistaan sen verran, että luolassa oli tällä haavaa vyötäröön asti vettä. Tottahan sinne mennä voi, mutta kamerat saattaisivat kärsiä. Päätin mennä suosiolla toisella kertaa. Minulta kysyttiin, että missäs aion yöpyä. Vaikeroin hotellivaikeuksiani. Kylässä oli kuitenkin kuulemma paljon hotelleja.
Poistuin paikalta ja ajoin takaisin ensin kokeilemalleni hotellille katsomaan, olisiko henkilökuntaa tullut paikalle. Vaikka täällä todella oli muitakin hotelleja, niiden hinnoittelu ja laatu olivat tuntemattomia. Tästä paikasta oli paljon arvioita Google Mapsissa.
Katselin siis jälleen ympäriinsä hotellin pihamaalla. Puhelinnumeroa ei näkynyt sen paremmin Google Mapsissa kuin kylteissäkään. Huomasin kuitenkin, että yhden rakennuksen ovi oli auki ja siellä oli ihminen sisällä. Hotellivieras ei pitäisi ovea auki, koska huoneissa on ilmastointi, jonka käyttäminen ei maksa mitään. Omistaja sen sijaan säästäisi rahaa pitämällä ilmastoinnin kiinni ja oven auki. Menin ovelle ja lausuin kovaan ääneen SAWATDII KRAP. Sillä ei ollut kerrassaan minkäänlaista vaikutusta. Sisäänkään en kehdannut suoraan marssia siltä varalta, että olin ottanut asioista jollain tapaa väärin vaarin.
Ovessa oli puhelinnumero. Sitä en ollut aiemmin huomannut, koska ovi aukesi sisäänpäin ja siinä olevat tekstit olivat nyt rakennuksen sisällä. Päätin soittaa numeroon. Juuri kun olin saanut sen näppäiltyä puhelimeeni, rakennuksen sisällä oleva naisihminen oletettavasti heräsi päivänokosiltaan ja lähetti miehensä ulos tarkastamaan, mitä asiaa muukalaisella oli. Palvelu oli thainkielistä, mutta sain huoneen varattua. Siellä oli jääkaappi ja varsin suuri thaimaalaistyyppinen pesuhuone. Hintaa kopille tuli 600 bahtia.
Ajoin sitten kylään 7-Eleveniin. Ostin tavoistani poiketen katuravintolasta nuudeleita 60 bahtilla. En yleensä syö nuudeleita tai käy ravintoloissa tietämättä, montako Google-tähteä niillä on. Palvelu oli kuitenkin hyvää ja nuudelit myös.
Palasin takaisin hotelliini kuolemanväsyneenä aikomuksenani mennä aikaisin nukkumaan. En kuitenkaan saanut nukuttua, enkä tiennyt, miksi. Jossain vaiheessa paikalle saapui myös minibussilastillinen thaimaalaisia, jotka ensin aterioivat äänekkäästi ja lauloivat sen jälkeen karaokea vielä äänekkäämmin. Sänkykin oli thaimaalaistyyppisesti kova ja tyynyt liian paksuja, mutta mielestäni nämäkään eivät olleet unettomuuden varsinaisia aiheuttajia.
Ensimmäinen yritys nukkua oli kello 17, mutta unen päästä sain kiinni vasta kello 23.