Heräsin 8:30. Tämäpä mielenkiintoista. Poistuin hotellista sanoen vielä omistajalle, että tuo sulakekaappi rätisee siihen malliin, että kannattaa tarkistaa se ennen, kuin koko pirtti palaa.
Ajoin pari kilometriä Khao Luangin kansallispuistoon. Puiston päänähtävyys on eräs vuori, joka ei esittelyä kaipaa. Leimaa minulla ei sieltä kuitenkaan ollut, ja olin päättänyt kerätä sellaisen Krung Chingin vesiputoukselta. Se oli tapaamani tubettajan mielestä hieno.
Sisäänpääsy maksoi 220 bahtia. Sain leiman, joka oli järjestyksessä 58. Lähdin sitten metsään etsimään tätä maineikasta putousta.
Ennen luontopolulle lähtöä näin kyltin, jossa käskettiin varoa norsuja. Kysyin paikalla olevalta metsänvartijalta, että miten niitä norsuja käytännössä varotaan, jos sellaisen jossain sattuu näkemään. Vastaus oli, että juokse takaisin tänne. Selvä pyy.
Luontopolulla vierähti puolitoista tuntia. Se oli betonilla päällystetty melkein koko matkalta eli kaiken kaikkiaan reitti oli varsin helppokulkuinen (toisin kuin eräät Khao Luangin reitit, jotka voisin mainita). Matkalla säikyin jokaista rasausta siltä varalta, että kyseessä olisi norsu. Norsuja ei kuitenkaan näkynyt, yksi saparomakaki vain. Puiden rungot olivat tyvestä paikoin kolme metriä leveitä ja viidakko polun molemmilla puolilla läpitunkematonta. Kyltit kertoivat, että alueella oli joskus pitänyt majaa runsaasti kommunistikapinallisia, joiden häätämisessä viidakosta oli ollut vuosikymmenten työ.
Kun olin kävellyt kelloni mukaan kolme ja puoli kilometriä, polku haarautui joelle, jonka pohja oli hienoa hiekkaa ja vesi kirkasta. Dokumentoin joen ja palasin sitten polulle.
Veden äänet seurasivat minua, kun saavuin jyrkälle vuoren rinteessä kiemurtelevalle portaikolle. Olin putousten yläjuoksulla ja pudotusta alas oli sata metriä. No tämä olikin tuntunut tähän asti melkein liian helpolta. Lähdin laskeutumaan.
Putous oli varsin valokuvauksellinen ja ilma sen ympärillä viileää ja kosteaa. Paikalla oli muutamia thaimaalaisia. Dokumentoin putouksen kaikista mahdollisista kulmista.
Palasin sitten portaikolle ja kiipesin suunnattomin voimanponnistuksin takaisin ylös.
Kun saavuin hiekkapohjaisen joen rantaan, päätin käydä uimassa. En tiennyt, oliko se sallittua vai kiellettyä, mutta pieni virkistäytyminen tuli tarpeeseen.
Olin juuri menossa joen rantaan, kun näin keskenkasvuisen agaman. Iskin kädelläni kuin kobra ja sain sen pyydystettyä. Se uhkaili minua pitämällä suutaan auki. Dokumentoin agaman ja päästin sitten menemään.
Otin housut pois ja menin sitten jokeen istumaan. Istuskelin/makasin matalassa vedessä puoli tuntia kalojen ja rapujen näykkiessä jalkojani. Se teki eetvarttia. Vesi tosin oli ehkä vähän turhankin lämmintä maksimaalisen virkistäytymisen suhteen.
Siivosin suurimmat hiekat pois jaloistani ja vaatteistani ja kävelin sitten takaisin parkkipaikalle. Olin paikalla noin kello 13.
En osaa sanoa, kumpi putouksista on mielestäni hienompi, tämä vaiko eilen näkemäni Su Nan Tha. Jos haluaa miehuuskokeen, niin kannattaa tulla tänne Khao Luangille, muussa tapauksessa Su Nan Than putous lienee ihan riitävä.
Mihinkäs sitä sitten ajaisi? Nakhon Si Thammaratin kaupunki olisi varmaan hyvä vaihtoehto. Edellisestä öljynvaihdosta oli kolme tonnia joten voisin varmaan suorittaa sellaisenkin.
Lähdin ajamaan. Matkalla tarkastin lähellä hotelliani olleen kuuman lähteen. Paikka oli vähän rapistunut, mutta uskoakseni ilmainen. Kylpemään en mennyt.
Jatkoin keskentekoista tietä pitkin Nakhon Si Thammaratiin. Khao Luang näkyi tien oikealla puolella ja sen huippu oli pilvien verhoama. Sain vuoren dokumentoitua, joskin tien vieressä olevat sähkölinjat tekivät tästä harmillsen vaikeaa.
Matkassa meni runsas tunti. Kävin kaupungin keskuspuistossa kävelemässä ja tilasin katukojusta letun banaanilla ja foi thoongilla.
Paikalle sattui utelias thaimaalainen, joka pysäköi autonsa keskelle suojatietä ja tilasi myös letun samasta kioskista. Hän alkoi haastatella minua, sanoi työskentelevänsä Ranongin lentokentällä ja maksoi vielä minunkin lettuni (45 bahtia).
Ajoin sitten pari kilometriä Honda-liikkeeseen. Palvelu oli vahvasti thainkielistä, mutta öljyt saatiin vaihdettua. Katselin odottaessa valikoimaa. Täytyy edelleen sanoa, että CT125 on kyllä hemmetin hieno peli. Myös 125-kuutioinen Monkey oli liikkeessä näytteillä.
Öljynvaihto sujui nopeasti. Päätin ajaa Central Nakhon Si Thammaratiin. Parkkipaikan löytämisessä meni hetki: oli sunnuntai, ja kauppakeskus oli varsin täynnä thaimaalaisia.
Päädyin syömään Fuji-ravintolaan. Tilasin currytonkatsuannoksen. Nyt kun oli päästy sivistyksen pariin, niin kävin vielä varmemmaksi vakuudeksi Swensenillä jäätelöä syömässä.
Ajoin huoltoaseman kautta kaupungin läntisen ulosmenoväylän liepeillä sijaitsevaan hotelliin. Lähtiessäni liikkeelle eräissä valoissa joku vanhoilla vihreillä ajava uuvatti tunki eteeni suurella mustalla autolla niin, että jouduin taas laittamaan jarrut pohjaan. Bassibasuukki! Ektoplasma! Juovavaraani!
Hintaa hotellilla oli 634 bahtia eli se ei ollut halvin mahdollinen. Huone oli kuitenkin erinomainen: pistokkeet ja valokytkimet sänkyjen vieressä, länsimaalaisyyppinen pesuhuone ja jääkaappi, joka oli valmiiksi kiinni seinässä. En tiedä, olivatko paikan rakennustyötkään vielä aivan valmiit, ikkunasta näkyi lähinnä rakennustelineitä.
Luontopolulla vastaan tuli yksi farangi, mutta sen jälkeen en ole nähnyt tänään ainoatakaan ulkomaalaista.