Heräsin taas viiden aikoihin ilman herätyskelloa. Ulostauduttuani kopistani havaitsin, että pihalla oli odottelemassa metsänvartijatar. Kävelimme metsästyksettömyysalueelle ja minulle myytiin metsästyksettömyysaluelippu 30 bahtilla. Lisäksi sanottiin, että 900 bahtia maksettaisiin suoraan venekuskille.
Kävelin metsänvartijattaren ohjaamana pimeälle laiturille, jossa pitkähäntävene oli valmiina. Lähdimme sitten ajelemaan. Kuskilla oli otsalamppu päässään.
Ajoimme lootuksenkukkien läpi ja päädyimme hyvän aikaa mangrovemetsien läpi ajeltuamme Songhklajärvelle. Järvellä ja matkalla näkyi monenlaisia kalastushimmeleitä ja kalaverkkoja tuntui olevan joka paikassa. Rakonokkahaikarat käyttivät himmeleitä yöpymispaikkoinaan.
Seurasimme järvellä auringonnousua. Songhklajärvi oli niin suuri, ettei vastarantaa näkynyt. Paikalla oli muutamia muitakin veneitä, useat täynnä länkkäreitä.
Järvellä näkyi jonkin verran lintuja petolinnut mukaanlukien. Ajoimme auringon noustessa takaisin Thalee Noin suuntaan. Muutama vesipuhveli laidunsi järven keskellä olevilla ruoholänteillä. Näin myös lukuisia puhveleita uimassa pinnalla kelluvien vesikasvien seassa.
Saavuimme sitten pitkän sillan tietämille. Kellukasveja oli silmänkantamattomiin, ja niiden päällä enemmän lintuja kuin olen koskaan nähnyt. Rakonokkahaikaroita ja sulttaanikanoja oli runsaasti. Muutamia karjahaikaroita ratsasti järvessä uivien puhvelien selässä.
Koko tämän ajan mietin, että onkos täällä niitä lootuksia. Kahden tunnin ajelun jälkeen saavuimme suurelle lootuskentälle. Se ei ollut aivan yhtä suuri kuin Udon Thanissa, mutta valtavan kokoinen siitä huolimatta. Venekuski sanoi, että ensi kuussa olisi vielä enemmän. Vuodenajat poikkeavat täällä selvästi pohjoisemmasta Thaimaasta, jossa lootuksia on nähtävillä lähinnä joulu-tammikuussa.
Olimme rannassa kello kahdeksan aamulla. Paikka oli minusta kokonaisuutena hienompi kuin Udon Thanin Thalee Bua Daeng, toisaalta myös kalliimpi. Veneeseen olisi ilmeisesti mahtunut kuusikin ihmistä, eli porukalla tällaisesta reissusta saattaisi selvitä hyvinkin kohtuullisin kustannuksin.
Menin hotellille ja kirjasin itseni ulos. Ajoin Khao Pu - Khao Yan kansallispuistoon, josta sain leiman 120 bahtin pääsymaksua vastaan. Kyselin, että mitäs nähtävää täällä on. Kaksi luontopolkua kuulemma, ja ainakin toisella voisi ilmeisesti ajaa mopolla.
Ajoin toisen luontopolun läpi. Löysin luolan. Se oli melkein parkkipaikan vieressä. Olin luullut metsänvartijan puhuvan luonnosta (/thammachaat/) mutta hän olikin tainnut puhua tästä luolasta, jonka nimi oli /tham matchaa/.
Menin könyämään luolaan. Siellä oli paikoin vähän ahdasta, mutta ei liian. Näin hieman ruokalautasta pienempiä luolahämähäkkejä ja useita pieniä lepakoita. Käännyin takaisin, kun vastaan tuli vesieste jonka takaa kuului lukemattomien siipien lepatusta. Don’t disturb the water.
Tässä kansallispuistossa ei luolaa lukuunottamatta ollut oikein mitään erityistä. Jatkoin matkaani lähistöllä sijaitsevalle vesiputoukselle.
Putouksessa oli pieni uimapaikka, jossa vaikutti olevan enemmän kaloja kuin vettä. Kovin jyrkkä se ei ollut, eikä vettäkään ollut kovin paljon. Dokumentoin kuitenkin putouksen. Rahoille täällä sai myös hyvin vastinetta, sillä olihan putous ilmainen. Altaassa oli useita thaimaalaisia uimassa. Palattuani parkkipaikalle ostin jäätelökärrystä jäätelön 15 bahtilla.
Seuraavaksi yritin ajaa näköalapaikalle, jota oli Google Mapsissa suositeltu. En kuitenkaan koskaan löytänyt sitä. Kaikkia kinttupolkuja pitkin en edes uskaltanut ajaa, ettei vaihteisto taas kärsi. Lähdin etsimään seuraavaa vesiputousta.
Matkalla The Expanse -sarjan äänikirjakokoelmani kirjat loppuivat kesken. Jatkoin Jobsin kirjalla.
Saavuin putoukselle, jonka nimi oli น้ำตกไพรวัลย์ (/naamtok phrai wan/). Siellä oli iso parkkipaikka ja metsänvartija myymässä lippuja. Alue ei kuulunut kansallispuistoon, vaan wildlife sanctuaryyn nimeltään Khao Banthad ja tästä hyvästä sain pulittaa pääsymaksua 200 bahtia.
Putouksilla oli paljon näköä, kokoa sekä väkeä. Alajuoksulla oli uimapaikkoja. Kiipesin jonkin verran putouksia ylös.
Vastaan tuli allas, jossa oli paljon nuorisoa uimassa. Otin nuorisosta kuvan heidän pyynnöstään. Menin sitten itsekin altaaseen viilentymään, jahka keksin kuinka päästä sinne. Tässä kohtaa putouksia ei ollut mitään kiipeämistä helpottavia virityksiä vaan pelkästään luonnonkiviä, jotka muistuttivat lämpötilansa puolesta kiuaskiviä vaikka valkoisen värin luulisi teoriassa estäneen auringonvalossa kuumenemisen. Kiipesin sitten vielä vähän ylemmäs kuvaamaan putousten majesteetillista yläjuoksua.
Ostin poistuessani metsänvartijattarelta päivän toisen jäätelön 15 bahtilla. Aloin pohtia ajatusta omasta leimakirjasesta, johon voisi lätkiä leimoja kronologisessa järjestyksessä. Puolet Thaimaan kansallispuiston kaltaisista puistoista kun ei ole kansallispuistoja, vaan arboretumeita, metsästämättömyysalueita tai muita elukkaturvapaikkoja. Kansallispuistopassissa on paikat vain virallisten kansallispuistojen leimoille.
Ajoin vesiputouskukkuloilta Songkhlajärven rantaan ja katselin siellä ympärilläni vähän aikaa. Kypäräni itsestään tummuva visiiri ei vaikuta valitettavasti enää tummuvan itsestään, ainakaan kovin paljon. Lisäksi se on muuttunut kellertäväksi. Testasin sitä vähän taskulamppuni UV-valon avulla. Sisäpuolelta valaiseminen sai aikaan tummimisefektin, ulkopuolelta valaisu ei. Sen siitä saa kun temuttaa visiirinsä, mutta eipä vastaavaa kapinetta ole tullut eteen minkään kunniallisemman yrityksen valmistamana. Olen tosin pohtinut sitäkin, että voisi yksinkertaisesti ostaa Arailta tummimman mahdollisen visiirin ja ajella sen kanssa. Pimeän aikaan ajan usein visiiri auki muutenkin. Tuulilasi kun ohjaa ilmavirran naaman ohi.
Ajoin Songkhlan kaupunkiin kahta pitkää siltaa pitkin. Niiden välissä oli saari, jolla oli korkea kukkula. Ajoin kukkulan huipulle parin etana-autoilijan perässä ja voimansiirrosta alkoi taas kuulua valitettavan tuttua ulinaa.
Dokumentoin maisemat kukkulan huipulla olevasta temppelistä ja ajoin sitten kaupunkia kohti. Olen käynyt lähimaastossa esimerkiksi näillä silloilla ennenkin, mutta olin silloin niin pahasti sairas, että muistikuvat olivat jääneet varsin hatariksi.
Sillalta olin nähnyt erikoisen näköisen rakennuksen, jota menin katsomaan. Se kuului jonkinlaiseen oppilaitokseen, mutta rakennusta ei ollut merkitty Google Mapsiin. Kesti vähän aikaa, ennen kuin pääsin rakennuksen luo ja totesin sen hylätyksi. Sangen erikoista. Dokumentoin rakennuksen ja ajoin hotelliin.
Hotellihuone oli halpa mutta huone oli ihan siisti. Avaimen saatuani ajoin läheiseen ravintolaan syömään paistettua riisiä. Sitten ajoin rannalle. Ruuhka oli paha, muttei infernaalinen.
Surat Thanissa tapaamani naisihminen oli kertonut minulle, että tänään tapahtuisi kuunpimennys. Kuun nousisi idästä ja näyttäisi pimennyksen ajan verenpunaiselta. Sen pitäisi siis teoriassa näkyä tältä hiekkarannalta, jolta oli esteetön näkymä itään.
Ajoin suunnilleen rannan keskelle, dokumentoin sitä hetken ja palasin sitten takaisinpäin rannan alkupäähän. Paikalla oli hyvin paljon ihmisiä. Taisi olla paikallinen pyhäpäivä.
Täällä rannan alkupäässä seisoskeli thaimaalainen pitkän putken kanssa. Kyseessä ei ollut edes suuren polttovälin kameralinssi vaan kaukoputki, johon kamera oli mahdollista kiinnittää. Kaveri oli tullut paikalle selvästi samoin aikein kuin minä.
Odottelin kuunpimennyksen alkamista. Kuuta ei kuitenkaan näkynyt, koska horisontissa oli pilviä. Puhuttelin odotellessani tätä putkimiestä ja hän kutsui minut observatorioonsa vierailulle kuunpimennyksen päätyttyä. Kaikkea sitä kuulee, kun vanhaksi elää.
Kuu nousi esiin pilvien takaa ja se todella oli punainen. Hyvin jännä. Dokumentoin kuuta parhaani mukaan, joskaan minulla ei ollut paikkaa, johon tukea se. Putkimies olisi lainannut minulle kolmijalkaa, mutta palantír oli sen verran raskas, että sen kiinnittämiseksi olisi tarvittu sellainen kauluri joka kiinnitetään itse linssiin. En ole pitänyt sitä mukanani, koska se painaa liikaa ja on muuten vain epäkäytännöllinen.
Kuvausoperaation edetessä paikalle tuli uteliaita. Toistakymmentä pikkupoikaa tuli katselemaan kuuta ja ottamiani valokuvia, osa heistä muslimivaatteissa. Varttuneemmat uteliaat puolestaan jonottivat kuvaamaan kamerani näyttöruutua kameroillaan. Käy se kai näinkin.
Olin jättänyt mopon vähän matkan päähän tästä kuvauspaikasta. Ajoin sen nyt putkimiehen valkoisen Hondan viereen ja käsittelin muutaman ottamani kuunkuvan. Eivät ne ihan sataprosenttisen teräviä olleet, mutta ainakin taivaankappaleen tunnisti kuuksi. Kolmijalasta olisi ollut hyötyä.
Kuunpimennyksen päätyttyä ja kuun muututtua jälleen tavallisen väriseksi seurasin tätä paikallista astronomia hänen tähtitorniinsa. Siinä on lause, jota en vielä tänä aamuna uskonut muistelmiini kirjoittavani, mutta kaikkea sitä tulee näköjään tehtyä, kun vanhaksi elää.
Tähtitorninmäellä oli paljon ihmisiä. Ilmeisesti tämä kuunpimennys oli ilmeisesti varsin suosittu tapahtuma. Pysäköimme kulkuneuvomme tähtitornin vartijan viittomiin paikkoihin ja sain sitten esittelyn. Eräässä rakennuksessa oli näytteillä keskikokoinen meteoriitti. Tie vei lopulta katolle, jossa oli useita erikokoisia teleskooppeja rivissä. Niitä pystyi ohjaamaan elektronisesti. Yritimme kytkeä kamerani yhteen niistä, mutta se ei onnistunut. Oikeanlaista sovitinpalaa ei nimittäin löytynyt, Canonille tarkoitetut olivat kai EF-bajonetille kun minun kamerani käyttivät uudempaa RF:ää. Leikimme teleskoopeilla jonkin aikaa.
Astronomin kaveri tuli paikalle. Ellen aivan väärin ymmärtänyt he molemmat työskentelivät täällä ja olivat alunperin kotoisin Yalasta. Keskustelu oli minusta lopulta varsin helppoa seurattavaa, koska molemmat puhuiivat thaita hyvin selkeästi. Kysyin erikoisesta rakennuksesta, jonka olin nähnyt kaupunkiin saapuessani. Sen rakennustyöt olivat kuulemma kestäneet vuosikymmeniä, mutta valmista ei ole tullut. Astronomit syyttivät korruptiota.
Jossain vaiheessa iltaa keksin kysyä, että saako tuolla käydä osoittaen erään tornin päällä olevaa kupua. Sieltä saattaisi nimittäin avautua hyvät näkymät kaupunkiin. Avautui tosin alempaakin, mutta sähkölinjat vähän haittasivat kuvanottoa. Astronomit sanoivat, että totta kai voi. Menimme siis katsomaan.
Kupolin alla oli kaksi kertaa miehen pituinen teleskooppi, jonka käyttöä minulle alettiin alettiin oitis havainnollistaa. Se oli luonnollisesti tietokoneohjattu. Kupoli avattiin ja leikimme hetkisen teleskoopilla.
Laitteen kyljessä oli putki, josta teleskoopin havainnollistamaa kohdetta pystyi tarkastelemaan. Näytti kovasti Jupiterilta pilkkuineen päivineen. Kuvasimme sen kännykällämme. Kuten todettua, niin kun tänä aamuna heräsin niin enpä uskonut illalla kuvaavani Jupiteria kännykällä Songkhlan observatorion pääteleskoopin läpi, mutta kaikkea sitä tosiaan tulee tehtyä.
Poistuimme tähtitornista kymmenen aikaan ja ajoin sitten 7-Elevenin kautta hotellilleni. Kulkukoiria oli liikkeellä poikkeuksellisenkin paljon.
Hotellihuoneessa totesin, että jääkaappi ei ollut ollut päällä koko päivänä ja jääkaappiin jättämäni vesipullot siis lämpimiä. Tämä johtui siitä, että hotellin seinään piti laittaa avainkortti, jotta sähköt sai päälle ja tässä huushollissa tämä viritys kontrolloi myös jääkaappia. Pitäisi varmaan ottaa käyttöön rutiininomainen ajokortin avainkorttipaikkaantunkemispolitiiikka. Ei se lukija tiedä, mikä kortti siinä on.