Heräsin puoli kahdeksalta ja lähdin sitten tutkimaan Songkhlaa. Eilen tapaamani tähtitieteilijä oli vinkannut minulle muutamista kiinnostavista paikoista kaupungissa.
Ajoin niemen kärkeen, tässä vierähti puolisen tuntia vaikkei se ollut kaukana. Liikenneruuhkat ovat täälläkin näemmä arkipäivää.
Saavuin komeaan meren rantaan rakennettuun suureen puistoon, jossa oli monenmoisia patsaita. Yksi niistä oli naga-merikäärmeen pää, joka ruiskutti vettä lahteen kuin Singaporen merileijona ikään. Opin kylteistä, että patsaita oli puistossa kolme: pää, häntä ja keskiosa. Naga oli Songkhlan kaupungin symboli.
Paikalla oli useita spolleja viuhtomassa sinne tänne. Pohdin syytä tälle kunnes näin poliisisaattueen saapuvan paikalle keskellään jokin diplomaattiauton näköinen. Joku paikallinen isokenkäinen taisi olla vierailemassa puistossa.
Ajoin sitten vähän matkaa dokumentoiden ensin nagan keskiosan, maineikkaan merenneitopatsaan ja lopulta löysin nagan hännänkin. Häntä ei ollut yhtä hienossa paikassa kuin muut osat, sen ympärillä vaikutti olevan vain hätäisesti kyhätty ruohoistutus ja risaisia sähkölinjoja.
Mitä taas merenneitopatsaaseen tulee, se oli hienolla hiekkarannalla, jolla oli pituutta parisen kilometriä. Rannalla oli vähän roskaan, mutta se oli pääasiassa siistissä kunnossa. Kyltti varoitti meduusoista ja kuten Hua Hinissä, useita hevosia oli rannalla lieassa. Hevosilla sai ratsastaa rahaa vastaan. Dokumentoin kauramoottorit.
Kuljin sitten Tangkuan-nimiselle kukkulalle ja ajoin sen ympäri. Siellä vaikutti olevan jonkinlainen rinnehissi, mutta päätin kävellä portaita pitkin ylös.
Matkalla tuli vastaan runsaasti jaavanmakakeja, jotka dokumentoin. Portaiden molemmilla puolilla oli yhdessä kohtaa altaat, joissa oli kaiketi sadevettä. Apinat uivat niissä mielellään, kenties itseään viilentääkseen.
Portaiden yläpäässä oli jonkinlainen punainen paviljonki ja vielä hieman ylempänä chedi. Kukkulan laella olevat rakennelmat olivat rapistuneita, mutta näkymät Songkhlaan olivat silti mainiot. Paikalla oli kaksi turistia, jotka saattoivat olla kiinalaisia. Muutoin alueella liikkui vain apinoita.
Palasin mopolle ja istuin tulikuumalle istuimelle. Ajoin sitten Songkhlan vanhankaupungin läpi. Siellä oli muutamia varsin komeita seinämaalauksia. Paikasta tuli jotenkin erikoinen fiilis, se ei tuntunut lainkaan Thaimaalta. Voipi olla, että Songkhlan kaupungin kiinalais-thaimaalais-malaijimenneisyys on vaikuttanut paikan arkkitehtuuriin.
Laitoin sitten navigaattorin osoittamaan Hat Yaita kohti. Se on etelän suurin kaupunki, ja sen asukasluku on lähemmäs puoli miljoonaa. Tämä tekee siitä kolmisen kertaa Songkhlan kaupunkia suuremman.
On sanottava, että Songkhlan kaupunki oli hyvin miellyttävä ja olisin voinut viettää siellä pidempäänkin. Kun asiaa oikein pohtii, niin pääkaupunkia lukuunottamatta en ole nähnyt tässä maassa kovin montaa kiinnostavaa pitäjää, vaan oikeastaan kaikki kaupungit ovat sekaisia laatikkorykelmiä joiden suunnittelussa ei ole ollut päätä eikä häntää. Ranong, Surat Thani, Chiang Mai, Nakhon Si Thammarat, Chaiyaphum, Lampang, Lamphun, Nong Bua Lamphu jne. ovat kaikki pikälti samanlaisia, eikä esimerkiksi niistä otettuja kuvia erottaisi toisistaan kuin katujen nimikylttien perusteella. Songkhla muodostaa tähän kuitenkin virkistävän poikkeuksen ja paikasta huokuu sen väestön taiteellisuus ja luova energia. Mikään turistirysäkään se ei ole, kylttejä ei juuri ollut lontoonkielellä ja näin kahden päivän aikana ehkä kaksi länsimaalaista.
Mies Lännestä suosittelee Songkhlan kaupunkia.
Matkassa Hat Yaihin meni vajaa tunti. Päätin vierailla Hat Yain tähtitorninmäellä, nyt kun olin ryhtynyt tähtitorninmäkeä koluamaan.
Kuten kaikki lukijat varmasti tässä vaiheessa jo hyvin muistavat, Thaimaassa ajetaan vasemmalla. Ajoin Rocinantella kaistan vasempaan reunaan vilkku päällä aikomuksenani kääntyä vasemmalle. Sitten kun aloin käännöstä suorittamaan, pientareella ajanut kaveri törmäsi omalla mopollaan Rocinanten ahteriin, joskin vain vähäisellä voimalla. Käännyin katsomaan, ja syyllinen teki anteeksipyytävän kumarruksen ennen kuin jatkoi matkaansa.
Tein käännöksen loppuun ja käännyin tähtitorninmäelle. Pysäytin Rocinanten ja tarkastin vahingot. En löytänyt minkäänlaisia vahinkoja, joten annoin asian olla. Periaattessa pientareella ei saisi ajaa ollenkaan ja vanhan viisauden mukaan se maksaa, jonka perä on ehjä, mutta olisin voinut itsekin välttää törmäyksen yksinkertaisesti ajamalle risteyksen ohi. Olin nähnyt peilistä, että ukkeli ajaa pientareella ja törmäysvaara on nollasta poikkeava. No, onneksi vahingoilta vältyttiin.
Ajoin kukkulan huipulle. Siellä oli iso buddhankuva, pieni observatorio ja ravintoloita. Paikalle tuli kaksi farangia isoilla moottoripyörillä, jotka oli merkintöjen perusteella vuokrattu Phuketista. Dokumentoin maiseman ja jatkoin matkaani.
Ajoin Khao Nam Khangin kansallispuistoon. Siellä oli pieni vesiputous, jonka kävin katsomassa. Sain leiman, joka oli kansallispuistopassini kuudeskymmenesensimmäinen. Kovin paljon tästä puistosta ei jää jälkiplville kerrottavaksi. Henkilökunta oli tosin mukavaa. Pääsymaksu oli vain 100 bahtia.
Jatkoin sitten lähistöllä oleville kommunistiluolille. Alueella oli joskus ollut jotain kommunistiaktiviteettia, ja kapinallisten käyttämät luolat olivat yhä jäljellä. Paikkaan osoittavat kyltit olivat kuitenkin epäselviä ja kun pääsin viimein perille, kävi ilmi, ettei paikka kai kuulukaan kansallispuistoon. Jouduin ostamaan taas lipun 150 bahtilla, lippua ei myynyt metsänvartija eikä se muistuttanut kansallispuistolippua. Erikoinen juttu.
Tein pinen kerroksen ensin kommunistien maanpäällisessä tukikohdassa ja sen jälkeen maanalaisissa tunneleissa. Maan alle oli kaivettu niin ampumarata kuin keittiökin. Jostain syystä melkein kaikki kyltit alueella olivat thain ja huonon englannin ohella sekä malaijiksi että kiinaksi. Malaijin vielä ymmärrän, mutta kiina? Paikka taisi olla Kiinan kommunistisen puolueen rahoittama.
Kommunistiluolilta ajoin kohti rajakaupunkia nimeltään Dannok. Pysähdyin matkalla eräällä padolla, jolta avautui hyvä näkymä usempaan ilmansuuntaan.
Dannokissakin kaikki kyltit olivat kiinaksi. Puolet autoista oli Malesian kilvissä. Kadut olivat roskaisia ja joka puolella oli hämäräperäisen näköisiä baareja. Sanalla sanottuna paikka oli ghetto. Jos pitäisi arvata, että miltä näyttää paikka jossa harjoitetaan huume- ihmiskauppaa, jengisotia ja laittomia kukko- ja mäyrätappeluita niin Dannok on sopii kuvaukseen täysin. Onko tämäkin joku kiinalaisten oligarkkien hurvittelualue?
Hotelli oli yhdeksänkerroksinen. Kaupungissa oli muitakin yhtä suuria hotelleja. Huone oli suunniteltu hotellihuoneeksi toisin kuin useissa edellisissä paikoissa, ja siellä oli esimerkiksi pistorasiat ja virtakytkimet sängyn vieressä. Vähän rapistunut se kuitenkin oli. Esimerkiksi ääkaapin ovi ei mennyt kunnolla kiinni ja avainkortit eivät toimineet, huoneisiin mentiin tavallisella avaimella. Muutenkin paikka oli varsin nuhjuinen.
Illalla katselin karttaa etsien rautatieasemaa. Silloin tajusin, että olen väärässä kaupungissa.