Kirjasin itseni ulos hotellista käymättä aamiaisella, vaikka aamiainen hintaan sisältyikin. Sain ajokorttini takaisin uloskirjautuessani. Olin ilmeisesti jättänyt sen huomaamattani pantiksi huoneestani. Hyvä kuitenkin, että sain sen takaisin.
Ajoin pienen kunniakierroksen Dannokin läpi. Kaupunki ei näyttänyt juuri mieltä ylentävämmältä kuin eilen. Suuntasin sitten Padang Besariin jossa olin alunperinkin aikonut yöpyä. Sinne oli onneksi matkaa alle 30 kilometriä. Mitenkähän ihmeessä olin edes onnistunut varaamaan hotellin Dannokista? Välillä tulee kyllä töhöiltyä niin että tulee fiilis, että minut pitäisi sulkea johonkin laitokseen.
Matkalla suuntasin Google Mapsista löytyneelle kukkulannysälle, jolta piti avautua jonkinmoinen näköala. Minua seurasi sinne iso moottoripyörä Malesian kilvissä.
Kesti hetki löytää näköalapaikka. Siellä oli muutamia uskonnollisia patsaita ja myös varsin hyviä näköaloja, joskin sää ei ollut millään muotoa kirkas. Ilmanlaatu oli kuitenkin hyvä, eli sumu oli kai tavallista vesihöyryä. Malesialaiset esittäytyivät ja sanoivat tulleensa päiväksi Thaimaahan ja ajelevansa Satunin provinssiin.
Kukkulan alla olevassa metsässä taisi asua äänten ja latvuston liikehdinnän perusteella apinoita. En tosin nähnyt yhtäkään.
Kukkulalta laskeuduttani ajoin suoraan Padang Besariin, joka oli onneksi paljon vähemmän hämäräperäisen näköinen rajakylä kuin Dannok. Tein pienen kierroksen alueella ja pysäköin sitten 7-Elevenin eteen. Järjestelin tavarat sopimaksi katsomallani tavalla ja hyvästelin uskollisen ratsuni. Toivottavasti sen on siinä vielä kun tulen takaisin, mitään pysäköintikieltoa tai vastaavaa ei kuitenkaan näkynyt.
Tilasin Grabilla taksin rajalle (62 bahtia). Kävelin raja-asemalle. Siellä ei ollut yhtään jonoa. Hyvin ei-thaimaalaisen näköinen virkamies leimasi minut maasta ulos kysyen vain, että kauanko aioin Malesiassa olla ja aioinko tulla tätä kautta takaisin. Ilmeisesti suunnitelmani olivat laillisia, koska minua ei hiillostettu enempää.
Sitten seurasi muutama sata metriä kävelyä auringonpaisteessa piikkilanka-aitojen välissä. Olin päässyt ulos Thaimaasta ja nyt sain jännittää, pääsisinkö sisään Malesiaan. Minulta kysyttiin rajanylityspisteellä samat kysymykset ja sain leiman kolmeksi kuukaudeksi. Laukkuni läpivalaistiin tullissa.
Kävelin rautatieasemalle. Olin varannut junalipun Kuala Lumpuriin (157 Malesian ringgitiä, euromäärä saadaan osapuilleen viidellä jakamalla). Junan lähtöön oli vielä pari tuntia aikaa.
Rautatieasemalla ei ollut wifiä tai ilmastointia ja vessat olivat huonossa kunnossa. Harmillisesti myöskään mobiiliverkko ei toiminut. Puhelimeni luuli edelleen olevansa Thaimaassa sekä Thaimaan aikavyöhykkeellä, eikä kerta kaikkiaan suostunut siirtymään Malesian aikaan tai mobiiliverkkoon. Sain onneksi henkilökunnalta kysymällä paperilipun.
Kirjoitin odotellessa muistelmiani. Kellon tullessa 13:20 pääsin automaattiporteista asemalaiturille. Junaan pääsi pian tämän jälkeen.
Kävi ilmi, että kyseessä oli uudenaikainen (joskin hieman kulahtanut) sähköjuna, jonka matkanopeus oli parhaimmillaan 140 kilometriä tunnissa. Penkin alla oli sähköpistoke, josta latasin läppäriäni. Jossain vaiheessa paikalle tuli konna lippuja tarkastamaan. Palvelu oli englanninkielistä.
Matka KL Sentralin asemalle kesti noin viisi tuntia. Sain istua koko matkan ilman vierustoveria. Olin onneksi ottanut fleece-paidan mukaani, koska etenkin matkan jälkipuolella tunsin istuvani jääkaapissa. Sää oli pilvinen ja matkalla myös satoi hetken verran.
Juuri saavuttuamme KL Sentraliin ja poistuttuani junasta havaitsin käteislompakkoni kadonneen. Menin takaisin junaan ja löysin sen istuimen ja seinän välistä. Onneksi minulla on tapana taputella vainoharhaisesti taskujani ja havaitsin katoamisen nopeasti.
Menin sitten pankkiautomaatille ja yritin nostaa 500 ringgitiä. Tämä ei onnistunut. Kokeilin toista automaattia samoin tuloksin ja otin sitten yhteyttä pankkini asiakaspalveluun. Pankkisovellus kun oli blokannut noston epäilyttävänä ja käski vahvistaa tapahtuman, mutta sovelluksessa ei ollut mitään tapaa suorittaa tämä vahvistus. Asiakaspalvelusta ei ollut mitään apua, sieltä sanottiin vain että he eivät voi tehdä mitään asialle ja chat-sessio terminoitiin ennen kuin ongelma ratkesi. Kolmas automaatti lopulta toimi.
Päätin mennä katsomaan Petronas Towersia iltavalaistuksessa. Etsin KL Sentralin metropysäkin. Paikallinen tuli tuli heti auttamaan lipun ostossa automaatilta. Matka KLCC:n pysäkille oli naurettavan halpa, 2.40 ringgitiä.
Matkustin siis KLCC:hen ja löysin Petronasin kaksoistornit. Kävelin vähän ympäriinsä KLCC:n puistossa (hirveästi ihmisiä) ja dokumentoin tornit sekä etu- että takapuolelta. Täytyy kyllä ihailla näitä rakennuksia, ne olivat estettisesti hyvin miellyttävät. Naisilla oli huiveja päässään keskimäärin harvemmin kuin Thaimaan raja-alueilla.
Menin sitten tornien juurella sijaitsevaan Suria KLCC -kauppakeskukseen ja päätin etsiä jotain syötävää. Löysin thaimaalaisen ravintolan. Ehkäpä joskus toiste. Sitten löysin sellaisen, jonka mainostettiin tarjoavan aitoa malesialaista ruokaa. Se oli lähes täynnä ja melkoisen äänekäs. Yhden hengen pöytä kuitenkin löytyi.
Tilasin internet-ruokalistan kautta naudanlihasatayn (kana oli loppu) ja paistettua kanaa sitrunakastikkeessa. Sain pari kertaa väärää ruokaa, mutta oikeat annokset tulivat lopulta. Ruoka oli erittäin hyvää, mutta jokseenkin kallista. Vesipullokin maksoi euron eikä hintaan kuulunut veroja tai tarjoilupalkkioita. Verottomien hintojen esittäminen pitäisi kieltää.
Syötyäni yritin päästä takaisin metroasemalle. Tässä meni tovi, koska se oli niin huonosti merkitty. Löysin kuitenkin lopulta tunnelin, joka johti Suria KLCC:stä asemalle. Kuljin takaisin KL Sentraliin.
Hotellini oli vain muutaman sadan metrin päässä asemasta, mutta sen löytäminen oli hyvin haastavaa johtuen päärautatieaseman suuresta koosta ja sekavista ulsokäynneistä. Kävelin lopulta hyvän matkaa ympyrää, kun yritin löytää tien ensin aseman ja sitten sen vieressä olevan kauppakeskuksen läpi oikealle kadulle ja sitten ylittää tämän kadun.
Huone oli hotellissa muuten ihan siisti, mutta suihkussa joutui taas käymään suunnilleen pöntöllä istuen.