Hotellissa on huono äänieristys. Kaiken maailman oveenkoputuksia kuului aamun aikan runsaasti, mutta ne tulivat ihan toisilta ovilta kuin omastani.
Lähdin hotellista vähän ennen yhtätoista. Sitä ennen kävin yläkerrassa katselemassa maisemia, ja kyllä sieltä jonkinmoinen näkymä olikin.
Kävelin rautatieasemalle, joka oli paljon helpompaa nyt, kun tunsin reitin. Ostin lipun KLIA Ekspresiin (n. 10€) ja suuntasin Kuala Lumpurin kansainväliselle lentokentälle (terminaali 2). Junassa oli edelleen käytössä kuulutusten yhteydessä sama pimputusääni kuin Tukholman tunnelbanassa.
Matkassa kului puolisen tuntia. Minulla oli mukanani tuttuun tapaan pelkkä käsimatkatavara, joskin se painoi noin 13 kiloa. Lento oli AirAsian toimesta, ja painoraja oli normaalisti 7 kiloa. Koska on kuitenkin hyvin tiedossa, että KLIA:ssa AirAsia punnitsee käsimatkatavaroita rutiininomaisesti, olin ostanut lippuuni ~15 euron lisämaksulla 14 kilon painorajan käsimatkatavaroille.
Menin sitten turvatarkastuksia kohti. Punnitusjono oli mukana heti ensimmäisenä. Kaikki rullattavat laukut punnittiin, mutta reppuja ei. Sellainen kabinväska voi painaa tyhjänäkin neljä kiloa, joten on ymmärrettävää, että valvonta kohdistettiin niihin. Pääsin siis läpi suuremmitta vaikeuksitta.
Sitten oli vuorossa maahanmuuttoviraston tarkastus. Jonotuspaikan edessä oleva virkailija katsoi passiani ja viittoi minut vasemmalle. Menin siis esittelemään sitä seuraavalle virkailijalle, naiselle joka puhui jostain syystä hirveän kiihtyneeseen sävyyn. Hän huitoi minut jonottamaan.
Siinä seisoessani katselin ensimmäiseen virkailijan osoittamaan suuntaan ja näin, että aivan käytävän päässä oli elektroniset passintarkastusportit. Seinällä oli jotain lippujakin, joskin niiden näkemiseen kunnolla olisi tarvittu kiikarit. Riittävästi tihrustamalla tunnistin EU:n lipun. Palasin takaisin virkailijan luo ja kysyin, että eikö tuonne saisi mennä. Minut huidottiin kuitenkin takaisin jonoon, edelleen kiihtyneeseen äänensävyyn. Outoa käytöstä. Päätin sitten jonottaa, kun ei ollut kuitenkaan kiire minnekään.
Jonotuksen jälkeen pääsin puhumaan virkailijalle, ja minut leimattiin ulos maasta. Sitten oli vuorossa turvatarkastus, joka oli kuitenkin varsin pintapuolinen. Laukku läpivalaistiin, mutta taskuja ei tarvinnut tyhjentää.
Kävelin syvemmälle lentoaseman sisään. Päätin syödä Burger Kingissä hampurilaisen, joka oli laadultaan kohtalainen. Hinnat lentoasemalla olivat siedettäviä. Ateriaan kuului myös vesipullo. Tämä oli mainiota, koska olin tyhjentänyt omani ennen turvatarkastusta.
Suuntasin sitten oikealle portille ja hyvän aikaa tepasteltuani pääsinkin sinne. Siellä minua odotti toinen turvatarkastus, ja vesi piti heittää taas menemään (joskin sitä oli niin vähän, että hävitin sen juomalla). Täällä tarkastettiin taskut ja kaikki muukin.
Saavuin portille, jossa tarkastettiin passi ja matkalippu. Kone saapui puolisen tuntia myöhässä ja koneeseen noustessa passi ja matkalippu tarkastettiin uudestaan.
Rakkaat lukijat, tervetuloa matkalle Brunei Darussalaamiin! Siinäpä miehekäs nimi maalla. Darussalaam. Dar-US-salaam. Se on kolmaskymmenes maa, jossa vierailen.
Brunei on tarunhohtoisella Borneon saarella sijaitseva upporikas kääpiövaltio. Asukasluku on vajaat puoli miljoonaa. Virallinen kieli on malaiji, jota kirjoitetaan sekä länsimaalaisilla että arabialaisilla aakkosilla (jawi). Maata johtaa absoluuttisena monarkkina sulttaani Hassanal Bolkiah (syntynyt 1946), joka on samalla maan pääministeri ja yksi maailman rikkaimmista miehistä arvioidulla 50 miljardin dollarin omaisuudellaan. Hänen yksityinen autokokoelmansa sisältää lähes kahdeksan tuhatta autoa. Hän järkytti maailmaa 2014 ottamalla käyttöön sharia-laista tutut rangaistukset kivityksistä kädenkatkaisuihin ja vielä uudelleen 2019 ilmoittamalla, että homoudesta rankaistaan tästedes kuolemalla.
Maan varallisuus on peräisin öljylähteistä. Öljy- ja kaasutulot muodostavat 90% maan BKT:stä. Vaikka ilmeisesti varsin suuri osa rahoista on päätynyt sulttaanin lähipiirille, on niitä käytetty myös kansan hyväksi. Brunei on hyvinvointivaltio, jossa terveydenhuolto ja koulutus on ilmaista ja riisi ja asuminen valtion tukemaa. Virallinen valuutta on Brunein dollari, jonka arvoksi on sovittu sama kuin Singaporen dollarilla ja joka ilmeisesti on käypää valuttaa Singaporessa. Autoja on paljon ja bensiini puoli-ilmaista.
Saavuimme Bandar Seri Begawanin kansainväliselle lentokentälle tunnin myöhässä. Sää oli pilvinen. Kävelimme maahantulotarkastukseen. Siellä aloin googlata, että pitikö tänne täyttää jokin kaavake. No totta kai, enkä ollut vielä täyttänyt sellaista. Täytin kaavakkeen jonossa seisoessani, ja sain sen melkein valmiiksi ennen kuin vuoroni tuli. Huivipäinen virkailijatar puhui englantia hyvin ja kehotti täyttämään paperin valmiiksi. Tein näin ja sain leiman.
Kävelin ensi töikseni pankkiautomaatille. Se ei taaskaan toiminut, koska transaktio oli “epäilyttävä”. Toinen automaatti toimi. Nostin 40 Brunein dollaria.
Kävelin sitten kentältä ulos ja viereiselle parkkipaikalle. Bruneissa toimii kyytipalvelu nimeltään Dart. Matka hotellille maksaisi 11 B$. Ilmeisesti Dart-taksilla ei saanut ajaa suoraan kentälle tai tästä tulisi jotain lisämaksuja, joka on kenttien yhteydessä hyvin tavallista.
Istuuduin odottamaan ja totesin, että ei tämä taidakaan olla ihan samanlainen shariatyrannia kuin olin luullut. Naiset saivat esimerkiksi selvästi tehdä työtä eikä yhdelläkään näkemälläni naisella ollut säkkiä päässään (niqab tai burka). Kaikilla ei ollut edes hijabia. Oikeastaan näin ensi vilkaisulla paikka muistutti katukuvaltaan Malesiaa. Thaimaan syvässä etelässä oli ainakin pukujen perusteella paljon vanhoillisempia muslimeja.
Taksikuski tuli paikalle. Hän puhui englantia hyvin ja halusi tietää, mistä tulen ja miksi halusin vierailla Bruneissa. Paljon paremmin täällä näköjään englantia puhutaan kuin Thaimaassa.
Menin hotellin tiskille. Salaam aleikum, kokeilin. Virkailija äännähti takaisin jotain käsittämätöntä, jonka hetken päästä päättelin olevan vastaus tervehdykseen. Sain avainkortin.
Huone oli iso ja hieno. Siellä oli länsimaalainen kylpyhuone ja jääkaappi ja pistokkeet sängyn vieressä. Vähän kylmä siellä tosin oli, ja sammutin ilmastoinnin. Myös suihkusta tuleva vesi oli viileää.
Kirjoitin hetkisen muistelmiani ja päätin sitten etsiä jotain ruokaa. Näin Ramadanin aikaan oli viisainta odotella auringonlaskua, joka tapahtui virallisesti 18:35.
Kävelin vähän matkaa pintaremonttia kaipaavien rakennusten välissä. Jos Kuala Lumpur on kaakkois-Aasian Tampere, niin Brunei on selvästi Turku.
Löysin intialaisen ravintolan, jossa aterioin. Ruoka oli hyvää, joskin kanacurryssäni olevissa kananpaloissa ei ollut käytännössä yhtään lihaa, ainostaan nahkaa, luuta ja jänteitä. Ehkä ne oli tarkoitettu vain mausteeksi.
Ruuan jälkeen kävin viereisessä kauppakeskuksessa, jos niin pientä rakennusta nyt voi kauppakeskukseksi sanoa. Kävin pienessä myymälässä ostamassa pussillisen perunalastuja ja pullan, jotka voisin syödä hotellihuoneessa. Näin myös pelitietokonekaupan, jossa myytiin tietokonetavaran lisäksi esimerkiksi Legoja. Täytyy myöntää, että tämäkin oli silmiä avaava kokemus. Huomasin olettaneeni, että tässä maassa olisi kielletty kaikki mahdollinen televisioista sateenvarjoihin ja kaikista rikkomuksista rangaistaisiin kuolemalla, mutta aika tavalliselta meno on tähän mennessä vaikuttanut.
Ulkona tihutteli vähän vettä. Mietin, olisiko alueella moskeijaa. Sellainen löytyi kartalta ja säästä huolimatta päätin lähteä katsomaan sitä.
Kävelin ensin autotien reunassa jonkinmoiselle parkkipaikalle ja sieltä siltaa pitkin joen yli. Havaitsin toisella puolella komean moskeijan. Torneista kuului islamilaista rukouslaulua ja vihreä valo kajasti ikkunoista samalla, kun salamat valaisivat taivaan aina silloin tällöin. Ukkosen ääntä ei kuulunut.
Päätin kävellä moskeijan ympäri. Alue oli varsin suuri ja hyvin hoidettu.
Toisella puolella moskeijaa havaitsin sisäänkäynnin ja menin katsomaan. Kyltissä luki, että moskeijaan sisälle meneminen oli väliaikaisesti ei-muslimeilta kielletty, jotta muslimit saivat rukoilla rauhassa. Vääräuskoiset ja muut pakanat olivat tervetulleita paikalle jälleen Ramadanin päätyttyä. Pitihän se arvata. Kun ensimmäistä kertaa elämässäni halusin käydä moskeijassa, oli se tietysti suljettu.
Tyydyin dokumentoimaan moskeijan ulkopuolelta. Sade yltyi, ja kävelin takaisin hotelliini. Sain suihkusta tulemaan kuumaa vettä käännettyäni makuuhuoneen seinässä olevan valokytkimen näköisen nappulan toiseen asentoon.
Päivä on ollut sangen valaiseva. Kävi ilmi, että Bruneissa ei ennakko-oletuksistani huolimatta ole käytössä sharia-laki kuin paperilla. Kenenkään kättä ei ole tiettävästi katkaistu mistään syystä, ketään ei ole ruoskittu ja edellinen teloituskin on vuodelta 1957, vaikka laki nämä rangaistukset teoriassa mahdollistaakin. Oikeasti toteutuneet rangaistukset lakien rikkomisesta ovat lähinnä sakkoja tai putkaa.