Borneo on maailman kolmanneksi suurin saari ja sen biodiversiteetti häviää maailman mittakaavassa ainoastaan Amazonille. Olin siksi katsellut etukäteen netistä, että olisiko täällä tarjolla jotain elukankatselureissuja. Klookissa olikin yksi sellainen matka tarjolla, hinta 50 euroa. Se olisi kuitenkin pitänyt varata vähintään kahdelle. Sata euroa parin tunnin venematkasta oli minusta liikaa.
Eilen olin kuitenkin kysynyt asiasta taksikuskilta. Hän oli ollut sitä mieltä, että sellaisia matkoja on tarjolla runsain mitoin alueella, jota hän kutsui nimellä waterfront. Uskoisin hänen viitanneen alueeseen, jolla eilen vierailemani moskeija oli.
Kävelin siis moskeijan luo samaa reittiä kuin eilen. Taivaalta tihutti taas vettä. Kävin nostamassa pankista hieman lisää käteistä, toinen kokeilemani automaatti toimi.
Kävellessäni veden rantaa pitkin pohdin, että mistähän ne veneet mahtaisivat lähteä. Tätä ei tarvinnut arpoa pitkään, sillä joella ajelevat bruneilaiset tulivat veneillään muina miehinä lähelle rantaa ja huutelivat, että haluaako arvon ulkomaalainen nähdä apinoita. Kysyin yhdeltä, että paljonko maksaa. Kolmekymmentä beedollaria kuulemma. Päätin mennä katsomaan apinoita illemmalla, silloin eläimiä on yleensä liikkeellä eniten. Venekuskeista ei ainakaan ollut pulaa.
Havaitsin, että joka ainoassa bruneilaisessa jokiveneessä oli Yamahan perämoottori. Täällä sitä sentään ymmärretään, mikä on laadukas moottorimerkki ja mikä ei. Sietäisi muidenkin ottaa oppia.
Kävelin sitten ympäriinsä ilman sen suurempaa päämäärää tarkastellen tavallisia bruneilaisia rakennuksia. Kävelin myös moskeijan ympäri päivänvalossa.
Menin sitten uudestaan rantaan. Minut yllätti mies, joka kysyi ensin muutamia peruskysymyksiä. Odotin koko ajan, että milloin myyntispiikki tulee. Hän esittäytyikin lopuksi matkaoppaaksi ja antoi käyntikortin. Apinankatselumatkoja 35 beedollaria. No sehän sopii. Tingin hinnan kolmeenkymmeneen beedollariin. Hän soitti paattikuskille, ja lähdimme heti matkaan.
Venekuski piti Hondista. Kone oli Yamahan kuten kaikki muutkin, mutta siihen oli laitettu Hondan tarra. Matkaopas tuli mukaan.
Lähdimme tihkusateessa eteenpäin Brunei-joelle. Jokea ympäröivät mangrovemetsät.
Paikallinen erikoisuus on kuulemma nenäapina, joita näkee tällä joella varsin usein. Urosapinoiden nenä on sellainen kymmensenttinen naamasta roikkuva lerssi, joka kertoo naaraille uroksen mieskunnosta. Apinalaji on uhanalainen ja niitä elää vain Borneossa.
Ajeltuaemme hetken aikaa opas näki puussa suuren petolinnun, jonka dokumentoin. Se oli komea petolintu. Olin tyytyväinen siihen, että sain rahalleni vastinetta jo näin varhaisessa vaiheessa, eikä matka olisi ainakaan kokonaan hukkareissu.
Jatkoimme matkaa välillä kovaa, välillä hiljempaa. Taivaalla näkyi silloin tällöin lisää petolintuja, joista muutamat dokumentoin.
Joessa oli varsin vähän muoviroskaa totuttuun nähden. Tämä oli sangen positiivista.
Saavuimme sitten paikkaan, jossa oli turistivene parkissa. Turisteja veneessä oli useita kymmeniä. He vaikuttivat kuvaavan innokkaasti jotain. Ehkä apinaa? Pysäytimme veneen ja katselimme metsään.
Siellä todella oli nenäapinoita, neljä tai viisikin, joskin niistä oli vähän vaikea saada kuvaa. Lehtiä oli edessä liikaa. Dokumentoin kuitenkin apinanpoikasen onnistuneesti. Näimme myös kookospalmuun kiivenneen juovavaraanin.
Jatkoimme matkaa. Pysähdyimme vielä kaksi tai kolme kertaa kun apinoita tuli vastaan. Dokumentoin onnistuneesti täysikasvuisen apinan, joka oli uskoakseni naaras. Sain puolivillaisia kuvia myös urosapinoista.
Paluumatkalla näimme useita muitakin turistiveneitä täynnä ihmisiä. Mistähän nuo veneet oikein lähtivät? Voisi olla halvempaa kuin tällainen yksityispaatti, vaikkakaan eihän tämäkään millään muotoa kallis ollut.
Siinä samassa määräsin veneen pysähtymään. Olin nähnyt puunoksalla jotain punaista. Jonkinlainen lisko ehkä? Palasimme hiljaa takaisinpäin.
Totesin näkemäni asian kuningaskalastajaksi, ja vieläpä ilmiömäisen hienoksi sellaiseksi. Se ei ollut samaa varianttia kuin Thaimaassa näkemäni, vaan vartaloltaan kirkkaankeltainen. Siivet olivat sähkönsiniset ja nokka oli oranssinpunainen ja saman muotoinen kuin muillakin kuningaskalastajilla. Dokumentoin riemunkirjavan tirputtimen ennen, kuin se lensi tiehensä.
Olipa se hieno kuningaskalastaja. Ainoa asia mikä enää puuttui listalta on krokotiili, joita kuulemma pyörii täällä vaivoiksi asti. Perskules, kun olisi hienoa nähdä sellainen. En ole koskaan nähnyt villiä krokotiilia.
Samassa näimme krokotiilin vedessä lähellä rantaa. Se tosin sukelsi niin nopeasti, että minulla ei ollut toivoakaan saada siitä kuvaa. Opas sanoi, että krokotiilit sukeltavat aina veneen nähdessään. Hyvin jännä krokotiili joka tapauksessa.
Ajoimme tämän jälkeen Kampong Ayerin, vetten päälle rakennetun kylän läpi. Se ei ensi näkemältä eronnut paljon thaimaalaisten joen päälle rakentamista asumuksista, mutta kun olimme ajaneet sen ympäri, oli myönnettävä senkin olevan kohtalaisen kiintoisa. Thaimaassa joen päälle ei nimittäin ole tietääkseni koskaan rakennettu paloasemia, poliisiasemia tai kouluja. Jollakulla kyläläisellä oli kotka lemmikkinä, ja dokumentoin sen.
Palasimme rantaan ja maksoin oppaalle 30 beedollaria, josta hän antoi 20 venekuskille. Lähdin sitten takaisin hotellille pariksi tunniksi.
Auringon laskiessa päätin kävellä toiseen suureen moskeijaan, josta olin kuullut oppaalta. Jame’ Asr Hassanil Bolkiah -moskeija on kaupungin suurin.
Kävelin moskeijalle pari kilometriä. Tämä oli helpommin sanottu kuin tehty. Bruneissa on jonkin verran jalkakäytäviä, mutta suojateitä vain vähän ja liikennevaloja jalankulkijoille en ole varmaan nähnyt vielä kertaakaan. Vahvasti autoille suositeltu kylä. Mopoja täällä on varsin vähän, toisin kuin muualla kaakkois-Aasiassa.
Pääsin kuitenkin lopulta moskeijalle ja dokumentoin sen. Ulkopuolelta, koska kaltaisiltani harhaoppisilta oli täälläkin pääsy kielletty sisätiloihin. Olihan se komea rakennus.
Nyt kun oli siis ilta ja syöminen sallittua oli aika etsiä ruokaa. Kävelin läheisille markkinoille, mutta siinäkin meni ikä ja terveys. Jouduin ylittämään varmaan kymmenen katua, joista yhdelläkään ei ollut suojatietä.
Näillä yömarkkinoilla oli tarjolla yllättävän vähän ruokaa. En tiedä, olinko aikaisessa, myöhässä vai oliko päivä muuten vain väärä, mutta ~75% kojuista tuntui olevan kiinni. Kokeilin vieressä olevia toisia markkinoita, joilla oli vähän enemmän avoimia kojuja. Ostin nuudeleita eräältä muslimimartalta. Ruoka oli varsin thaimaalaisen sorttista ja palvelu englanninkielistä. Hintaa tuli 3 B$ + vesipullo (1 B$). Sapuska oli ihan hyvää ja edullista myös.
Syötyäni pohdin, mitä tehdä seuraavaksi. Lähellä vaikutti olevan jonkinlainen kauppakeskus tai vastaava. Kävelin sinne tovin.
Kauppakeskus oli varsin suuri ja aivan täynnä ihmisiä. Myymälöitä ja kojuja löytyi laidasta laitaan KFC:stä elektroniikkakauppoihin. Yksi myyjä lauloi karaokea myymillään laitteilla. Kävelin kaikki kerrokset kertaalleen läpi. Ainoa mikä puuttui oli länsimaalaiset vaatekaupat. Paikallinen muoti oli jokseenkin erilaista kuin länsimaalainen.
Ilmeisesti täällä ei hirveästi isoja kauppakeskuksia ole, koska tällekin paikalle oli annettu nimeksi yksinkertaisesti “The Mall”.
Dokumentoituani kauppakeskuksen ostin ensimmäisestä kerroksesta kakun ja menin vahingosta viisastuneena Dartilla kotiin. Matka maksoi kuusi beedollaria.
Tänään olen nähynyt varmaan tuhansia ihmisiä niin moskeijoissa kuin kauppakeskuksessakin. Niqabin olen nähnyt kolmella naisella. Ei tämä maa käytännössä vaikuta juuri sen vanhoillisemmalta kuin Malesia.