Kirjasin itseni ulos hotellista erittäin huonosti nukutun yön jälkeen ja suuntasin rautatieasemalle. Ostoskeskus aseman vieressä oli auki, mutta liukuportaat oli sammutettu jostain syystä, ehkä sähkön säästämiseksi. Melkoista pihistystä. Kiipesin siis sammutettuja liukuportaita pitkin neljä kerrosta ylöspäin.
Saavutin Subwayn ja ostin Italian BMT:n matkaevääksi. Menin sitten hissille. Sen ohjauspaneeli oli vaikeaselkoisin koskaan näkemäni. Kirjaimia oli enemmän kuin numeroita. Arvasin, että minun piti mennä kerrokseen “C” ja tämä oli oikein.
Kävelin varsinaisen aseman läpi ostaen vielä 7-Elevenistä vesipullon. Menin sitten junalle, jonka oli määrä lähteä Padang Besariin kello 9:55.
Kirjoitin junassa muistelmiani ja hoidin monenlaisia hallinnollisia hommia. Matkassa meni tuttuun tapaan viisi tuntia.
Yritin ladata tietotekniikkaani istuimen alla olevasta pistokkeesta, mutta tämä ei sujunut parhaalla mahdollisella tavalla. Laturissa on amerikkalais/japanilaistyyppinen töpseli, ja sen mukana tuli adapterit eurooppalaiseen kaksinapaiseen ja mm. Malesiassa käytössä olevaan kolmenapaiseen malliin. Adapteri kuitenkin rikkoontui varsin vaarallisen näköisesti. No, onneksi hajosi viimeisenä päivänä eikä ensimmäisenä ja takuukin on edelleen voimassa.
Perille saavuttiin aikataulun mukaan noin kello 15:16. Olisi pitänyt lähteä jo eilen illalla kello 18 jolloin olisin ollut perillä 22:50. Siinä vaiheessa kun tämä mahdollisuus juolahti mieleeni, oli hotelli KL:stä jo kuitenkin varattu kolmeksi yöksi.
Viettämällä yön Padang Besarissa Malesian puolella olisin voinut lähteä jatkamaan tutkimusmatkaani heti aamusta, mutta nyt koko päivä kului junassa istumiseen ja kansallispuistotkin menisivät kiinni ennen, kuin pääsisin portista sisään.
Eipä tässä junalla suhaamisessa juuri järkeä ole siinä mielessä, että olisin todennäköisesti voinut lentää Hat Yaista KL:n ja se olisi tullut halvemmaksi ja nopeammaksi kuin nämä junamatkat olettaen, että lentäessä olisi tarvittu vähemmän hotelliöitä. Lento kun kustansi vain 50€. No, tulipahan oltua ympäristöystävällinen.
Kiintoisana havaintona olin käynyt pankkiautomaatilla ensimmäisenä päivänä ja nostanut sieltä jonkin verran rahaa. Yhtään ringgitiä en kuitenkaan käyttänyt. Maksoin kaikki Malesiassa tekemäni ostokset kortilla.
Väistin palveluksiaan tarjonneet mopokuskit ja kävelin suuremmitta seremonioitta Malesian rajatarkastuspisteen läpi. Sitten kävelin Thaimaan tarkastuspisteelle. Siinä muutaman sadan metrin matkalla ihmisten englanninkielentaidosta hävisi noin 90%.
Thaimaan tarkastuspisteellä oli kolme virkailijaa. Menin vapaan virkailijan luo, mutta hän viittoi minut viereiseen toimistoon, jonne oli kymmenen ihmisen jono. En tiedä, miksi hän niin teki. Näillä kolmella virkailijalla ei ollut yhtään asiakasta samalla, kun me jonotimme koppiin. Kui vaa vaikkeimmaks tule.
Edessäni oli iäkäs länsimaalainen mies, jota kuulusteltiin kopissa varmaan kymmenen minuuttia. Virkailija syynäsi passia pitkän aikaa ennen kuin ukkeli päästettiin maahan. Minulta otettiin sormenjäljet ja leimattiin maahan varmaan puolessa minuutissa.
Olipa mukavaa olla taas Thaimaassa. En jostain syystä tunne oloani kotoisaksi Malesiassa, ja muistelisin tunteneeni samoin myös edellisen vierailun jälkeen. Kuala Lumpur on todella kuin Kaakkois-Aasian Tampere: ei siinä oikein mitään vikaa ole, mutta en jostain syystä pidä siitä. Brunei puolestaan oli ollut arkkitehtuurinsa ja peltilehmiensä puolesta kuin ilmetty Turku. Ruskeavetinen jokikin siellä oli, suuria uskonnollisia rakennuksia myös ja tenunenien paikkaa toimittivat nenäapinat.
Taksikuskeja maleksi rajanylityspisteen lähistöllä. Päätin ostaa kyydin sen 7-Elevenin eteen, jonka eteen olin jättänyt mopon parkkiin. Koska kuski ei osannut lukea karttaa (yllättävän tavallista taksikuskien keskuudessa) kiersimme kaikki kylän neljä 7-Eleveniä ennen kuin oikea löytyi. Ei sentään veloittanut siitä ylimääräistä. Annoin kuskille 30 bahtia ja havaitsin ilokseni, että Rocinantea ei ollut varastettu. Ei tämä tosin kovin yllättävää ollut, ei tässä maassa kukaan jaksa mitään varastaa.
Seurasi varsin pitkällinen varusteiden uudelleenjärjestely, kun laitoin repusta tavarat istuimen alle ja virittelin ohjaustankoon kiinnitettävät sähkövehkeet takaisin paikoilleen.
Ajoin seututeitä pitkin hotelliin, joka sijaitsi Hat Yain lentokentän lähellä. Melko rustiikkisen näköinen paikka, mutta saa kelvata. Söin hotellin ravintolassa paistettua riisiä.
Tilasin Shopeesta matkalaukun ja uudet kaatumaraudat, sellaiset jotka toivottavasti sopivat mopoon paremmin eivätkä naarmuta etulokaria tai etujarruletkua. Ei se ihan ilmaista ollut ja siksi teen shoppailuni mieluummin Lännessä. Suurin osa tavarasta, mitä Lazadasta olen vastaanottanut olisi Lännen kuluttajansuojalakien mukaan tavalla tai toisella virheellistä.
Illalla löysin youtubesta junan mainosnäytöillä äänettä pyörineen matkailumainosvideon “Railway To See Malaysia”. Malaijin kieli on hauskan kuuloista siansaksaa ja video esittelee maan maisemia. Ei siellä mielestäni oikein mitään sellaista ole mitä Thaimaassa ei olisi (korkeat rakennukset poislukien) ja sääkin on useimmiten pilvinen, mutta jos aihe kiinnostaa niin videon voi katsoa tästä.