Aamulla jalat tuntuivat siltä, että eilen oli käyty jossain. Oikea polvi oli edelleen kipeä.
Kirjasin itseni ulos hotellista ja käytin sitten hetkisen dokumentoidakseni punamustan agaman joka pyöriskeli puutarhassa ulko-oven vieressä. Yritin sitten pyydystää agaman sen asettuessa sopivalle puunoksalle.
Iskin kädelläni kuin kobra. Sain liskosta puolittaisen otteen, mutta se käänsi vartalonsa U:n muotoiseksi, puri minua sormeen, rimpuili vapaaksi ja vilisti tiehensä. Kauas se ei mennyt, vaan jäi piileksimään oksien suojaan vaihtaen väriään punamustasta rusehtavammaksi. Agama 1, Mies Lännestä 0.
Istuin Rocinanten selkään ja yritin heiluttaa sen vapaaksi seisontatuelta. Tämä ei onnistunut, joten nousin ja lähdin työntämään vierestä käsin. Vedin ohjauksen ääriasentoon oikealle, jotta mopo ohjautuisi samalla kauemmas kukkapenkistä, jonka viereen olin pysäköinyt.
Työnsin liian kovaa. Rocinante menetti tasapainonsa ja rämähti oikealle kyljelleen. Sadattelin ankarasti. Merkittäköön lokikirjaan ensimmäinen kaatuminen 12189 ajokilometrin kohdalle. Ironista, että juuri seisontatuki, jota olin eilen päättänyt käyttää estääkseni kaatumisen, aiheutti kaatumisen.
Suurin voimanponnistuksin sain Rocinanten takaisin jaloilleen. Tarkastelin seurauksia. Yllättävää kyllä, näin vain kahden asian vahingoittuneen: kaatumarautojen (joista olin muutenkin luopumassa koska ne kuluttivat jarruletkua ja vahingoittivat etulokasuojaa) ja ohjaustangon sormisuojan, joka oli jo valmiiksi naarmuilla. Arvelin myös pakoputken kärsineen mahdollisesti kosmeettista vahinkoa, mutta se oli niin likainen, että vahinkojen suuruudesta oli vaikea sanoa mitään.
Lähdettyäni hotellista ajoin Khao Sokin kansallispuiston tekojärvelle, joka oli lyhyen matkan päässä. Olin vieraillut täällä Leeloon ja Haalandin kanssa, mutta ilman Rocinantea. Päätin tutkia paikkoja valokuvauksellisuuden varalta.
Valokuvauksellisia alueita löytyi. Dokumentoin padon näköalapaikan.
Ajoin sitten venesatamaan ja pysäköin Rocin miehekkäästi henkilökunnan parkkipaikalle. Asiakaspaikoitus oli maksullinen. Löysin toimiston, jossa myytiin lippuja järviajeluille. Hinnat olivat venekohtaisia, eli mitä useampia ihmisiä seurueeseen kuului, sitä halvemmaksi matka tuli.
Venesatamasta ajoin epäviralliselle Mapsista löytyneelle näköalapaikalle ja dokumentoin järven sieltäkin. Paikalla oli ravitsemusliike, joka vaikutti olevan poliisien suosiossa. Ravintolan edessä oli ainakin kolme poliisiautoa.
Seurasi tunnin ajomatka pohjoiseen Kaeng Krungin kansallispuistoon. Näin matkalla kuningaskalastajan.
Pääsymaksua kansallispuistoon ei ollut, tai jos oli, se perittiin jossain muualla. Metsänvartijatar puhutteli minua. Sain leiman ja puumerkin. Leima on kansallispuistopassini seitsemäskymmenes. Sain kuulla, että täällä jossain järjestettiin melomisaktiviteetteja, mutta jos oikein ymmärsin niin joen varteen pääsemiseen tarvittiin nelivetoauto.
Istuskelin hetkisen kansallispuistossa olevan katoksen alla ja metsänvartija toi minulle ilmaisen juoman, jotakin thaimaalaista hedelmämehua. Kiittelin kovasti.
Sivumennen sanoen pitäisi hommata lisävarusteeksi jokin märkä rätti, jota voisin pitää istuimen päällä parkkeratessani mopon aurinkoon. Perskarvat kärähtävät kun Rocin jättää puoleksi tunniksi päiväntasaajan aurinkoon ja yrittää sitten istuutua jatkamaan matkaa.
Jatkoin matkaani pohjoiseen. Päädyin tunnin ajettuani Tha Chanan metsäpuistoon.
Minulle oli ensi näkemältä vähän epäselvää, mikä paikan idea oli. Näin kuitenkin lukuisia ihmisiä istuskelemassa paviljongissa ja katselevan farangia kysyvän näköisenä. Päätin tehdä tuttavuutta.
Kun kävelin toimistolle, minulle alettiin välittömästi esittää monenlaisia kysymyksiä, joihin vastailin parhaani mukaan. Sain metsäpuistosta leiman kansallispuistopassini lisäsivuille ja minulle annettiin ilmainen vesipullo.
Tämänpäiväiset kokemukset alleviivaavat jälleen, miten turistirysät poikkeavat muusta Thaimaasta: rysissä vesipullotkin maksavat tuplasti sen mitä muualla, mutta maaseudulla saat ilmaisia juomia vain ilmestymällä paikalle ja ääntelemällä eksoottisesti.
Metsäpuistossa ei ollut mitään näkemisen arvoista, joten suuntasin sitten pohjoiseen ja ajoin käytännössä yhtä soittoa kotiin Prachuapiin. Matkaa oli 300 kilometriä ja ajamisessa meni neljä tuntia. Kotiovelle saavuin vähän seitsemän jälkeen ja silloin takamukseni ei ollut enää kipeä, vaan tunnoton. Mieleeni tulivat joskus Mae Hong Sonissa tapaamani malesialaiset moottoripyöräkerholaiset, jotka selittivät minulle “teräsperseen” käsitteen.
Amerikanmaan oranssin miehen sotiminen lähi-idässä on alkanut vaikuttaa polttoaineen saatavuuteen. Puolella näkemistäni asemista oli joko hirveä jono tai lappu luukulla. Hallitus tosin väittää, että öljyä on varastoissa ihan riittävästi, polttoainepulan syynä on ihmisten paniikkiostaminen eli ns. vessapaperinhamstrausilmiö. Hinta oli edelleen noin 32 bahtia litralta siinä, missä se oli viime viikolla ollut 31 bahtin tuntumassa.
Tervehdin ovella kököttävää vartijaa ja tilasin pizzan. Nyt päivän työ oli vasta alkamassa. Heitin pyykit koneeseen ja noudin huoneeseeni saamani postilähetykset. Vastaanotin vesilintufirman matkalaukun, uudet kaatumaraudat ja uuden kamerapidikkeen kiinalaiselle kansanmurhakameralleni.
Menin takaisin mopon luo ja aloitin savotan kaatumarautojen vaihtamiseksi. Ruuvasin vanhat raudat irti pala kerallaan ja irrotin lisävalot, jotka rautoihin oli kiinnitetty. Heitin osat parkkihallin nurkkaan ja aloin asentaa uusia kaatumarautoja. Ne oli suunniteltu niin, etteivät joutuneet kosketuksiin jarruletkun tai etulokasuojan kanssa. Havaitsin niiden olevan yleisestikin parempilaatuiset: ne sopivat paremmin paikoilleen ilman vääntämistä ja taivuttelua, vaikka pultinreiät olivat pienemmät eli pelivaraa asennuksessa oli vähemmän. Mukana tulleet pultit olivat huonommat, jostain syystä ne olivat uppokantapultteja vaikka sellainen ei mielestäni soveltunut käyttötarkoitukseen lainkaan. Käytin vanhojen kaatumarautojen laippapultteja, jotka sopivat täydellisesti uusiinkin rautoihin.
Pudotin pultinkannan kumisuojuksen Rocinanten rungon sisään ja sen pois onkimisessa kului puolisen tuntia. Ei mikään mieltä ylentävä harjoitus.
Asensin lisävalot takaisin ja poistin perälaatikkossa kiinni olleen metallitangon, jossa kansanmurhakamerani oli ollut kiinni. Laatikossa kiinni oleva ristikko olikin jo hajoamispisteessä. Uutta kamerakepakkoa ei saanut kiinni mopon takaosaan oikein mitenkään, joten kiinnitin sen kaatumarautoihin kuten olin nähnyt muidenkin tekevän.
Lopuksi lähdin kantamaan vanhoja kaatumarautoja roskalaatikkoon. Vartija äkkäsi minut ja kysyi, että minnes sinä noita kuskaat. Heitän menemään, vastasin. Hän pyysi, että antaisin ne hänelle, kuten sitten teinkin. Minulle niillä ei ollut enää mitään arvoa, mutta ehkä vartija tunsi jonkun romukauppiaan joka maksaisi niistä hänelle muutaman roposen.
Sain asennushommat valmiiksi vasta kello 2:30. Älä jätä huomiselle sitä, minkä voit tehdä tänään ja muita työnarkomaniaa, burnoutteja ja unenpuutetta aiheuttavia elämänohjeita.