Nukkumaanmeno oli mennyt varsin myöhäiseksi. Olin katsonut lähetystä Artemis II:n laukaisusta, joka tapahtui viiden aikoihin aamulla.
Laitoin tavaroita hieman kasaan ja ajoin tapaamaan Farmaseuttia Srinakharinwirotin yliopistolle. Olin tavannut hänet siellä kerran aikaisemminkin.
Farmaseutti oli tänään töissä yliopiston apteekissa (kirjaimellisesti), joten päätin tappaa hieman aikaa ajamalla Future Park Rangsitiin, joka oli suuri kauppakeskus matkan varrella Pathum Thanissa. Ruuhka oli hirveä, muttei infernaalinen ja selvisin matkasta ehjin nahoin.
Future Park Rangsit on naurettavan iso kauppakeskus, ja minulta kesti hyvän aikaa löytää mopoille tarkoitettu parkkipaikka… jos sitä nyt parkkipaikaksi pystyi sanomaan. Satamäärin mopoja oli jätetty pysäköintikieltoalueelle päätien varteen. Kielto tai ei, consuetudo est altera lex.
Kävelin sisään kauppakeskukseen. Paikka tuntui vielä isommalta kuin CentralWorld, vaikka tiesinkin sen olevan oikeasti puolet CentralWorldia pienempi. Ehkäpä kokemus johtui siitä, että pinta-ala oli jaettu pienemmälle määrälle kerroksia. Kauppakeskuksessa sai tepastella melkoisesti, jos tahtoi kävellä sen päästä päähän.
Kävin Swensenissä syömässä jäätelöä. Kauppakeskuksessa oli tarjolla monenlaisia huvituksia. Löysin ainakin jääkiekkokaukalon, kiipeilyseiniä, lasersota-areenan ja erikoisen hiihtokeskuksentapaisen, jossa oli mahdollista harjoitella laskettelua leveän juoksumaton kaltaisella vehkeellä, joka oli asennettu 30 asteen kulmaan. Kaikkea sitä näkee, kun vanhaksi elää.
Oli jo pimeää, kun viimein löysin tieni kauppakeskuksesta ulos. Rocinante oli juuri siellä, minne olin sen jättänyt eikä sitä ollut kolhittu. Jatkoin matkaa Srinakharinwirotin yliopistolle, jonne saavuin noin tunnin ajomatkan jälkeen.
