Ajoin Farmaseutin aamulla tiedekuntaan, jossa hänellä oli edessään pitkä päivä niin kokouksissa kuin laboratorioissakin.
Dokumentoin yliopiston mustajoutsenen, kyhmyjoutsenen ja kultasade-istutukset ennen kuin suuntasin takaisin pääkaupunkiin. Havaitsin tosin nopeasti, että kypäräni radio oli kadonnut. Kylläpä kaikki nyt tuntuukin menevän kadoksiin. Vesipullo, puukko, lompakko Malesiassa pariinkin otteeseen ja viimeisimpänä muistikortti. Lompakon onneksi sain takaisin.
Ajoin hotellille etsimään radiota. Tutkin huoneen, mutta siellä se ei ollut. Lopulta vekotin löytyi laturini johtojen seasta. Se oli edelleen kiinni USB-johdossa latausta varten. Kiinnitin sen kypärääni ja lähdin ajamaan.
Pääkaupungissa ajaminen oli perseestä, mutta pääsin perille kuolematta. Määränpääni oli eräs veitsikauppa keskustan tietämillä. Olin ollut siellä ennenkin kolmannen osan makuupussinmetsästyskaudella. Jätin mopon taas vaihteeksi 7-Elevenin eteen.
Selvitin, olisiko kaupassa mahdollisesti myynnissä malesialaistyylisiä parangeja. Ei ollut. Muita veitsiä kyllä oli. Ostin edullisen Mora-merkkisen puukon Rocinanten työkalupakkiin.
Ajoin sitten tuskalliset 15 minuuttia seuraavan kaupan eteen Sam Yotin MRT-aseman lähelle. Edes puolivillaisen järkevää parkkipaikkaa joutui etsimään tovin. Jätin lopulta Rocin kadun varteen pysäköintikieltoalueelle.
Totesin olevani jokseenkin erikoisella aluella, sillä joka ainoa kadulla oleva puoti näytti nimittäin myyvän tuliaseita. Useat näyteikkunat kielsivät kuvaamisen ja yksi kielsi myös sisäänpääsyn turisteilta. En tuntenut itseäni erityisen tervetulleeksi.
Kävelin vähän matkaa ja näin lisää asekauppoja. Menin sisään kauppaan, joka oli Googlen mukaan pelikaaniboksien valtuutettu jälleenmyyjä. Toivoin, että tämä pitäisi paikkansa, sillä Google Mapsissa ei ollut kaupasta ainoatakaan kuvaa.
Kauppa oli kuin olikin pelikaaniboksien valtuutettu jälleenmyyjä. Myös aseita oli myynnissä runsaasti, mutta niistä en ollut tähän hätään kiinnostunut. Myyjä oli avulias ja sain kokeilla useita laatikoita. Kävi ilmi, että Pelican Micro 1040 (myydään tavaramerkkisyistä Euroopassa Peli Case -nimellä) mahtui reppuni ylätaskuun. Sellainen voisi olla hyödyllinen esimerkiksi vaikka muistikorttien ja muun pienelektroniikan säilyttämiseen, olihan loota pommitiivis, ilmanpitävä, vedenkestävä ja varustettu ikuisella takuulla. En ostanut kuitenkaan mitään, enkä edes kysynyt hintaa.
Lähdin kaupasta ja kävelin Rocinanten luo todeten, että tulipa hoidettua tämä boksinkatselureissu hyvin puolivillaisesti. Nyt kun tänne asti oli tultu, niin olisi ehdottomasti pitänyt kokeilla useampia laatikoita. Olisi myös pitänyt tutkia, olisiko ollut käytännöllistä kiinnittää mikroboksi repun hihnaan ja kokeilla, sopisiko jokin laatikkomalli Rocinanten työkalulaatikoksi nykyistä paremmin.
Eihän sitä kuitenkaan enää takaisinkaan kehdannut mennä, joten ajoin majoituspaikkaani Itsaraphapiin. Siellä vietin loppuillan palautuen matkasta.
Uusi muistikorttini oli saapunut. Toimituksessa oli ollut ongelmia, koska pääkaupungin osoitejärjestelmä oli vähän hähmäinen ja kuriiri ei ollut suunnilleenkaan tiennyt, missä Tonin kotitalo sijaitsee. Farmaseutti oli kuitenkin soittanut kuskille ja onnistunut antamaan ohjeet sekä oikean talon löytämiseksi että paketin toimittamiseksi. Ilman sitä paketin toimitus perille olisi ollut täysin mahdotonta.