Heräsimme kello 14:30. Sangen erikoista, sillä emme olleet menneet mitenkään erityisen myöhään nukkumaan.
Olin päättänyt mennä tänään sotilastukikohtaan katsomaan apinoita. Sitä varten piti varustautua. Ajoin siis Farmaseutin kanssa markkinoille. Sopivat markkinat löytyivät junaradan vierestä vähän matkan päästä rautatieasemasta. Eipä ole ennen tullut käytyä sielläkään.
Ostin mangon ja hetken mielijohteesta muutamia appelsiineja. Tai no, Farmaseutti osti, koska puhuu thaita paremmin kuin minä. Ajoin sitten sotilastukikohtaan.
Portilla piti laittaa nimi ja kansallisuus paperiin. Tämä on uusi järjestely, en muista nähneeni vastaavaa käytössä täällä aikaisemmin.
Ajoin perinteiseen paikaan Khao Lom Muakin kupeeseen. Siellä oli runsaasti apinoita ja muutamia ihmisiä apinoita syöttämässä.
Menin mangoineni apinapuun alle ja kun käänsin selkäni puhutellakseni Farmaseuttia tunsin jotain karvaista ja painavaa laskeutuvan niskaani. Karvainen tuntemus kuitenkin katosi hyvin nopeasti, samoin kuin kädessäni ollut mango. Siinä ei kauaa nokka tuhissut.
Farmaseutti pelkäsi apinanpuremaa, mutta suostui silti häntä rohkaistuani syöttämään apinoita. Silmälasilehtiapina on kasvinsyöjä toisin kuin temppeleissä asusteleva serkkunsa, eivätkä ne ole lainkaan aggressiivisia.
Kuorin appelsiinit ja annoimme apinoille viipaleen kerrallaan. Kaikki meni, mitä tarjottiin. Muiden turistien tarjoamat banaanit ja pähkinät eivät olleet laisinkaan yhtä mielenkiintoisia kuin appelsiiniviipaleet.
Apina yritti loikata Farmaseutin olkapäälle istumaan, mutta Farmaseutti väisti viime hetkellä ja apina tömähti maahan. Toinen apina onnistui kuitenkin laskeutumaan hänen selkäänsä, ja istuskeli siinä hetkisen katselemassa ympärilleen.
Minäkin sain ennen pitkää toisen apinan olkapäälleni. Farmaseutti dokumentoi tapahtuman.
Jatkoin Ao Manaolle, jossa menimme uimaan. Ihmisiä oli paikalla valtavan paljon, heistä käytännössä kaikki olivat thaimaalaisia ja yhdeksän kymmenestä käytti uidessaan paitaa. Oli laskuveden aika, ja vesi oli vetäytynyt varmaan puoli kilometriä merelle päin. Merenpohjassa ei ollut elukoita. Paikalla oli runsaasti thaimaalaisia vesiskoottereita ja muita vesikulkuneuvoja.
Nousimme vedestä varsin pian, koska pelkäsimme että joku kössii rannalle jätetyt tavarat. Rocinanten istuimen alle ne kaikki eivät mahtuneet.
Tältä rannalta ajoin hieman etelään päin maineikkaalle siniselle laiturille, sille joka on koristeltu valaankuvilla. Sielläkin oli enemmän ihmisiä kuin olin koskaan nähnyt ja jotkin markkinat myös. Kävimme Farmaseutin kanssa laiturilla kävelemässä. Farmaseutti dokumentoi maiseman Instax-kamerallaan. Katselimme laiturilta auringonlaskua.
Söimme Prachuapissa Meatme-nimisessä ravintolassa, josta olin monesti tilannut ruokaa mutta jossa en ollut koskaan käynyt. Farmaseutti piti paikasta, ja niin kyllä minäkin. Prachuap on kaupunkina miellyttävän edullinen.