5 Artikkelia

Paluu Prachuap Khiri Khaniin

Lukuaika 3 minuuttia

Olin istunut erinäisistä syistä kotonani pääkaupungissa nyt kaksi viikkoa. En ole vieläkään saanut kaikkia japanikuviani käsitellyksi. Jäljellä on enää neljä päivää, mutta esimerkiksi …

Lisää →

Kuninkaallisten Ilmavoimien 5. Lennosto ja normannien maihinnousu

Lukuaika 10 minuuttia

Yöunet jäivät vähän rauhattomiksi ympäristön äänien takia. Jossain kiekui kukko ja liikennettäkin oli jonkin verran. Kello 11 poistuin huoneestani ja tiedustelin sitä mopoa, josta oli ollut …

Lisää →

Thaimaan kapein kohta / Då som nu för alltid

Lukuaika 6 minuuttia

Nukuin taas hieman huonosti. Olin päättänyt käyttää korvatulppia, mutta niissä on sellainen vika, että ne eivät oikein pysy paikoillaan nukkuessa. Aamulla jossain lähistöllä kiekui jälleen …

Lisää →

Metsäpuiston rantabaarissa

Lukuaika 4 minuuttia

Sain nukuttua edellistä yötä hieman paremmin ja ennen kaikkea riittävästi. Lähdin matkaan vasta vähän puolenpäivän jälkeen. Ajoin mopollani ensin rantaa pitkin Khao Ta Mong Lain …

Lisää →

Väärässä bussissa pääkaupunkiin

Lukuaika 4 minuuttia

Laitoin kellon herättämään kymmeneltä, kamppeet kasaan ja kirjasin itseni ulos hotellista. Koska ainoa järkevään aikaan kulkeva juna oli täynnä (muut lähtivät kello 23-4 välisenä aikana, …

Lisää →