Tänään oli ensimmäinen koulupäiväni! Ensimmäisenä oli vuorossa kielikurssi. Saavuin sähköbussilla taloustieteiden tiedekunnan uudenaikaiselle kerrostalolle ja nousin hissillä ylös parin hollantilaisen saattamana. Ilokseni näin muuan skotlantilais-ranskalaisen vaikka tämä oli maininnut, ettei aio ottaa kyseistä kurssia. Oli muuttanut mielensä, ja tuli ainakin kokeilemaan. Sitten vain odoteltiin opettajaa. Ja odoteltiin. Ja odoteltiin. Kaveri saapui paikalle ehkä noin 20 minuuttia luennon alkamisajan jälkeen. Porukka valui tarpeettoman tehokkaasti ilmastoituun luokkahuoneeseen samalla, kun luennoitsija käytti vielä viitisen minuuttia keskustellakseen jonkun henkilökunnan jäsenen kanssa. Skotti mainitsi, että vaikuttaa aika vakavalta äijältä.
Ei ollut. Hän jakoi meille materiaaleja ja jutteli kaikkien oppilaiden kanssa hassulla thai-aksentillaan muutaman sanan kysyen mistä he olivat kotoisin ja onko Suomessa kylmä. Hän kysyi myös olenko Turusta.
Sitten vain harjoiteltiin. Sawadee krap (moron), khop kun krap (tattista) ja Mo Kaseet (lipasto) tulivat ilmauksina tutuiksi elleivät olleet sitä jo ennestään. Opettaja nauratti luokkaa milloin milläkin vitsillä tai sutkautuksella. Pidimme vartin tauon ja jatkoimme opiskelua. Tunnin (tai oikeammin kolmen tunnin, oppitunti kesti kokonaisuudessaan klo 9-12) loputtua kävin välittömästi pyytämässä allekirjoituksen KU1-lomakkeeseen, jolla kurssit valitaan.
Kävin patonkien kanssa syömässä koululla ja sitten olikin jo seuraavan oppitunnin aika. Thai studies-kurssi on ilmeisesti thaimaalaisten virkamiesruotsi. Kukaan ei oikein pidä siitä, mutta paikallisten on se pakko suorittaa. Tämä kurssi oli melko erilainen kuin edellinen. Opettaja, tiukan oloinen kypsään ikään ehtinyt naishenkilö piti luokan edessä kalvosulkeisia ja selitti kurssin suoritusvaatimuksia. Pitää kasata ryhmä, käydä vapaavalintaisessa museossa ja tehdä siitä raportti. Tai jotain. Lisäksi kurssilla pidetään runsaasti kokeita, sekä isoja että pieniä (kielikurssilla oli vain suullinen loppukoe). Sitten meidän käskettiin muodostaa kuusi 14 hengen ryhmää tehtäviä varten.
Syntyi täydellinen kaaos. Yhtäkkiä kaikki hyppäsivät ylös ja alkoivat puhua keskenään muodostaessaan ryhmiä. Silloin tällöin opettaja puhui mikrofoniinsa jotain englanniksi tai thaiksi. Todellinen suomalaisen painajainen. Päädyin puolivahingossa samaan ryhmään skotin ja 12 paikallisen kanssa. Sitten muodostimme Line-ryhmän (Line on pikaviestin jota käytetään koulussa yleisesti niin oppilaiden kuin opettajienkin keskuudessa). Puolisen tuntia ryhmäytymisen alkamisen jälkeen ryhmät olivat jotakuinkin kasassa, ja opetus pääsi jatkumaan. Ketään ei vain oikein tuntunut kiinnostavan, ja kaikki höpöttivät keskenään opettajan selostaessa Siamin historiaa. Loppupuolella saimme vielä tehdä kokeen, jossa kyseltiin perusasioita Thaimaasta. Se ei ollut erikoisen vaikea, koska vaihtarit saivat käyttää tekemiseen tietokonetta. Kysymykset olivat kuitenkin usein kompia, jotka piti lukea tarkasti. Tämän jälkeen seurasi vielä lisää Siamin historiaa.
Illalla oli ensimmäisten vaihtarijuhlien aika. Suuntasin BTS:llä Nana:n asemalle jossa tungin junasta ulos melkoisen väenpaljouden läpi. Sitten aloin kävellä kohti yökerhoa. Olin jokseenkin keskellä Bangkokia, ja länsimaalaisia oli katukuvassa paljon. Tien vierustoilla oli paljon hotelleja, klubeja, ravintoloita ja nähdäkseni myös muutamia ilotyttöjä.
Saavuin klubille jokseenkin hyvissä ajoin, ja päädyin slaavilaisella aksentilla puhuvan portsarin pysäyttämäksi. Hän tarkisti ajokorttini, ja ilmoitti ettei sandaaleilla pääse sisään. Hän kertoi kuitenkin, että yöerhon parkkipaikalta voi saada sopivat kengät. Suuntasin ohjeiden mukaan sinne, ja pari kaveria tarkisti taas ajokorttini. Ei kelvannut, pyysivät kopiota passista. Sellaista ei ollut mukana. Esitin sitten lisäksi Kasetsartin opiskelijakortin, ja se vakuutti kaverin. Ei silti, jos joku yrittää tunkea suomalaiseen yökerhoon pahvilla jota väittää bhutanilaiseksi ajokortiksi niin uskottavuustaso ei varmaan ole kovin suuri. Sain kengät ja menin ovelle. Slaavi päästi minut jonon ohi sisään, ja sitten halusivat nähdä lippuni. Esitin lipun. Sitten seuraava portsari pysäytti, ja etsi taskuistani puukkoja/pommeja/ydinkärkiä tms. ja takavarikoi vesipulloni. Sitten päädyin seuraavalle vastaanottovirkailijalle, joka otti reppuni talteen.
Vaikuttavin asia paikassa oli ehkä se, että sisällä raikaava teknojumputus ei kuulunut ulos juuri lainkaan. Toiseksi vaikuttavin asia oli todennäköisesti show itsessään: savukoneita, näyttöjä ja laservaloja oli suorastaan merkittävä määrä. Kävelin paikan kertaalleen ympäri ja palasin sitten oviaukon lähettyville seisoskelemaan odottelemaan patonkiryhmää, joka oli skotin mukaan tulossa paikalle myöhemmin. Ei kulunut kauaakaan, kun muutama paikallinen naisihminen pyysi minua liittymään seuraan. Tartuin tarjoukseen. Juttelimme lähinnä puhelimen välityksellä kirjoittamalla, koska en kuullut musiikin yli käytännössä mitään.
Palasin kämpille joskus kahdelta yöllä Grabilla tilaamallani taksilla haettuani ensin kenkäni, reppuni ja pulloni kolmesta eri säilytyspaikasta. Sain pitää kengät, jotka luulin ensin vain vuokranneeni 200 bahtilla. Minulle tarjottiin myös tuktukia, mutta niillä on jokseenkin hämärä maine ja päätin jättää tarttumatta tarjoukseen. Grabilla kyyti oli hyvin tasainen ja luotettava, hintaa matkalle tuli 178 bahtia.