Kirjasin itseni ulos hotellista ja menin puistoon kirjoittamaan vähäksi aikaa. Sää lämpenee yhä, ja tänään vuorossa oli auringonpaistetta lähes pilvettömältä taivaalta.
Päätin kävellä jälleen Akihabaraan. Kävin siellä syömässä samanlaisen nyhtöpossukastikenuudeliannoksen kuin pari päivää sitten ja sen jälkeen vain kävelin ympäriinsä. En viitsinyt oikein tehdä mitään, koska minulla oli iso reppuni selässäni. Sen olisi voinut jättää hotellille, mutta silloin sen olisi joutunut myös hakemaan sieltä ja sehän olisi ollut kallista ja aikaavievää.
Istuuduin alas ja katselin ohi kulkevia paikallisjunia.
Jossakin vaiheessa päätin lähteä Tokion päärautatieasemalle. Menin sinne paikallisjunalla, joka maksoi muutaman jenin. Rautatieasemalla käytin jonkin verran aikaa japanilaisten vessojen ihailuun, joskin havaitsin saman ongelman kun aiemmin: vessan kopin ovi avautuu rautatieasemallakin sisäänpäin, joka tekee sen avaamisesta vaikeaa, kun olet itse sisällä.
Menin sitten lipukkeineni asemalaiturille toivoen, että olisin varannut varhaisemman lipun. Ainakin minulla oli aikaa katsella japanilaisia junia. Shinkansenin vuoroväli Nagoyaan vaikutti olevan tiheämpi kuin Hervannan bussien Tampereella. Päivä oli lämmin ja aseman ympäristö siisti, ehkä jopa epäluonnollisen siisti.
Junan ja lentokoneen risteytys mallia N700S johon olin lipun varannut tuli paikalle noin kello 15:15. Sisään ei kuitenkaan päässyt heti, vaan vaaleanpunahaalarinen henkilökunta kävi ensin siivoamassa junaa vähän. Kaikki penkit olivat taas menosuuntaan ja joka penkin kohdalla oli ikkuna, toisin kuin lentokoneissa.
Istuin penkille, joka muistutti lentokoneen istuinta. Juna lähti tietysti liikkeelle nanosekunnilleen aikataulussa. Katselin maisemia ikkunasta. Juna pysähtyi kaksi kertaa esikaupungeissa. Sitten kuski painoi niin sanotusti urun auki, tallan pohjaan ja lapun lattiaan ja tämä kiskoilla kulkeva ohjuksemme siirtyi hyperavaruuteen valonvälähdyksen saattelemana. Saatan liioitella, mutta vain vähän.
Ohitimme japanilaisia kaupunkeja, ylitimme jokia ja alitimme vuoria. Juna kulki useasti tunneliin ja odotin tuntevani korvissani jotain. En tuntenut. Koko matkustamo oli paineistettu. Sitten Fuji tuli näkyviin osinpilvien peitossa. Huipulla oli lunta.
Istuskelin sitten siinä penkillä ja pohdin, miksei Suomessa ole samanlaista. Oma auto on nopein kulkuväline kaupunkien välillä. Kaikenlaista paskanjauhantaa kyllä kuulee siitä, kuinka on niin vaikeat keliolosuhteet, kesällä kuuma, talvella pakkasta ja syksyllä lehtiä raiteilla ja uliuliuli. Japanissa vain sattuu olemaan ihan samanlaiset olosuhteet, paitsi lisänä tulivuorenpurkauksia, tsunameita, taifuuneita ja maanjäristyksiä ja Shinkansen kulkee silti täysin aikataulussa kuin noiduttuna. Mutta ei toimi Suomessa - meillä se vain on eri asia. Ja koska tämäkin juna on japanilaisten mielestä liian hidas, rakentavat he uutta, nopeampaa maglev-junarataa Tokiosta Nagoyaan, huippunopeus vaatimattomat 500 kilometrtiä tunnissa, matka-aika neljäkymmentä minuuttia. Ja Suomessa ei saada edes yhtä tunnin junaa aikaiseksi.
Saavuimme Nagoyaan täsmälleen aikataulussa ja poistuin junasta. Kävelin sitten hotellilleni, joka oli samankaltainen kuin Tokiossa. Saunaa ei tosin ole. Japanilainen hotelli näemmä tarjoaa asiakkailleen aina ilmaiset rennot asusteet ajanviettoa varten, samoin kuin sandaalit jotta hotellissa ei tarvitse käyttää kenkiä.
Sisäänkirjautuminen oli varsin hidas prosessi, ja wifi toimi vain silloin tällöin. Hissejä oli yksi miehille ja yksi naisille (miehille ja naisille oli omat kerrokset), joka teki liikkumisesta rakennuksessa hidasta. En ollut erityisen tyytyväinen.
Kapselintarkastuskierroksen jälkeen ostin 7-Elevenistä pullaa iltapalaksi ja söin sen loungessa. Sitten kävin suihkussa ja palasin kapselilleni. On yllättävän rasittavaa, kun syöminen, nukkuminen ja peseytyminen tapahtuvat eri kerroksissa ja joudut aina odottamaan hissiä.