Nukuin jälleen kehnosti kukoista johtuen. Pataan joutaisi koko parvi. Päätin puuhata jotain tunnin verran, jotta elukat lopettaisivat suurimman kiljumisen ja yrittää sitten nukkumista uudelleen.
Heräsin kuitenkin liian hyvin, enkä halunnut takaisin nukkumaan, vaikka väsynyt olinkin. Aamu vaikutti melkoisen tuuliselta, ja meressä näkyi vaahtopäitä. Tiedustelin tälle päivälle varaamastani plankton-snorklausmatkasta. He eivät olleet varmoja siitä, järjestettäisiinkö se tällä säällä, mutta lupasivat ilmoitella asiasta.
Kysyin huomisesta taksimatkasta venesatamaan, jolla pääsisin pois saaresta. Se maksaisi kuulemma kymmenen dollaria. Sanoin maksaneeni itse matkasta hotellille vain viisi dollaria. Kukaan ei kuulemma ollut aikaisemmin selvinnyt alle kymmenen dollarin. En ollut tyytyväinen, kahden saarella tekemäni taksimatkan hinnalla eli viidellätoista dollarilla saisi vuokratuksi skootterin puoleksitoista päiväksi. Hinta oli täysin säädytön. Seuraavalla kerralla vuokraan mopon suoraan satamasta ja ajan sen takaisin satamaan, kun on aika lähteä.
Päätin lähteä mopoajelulle. Mopoilin ensin samaan kalastajakylään jossa olin edellisenä päivänä ollut ja otin valokuvia. Oli nousuveden aika, ja hiekkaranta oli veden alla. Rapuja ei näkynyt.
Takaisinpäin ajaessani näin kyltin, jossa luki “vesiputous” ja päätin seurata sitä. En tosin odottanut näkeväni putouksessa paljonkaan vettä, koska oli kuiva kausi. Ensin ajoin tietä ja sitten kärrypolkua ylittäen monia hiekkaesteitä.
Saavuin viidakon laitaan. Siellä oli polku, joka ei näyttänyt mopolla ajettavalta. Lähdin kävelemään polkua pitkin viidakkoon.
Oikealla puolellani oli puro tai joenuoma, jossa oli vain vähän vettä. Siellä oli myös varsin ruma sininen vesiputki, joka kaiketi johti läheisiin asumuksiin.
Näin puussa oravan. Ympärillä sirittivät kaskaat. Lopulta tulin paikkaan, jossa “vesiputous” oli. Pudotuskorkeutta oli ehkä 30 senttiä, ja vettä lirui pisaroittain altaaseen, josta vesiputki alkoi. Tämä oli pikemminkin koski kuin vesiputous. Vesi saatiin pysymään altaassa varsin rujon näköisellä betonista ja kivistä tehdyllä esteellä. Jatkoin matkaa nähdäkseni, olisiko matkalla toista vesiputousta.
Lopulta polku päättyi, enkä nähnyt matkalla mitään erityisen mielenkiintoista. Polku tosin haarautui useasti, mutta en viitsinyt lähteä seikkailemaan näille sivupoluille, koska en tiennyt, minne niiden oli määrä johtaa. Kylttejä ei ollut. Tällä saarella ei ole oikeastaan pääteilläkään juuri minkäänlaisia kylttejä, poislukien hotellien mainoskyltit, joita saarelaiset ovat risteyksiin itse laittaneet.
Täällä viidakossa olisi varmaan varsin kiintoisaa yöpyä tai vain istuskella tunti tai pari paikoillaan hyttysverkon alla. Se olisi uskoakseni varma keino nähdä runsaasti erilaisia eläimiä.
Palasin takaisin mopolle ja mopoilin etelään päin. Päätin käydä katsomassa etelässä saaren pääkaupungiksi luonnehdittavaa kylää.
Matkalla näin mangrovemetsää ja “ekoturismikohteen” mangroveiden keskellä. Päätin käydä tarkastamassa paikan myöhemmin, jos aikaa olisi. Ajoin yhä etelään ja ajettuani kerran tai pari harhaan pääsin kohteeseeni. Siellä oli leveä valkoinen hiekkaranta, pitkä laituri, paljon hotelleja ja ravintoloita sekä kiinankielinen sukelluspuoti. Otin muutamia valokuvia ja lähdin sitten takaisin. Minua väsytti melkoisesti ja ajattelin mennä takaisin hotellille nukkumaan ennen mahdollista snorklaussessiota. Kello oli nyt noin 12.
Laskin matkalla, kuinka paljon pääteillä oli vastaantulijoita. Vähän enemmän kuin laosilaisella moottoritiellä: noin viisi minuutissa.
Pysähdyin mangroveturistipaikassa ja menin sisään. Lippu maksoi 2 dollaria tai 8000 rieliä. Yritin maksaa monta minuuttia Laosin kipeillä miettien, miksei raha kelpaa ja vastaanottovirkailija ei tainnut osata riittävästi englantia osatakseen selittää asiaintilan. Lopulta löysin oikeanlaisen setelin.
Paikkaan oli rakennettu kilometrin verran kävelysiltoja mangrovemetsän sisälle. Polku seurasi läheistä jokea, joka kiemurteli metsän läpi. Kävelin kävelysillat läpi rivakkaa tahtia. Vesi oli laskenut jonkin verran, ja näin mudassa useita mudanvärisiä rapuja ruokaa etsimässä. Päädyin lopulta meren rantaan. Otin muutaman kuvan ja lähdin takaisinpäin.
Kun olin jo melkein perillä, näin metsässä kyltin jossa oli tutunnäköisiä lintuja. Otin kuvan kyltistä. Kysyin alueelta poistuessa vastaanottoneidiltä, oliko hän nähnyt tällaisia lintuja. Jos oikein ymmärsin, niin useita kertoja. Kiintoisaa. Lähetin tämän tiedon Watille, joka on tutkinut sarvinokkalintuja pitkään.
Palasin hotellille ja tiedustelin snorklaamisesta. Tuuli oli tyyntynyt ja matka järjestettäisiin. Olin hyvin väsynyt, ja päätin nukkua tunnin verran ennen sitä.
Nukkuminen sujui varsin heikosti. Vaikka olin väsynyt, en saanut nukuttua ja sitten koppini ilmastointi sammui. Olin kuullut, että saaren sähköverkko on varsin epävakaa eikä sähkönjakelua voida taata 24/7, mutta ennen tätä hetkeä se oli toiminut moitteetta.
Huoneeni siis alkoi lämmetä hiljakseen kun sähköt eivät palanneet. Tunnin päästä siellä oli kuumempaa kuin ulkona. En ollut saanut nukuttua, mutta havaitsin levon silti virkistäneen minua hieman.
Kasasin tavarat snorklausta varten. Missähän pyyhkeeni oli? Pian tuli selväksi, että olin kadottanut sen. Tämä oli harmillista. Pyyhkeitä sai toki kaupoista kohtuulliseen hintaan, mutta olin saanut tämän pyyhkeen tädiltäni ja se oli palvellut minua hyvin vuosia.
Kävelin rantaa pitkin kymmenisen minuuttia läheiselle laiturille, josta veneen oli määrä lähteä pohtien pyyheasiaa. Missä olinkaan nähnyt sen edellisen kerran? Olin käyttänyt sitä sukeltaessa, mutta olinko käyttänyt sitä myös eilen vieraillessani rannalla? En muistanut. Päätin joka tapauksessa kysyä sukelluspuodista ovatko he nähneet pyyhettä, ja lähetin heille tiedustelun.
Rannalla oli jonkinlainen majoituskompleksi tai lomakeskus. Laiturilla ei juuri ollut indikaattoreita siitä, minne mennä. Sen päästä löytyi kaksi venettä, paikallinen kalastusvene ja toinen, joka näytti vähän sukellustukialukselta. Oletin, että minun tulisi mennä sukellustukialukselle tai sitten paikalle tulisi hetken koittaessa vielä kolmas alus. Tällä hetkellä sukellustukialuksella ei ollut ketään, joten päätin vain kävellä vähän aikaa ympäriinsä.
Ennen pitkää paljastui, että olin arvannut kulkuneuvon oikein. Sukellustukialukselle tuli miehistöä, ja pääsin veneeseen odottelemaan. Olin pitkään paikalla yksin, mutta sitten suuri turistiryhmä materialisoitui jostakin ja paatissa oli liikkeelle lähdettäessä hyvinkin paljon väkeä.
Ajoimme snorklauspaikalle ja lössi hyppäsi yksitellen laiva yläkannelta mereen, itse menin ensimmäisten joukossa. Räpylöitä ei ollut, mutta en olisi sellaisia halunnutkaan eilisen jalkahaavan vuoksi. Ihan hieno koralliriutta paikalla oli merisiileineen ja jättiläissimpukoineen, mutta riuttoja olen jo tällä reissulla nähnyt. Harjoittelin liikettä, jonka olin nähnyt sukelluksenopettajani pari päivää sitten tekevän. Hän osasi ampua käsillään noin 20 senttiä läpimitaltaan olevia kuplarenkaita haluamaansa suuntaan ja oli opettanut minulle liikkeen, jolla se tehtiin. En oikein onnistunut, mutta tulipahan harjoiteltua. Lopuksi kiskoin vielä itseni pari kertaa ankkuriköyttä pitkin merenpohjaan, kelloni mukaan 4,2 metrin syvyyteen. Ilman köyttä tämä olisi ollut hyvin vaikeaa, kelluin nimittäin suolavedessä kuin korkki ja pohjaan pääseminen vaati paljon energiaa. Pohjassa oli pelkkää hiekkaa, joka oli hyvä. Olisi harmillista, jos ankkuri olisi vahingoittanut koralleja.
Noustuani laivaan näin siellä laivakissan. Aloin silittää mouruavaa eläintä ja otin sen syliini. Yksi miehistöstä äkkäsi minut ja halusi kissan itselleen. Annoin sen hänelle. Kaveri kiipesi kissoineen laivan peräkännelle, laittoi pesuvatiin vettä ja pesuainetta ja alkoi muitta mutkitta pestä feliiniä arvattavin seurauksin. Kissa yritti karkuun, mutta ei päässyt ja tarttui lähimpään pystypuuhun kaksin käpälin naukuen koko ajan surkealla äänellä. Merimies ei välittänyt tästä vaan jatkoi pesua. Sitten hän huuhteli kissan ja kuivasi sen lopulta pyyhkeellä. En tiedä, miksi hän katsoi tarpeelliseksi pestä lyhytkarvaisen kissan, mutta hän näytti tekevän sen hyvin ammattimaisesti. Koko toimitus oli kaikkiaan melko koomista katsottavaa. Kissaa ei paljoa sen jälkeen näkynyt.
Sain sukelluspuodista vastauksen ja kerrankin minulla oli onnea: pyyhkeeni oli kuin olikin jäänyt sinne. Mietin vain, että koska ehtisin sen hakemaan. Päätin lopulta, että se on paras hakea seuraavana aamuna ennen veneeseen nousua. Illalla minulla olisi aikaa vasta kahdeksan jälkeen, enkä halunnut ajaa tuntia pimeässä. Aamulle kello 7 alkaen en myöskään halunnut vastaavaa ohjelmaa. Tätä varten minun tosin piti nousta veneeseen toisessa satamassa kuin olin aikonut, ja siinä vaiheessa paatti oli jo lähes täynnä ihmisiä.
Jatkoimme matkaa hitaasti takaisinpäin ja ankkuroiduimme odottamaan auringonlaskua. Miehistö tarjosi ihmisille ilmaista olutta, ja seurauksena oli yleistä juopottelua ja äänekästä musiikin soittamista. Onneksi soittolistan tehnyt saksalainen oli osannut hommansa. Samalla merimiehet alkoivat kalastaa pitkillä siimoilla. Muutkin saivat yrittää, mutta vain merimiehet saivat kaloja. Niitä kertyi siinä parin tunnin aikana aika paljonkin, ja ne olivat suunnilleen ahvenen kokoisia ja muotoisia.
Illan jo pimentyessä merimiehet alkoivat valmistaa kaloja ruuaksi. He grillasivat kalat kokonaisina laivan yläkannella. Syömistä varten ensin nypättiin selkäevä (samankaltainen kuin ahvenalla) pois ja sitten poistettiin kalan nahka lusikalla. Nyt liha oli näkyvissä, ja sitä oli melko helppo syödä kunhan nyppi piikit pois.
Sitten ajoimme vielä vähän matkaa. Nyt oli tullut illan kohokohdan, eli planktonuinnin aika. Kippari ilmoitti, että voimakkaan kuunvalon vuoksi planktonia on hiukan vaikea nähdä, mutta voimme silti yrittää. Loikimme mereen, ja siellä veden loiskuttelu tosiaan sai planktonin hohtamaan hetkittäisinä sykäyksinä. Parhaat näkymät saavutettiin kuitenkin pinnan alla. Kun ympärillä oli pelkkää mustuutta, erottuivat kaikkialla ympärilläni olevat pienet hetken loistavat tähdet helposti. Bioluminesenssi todella on eläinkunnan ilmiöistä kaikkein vaikuttavin.
Palasimme satamaan ja kävelin rantaa pitkin hotellille. Esitin hotellille ajatukseni veneeseennousupaikan vaihtamisesta. Se onnistui, mutta tuktuk-taksi oli vielä kalliimpi: 15 dollaria. Riistäjät! Merirosvot! Bassibasuukit! Sikamaista ryöstöä. Valitin tästä äänekkäästi ja sain vähäisen alennuksen.
Päätin torjua kukonkieunnan haittoja ainoalla keksimälläni tavalla: menin nukkumaan jo kello yhdeksän illalla jotta ehtisin nukkua kunnolla ennen, kuin linnut alkoivat mekkaloida.