Herätys kello 6:45. Päivä alkoi painonnostotunnilla jo kello 8 aamulla. Lähdin yliopistolle ilman hengityssuojainta, joka oli huono ajatus. Perillä opiskelijoita kuskattiin jostain syystä tavallisen sähköbussin sijaan dieselbussilla. En tiennyt mistä oli kyse, joten annoin ensimmäisen bussin vain lähteä liikenteeseen ja odotin seuraavaa. Se oli myös dieselbussi. Hyppäsin kyytiin ja pääsin sillä suunnilleen oikeaan paikkaan. Empiirinen tutkimus paljasti, että bussin katossa on tasan yksi nappula, jota painamalla voi pyytää pysähtymistä. Painoin sitä. Bussi ajoi heti sen jälkeen varikolle jossa se pysähtyisi joka tapauksessa, ja näytin idiootilta. Noh, ei se mitään. Jatkoin kuntosalille ja opettajan ilmaannuttua paikalle treenasimme erilaisia voimisteluliikkeitä. En ollut vähään aikaan tiedostanutkaan, kuinka jäykkä olin: venäytin kahden tunnin aikana varmaan kolme eri lihasta. Opettaja selitti kaikenlaista niin englanniksi kuin thaiksi, ymmärsin osan ja loput selvisi katsomalla mitä kaikki muut tekevät. Lopuksi pyysin vielä allekirjoituksen KU-1 -kaavakkeeseen, jolla kurssit valitaan.
Päähäni pälkähti kysyä myös, että kai tämä varmasti on kolmen opintopisteen kurssi, kuten IUP:n minulle antamassa paperissa lukee. Yllätys! Ei ole. On yhden opintopisteen kurssi. Noh, ei se niin vaarallista ole. Voin edelleen ilmoittautua muille kursseille jotta saan vaaditun määrän täyteen.
Lähdin kohti kampuksen uima-allasosastoa ja pohdin tilannetta. Pysähdyin hetkeksi lähettämään neuvonantajalleni viestiä ja tutkin samalla papereita valittavista kursseista. Hetken pohdin sellaisen kurssin valitsemista, joka liittyisi jotenkin teollisuustalouteen ja olisi muodollisesti sisällytettävissä sivuaineeseeni kotona. Sitten aloin pohtia, että voiko niin edes tehdä ja jos voi, niin alkaako sälkkäys siitä kuinka jostain väkisin väännetystä syystä kurssia ei voi sisällyttää sivuaineeseen kuten on perinteisesti ollut tapana. Muistaakseni vaihdossa suoritetuille kursseille on oma kansainvälistymisosionsa.
Joka tapauksessa päädyin alustavasti valitsemaan pelikehityksen kurssin, koska neuvonantajani oli sitä joskus suositellut, aihe oli edes etäisesti mielenkiintoinen ja mikä tärkeintä ajankohta oli sopiva: koulua on edelleen vain tiistaisin ja keskiviikkoisin.
Menin uima-altaalle, ostin lipun ja sain pyydystettyä pikkuruisen liskon. Otin siitä pari kuvaa ja päästin sitten vapaaksi. Valitsin keskisyvän altaan (en siis käsipohja-allasta, olympia-allasta tai uimahyppyallasta) ja uin puolisen kilometriä. Pukeutuessani uinnin jälkeen havaitsin, että vaatteenvaihtokopin katossa jo edellisellä viikolla näkemäni hämähäkki oli edelleen samassa paikassa. Alan epäillä, että se on kuollut.
Jatkoin matkaa International Building 17:ta, koska halusin sekä ilmaista närkästykseni IUP:n papereihin ja vääriin opintopistemääriin ja lisäksi arvelin, että toimistossa osattaisiin kertoa missä pelikehityskurssi järjestetään. Matkalla pysähdyin rakennuksessa, jossa oli myynnissä ruokaa opsikelijahintaan. Ostin paistettua riisiä kanalla ja maksoin siitä 30 bahtia. Sitten menin ilmastoituun halliin syömään ruokani.
Riisi oli maultaan ihan ok. Kananpalat taas olivat jokseenkin erikoisia, ja vaikutti vahvasti siltä että kanasta oli käytetty keitokseen kaikki osat höyheniä lukuunottamatta. Lisäksi bongasin lautaseltani lonkeron, joka oli ilmeisesti joskus kuulunut kalmarille. Tämä ei sinänsä ole poikkeuksellista, koska kyseisessä keittiössä valmistettiin myös mereneläviä.
Sain IUP:n toimistosta vahvistuksen oikealle paikalle: tietotekniikan rakennus, kerros 5. Myös neuvonantajani otti minuun yhteyttä ja kertoi ylpeänä palkanneensa luennoitsijan itse. Sain myös tietää, että kurssilla oli minun ja paikallisten lisäksi kolme patonkia. Noh, eipä siinä. Löysin oikean luokkahuoneen ja siellä olevan luennoitsijan. Harmittelin, että tietokone jäi kotiin: kaikilla muilla oli sellainen. Kurssilla käsitellään Unity-pelimoottoria ja ilmeisesti C#-kieltä. Luennoitsija selvitteli vähän järjestelyjä ja sitten laittoi meidät esittelemään itsemme. Olin ensimmäisenä vuorossa, kun olin mennyt toiseen riviin istumaan. Pidin sitten pienen puheen mikrofoniin. Ihmiset esittelivät itsensä vuoron perään. Meitä ei ollut montaa, ehkä noin kaksikymmentä. Sitten luennoitsija laittoi meidät kirjoittamaan paperilla minkälaisia pelejä haluaisimme kurssilla tehdä, ja paperit palautettiin. Ilmeisesti luennoitsija suunnittelee näiden asioiden perusteella sopivan ohjelman kurssille. Sitten olimme ihmetykseksemme vapaat lähtemään.
Kävin kotosalla ja lähdin sitten KU-buddyni kanssa Chatuchakin kukkamarkkinoille. Siellä oli jos jonkinlaista jukkapalmua, kaktusta, orkideaa ja bonsaita rivissä. Kultaköynnöksiä. Kookospalmuja. Paljun kokoisia kukkaruukkuja. On helppo unohtaa, että länsimaissa ruukkukasveina käytetyt rehut oikeasti kasvavat jossain villinä. Kasvitiedettä lukenut buddyni osasi nimetä ne kaikki. Kävimme myös eläinkauppa-alueella ostamassa ruokaa hänen sammakoilleen, jotka ovat täällä suosittuja lemmikkejä. Eläinkaupoissa oli kaikeinlaista mielenkiintoista kuten käärmeitä, liskoja, kilpikonnia, kaloja, kissoja, koiria, jäniksiä, chinchilloja, hamstereita, hiiriä, rottia, marsuja, mangusteja, rauskuja, apinoita ja sokerioravia. Itse pidän kovasti pienistä siileistä, jotka maksavat täällä alle kymmenen euroa kappale. Minulla on kuitenkin sellainen kutina ettei yksikään kauppa täytä suomalaiselle eläinkaupalle asetettavia minimivaatimuksia, eikä eräässä kaupassa näkemäni uhanalainen kookosrapu suoranaisesti auta asiaa. Ei siis varsinaisesti tee mieli ostaa täältä mitään. Eläimiä ja kasveja ei myöskään saa tuoda täältä Eurooppaan tautivaaran takia.
Illalla söin kukkamarkkinoilta löytyneitä hedelmiä. Jakkihedelmäksi kutsuttu intianleipäpuun hedelmä oli varsin maukas: keltainen makea hedelmäliha muistutti maultaan banaania ja ananasta. Jossain vaiheessa huomasin kuitenkin, että vatsani meni siitä sekaisin. Palasin siis kotiin juomaan vettä ja kirjoittamaan. Jää nöhtäväksi, millainen kokonaisvaikutus tällä kielletyllä hedelmällä on.