Puoli päivää meni kirjoittamiseen. Illalla olin sopinut meneväni Watin kanssa Kasetsartin yliopistolle etsimään lepakoita.
Luin internetistä, että Riddley Scottin elokuva Napoleon on tulossa teattereihin. Katsoin, olisiko se jo katsottavissa Major Cineplexissä. Ei ollut, mutta The Ballad of Songbirds and Snakes oli. Päätin mennä katsomaan sen.
Ostin lipun internetistä kaksi minuuttia ennen elokuvan alkua ja menin hirveällä kiireellä teatteriin, mutta turhaanpa kiirehdin. Thaimaalaisia valui paikalle reilusti myöhässä, koska mainoksia tuli ennen elokuvaa ennätysmäiset puoli tuntia. Mukana oli tosin useita minuutteja kestänyt pätkä (ei traileri vaan “exclusive preview”) mainitusta Napoleon-elokuvasta.
Itse elokuva oli arvioni mukaan keskinkertainen. Tarinan ydin on päähenkilön henkinen muutos ja tässä tapauksessa myös epävakaus. Tällaisen tarinan keskeisessä osassa on päähenkilön sisäinen monologi ja sellaista harva osaa laittaa valkokankaalle. Kirja oli toki loistava, Suzanne Collins on mainio kirjoittaja. Hauskasti myös elokuvan äänet katkesivat noin minuutiksi, eikä yleisö ensin ollut ihan varma siitä kuuluiko hiljaisuus elokuvaan vaiko ei.
Sitten olikin jo aika mennä yliopistolle. Ilta alkoi hämärtyä. Hyttyset heräsivät ja alkoivat syödä koipiani. Wat ilmaantui lopulta paikalle kahden ystävänsä kanssa: Toinen oli kuulemma opiskellut tässä yliopistolla aiemmin, toinen taas valmistuisi pian lukiosta. Tämä lukiolainen oli voittanut aiemmin heidän valokuvakilpailunsa ja tiesi kaiken matelijoista. Kumpikaan ei puhunut englantia hirveän hyvin.
Lähdimme kävelemään. Näimme paljon gekkoja ja useita rupikonnia. Niitä on toki nähty aiemminkin. Yritin käyttää lepakkodetektoria, mutta en kuullut yhtään lepakkoa.
Ensimmäinen yllätys tuli vastaan, kun menimme leveälle ojalle joka oli lähellä yliopiston etelänpuoleista tietä. Ojassa ui verkkaisesti yli kaksimetrinen python, jota aloimme innokkaasti valokuvata. Wat sanoi, että se on käärmeelle vaarallisin mahdollinen koko. Se riittävän iso ollakseen vaarallinen, mutta niin pieni että kykenee yhä liikkumaan nopeasti. Python on toki kuristajakäärme eikä vielä noin pienikokoisena kykene syömään ihmisiä. Sen hampaat olivat kuitenkin pitkät, terävät ja taaksepäin kaareutuvat ja siksi se kykeni aiheuttamaan vakavaa vahinkoa puraistessaan. Wat kuitenkin kehui elukkaa hyväksi rotanpyydystäjäksi, ja rotista täällä ei ole puutetta.
Jatkoimme matkaa. Näimme lisää pieniä gekkoja kipittämässä puunrungoilla ja yhden suuren kovakuoriaisen. Saavuimme lopulta kv-rakennuksen puistoon ja sen takana olevalle lammikolle. Menin heti lammikon ylittävälle sillalle laitteineni, ja kuulinkin lepakoiden saalistusääniä. Katsoin taakseni ja havaitsin muun retkikunnan kerääntyneen erään matalan pensasaidan ympärille. Menin katsomaan.
Puskaassa oli pieni myrkynvihreä käärme. Sillä oli keltaiset silmät ja kolmionmuotoinen pää. He sanoivat sitä kuoppakyyksi. Laji oli myrkyllinen ja vaarallinen, joskaan ei sentään aivan hengenvaarallisinta sorttia. Aloimme innokkasti valokuvata tätä klorofyllin väristä idän ihmettä sörkkien sitä välillä kepillä, ja se luikerteli hämmentyneenä edestakaisin laskostuen välillä iskuasentoon. Emme kuitenkaan menneet iskuetäisyydelle, ja käärme jatkoi matkaansa. Lopulta pensasaidassa oli pieni katkos, ja saimme hienoja kuvia käärmeen ylittäessä sen.
Jätimme luikeropoloisen rauhaan ja menimme sillalle kuuntelemaan lepakoita. Laitteeni toimi odotetusti, ja kuuntelimme lepakoiden saalistuspulssien tikitystä. Valitettavasti jouduimme kuuntelemaan myös veden lorinaa ja läheisen torvisoittokunnan harjoittelua. Täällä ei ole ikinä hiljaista.
Jatkoimme viereiselle parkkipaikalle. Sielläkin oli lepakoita, mutta kuten detektoria nyt käyttävä Wat havaitsi, nämä lepakot kuulostivat erilaisilta kuin veden äärellä viihtyvät. Kyseessä oli selvästi eri laji. Hän esitti jotakin arveluita siitä, miten kyseinen lepakko saattaisi kuulua johonkin sukuun, mutta lajeja olisi satoja. Totesin tähän, että hän siis osaa tunnistaa lajin käytännössä sillä tarkkuudella, että se on lepakko. Wat kertoi, että lepakon lajinmääritys tehdään pyydystämällä lepakko verkolla ja sitten mittaamalla sen eri ruumiinosat. Monesti kuulemma lepakkolajit olivat kuitenkin keskenään niin samannäköisiä, että ainoa varma tapa oli tappaa lepakko, tehdä sille ruumiinavaus ja tarkastella sitten lepakon penisluun muotoa. Hän kysyi, tiedänkö, mitä džuu (nouseva tooni) tarkoittaa ja teki sitten kädellään eleen. Tirskuntaa. Sanoin, että sitä en tiennyt, mutta tiesin mitä hii (nouseva tooni) tarkoittaa. Lisää tirskuntaa, ja Wat huomautti ettei kyseinen ilmaus ole kovin salonkikelpoinen. Lepakkotutkijat olivat Watin mielestä kummallista porukkaa, sillä kuka nyt mielellään džuu khangkhaaw:ita työkseen leikkelee.
Jatkoimme matkaa. Näimme lisää lepakoita, mutta detektori ei kuullut niitä. Ei ihme, nämä nahkasateenvarjot olivat nimittäin ötököiden sijaan kiinnostuneempia tien vieressä kasvavasta hedelmäpuusta. Niiden silmät kiiluivat lamppujemme valossa, ja ne luottivat näköaistiinsa ja hajuaistiinsa ruokaa etsiessään.
Palasimme takaisin kohti BTS-asemaa. Sieltä löysimme toisen pythonin. Se oli paikoillaan maalla ojan vieressä ja ehkä hieman lyhyempi kuin ensin näkemämme python. Sen suomut kimaltelivat sateenkaaren väreissä lamppujemme valossa ja saimme lisää hienoja kuvia. Wat totesi, että käärme olisi kaiketi rauhallinen niin kauan kun sen edessä ei ollut mitään pakoreitin tukkivaa, eikä se todella liikahtanutkaan paikoiltaan. Ainoa elonmerkki oli, että käärme lipoi kielellään ilmaa aina silloin tällöin.
Löysimme lähistöltä myös pienen laikukkaan gekon, jonka pyydystimme. Wat sanoi, että erityistä varovaisuutta liskon käsittelyssä ei ollut tarpeen noudattaa, elukka oli vieraslaji Sri Lankalta. Otimme siitäkin runsaasti kuvia.
Palatessamme BTS-asemalle Wat kumppaneineen yritti keksiä minulle thainkielistä lempinimeä. Heillä oli kuitenkin vähän liian hauskaa keksimispuuhassa, enkä ollut siksi varma ehdotettujen nimien soveltuvuudesta.
Palatessani kotiin minun oli todettava, että tänään olin nähnyt omasta mielestäni paljon mielenkiintoisempia asioita kuin eilen. Olen nähnyt Thaimaassa tätä päivää ennen luonnossa vain yhden käärmeen. Tokeegekkoja ei ole vielä tällä reissulla näkynyt, mutta ehkä sellainenkin tulee vielä vastaan.