Illalla lähdin Kasetsartin yliopistolle heti koulun jälkeen aikomuksenani bongata jälleen eläimiä. Wat oli ollut paikalla koko päivän jossakin seminaarissa. Menin ensin katsomaan, olisiko Nell paikalla omassa labrassaan. En ollut jaksanut lähettää hänelle viestiä, koska hän vastaa kuitenkin niin harvoin. Nelliä ei kuitenkaan näkynyt, ja koko siinä rakennuksessa jossa hän aikaa tavallisesti vietti vallitsi suoranainen hävityksen kauhistus. Remontti oli edennyt alakerroksista myös yläkerrosten käytäville joissa oli pölyä, meteliä ja sähköjohtoja.
Päätin sitten kuitenkin tavoitella Nelliä viestillä, ja hän yllättäen vastasi siihen. Selitin suunnitelmaa samalla kun kävelin tapaamaan Watia Amornphanin markkinoille lähelle yliopistoa.
Löysin Watin ja erään jo tutuksi tulleen BCST:n jäsenen syömäpuuhista yliopiston lähellä. Istuskelimme siinä vähän aikaa ja Nell soitti Watille esittääkseen tälle tarkempia tiedusteluja. Hän myös tilasi Watilta annoksen paistettua riisiä. Wat kertoi positiivisen luonnonsuojelu-uutisen: joku kuivattuja hainpoikasia kissanruuaksi myynyt paikallinen yrittäjä oli saanut tuomion. Hän oli väittänyt haiden olevan viljeltyjä, mutta kyseisten eväkkäiden viljely on Watin mukaan biologinen mahdottomuus. Ne oli pyydystetty merestä, joka ei tehnyt hyvää jo muutenkin vaarassa olevalle haipopulaatiolle. Oikeus oli ilmeisesti ollut samaa mieltä.
Pian Watin ystävä lähti kotia kohti, Wat meni riisikaupoille ja minä 7-Eleveniin vesipulloa ostamaan.
Menimme etsimään Nelliä. Wat selvitti, että hänet oli siirretty evakkoon viereiseen rakennukseen. Nell käski meidät kolmanteen kerrokseen. Menimme kolmanteen kerrokseen. Siellä ei ollut Nelliä, pelkästään lukittu ovi ja pieni parveke rappukäytävän tasanteella. Oletimme, että Nell olisi oven takana ja tulisi hakemaan meidät sieltä. Ei tullut. Wat totesi sään olevan niin kuiva, että liskoja ei ehkä hirveästi näkyisi, mutta joitain muita eläimiä kyllä. Sää oli minusta tismalleen yhtä kuuma ja kostea kuin se oli ollut joka päivä viimeisen kuukauden, mutta nyökyttelin silti ja olin samaa mieltä.
Ennen pitkää näimme parvekkeelta Nellin etsivän meitä rakennuksen ympäriltä maan tasalla. Kävi ilmi, että meidän olisi pitänyt nousta portaita rakennuksen toisessa päässä.
Näin löysimme vihdoin Nellin työhuoneen. Myös Nän oli siellä. Wat ei ollut aiemmin tavannut Näniä. Nell söi riisiään ja valitti jotakin ollen selvästi oma hieman kärttyisä itsensä.
Kun Nell oli syönyt, päätimme lähteä etsimään elukoita. Nän ei tullut mukaan. Nell vei meidät ensin rakennuksensa vieressä sijaitsevalle pienelle puutarhaläntille. Hän kysyi kohteliaasti kopissa olevalta vartijalta luvan käydä etsimässä eläimiä ja sai sellaisen.
Liskoja ei näkynyt, mutta kurnuttajia kaikissa kehitysvaiheissa oli vallan kamalasti. Puutarhassa oli suuria ruukkuja täynnä vettä, ja niistähän tuli tällaisessa ilmastossa tietysti sammakkoeläinten kutupaikkoja. Osalla pikkusammakoista oli vielä häntäkin jäljellä, osa taas oli jo paisunut kämmenen kokoisiksi. Eräässä ruukussa veden pinnalla käveli miniskuulinen hämähäkki. Wat sanoi sen olevan hyppyhämähäkki. Ötökkä vahvisti teorian oikeaksi saman tien tekemällä komean loikan suoraan minua kohti.
Jatkoimme matkaa. Menimme ensin puistoon, jossa olimme viime kerrallakin käyneet. Siellä oli vain pari tavallista gekkoa. Seuraamme liittyi tässä vaiheessa joku Watin tuttu, mutta tarkemmat tiedot hänestä jäivät mysteeriksi.
Menimme sitten Kasetsartin riisipelloille, jossa riisinviljelyä tutkittiin. Portilla oli taas vartija, ja tällä kertaa se oli Wat joka tiedusteli, saammeko tulla laulamaan etsimään eläimiä. Saimme jatkaa matkaa.
Öisillä riisipelloilla raikui jumalaton kurnutus ja siritys. Kävelimme peltojen välillä olevilla korotetuilla kävelyreiteillä. Näimme lamppujen valoissa mudassa rapujen kaivamia koloja. Osa ravuista oli pieniä, osa taas yli kymmenen sentin mittaisia. Sammakoita oli valtavasti.
Havaitsin kilpikonnan puskaassa. Wat pyydysti konnan (ei erityisen vaikea tehtävä), ja se alkoi sähistä vihaisesti. Kiintoisaa. Sähinä vaikuttaa olevan hyvin yleinen varoitusmerkki eläinkunnassa. Kissaeläimet, joutsenet, käärmeet ja näköjään myös kilpikonnat osaavat sähistä. Laitoimme konnan takaisin sinne, mistä sen löysimmekin.
Jatkoimme matkaa ja näimme lisää rapuja ja sammakoita. Sitten näimme taivaalla valtavia lepakoita. Lentäviäkoiria. Wat tunnisti myöhemmin lajin olevan uhanalainen Pteropus lylei. Lajia uhkaa metsästys sekä ruuaksi että haittaeläimenä. Hedelmätarhurit eivät paljoa perusta näiden nahkasiivekkäiden öisistä vierailuista.
Jatkoimme kiertelyä vielä vähän aikaa. Näimme jälleen pienen vihreän suurisilmäkuoppakyyn ja sörkimme sitä kepillä. Matelijan sörkinnän suoritti jälleen asiantunteva koulutettu ekologi, eli siitä ei aiheutunut eläimelle harmia. Lisäksi näimme ruskean käärmeen, jota sörkimme sitäkin innokkaammin koska se ei ollut kuulemma myrkyllinen. Wat tunnisti eläimen olevan “keelback”, Rhabdophis sp., mutta ei osannut sanoa lajista tarkemmin. Se varsin liukasliikeinen luikku ja pääsi luikertelemaan meiltä karkuun ja piiloon suureen kompostikasaan ennen kuin saimme sen kunnolla dokumentoitua. Päätin ostaa kohtuuhintaisen käärmekoukun Lazadasta.
Vierailu riisipelloille oli ollut varsin antoisa. Illalla löysin postilaatikosta (jota en ollut muistanut erityisen useasti tarkastella) sähkölaskun ja vesilaskun. Sähkölaskun eräpäivä oli mennyt jo aikoja sitten, mutta karhukirjeitä ei onneksi vielä näkynyt. Se oli kuukaudelta kymmenisen euroa, vesimaksu taas viisikymmentä senttiä.