Heräsin aamulla 4:55. Yritin mennä uudestaan nukkumaan, ja onnistuin osittain kunnes viereisestä moskeijasta kantautui sangen äänekkäältä vivahtava adhaan joskus aamukuuden tienoilla. Samoihin aikoihin pihan kukot alkoivat kiekua taukoamatta, ja nukkumisesta ei tullut sen jälkeen mitään.
Otimme lava-auton jälleen käyttöön ja ajoimme durianviljelmien läpi kohti vuorta, josta Nell ja Nän halusivat näytteensä kerätä. Matkasimme päällystykseltään toivomisen varaa jättävillä pikkuteillä, kunnes tulimme pikkukylään ja pysähdyimme hetkiseksi ruokakaupan edustalle. Pihalla oli musta kissa ja suuri ruskea emokana yhdeksän-tai kymmenkaulainen pesue ympärillään. Professorit, Nell ja Nän jutustelivat paikallisten kanssa ja Nell tunnisti hauskan kosketukseen reagoivan kasvin, jonka olin nähnyt monesti aiemminkin. Nyt se kuitenkin kukki, ja kukkia en ollut ennen siinä nähnyt. Odottelimme kuulemma opasta. Vuorelle ei voi mennä ilman sellaista, kun siellä on kuulemma vaarallisia eläimiä, norsuja ja sen sellaista. No mutta sehän on selvä. Miten minä aina kuulen näistä asioista viimeisenä?
Kun odottelimme opasta, lausuin ääneen kysymyksen, jota olin pohtinut jo pari päivää. Tiedustelin Nelliltä, tuleeko tänne useinkin farangeja. Nell totesi, ettei tule. Sitten totesin, että saatan olla ensimmäinen suomalainen, joka on koskaan käynyt täällä. Nell oli samaa mieltä sanoen, että minun tulisi olla ylpeä. Tämä on ihan looginen johtopäätös kun asiaa miettii: turistit tuskin kovin usein menevät vapaaehtoisesti jihadisteja, iilimatoja ja norsuja kuhisevaan tiettömään viidakkoon. Ensimmäisen vierailun kunnia saattaa oikeastaan päteä jo aiemmin vierailemiini Doi Pui Luangiin (joka on hädin tuskin merkitty karttaan, josta Wikipedia ei tiedä mitään ja joka ei ole sama kuin Chiang Main lähellä oleva Doi Pui Luang joka tulee googlaamalla vastaan) tai vähintäänkin Khao Luangiin. Khao Luangille on kyllä turistipolkujakin, mutta jos omin luvin yrittää vuorelle samaa reittiä, jota me menimme niin saa metsänvartijan pampusta ja sakot päälle. Tätä asiaa pohtiessani aloin tuntea oloni suorastaan kiitolliseksi. Olen jotenkin onnistunut junailemaan itseni jo alle kolmikymppisenä sellaiseen seuraan, jossa pääsen tekemään lähestulkoon ainutlaatuisia asioita.
Opas ilmestyi paikalle ja jatkoimme matkaa maastojeepillä. Pääsin itse jeepin lavalle molempien professorien kanssa. Millään jeeppiä köykäisemmällä emme olisikaan niillä kinttupoluilla päässeet etenemään. Perunapelloksi kutsuminen olisi antanut tielle enemmän kunniaa kuin se ansaitsi. Juutuimme kertaalleen mutaan, mutta pääsimme irti ja jatkoimme matkaa. Saavuimme hirvittävän höykytyksen jälkeen — kumipuuplantaasille. Kaikkea sitä tosiaan näkee, kun vanhaksi elää. Nousimme vuorenrinnettä ylös kallion päälle, ja Nell ihastui ikihyviksi nähdessään mustikkapensaita. Niissä oli jopa kypsiä marjoja, joita söimme. Vietimme huipulla noin kaksi tuntia, jonka aikana Nell keräili Vaccinium-näytteitä ja Nän Rhododendron-näytteitä minigrip-pusseihin. Opas osoitti kädellään länteen päin, ja sanoi että tuo on Malesiaa. Kysyin, että montako kilometriä. Kuulemma noin kaksi.
Laskeutuessamme onnistuin sohaisemaan kädelläni jotakin ötökkää, ja seurauksena ihoani alkoi kirvellä. Kyseessä oli kaiketi jonkinlainen perhosentoukka, jonka karvat aiheuttivat ihoärsytystä. Ihottuma meni kuitenkin melko nopeasti ohi. Joka tapauksessa sukeltajien pääsääntöä merieläinten kanssa eli älä koske mihinkään on selkeästi suotavaa noudattaa myös kuivalla maalla.
Ennen kuin lähdimme Jeepillä takaisin kylään, paikalle saapui (oletettavasti) paikallinen maajussi, jonka jutuille rapuprofessori naureskeli. Jeepin lavalla professori selitti minulle, että kyseinen herrasmies oli pitänyt minua varsin varakkaana, koska hän olettanut Nellin ja Nänin olevan vaimojani ja että minulla olisi luonnollisesti heille kaksi taloa. Tiesin kyllä, että moniavioisuus ei ole Thaimaassa mitenkään tavatonta (parhaana esimerkkinä ehkä kuningas Chulalongkorn, jolla oli aikoinaan yhteensä yhdeksänkymmentäkaksi kumppania ja seitsemänkymmentäseitsemän lasta), mutta olihan tuo silti varsin huvittavaa juttua.
Palattuamme kylään saimme ilmaisia virvokkeita ja paikallinen nainen halusi välttämättä yhteiskuvan pienestä tyttärestään ja farangista. Tytär oli varsin ujo länsimaalaisen nähdessään, mutta kuva saatiin otettua. Täällä ei taida tosiaan pyöriä hirveästi miehiä lännestä.
Ajoimme jeepillä takaisin hotellille, jossa Nell tiedotti jokseenkin puskista, että puolen tunnin päästä lähdetään Pattaniin. Olisin halunnut nukkua univelkani pois, mutta ei sitten.
Eli siis: Terrrrrrrrveisiä täältä Pattanin provinssista ja sen samannimisestä neljänkymmenenneljäntuhannen asukkaan pääkaupungista! Pattanissa on Yalan provinssin tapaan niin runsaasti islamistijihadistisalafistiwahhabistiseparatistiterroristeja, että sinne meneminen on Suomen ulkoministeriön suosituksen mukaan ankarasti kielletty. Ei siis ihme, että en nähnyt matkalla yhtään ainutta länsimaalaista. Useimmilla matkalla näkemillämme naisilla oli hijabit ja myös muutama harva niqab tuli vastaan. Kyltit olivat useimmiten thain lisäksi jawiksi, joka on arabiaan pohjautuva kirjoitusjärjestelmä Malesian kielen variantille, jota suurin osa porukasta alueella puhuu.
Kävimme matkalla Wat Rai Buranassa, Pattanin suurmoskeijassa, Leng Chu Kiangin kiinalaisestemppelissä ja Kerisik-moskeijassa. Jälkimmäisin on arviolta 500 vuotta vanha. Sinänsä kiintoisa kokemus, että en ole koskaan aiemmin käynyt yhdessäkään moskeijassa missään maassa. Paikalla on verinen menneisyys, vuonna 2004 kolmekymmentäkaksi aseistautunutta jihadistia linnoittautui Kerisik-moskeijaan ja seitsemän tuntia jatkuneen pattitilanteen jälkeen Thaimaan armeija hyökkäsi ja ampui jokaisen. Tilanteen todettiin kansainvälisessä tutkinnassa olleen armeijan liiallista voimankäyttöä.
Lopulta saavuimme majoituspaikkaan, ja se oli Prince of Songkhlan yliopiston Pattanin kampuksella. Huone oli hienoin jossa olen Nellin matkoilla ollut, joskin sänky oli kova. Ei kulunut kovinkaan kauaa, kun Nell koputti taas ovelle ja alkoi vaatia mukaansa yliopistokierrokselle. Kiersimme sammakkoprofessorin johdolla illan hämärtyessä yliopistokampusta, ja pidin siitä oikein paljon. Se vaikutti perustyyliltään samanlaiselta kuin Kasetsart, mutta oli uudempi ja siistimpi. Kaiken huippu oli meren rantaan rakennettu mangrovemetsän yli kulkeva pitkä kävelysilta, jonka varrella oli useita näköalatasanteita. Olin Nellin protestoinnista huolimatta ottanut reppuni mukaan, ja repussa olleen otsalampun valossa näki monenlaisia vesilintuja ja pikkukaloja. Erityisen kiitollinen repusta olin, kun heti auringonlaskun jälkeen kaikkialta ympäriltäni alkoi kuulua miljardikärsäisen hyttysparven taukoamatonta ininää. Repussa oli nimittäin myös mukaan ottamaani hyttyskarkotetta, joka on paljastumassa varsinaiseksi ihmeaineeksi. Suihkittuani sillä vaatteeni ininä lakkasi kuin veitsellä leikaten. Aine kelpasi myös sammakkoprofessorille.
Taivaalla loistivat kirkkaimpina Mars, Venus ja Jupiter. Kävellessämme takaisinpäin Nell kehotti yhtäkkiä sammuttamaan lampun. Pusikoissa näkyi valonvälkettä: tulikärpäsiä! Eiväthän ne mitään oikeita kärpäsiä ole, vaan pieniä ruskeita kovakuoriaisia, mutta se ei tee niistä yhtään vähemmän kiehtovia. Bioluminesenssi on aina ollut mielestäni ilmiöistä mitä kiinnostavin, ja nyt sain tilaisuuden tutkia sitä lähietäisyydeltä.
Luontoilta ei loppunut siihen. Kävellessämme takaisinpäin havaitsimme nimittäin tiellä hienon käärmeen! Sammakkoprofessori tunnisti lajin oitis vaarattomaksi (Enhydris enhydris), sukupuolen naaraaksi ja otti käärmeen käteensä. Minunkin piti tietysti saada pitää käärmettä kädessäni, olenhan pitänyt serkkuni viljakäärmettäkin kädessä ainakin kolmesti eli olen lähes täysin pätevä kärmeenkoskettelija. Tarjosin käärmettä Nellille, mutta hän ei jostain syystä halunnut sitä, vaikka sorkkii mielellään niin hämähäkkejä kuin sammakoitakin. Nänille en edes yrittänyt käärmettä tarjota, hän nimittäin piiloutui Nellin selän taakse heti eläimen nähdessään. Löysimme tämän jälkeen vielä muutamia tavanomaisia sammakoita.
Sitten menimme syömään. Markkinat olivat samantapaiset kuin Bangkokissa, mutta ilma ei ollut läheskään yhtä ummehtunutta ja paikka oli muutenkin siistimpi. Se oli myös halvempi. Biryani maksoi vain 25 bahtia. Ruokajuomana toimi ananasmehu.
Nell sanoi, että huomenna aamulla lähdetään seitsemältä Songkhlaan. En olisikaan halunnut nukkua univelkoja kiinni.