Sain nukuttua uudessa nukkumispussissani junassa useammankin tunnin ennen kuin minulle tuli kylmä.
Haivaitsin, että junan matkustajisto oli muuttunut matkalla jonkin verran. Siinä, missä liikkeelle oli lähtenyt runsaasti buddhalaisia ja pari farangia, nyt junassa oli hijabien ja sellaisten miesten käyttämien pienten hattujen perusteella lähinnä muslimeja ja univormupukuisia kuninkaallisen armeijan sotilaita. Useammalla sotilaalla oli rynnäkkökivääri matkassa mukana.
Nell ei ollut vieläkään saanut syödäkseen. Aamulla täällä oli ollut kaupustelijoita kiertämässä, mutta Nell sanoi nukkuneensa kierroksen ohi. Hän on näemmä yllättävän hyvä nukkuja.
Matkasimme sademetsän ja kylien läpi. Junan oikealla puolella oli vuoria, joiden huiput olivat usein pilvien peitossa. Nell sanoi, että kuivasta kaudesta huolimatta täällä sataa joka päivä. Näkemäni joenuomat vaikuttivat siltä, että niissä olisi joskus enemmänkin vettä. Lehmiä oli runsaasti.
Olin viimeisen kahdeksantoista tunnin aikana joutunut ravaamaan vessassa niin monta kertaa, että lopulta tarkistin Wikipediasta onko kaakao sattumoisin diureetti. Ja perkele, olihan se.
Poistuimme junasta noin kello yksitoista. Nell suuntasi välittömästi läheiselle katukioskille syömään. Istuimme alas tien varteen, ja Nell otti vesikannun käteensä aikomuksenaan kaataa juotavaa mukiin. Hänen otteensa kuitenkin lipesi, ja sain kolme litraa vettä suoraan syliini. Shortsini, sandaalini ja vyölaukkuni kastuivat läpimäriksi, ja myös reppuni sai annoksen vedestä. Suurempaa vahinkoa tästä ei aiheutunut, koska olen Khao Luangin jälkeen suojannut vainoharhaisesti kaikki tavarani vedeltä laittamalla ne erillisiin muovipusseihin. Nell oli hyvin pahoillaan. Ruoka oli onneksi hyvää, parempaa kuin Bangkokissa.
Kuten monilla aiemmillakin retkillä, Nellin kontaktit ajoivat meitä vastaan kaupungille ja kuskasivat meidät sitten viidakon keskellä olevalle Hala-Balan luonnontutkimusasemalle (nimi ei muutettu). Nellin vanha ystävä Wat oli toinen heistä. Hän puhuu englantia huomattavasti Nelliä paremmin ja tutkii suuria koukkunokkaisia sarvinokkalintuja. Monet lajit ovat uhanalaisia, mutta täällä niitä vielä toistaiseksi on.
Aloitimme matkan menemällä sillalle, jota vartioivat aseistetut miehet. Toisella puolella oli myös aseistettuja miehiä ja kyltti ”SELAMAT DATANG KE MALAYSIA”. Emme ylittäneet siltaa, vaan ajoimme keskelle sitä ja otimme kuvia. Käännyimme sitten takaisin.
Jätimme reput oikeastaan varsin modernin näköiseen taloon tutkimusasemalla ja rentouduimme tunnin verran. Nellin puhelin siirtyi jostain syystä Malesian aikaan. Kävimme myös suihkussa. Wat johdatti meidät tämän jälkeen läheiselle vesiputoukselle. Näimme monenlaisia lintuja, kasveja ja puusammakon munia. Alueelle rakennetuissa katoksissa oli nukkumassa hedelmälepakoita, jotka heräsivät ja lensivät tiehensä kun tulimme liian lähelle. Katoksen alla oli oikeassa kohdassa lepakonulostekeräin. Watin mukaan tutkijat keräsivät ulostetta ja päättelivät siitä mitä lepakot ovat syöneet.
Sademetsässä kasvaa maailman kolmanneksi korkein puulaji. Wat osoitti valkorunkoista puuta, ja sanoi mehiläisten viihtyvän siellä, josta syystä on perinteikästä kerätä sieltä hunajaa. Hän totesi myös, että biodiversiteettitaso on tällä alueella yksi maailman korkeimmista ja alueen eliöstöstä tiedetään oikeastaan aika vähän. Lisäksi opin, että kuivan maan iilimato voi selvitä kymmenen kuukautta syömättä yhden aterian jälkeen.
Käveltyämme jonkin aikaa tietä pitkin sademetsän läpi kuulimme äänen, joka kuuluu kuulemma eräälle äärimmäisen uhanalaiselle sarvinokkalinnulle. Miksi se on äärimmäisen uhanalainen? Sitä salametsästetään, koska kiinalaiset kuulemma käyttävät sen luuta koriste-esineisiin norsunluun tapaan. Nyt on sanottava, että mikä piru niitä kiinalaisia oikein vaivaa? Tuntuu siltä, että merkittävä osa maapallon uhanalaisista elukoista aina haikaloista gekkoihin on uhanalaisia nimenomaan kiinalaisten perinteiden ja kiinalaisen uskomushoitolääketieteen vuoksi.
Menimme takaisin tutkimusasemalle odottamaan illan sadekuuroa. Näin puussa pari apinaa. Yhdellä oli poikanen mukanaan. Nämä olivat kaiketi jonkinlaisia gibboneita, kaikki alueen lajit ovat uhanalaisia. Tutustuin myös tutkimusaseman kissoihin. Wat sanoi, ettei pidä kissasta, koska ne syövät luonnonvaraisia eläimiä. Lässytin sitten kissalle englanniksi, että kuka edustaa haitallista pikku vieraslajia, kuka? Tutkimusasemalla oli lisäksi kaksi hanhea ja kanoja sekä kukkoja. Matkan varrella oli näkynyt myös vuohia, jotka syövät kuulemma kaikkea aina muovipusseista alkaen.
Illallisella oli vihanneksia, sitruunaista kanakeittoa ja riisiä. Söin runsaasti riisiä kanakeiton kera. Söin myös vihanneksia ja kokonaisen suurikokoisen valkosipulinkynnen, koska Nell väitti sitä herkulliseksi. Hän yritti ottaa sanansa takaisin, mutta söin sen silti. Se oli virhe. Minulla oli vartin verran hyvin outo olo ja pelkäsin yrjöäväni, mutta näin ei sentään käynyt.
Sade alkoi, kuten kuulemma aina tähän aikaan. Hirvittävä kurnutus kaikkialla ympärillämme alkoi samantien. Olosuhteet lienevät sammakoille jokseenkin täydelliset: aina kosteaa ja sadetta joka päivä. Pisin kuuro on kuulemma kestänyt kaksi viikkoa putkeen.
Kävin etsimässä sammakoita otsalamppuni kanssa. Näin muutamaa eri sorttia, erityisen hieno oli kellertävä puusammakko. Nell puhui Watin kanssa kasvien etsimisestä ja otti oluen.
Itse menin tässä vaiheessa huoneeseeni. Huoneen ulkopuolella oleviin ulkovaloihin sekä kattoon törmäili varsin suuria ötököitä äänekkäästi kumahtaen.
Vain AIS:n verkko vaikuttaisi toimivan tässä provinssissa ja tutkimusasemalla ei toimi edes se. Wifi on kuitenkin laadukas. Latausnopeus on jopa 300 Mbps.